Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

02.09.2009 - 13:14

Tuolla naapuri blogissa kyseltiin kaupungin talouden perään. En kirjoita sinne, kun ei yhtään tiedä julkistetaanko kirjoitukseni ja jos julkistetaan niin koska. Ei viitsi tehdä turhaa työtä. Varsinkin kysymyksen ollessa asiallinen.

Kyllä vero% nouseminen 20:en on enemmän kuin todennäköistä. Vielä rajumpi nousukaan ei ole pois suljettu. Miten käy palvelujen siitä ei ole vielä tietoa. Ensi vuoden talousarvion valmistelu on vielä niin alkutekijöissä,ettei niistä ole luottamusmies portaassa keskusteltu. Tämän vuoden talouden tasapainottaminenkin on vielä tekemättä.

Keväällä päätetty säästöt eivät ole kokonaisuudessaan toteutuneet. Edelleen puhutaan kevään juustohöylän suihkimisesta. SE EI OLLUT JUUSTOHÖYLÄ. Juustohöylä on sellainen millä otetaan kaikista menoista sama siivu pois. Nyt ohjeistettiin palvelukeskukset 2%:in säästöihin. Lautakunnat ja muut päättävät elimet saivat itse virkamiesten valmistelun pohjalta päättää mistä otetaan. Vain pieneltä osasta menokohteista säästettiin.

Kyllä valtuusto pidetään tilanteen tasalla. Sitten kun on jotain kättäpitempää koossa, järjestetään seminaari jossa kaikilla valtuutetuilla on mahdollisuus sanoa painava sanansa. Toivottavasti on sitten jotain asiallista esitettävää. Tähän asti tehdyt ovat olleet lähinnä menolisäyksiä, jotka ennaltaehkäisevinä sitten joskus vähentävät menoja. Talous pitää tasapainottaa nyt ei tulevaisuudessa.

Kaupunginvaltuusto on päätänyt, että se haluaa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportin kolmannesvuosittain. Sitä noudatetaan kunnes toisin päätetään. Emme elä ihan kvartaalitaloudessa kuten yritykset.

miksette tasapainottaneet taloutta kirjoitti 02.09.2009 - 17:39
viime valtuustokaudella kun oli nousukausi? sen sijaan olitte hamuassa vaan kaikki puheenjohtajuudet. sitä myötä talouden pitäsi olla kunnossa. mutta ei ole.
Harto Forss kirjoitti 02.09.2009 - 19:41
Talousarvio tehdään vuodeksi kerrallaan. Taloussuunnitelma 3 vuodeksi. Ne olivat kunnossa. Nyt pitäisi saada tämä vuosi kuntoon. Talous ei mennyt niinkuin luultiin. Talousarviot tehtiin joltisellakin yksimielisyydellä. Toivottavasti pystytään nyt samaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri