Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

24.07.2009 - 09:55

 Olin eilen katsomassa yu piirinmestaruuskilpailuja. Erityisesti seuraamani Timo Salonen epäonnistui erittäin harvoin juoksemallaan 200 metrillä. Ei heikon juoksun takia vaan toinen lähtoteline petti ja hän jäi heti kymmenkunta metriä. Tuli sentään 3. ja aika oli niukasti alle 22:n. Ilman telineen pettämistä voitosta olisi tullut tasainen kamppailu.

Katselin kisaa yhdessä Javan kanssa. Siinä kaikenlaista jutellessa puhuttiin myös Suomen palkkatasosta. Siitä tuli mieleen Jyrki Raina. Hänen kanssaan on tullut oltua läheisessäkin yhteistyössä. Joskus vähän vähemmän, mutta aina ollaan jossain välissä ainakin tavattu. Ensimmäisen kerran tavatessamme Jyrki oli Kemianliiton lakimies. Siitä hän lähti Brysseliin kansainvälisen kemianliiton tutkijaksi. Sieltä hän palasi Suomeen ilman vakinaista työtä. Teki monia projekteja. Erään SAK:lle, Työn ehdot Euroopassa. Nykyisin Jyrki on kansainvälisen metalliliiton pääsihteeri.
Työn ehdot Euroopassa käsitti paperin-, kemian- ja energia-alan työehdot Suomen lisäksi, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Britanniassa.
Monilla kävisi varmaan kuin kissanpojilla 3 viikon jälkeen, silmät avautuisivat, mikäli tutustuisivat tähän tutkimukseen.
Suomessa irtisanomiseen ei sisälly muuta taloudellista velvoitetta kuin irtisanomisajan palkka, minkä ajan irtisanottu on velvollinen tekemään työtä. Toisin sanoen ei mitään taloudellista velvoitetta. Suomea ja Italiaa lukuun ottamatta muissa tutkituissa maissa irtisanomisista on aloitettava yhteistoiminta menettely, jonka loppu tuloksena on oltava irtisanomisraha, uudelleenkoulutus ja sijoittelu uusiin työpaikkoihin. Irtisanomisrahan suuruutena 100000€ per henkilö ei ole mitenkään tavanomaisesta poikkeava. Italiassa taas maksetaan työntekijälle hänen lähtiessään työpaikastaan, potkut mistä tahansa syystä, eläkkeelle jne. jokaisesta tekemästään työ vuodesta ylimääräinen 1 kk:n palkka. Esim. 40 vuodesta 40 kk:n palkka. 
Takavuosina joissain piireissä paheksuttiin kovasti miten työnantaja joutuu maksamaan 2 viikon lomaltapaluurahan. Muissa maissa on tavanomaista, että lomalle lähdettäessä maksetaan kuukauden palkka. Ilmankos valtatiet loman alkaessa Keski-Euroopassa ruuhkautuvat pahoin. Samoin jouluna maksetaan kuukauden ylimääräinen palkka.
Työvoima- ja palkkakustannuksissa Suomi oli keskitasoa. Työvoimakustannuksissa Jyrki ei huomioinut alakohtaisia työnantajamaksuja, joita Suomessa ei juurikaan ole ja muissa maissa niitten suuruus on 3-6%. Otettaessa huomioon verotus ja hintataso Suomi jäi ostovoima vertailussa viimeiseksi.
Mielenkiintoinen tutkimus. Töissä ollessa lueskelin sitä usein. Nyt sen palautuessa mieleen pitää uudestaan tutustua. Tutkimus on nyt 7 vuotta vanha, mutta tuskin tilanne on oleellisesti muuttunut.
 
Ps. Joutuukohan eräs valtuusto vastaisuudessa kokoontumaan Saramäessä saadakseen kokouksen päätösvaltaiseksi.
Anonyymi kirjoitti 26.07.2009 - 21:19
Usein yleisesti haukutut asiat eivät pidä paikkaansa, mutta uppoavat ihmisiin, kun ne tulevat valta medioilta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri