
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Haimion talouskeskuksen myynti on ensimmäinen asia. Aluetta on hieman yli 4 ha. , josta rantaa ehkä n. 150 m. Alueella oleva asuinrakennus on ison remontin tarpeessa. Rannassa on rakennusoikeutta 40m2 kokoiselle saunalle. Alue on ollut myynnissä 2 kertaa. Kummallakaan kerralla ei tarjottu alinta myyntihintaa. Nyt on tullut 135000€:n suuruinen tarjous. Se alittaa reippaasti pyyntihinnan. Nyt esitetään alue myytäväksi. Aiempiin kokemuksiin vedoten ja alueella olevat rakennukset rapistuvat käyttämättöminä. Alue on ollut myynnissä 4 vuotta.
Ugin strategia on jälleen käsittelyssä. Vieläköhän tämänkin jälkeen valtuustossa on saivarteluun halukkaita. Seuraavaksi on sitten hallipolitiikkaa. Ugin kokonaan omistama kiinteistöyhtiö hakee kaupungin takausta 3,2 milj/€ lainalle. Tällä rakennettaisiin Sannolle Poraajantien seutuville n. 3600 m2. hallitilaa n.5 yritykselle. Suurin näistä on Vertek. Vertekillä on n. 100 työntekijää, joista 40 sijoittuisi Ugiin. Ei tarvinne katsoa edes kahvinporoihin, kun ennustaa tämän aiheuttavan melkoisen polemiikin parissa blogissa. Saattaa käydä jopa niin, että valtuustossakin asiasta käytetään puheenvuoro.
Kaupungin talousarvio asetelma hyväksyttäneen ilman pulinoita. Pormestarimallista annettava lausunto palautettiin viimeksi uudelleen valmisteltavaksi. Nyt ei esitetä annettavaksi lausuntoa. Todetaan ainostaan ettei Ugi osallistu kokeiluun. Viimeisenä asiana on valtuustoaloite, tekojääradan rakentamisesta Ugiin.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
mikä etu on rakentaa kaupungin takaamana taas halleja yhtiölle jollla on jo nyt kohtuullinen joukko ihmisiä lomautettuna?
ja mikä on yrityksen oma pääoma? vain vuokralainenko?
vasemman siiven forrs selittäköön jos pystyy enää siihen. ei voi olla niin että sana työpaikka on oikotie kaupungin , veronmaksajain lainatakauksiin!
vertek kuuluu työntekijöitään lomauttaneisiin yrityksiin! se siitä vakaudesta.
ellei vakautta usko, niin yrityksen toimintaa voi käydä tutkimassa täällä (katso erityisesti tulos-liikevoitto)
http://www.inoa.fi/Sähköalan%20töitä/Vertek%20Oy/LAITILA/taloustiedot/182775/
taustaa. vuosituhannen vaihteessa tuli muotiin että jokaisella sähköyhtiöllä on jokin verkkojen vetoyritys.
nyt ne asentelevat toinen toistensa verkkoalueilla ja ajelevat pitkiä matkoja.
lisäarvoa tai innovaatioita vertekillä ei ole muihin vastaaviin perussähkö-televerkkovetofirmoihin verrattuna.
vertekillä lienee autotkin liisattuja. toki, se on yksi keino hoitaa "vakautta" mitä vas. forss kirjoittaa yllä eli
"lainattu yltä:Vertek on näistä harvinaisen vakaa yritys nyt ja tulevaisuudessa".
täällähän se oli:
http://www.inoa.fi/Sähköalan%20töitä/Vertek%20Oy/LAITILA/taloustiedot/182775/
vai tiedätkö hallituksen salaisen päätöksen (8.6) kautta jotain muuta?
mikä on muuten hallituksen toimivalta perustaa 150000 euron oy? menikö 50 tonnia yli rajan?
Toiseen kysymykseen pystyn vastaamaan aikaisintaan maanantai iltana, jos silloinkaan. Hallituksessa on nykyisin tapana palauttaa kokouksen päättyessä salaisiin asioihin liittyvät paperit. Ei kukaan pakota. Olemme sen havainneet helpommaksi tavaksi. Kaikilla ei ole kotioloissa mahdollista polttaa tai silputa papereita. Eivätkä näin myöskään unohdu minnekkään ajelehtimaan. Saamme maanantaina 8.6. kokouksen kyseisen asian pöytäkirjan. Silloin näemme sisältyykö pykälään jotain minkä vuoksi salaisuus on edelleen voimassa. Ehkä vain joiltain osin.
Miksi tämä yhtiö on perustettu hallituksen pöydällä heti salaisesti ja muut osaomisteiset ovat valtuuston kautta siunattuja? Mikä laki tässä on taas takana, muka?
Ai niin, oliko kiinteistöyhtiöiden perustaminen kunnan lakisääteistä toimintaa? Ei ole..
Joten. Odotellaan taas vastauksia...
Vastaus ei voi olla se, että:
jäähän meille halli.
Mutta edelleen, et vastannut, että onko hallituksen toimivallassa toimia kuten olette toimineet tässä yhtiöasiassa? Siis sijoittamalla rahaa 150000 euroa yhtiöpääomaksi jne. ja varmuuden vuoksi salaa ilman valtuuston päätöstä?
Sanan elinkeinopolitiikan hoitaminen kun ei pidä sisällään ihan kaikkea mahdollista kiinteistöbisnestä.
Oman muistini mukaan tämä "energiahalli kiinteistöyhtiö" on ensimmäinen kaupunginhallituksen salaisesti ennen valtuuston siunausta tekemä yhtiö.
Ts. marssijärjestys on ollut se, että hallitus esittää kvaltuustolle (kv)kiinteistöyhtiön perustamista.
Kv on asian "siunannut" ja yhtiö perustetaan kv-päätöksen jälkeen sitten hallituksen siunauksella.
Eli mikä nyt on muuttunut? Ja onko jo 8.6 tehtyyn päätökseen ollut valtuudet?
Sitä ei voinut kysyä, kun asiasta ei voinut tietää edellisen kvaltuuston kokouksen jälkeisessä ei julkisuuteen- valtuustoinfossa.
Mutta huomenna illalla ollaan toivottavasti viisaampia tämän uuden halliasian tiimoilta. Siis ylittikö kaupunginhallitus toimivaltansa perustaessaan "itse" suoraan kyseisen Kiinteistö Oy Energiapuiston, josta on juttu täällä.
Poikkeukselliset kulut ovat nykyään nimeltään yritysriskejä, ja tuskin on aivan sama kuka niitä ottaa. Ne ainakaan eivät kuulu kunnan hoidettavaksi.
Se nyt on ainakin selvää, että blogikeskustelu ja kirjoittelu on rikkonut uusikaupunkilaisen poliittisen hiljaisuuden. t. Laitilan kundi
Pikkasen vielä on sanottava Vertekistä. Sen kotipaikka, yllätys tai ei, on Laitila. Halutaanko sen kirjat muuttaa tässä yhteydessä Ukiin? Sehän taas syventää sitä jo ennestään tunnettua juoksuhautaa kaupunkien välillä.
Rakennus- ja tietoliikennetekniikkaa opiskelleena ja alan töitä tehneenä en ole niin vakuuttunut Vertekin liiketoiminnan tuloksesta enkä myöskään hallituksen esityslistan lauseesta: "Keskittämisen tavoitteena on yrityksen kannattavuuden ja toimintaedellytysten olennainen parantaminen, sekä uusien liiketoimintamahdollisuuksien luominen, mm. syntyvää verkostoa hyväksi käyttäen.
"
Rautalangaksi väännettynä. Vertek tekee sellaisia perus-sähkö ja teleliikennetöitä, joita Suomessa tekee moni muukin.
Odotan siis vain sitä huomisiltaa, jos vaikka Harto infoaa jotain hallituksen toimivallasta. Eli oliko hallituksella toimivalta perustaa ko. kiinteistöyhtiö ilman valtuuston päätöstä ja kaiken kukkaraksi salaisella listalla?
Kolme kommenttia ylempänä vaadit lakia. Eiköhän se nyt ole niin, että se on kunnan omien poliitikkojen valinta, tuleeko ja haalitaanko niitä halleja vai ei.