Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

23.08.2009 - 19:35

Toiveikkaana aamulla odotti päivän suomalaislajeja. Niin MM-kisoissa kuin formuloissa.

Naisten maraton meni vielä hyvin, kun ei ollut suomalaisia mukana. Loppu oli vaihteleva ja kovaa ne naiset menivät. Ei olisi Suomesta löytynyt montaakaan Suomessa syntynyttä miestä joka olisi pärjännyt.

Formuloissa suomalaisilla on kovat paineet. Tallipaikat alkavat olla vaakalaudalla. Aika-ajot meni Kovalaiselta hyvin. Kisa ei ihan niin hyvin. McLarenin varikko toiminta ja tallin taktiikka saa ottaa osan syytä niskoilleen. Kelvollinen suoritus kuitenkin. Räikkösen ajosta on vaikea sanoa mitään. Tallikaveria johon verrata ei ollut. Eiköhän tämäkin tyydyttävä ajo ollut. Hieman kummankin suomalaisen asema varmaan parani tallipaikan suhteen.

Keihäänheitto oli huippu odotettu. Eiköhän aika moni kahta mitalia odottanut. Karsinnat olivat heikko tasoiset ja niin oli loppukilpailukin. Thorkildsen ja Martinez heittivät loisteliaasti, mutta sitten oli huonoa. Pronssikin lähti tuloksella jolla ei Kalevan Kisoissakaan pärjää. Silti ei mitalia tullut., Tyydyttävän arvosanan saavat Ruuskanen ja miksei Pitkämäkikin. Virkkalalta ja järvenpäältä meni heikosti, jos nyt niin voi sanoa. Kumpikin on maailman 11. parhaan joukossa. Kaikilla suomalaisilla oli resurssit 87 metriin, mutta kun ei niin ei.

Nämä unohtuu parissa viikossa. Ensi vuonna on taas uudet kisat ja Suomessa iso liuta hyviä heittäjiä odottamassa vuoroaan.

Harto Forss kirjoitti 23.08.2009 - 20:56
Huh, huh. Nyt toimii kojelauta jotenkin. On tässä etusormi rakoilla kuin keihäänheittäjä Seppo Rädyllä eräissä kisoissa. Silloin oli hotelleissa maksulliset pornokanavat ja jonkun sekunnin näki ilmaiseksi nopeasti kaukosäätimellä kanavia selaten. Kerran tässä tuli sellainenkin sivu kuin "super many". Olikohan italialaisen lottovoittajan kotisivu.
jorma Aaltonen kirjoitti 23.08.2009 - 21:35
Mahtaako suomalaiset olla tuuliheittäjiä ? Berliinin stadion oli tyyni, mutta Thorkildsen teki silti "mahdottoman" heiton. ja kuubalainen myös.
No, urheilua se vaan on.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri