Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

25.05.2009 - 19:42

 

Käytin alla olevan puheenvuoron tänään valtuustossa

 

Valtuusto, säästöt

Uusi valtuusto on joutunut ikävän asian eteen. Kaupungin verotulojen ennuste tälle vuodelle osoittaa tulojen putoavan n. 2,5milj/€. Mikäli tämä korvattaisiin vero% nostolla korotuksen pitäisi olla n. 1% verran. Tämäkin arvio saattaa vielä tuplaantua loppu vuoden aikana. Nyt jos koskaan toivoisi löytyvän todellista mietiskelyä miten saamme rakenteet korjattua tulojen tasolle. Rakenteiden muutos tarpeesta puhuu jokainen. Mitään esityksiä ei tule eikä tule minultakaan. Oikeisto silloin tällöin heittää kehiin kaupungin palvelujen yksityistämisen. Nyt sekin puhe varmaan vähenee, meidän saatua oman paikallisen esimerkin, Villa Marian.

Nyt esillä oleva säästölista on perusteellisesti valmisteltu. Mukana ovat olleet virkamiehet, lautakunnat, kaupunginhallitus ja erityinen kh:n valitsema työryhmä. Ryhmään valittiin kaikista kh:ssa edustettuina olevista puolueista edustaja. Tämän on pitänyt varmistaa tiedonkulun molempiin suuntiin ja kaikkien mahdollisten ideoiden käytettävissä olon jo valmistelu vaiheessa.

Ugin väkiluku on pudonnut parilla tuhannella. Pois lähtenyt väki on ollut nuorta. Sellaista joka ei paljoa käytä terveys- ja vanhushuoltopalveluja. Menoja emme ole vastaavasti pystyneet korjaamaan vaan olemme syöneet säästöjä joita on, luojan kiitos, tähän asti riittänyt. Nyt se on loppu. Olemme totuuden edessä.

Helpottavana asiana tulojen putoamisen peitteeksi on se, ettei kaikkea 2,5milj/€ tarvitse koota menoja supistamalla. Tulotkin ovat kasvaneet ja valtiokin hiukan auttaa. Valtio alensi kela maksua ja siitä tienasimme parisataa tuhatta. Korot ovat laskeneet. Meillä on molempia velkaa sekä säästöjä. Velkaa enemmän, joten saamme siitä ainoastaan 70000€ menojen vähennyksen. 

Henkilöstön odotetaan osallistuvan vahvasti säästöihin, pitämällä lomarahavapaita. Lisäksi henkilöstö vähenee 6 hengellä ja 9 päätettyä virkaa tai tointa ei täytetä.

Investointeihinkin tulee näennäistä säästöä. Niistä joitakin siirretään  vuodella.

Säästöjä enemmän kaikkia kiinnostaa varmaan enemmän mitä vaikutuksia palveluihin tulee. Yllättävän vähän. Tästä lausumasta voidaan pitää suurtakin ääntä. Politiikan eräs osa on propagandan teko. Voidaan aina sanoa, se ei välittänyt siitä ja siitä väestön osasta. Vastuullinen valtuutettu perustelee juttunsa ja kantaa vastuuta yhteisistä asioista.

Toistaiseksi tämä vastuuttomuus ei ole näkynyt valtuuston kokouksissa.

Toivottavasti ei nytkään. Meidän on tasapainotettava talous. Siitä ei pääse mihinkään. Teemmekö sen yhdessä vai livistääkö osa valtuustosta käpykaartiin, tullaan näkemään tämän illan aikana.


 

kuka lähti käpykaartiin kirjoitti 25.05.2009 - 21:38
vai miten kävi? teillä on ollu opettava seminaari päivä näemmä. taas saitte nuhteita kuulemma.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri