Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.08.2009 - 18:58

Kunnallispolitiikka on alkanut varovaisella valmistelulla. Paljon on merkittäviä asioita tulossa. Kuntaliitos Ugi-Taivassalo, tämän ja ensi vuoden talousarvioiden tasapainotus, kouluverkko selvitys, Veneveistämön tontin rakentaminen jne.

Kuntaliitoksesta on joitakin keskeisiä lukuja tiedossa, mutta varsinainen selvitys on vielä kesken. Ilman tietoa on jo otettu jyrkkiä kantoja ja näiden väitteiden tueksi on esitetty paikkansa pitämättömiä tietoja. Taivassalon velka on pienempi kuin valtion liitoksista maksama porkkanaraha. Mitä velka on verrattuna asukasmäärään ja Ugin vastaavaan en ole laskenut. Sieltä selvityksestä ne sitten selviävät. Ugin ja Taivassalon palkkalistoilla oleva työntekijämäärä on suurin piirtein sama asukaslukuun verrattuna. Työntekijä per n. 20 asukasta. Taivassalossa tulee ainakin pari suurta investointia lähiaikoina, viemäri Ukiin. Taivassalossa on 2 koulua, toinen on tarkoitus lopettaa ja se vaatii investoinnin jälelle jäävään kouluun. Pitää myös huomioida, ettei Taivassalon vaikutus voi olla mihinkään suuntaan merkittävä. Sen asukasluku on n. 10% Ugin vastaavasta. Puhutaan lisää selvityksen jälkeen ja senjälkeen pitää myös sitten muodostaa mielipide tosiasioiden pohjalta.

Talousarvion tasapainotukseen on oma työryhmä. Kiihkottomasti on asioita pohdittu ja kuultu asiantuntijoita. Mitään viisauksia ei näy löytyvän. Samat vanhat. Henkilökunnan lomautuksistakin näyttäisi jo suurin uho olevan poissa. Teollisuudessa lomautukset on helppoja, jos ei ole työtä niin ei ole. Kaupungilta eivät asiakkaat vähene vaikka kuinka lomautettaisiin. Työt ovat odottamassa ja ruuhkat olemassa töihin palattua. Viimeksi lomautettaessa kaikki olivat sitä mieltä, ettei koskaan enää. Muisti on lyhyt ja henkilöt vaihtuvat. Kaikki pitää oppia moneen kertaan kantapään kautta. Lisäksi on aloja joissa lomautukset johtavat lähes katastrooffiin kuten voisi esiin tuoda esim. vanhusten- ja terveydenhoito , muitakin on.

Kouluverkkoselvitys kuuluu tähän tasapainottamiseen. Ei olisi kyllä syytä tuoda tähän soppaan vielä päivähoidon siirtoa sosiaalitoimesta koulutoimeen. Hyötyä tästä siirrosta on vaikea osoittaa ja se voisi aivan hyvin odottaa seesteisempiä aikoja. Veneveistämön tontin rakentamisesta olen sanonut monesti mielipiteeni. Eikä ole ilmennyt mitään sellaista, että tulisi mielipidettään tarkistaa.

tarkkailija K kirjoitti 26.08.2009 - 20:51
Toivottavasti kaupunki ei myy enempää merenrantojaan. Entisessä DDR:ssä ollaan nyt ihmeissään, kun alueen järviä ollaan myymässä yklsityisille. Kaikkea sitä kirjattiinkin sopimuksiin Saksojen yhdistyessä : " järvet on myytävä markkinahintaan". Sukarikauppa Lokalahdella oli todellinen rimanalitus U:gin päättäjiltä. Joko siellä muuten on piikkilankaa ja valvontakamerat ?
Kai voidaan kirjoitti 26.08.2009 - 22:47
sopia mistä ei (siis EI) lomauteta, kuten terveydenhuolto, vanhustenhuolto, koulut, ja sitten sopia se mistä voidaan lomauttaa, kyllä niitäkin ryhmiä löytyy.
Harto Forss kirjoitti 27.08.2009 - 09:19
Näinhän se on. Asun toisella puolella Lokalahtea enkä tiedä onko tontilla jotain tehty. Papereista tiedän rakennuslupaa haetun. Tapahtuuko tämän jälkeen jotain, hieman arveluttaa. Erään mökeistä piti tulla Masku Kiinteistöjen johtajalle. Nyt hän hakee tonttia muualta. Hän jätti mm. tarjouksen kaupungin myymästä tontista Peteksenjärven rannalta. Tonttia ei voi verratakkaan mihinkään Lokalahdella olevaan merenrantaan. Mitähän tästä pitäisi päätellä?
Kyllä niitä ryhmiä löytyy, joista voi lomauttaa. Tarkoitus on saada säästöä kaupungin menoihin. Mikäli lomautukset koskevat vain pienryhmiä, ei niistä paljoa kerry. Ei sekään, että kaikki lomautettaisiin riitä oikaisemaan kaupungin taloutta. Eikä lomautus vaikuta positiivisesti kuin ainoastaan sen lomautus vuoden talouteen. Talous pitäisi saada kokonaan oikaistua. Siihen hommaan tarvitaan paljon erilaisia tekoja.
Tarkkailija K kirjoitti 27.08.2009 - 11:22
Maailman meno alkaa oikeasti näyttää siltä, että yhteiskunnan omiatamia rantoja tulisi jättää vähävaraisten käyttöön myös. Jonain päivänä ne voi olla ainoita henkireikiä, mitä tämä maa tarjoaa. Entiseen menoon ei ole paluuta eikä entisiä rantoja saa takaisin kuin kultakannalla.
Onko Arhinmäki kantanut huolta tämänlaisista asioista ? Hänen kaltaiselleen alkaa olla tilausta vähän siellä sun täällä. Ettei koko Suomea myytäisi
Harto Forss kirjoitti 27.08.2009 - 12:17
En tunne hänen mielipidettään tässä asiassa. Pitäisin luonnollisesti hänen olevan tätä mieltä. Voisit muistuttaa Arhinmäkeä tästä. Osoitteen löydät tällä sivulla olevasta Vasemmistoliiton linkistä.
Kyllähän Suomen ja Uginkin rannoista prosentuaalisesti on vähän rantoja käytössä. Se vaan, että kaikkien ulottuvilla olevat ja hyvät rannat laitetaan kiinni yleisestä käytöstä. Täälläkin Janhua on rakenteilla, niemen kärjestä vähän on jätetty yleiseen käyttöön. Pikapuoliin tulee esille Veneveistämön tontti. Tätäkin on minua lukuunottamatta, haluttu ottaa täysin alueelle sopimattomaan käyttöön. Viimeksi kh:ssa asiaa käsiteltäessä näytti keskustelun kuluessa olevan jo enemmänkin rintaman murenemisen merkkejä ilmassa. Loppuun saakka ei vielä selkäranka pitänyt. Toivottavasti kaava käsittelyssä pitää, senjälkeen on turha enää pullikoida. Blogeissa tosin keskustelu vanhan tavan mukaan alkaa päätöksenteon jälkeen. Haukutaan suu vaahdossa mitä on taas tehty. Omat tekemiset ovat puhdas nolla.
Tarmo Kangas kirjoitti 27.08.2009 - 13:51
- useimmissa (=sivistyneissä) maissa, lähimpänä vaikkapa Viro, kaikki meren ranta on sillä tavalla yhteistä, ettei sille (50 metriä lähemmäs rantaviivaa) voi yksityinen mitään rakentaa. - Tosin jotkut uusrikkaat esim. Saarenmaalla aina yrittävät "vallata" rantakaistaleen privaattikäyttöönsä ...
- meillä johtunee kansan luonteesta vai sauna - ym.perinteestä, että halutaan se ikioma mökki, jonne sitten erakoidutaan ryppäämään tai grillailemaan - taikka molempia ja sitten tulee palovammoja ...
- Hartolla on mökki Ahmasvedellä (jossa hän ei koskaan käy ?? ),samoin itselläni, mutta tuossa lähisaaressa, ei mantereella. -Silti kannatan merenrantakaupungissa kunnollisia uimarantoja ja kävelypuistoja "merem parttal " !
Jorma A kirjoitti 27.08.2009 - 14:40
Olen Kankaan kannalla. Se on parempi vetovoimatekijä merikaupungille kuin kaikkien rantojen "yksityistäminen". Ulkomaan turistit, jos sellaisia kaupungissa käy,arvostavat vapaita rantoja erityisesti.
Kävin katsomassa (kun on lähellä) sitä Sukarin rantaa enkä voi käsittää kauppaa. Onko se ainut tapa kaupungin elinkeinopolitiikassa, että myydään kun on luonnontilaista aluetta. Siellä on näköjään matkailumarkkinoinnilla kysyntää...
Hyvä aihe kirjoitti 27.08.2009 - 14:50
keskustella: rannat! Missä on Uudessakaupungissa yleinen ranta-alue, jossa isä voi opettaa poikaansa tekemään nuotion. Siihen ei leirintäalueet ja muut sovellu. Pitäis olla edes vähän erämaan tuntua. Janhua olis ollut sellainen. Olis voinu opettaa samalla teollistumista. Harto on oikeassa, satamaan ei asuntoja, paikkakin on ahdas ja liikenteestä vilkas.
tarkkailija K kirjoitti 27.08.2009 - 15:14
tulee takaisku K.Koskelle, kun luultavasti on jo puolittain luvannut talotehtaalle yhtä ja toista. Pyhämaa lieneekin varasuunnitelma, kun alkoi näyttää siltä, että Forssin kantaa saa kannatusta
-Juha A.- kirjoitti 28.08.2009 - 13:01
Y.o. kirjoituksessasi kirjoitat:
"Ei olisi kyllä syytä tuoda tähän soppaan vielä päivähoidon siirtoa sosiaalitoimesta koulutoimeen.
"
Olin näkevinäni sinunkin nimesi (?) aloitteessa, joka löytyy täältä.

Enää et ollut nimikirjoituksesi takana vai? Siis khallituksessa. Mikä on kääntänyt ajatukset jos olet allekirjoittanut aloitteen?
Harto Forss kirjoitti 28.08.2009 - 13:21
Asiaan perehtyminen. Liian helposti tulee lykättyä nimeensä aloitteisiin, joita muutama minuutti ennen kokouksen alkua kiertelee. On tullut laitettua sellaiseen sinunkin aloitteeseen jota olen jälkeenpäin katunut. Tulee mieleen se aloite, jossa se jossa esitit tietoliikennekaapelin sijoittamista Kalannin ja Laitilan väliseen viemäriputkikaivantoon. Kyllä kaikilla on mielestäni oikeus muuttaa mielipidettään. Tulee lisää tietoa ja olosuhteet muuttuvat.
Katuva Haartoo kirjoitti 28.08.2009 - 14:25
voi pientä kun selittelee ja selittelee. mitä seuraavaksi?
harto vastustaa kehitystä kirjoitti 28.08.2009 - 14:59
vai miksi niin kovasti kaduit tietoliikennekaapelin sijoittamista viemärikaivantoon? olisko kepulaiset saaneet liian nopeat yhteydet maaseudulle ja vielä kaupanpäälle valtuuston kokoukset telkkariinsa vai?
Harto Forss kirjoitti 28.08.2009 - 15:05
Harmittaa kommentti. Nyt aletaan keskustelemaan ikivanhasta asiasta. Kaapeli ei olisi tuonut valtuuston kokouksia nettiin eikä kenenkään yhteys nopeutunut. Kaapeli olisi asennettu veronmaksajien rahoilla tietämättä olisiko kukaan koskaan ottanut sitä käyttöön, ilmaiseksi tai maksutta. Tietoliikenne on yksityisten yhtiöiden hallussa. Ne laajentavat verkkonsa valtateiden varsille. Työ sujuu kilometrejä päivässä ja mahdollinen huolto olisi tienvarrella eikä vaatisi samoilua pitkin metsiä.
Pohtija kirjoitti 31.08.2009 - 18:10
Vaikuttaako Taivassalon liittyminen millään tavalla Lokalahden koulun oppilasmäärään? Taitaa kunnanraja olla liian kaukana, että reuna-alueilta tulisi uusia oppilaita kirkonkylän alakouluun? Jos Vehmaata alkaa liitos houkuttaa, sieltä olisi mahdollista muutama lapsi kyllä saadakin, 5 km on sentään ihan nurkilla.

Tosi pessimistinä kun en luota siihen, että Lokalahden koulu säilyy laman kourissa, jos oppilasmäärä vähenee, vaikka kuinka on pyhästi luvattu viime karsintakierroksella sen säilyvän.
Harto Forss kirjoitti 31.08.2009 - 21:44
Asiat eivät ole vielä niin pitkällä, että mitään varmaa voisi sanoa. Ainakin Järvenperästä voisi uskoa tulevan oppilaita Lokalahdelle. Matka Helsingin suunnasta Taivassaloon tai Lokalahdelle taitaa olla kutakuinkin yhtäpitkä. Tosiaankaan siihen ei voi luottaa, että entisissä kuntakeskuksissa säilyy koulu. Lokalahti näyttää olevan siitä hyvässä asemassa, että oppilasmäärän lasku on käynyt pohjassa. Seuraavat 7 vuotta joita ei tarvitse ennustaa vaan oppilasluvun näkee papereista niin Lokalahdella on selvää kasvua. Vehmaa näyttää samantyyppiseltä matka on suunnilleen yhtäpitkä molempiin suuntiin. Suunnan tulee sitten näyttämään kuljetusten järkevyys. Onhan tässä minun asuinpaikkani lähellä selvä piikki Vehmaata, josta tullaan ilman muuta käymään Lokalahdella koulua. Nyt vain siellä ei ole lapsia.
Lokalahden koulu kirjoitti 01.09.2009 - 13:21
on päätetty säilyttää. Tuli Taivassalo-liitos tai ei. Siitä lienee jonkin asteinen yksimielisyys.
Harto Forss kirjoitti 01.09.2009 - 18:29
Voi olla jossain tiedossa jokin yksimielisyys. Missään sitä ei ole päätetty. On päätetty, että entisissä kuntakeskuksissa säilytetään koulut. Tämäkin päätös on murenemassa. Nyt on toiminnassa "Kouluverkko työryhmä". Tämä on kokoontunut vasta 1 kerran ja työn tuloksena annetaan lausunto kh:lle, mikä taas tekee päätösesityksen valtuustolle. Kuten sanoin, en usko Lokalahden koulun olevan lakkautusuhan alla, mutta tarkkana pitää olla. Lokalahti on 3 opettajan koulu, mikä tullee olemaan säilytettävien koulujen alaraja. Suunnittelukaudella oppilasmäärä tulee nousemaan nykyisestä 46:sta 60:en.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri