Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

29.07.2009 - 18:31

 En ole paljoakaan löytänyt tietoa valtion ensi vuoden talousarviosta. Velkaa otetaan niin, että rutisee. Neljäs osa ensi vuoden menoista katetaan lainoilla. Tosi hurjaa. Olisitko itse valmis joka neljäs kuukausi ottamaan pankista lainaa ruuan, asumisen ym. maksamiseen. Tuskin tällaisella taloudenpidolla pääsisi edes velkasaneeraukseen. Valtio aikoo näin menojaan rahoittaa.

Pienituloisten verohelpotuksista en ole löytänyt mitään menettely tapoja. Jos ne tulevat valtionverotukseen, eivät ne koske oikeastaan edes keskituloisia pienituloisista puhumattakaan. Jos ne tulevat kunnallisverotukseen, ne joudutaan toisella kädellä ottamaan pois. Kunnallisvero on tasavero ja sitä maksavat pienituloisetkin. Lähes kaikki kunnat ovat maksu vaikeuksissa ja miettivät veronkorotuksia ensi vuodeksi. Mikäli valtio pienentää tuloja vero% joudutaan nostamaan. On muuten helppo konsti antaa vero helpotuksia, jos ne eivät ole antajalta pois. Odotetaan ylihuomiseen silloin on luvattu tarkempaa tietoa.

Jorma A kirjoitti 30.07.2009 - 08:11
terve !Nyt kai sitten kiinteistöverot U:gissa vedetään "tappiin" saakka. Kai tuo valtion budjetti sen ainakin takas. Ne on kyllä aika korkeat täällä muutenkin.
Harto Forss kirjoitti 30.07.2009 - 11:53
Me se päätetään. Eivät ne ole ennen olleet tapissa eikä talousarvion laadinta ohjeissakaan muistaakseni niin ole. Todella isot nousut kuitenkin. Tietääkseni sinä asut rivitalossa ja minä omakotitalossa, joten nousut koskevat lujasti meitä. Silti pitää ajatella mikä on vaihtoehto? Joudutaanko tinkimään jostain tärkeästä palvelusta tai korottamaan vero% vielä enemmän, mikä koskettaa sitten pienituloisiakin. Yleensähän ajatellaan, että omassa-asunnossa ei asu pienituloinen.
Miten valtio muka kirjoitti 30.07.2009 - 20:23
hoitaa työttömyyden kasvun kuin velkaa ottamalla? Keinotekoisesti suomea ei saa irti koko maailmaa piinavasta investointilamasta! Jotain keinotekoista toimintaa on ylläpidettävä valtiokohtaisesti. Valitettavasti. Vai pitäsikö maan antaa näivettyä entisestään? Leikattaisiinko ihan oikeasti erilaisista menoista? Mistä? Mitä? Miten? Milloin? Keneltä?
Harto Forss kirjoitti 31.07.2009 - 09:20
Budjetti ei elvytä nykyisillä tiedoilla juuri lainkaan. Velka on syömävelkaa. Leikkaaminen on todella vaikeaa. Se tullaan näkemään syksyn aikana omaa budjettia tehtäessä. Ehkä hallituksen pitäisi palauttaa suurituloisille aiemmin antamansa verohelpotukset takaisin. Olisi se ainakin alku. Ei näkyvissä ole helpotusta seuraavaankaan budjettiin, joten neljänneksen menoista kattaminen velalla on kauhistuttavaa. Neuvominen hallitusta tältä ruohonjuuri tasolta on aina hapuilua.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri