
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Olen aina ollut kiinnostunut kaikista urheilu lajeista. Pääasiassa penkki urheilijana. Poikasena tuli joka päivä urheiltua. Erityisesti seiväshyppy kiinnosti. Kilpailtua ei paljoa tullut. Seiväshypyssä ei koskaan. Paras tulos oli itse tehdyllä kuusi seipäällä 290. Ikää taisi olla 15. Kymmenkunta vuotta sitten tuli aloitettua lenkkeily ja juoksin pari Helsinki City maratoniakin. Toinen kerta meni aika hyvin. Voitin sellaiset huippu urheilijat kuin Erkki Liikanen ja Risto Kuisma.
Nyt on erityisesti tullut seurattua pikajuoksua. Siellä on Suomen parhaita sellainen kuin Timo Salonen. Hän on vaimon veljen poika. Huolestuttaa pikajuoksussa se, että meillä on paljon lupaavia juoksijoita joiden kehitys pysähtyy jo melkein juniori iässä. Loukkaantumisiin varsinkin, mutta myös muuten.
Onko tiedoissa tai valmentautumisessa jotain perusteellista vikaa. Timon lisäksi lupaavia ovat viime vuosina ainakin olleet Jarkko Ruostekivi, Visa Hongisto, Joni Rautanen, Rami Jokinen, Simo Sipilä, Jonathan Åstrand, Hannu Ali-Huokuna, Markus Pöyhönen jne.
2007 näytti pikaviesti joukkue yltävän ainakin Euroopan huipulle. Ensin loukkaantui Jarkko Ruostekivi, sitten Timo ja siinä se sitten olikin. Kumpikin on tähän vuoteen saakka parannellut vaivojaan. Jarkko vetää jo huippu vauhtia 60m, sitten kestävyys lopahtaa. Pitkä lepo kausi on vienyt peruskunnon. Timokin juoksi eilen Turussa 10,62 vaikka olosuhteet eivät olleet mitkään erikoiset.
Olisiko nyt nousun aika. Uskoisin kaiken mennessä kohdalleen meiltä löytyvän 10,2 alkuisia juoksijoita ja varsinkin 10,3 juoksijoita. Niistä saisi koottua Euroopan huippua olevan joukkueen, joka pärjäisi maailmallakin. 39:n alitus olisi mahdollista. Toivotaan nyt ettei tulisi loukkaantumisia ja kehitys voisi edetä normaalisti.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.