Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.09.2009 - 15:55

 Tuleva viikko käynnistyy kunnallisten luottamustehtävien osalta tavanomaisesti maanantaina. Ensin kokoontuu taloustyöryhmä ja sitten valtuusto.

Talousryhmässä on käyty melkein kaikki kaupunginhallinnon alat läpi. Olemme kuulleet viranhaltijoita ja keskustelleet mahdollisista toimenpiteistä hyvässä hengessä. Pian vaan täytyy ruveta tulemaan näkyvää ja sitten ne erimielisyydet alkavat. Erimielisyydet ovat hyvien aikojen rikkautta. Nyt pitäisi löytyä yksimielisyyttä toimenpiteisiin. Kokonaisuus pitää pystyä näkemään. Meiltä ei senttiäkään on "siltarumpupolitiikkaa". 

Maanantai illalla kokoontuu valtuusto. Lista taitaa lyhyydessään olla uusi rataennätys. Vain 6 asiaa pöytäkirjantarkastajien valinta ja kokouksen päätösvaltaisuus mukaan lukien. Mikäli ketään ei tällä kertaa päästetä lukemaan matkakertomuksia niin saattaa tulla ennätys lyhyt ajallisestikin. 

Kaupungin talousarvoiasetelmasta ei luulisi keskustelua syntyvän. Samoin Ugin strategia on jo loppuunkaluttu. Ainahan voi tietenkin ehdottaa pilkkua siirrettäväksi.  Viimeksi kaivattiin oikein aloitteen muodossa selvitystä kaupungin taloudesta vaikka valtuusto on itse päättänyt haluavansa sen kolmannesvuosittain. Mikä tahto silloin myös oivallisesti perusteltiin. 

Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuistolle on asia, jonka voisi olettaa herättävän keskustelua ja muutoksia päätösesitykseen. Ellei sitten käy kuten ennenkin "paljon porua, vähän villoja".

Emppu kirjoitti 26.09.2009 - 20:28
Yksi säästö: kaikki yli 18 v.täyttäneet pois perhekodeista/lastensuojelulaitoksista.Tukihenkilö halvempi,koulupinnarit ei kuulu laitoshoitoon!
Valtuustoehdokkaan tuovat kirjoitti 26.09.2009 - 20:51
kyllä kasan aloitteita, vaikka ei muusta kuin uudesta postimerkistä.
Ei ole mitään kirjoitti 26.09.2009 - 20:54
energiapuistoa kaupungin taholta. Yksityinen rakentaa biodieselhommaa. Kaupungin osa on tuttaa metaania samalla alueella. Haisee, ne villat. Poru on kamalaa.
Harto Forss kirjoitti 27.09.2009 - 13:16
Huostaanoton jälkeinen hoito on tosi järkyttävän kallista. Hiven lohduttaa se, että olemme osanneet hoitaa tämän huomattavasti Laitilaa halvemmalla. Ilmeisesti harvoin, jos koskaan huostaanotto johtuu lapsesta. Kotiolot tahtovat olla sellaisia ettei lasta voi jättää kotiin. Mitä olen näistä tapauksista lukenut niin lapset kokevat huostaanoton vielä aikuisinakin elämänsä traumaattisimpana tapahtumana. Koti ja vanhemmat ovat aina rakkaat, on ne sitten millaisia tahansa. Ukissa tehdään hyvää työtä myös yli 15 vuotiaitten aikuisten puolella. Hyvänä esimerkkinä Rautila-koti.
Aloitteet ovat usein hyvin lillukanvarsia. Se on kuitenkin tapa tuoda asia viralliseen käsittelyyn. Olen niitä aikalailla tehnyt ja osa on myös toteutunut. Kyllä huomennakin sellaisen teen. Varsin tarpeelliseksi koetun.
Ei kaupungilla ole mihinkään energiapuistoon aikomustakaan. On vain varattu alue siihen liittyviin hankkeisiin. Kyllä se kaatopaikka kaasujenkin ongelma on ainakin pitänyt tänä syksynä ratketa. En ole vähään aikaan asiasta kuullut. Täytyypä muistaa kysäistä.
3 vuotta sitten, kirjoitti 27.09.2009 - 15:29
Eräs huostaanotettu lapsi maksoi kaupungille 80.000 euroa vuodessa. Paikka oli yksityinen hoitokoti, jossa oli muitakin. Tekivät vuosittain retkiä, silloin olivat Pariisissa koko porukka. Bisnestä se on. Summalla saa kaksi hoitajaa.
mökiltä blogeja seuraava kirjoitti 27.09.2009 - 18:05
Vaatii aikamoista rohkeutta mennä vastustamaan Kint.Oy. Energianpuiston takausta, kun hake on "omertan2- lain mukaan valmisteltu, salaa, 14 päivän valitusaikaa ei voinut käyttää kukaan. Ihmeen hyvin tuo asia pysyikin salassa. mutta siinä kiteytyi samalla kaupungin strategia, joka ei kaksinen ole. turha on pilkkuja siihen vaihdella, jos toiminta on tuollaista.
kaatopaikka haisee kirjoitti 27.09.2009 - 21:47
oikein kunnolla. siellä on liikelaitoksen johtokunnan puheenjohtajana vasemmistoliiton klaus peurla. entinen ympäristölautakunnan vastaava. pitääkö se johtokunta jo nyt vaihtaa koska sen valvonta ontuu tosi pahasti. ja pöyhösellä riittää mielikuvitusta selitellä asioita parhaianpäin.
Harto Forss kirjoitti 28.09.2009 - 09:46
En jaksa ymmärtää mitä ihmeen rohkeutta vaatii vastustaa valtuustossa Energiapuiston takausta? Tämän kaiken blogi kirjoittelun jälkeen sanoisin ennemmin selvällä Suomella, että paskahousuja olette, jos taas käy niinkuin ennenkin, valtuustossa vaietaan. Pysykää asiassa taatusti saatte puhua. Välihuudot ovat aina olleet oleellinen osa niin valtuuston kuin eduskunnankin käytäntöä. Muita keljuillaan häpeämättömästi, mutta itse ei kestetä pienintäkään kritiikkiä.
mökkiläinen kirjoitti 28.09.2009 - 14:40
jos kaupunginjohtaja on mennyt lyömään lukkoon urakoita perustettavan yhtiön nimiin, se on PERUUTTAMATON päätös, jonka te Forss olette olleet siunaamassa muiden muassa. Jos takauspäätöstä ei tule, hankkeet kaatuu ja firmat vaativat melkoiset korvaukset !
Mökitön kirjoitti 28.09.2009 - 17:20
Mistäs toi mökkiläinen voi niin tarkkan tiättä sopimuste sisällö? Ei mistä?! Ei kannat uskot mitä nois hömppäblogeis kirjoteta.
Harto Forss kirjoitti 28.09.2009 - 19:48
Ei niissä urakkasopimuksissa varmastikaan ole ollut sellaista pykälää, että takaaja pitää olla Ugin kaupunki.
mökkiläinen kirjoitti 28.09.2009 - 19:52
mökitön on oikeassa. Ei kukaan voi tietää, mitä kaupunginjohtaja osakeyhtiöissään tekee. Mutta netissä näkyi paljon ennen tämän iltaista valtuustoa, mitä esimerkiksi yksi turkulainen putkifirma oli tehnyt kyseisen yhtiön kanssa. Repikää siitä sitten. valtuusto on pelkkä kumileimasin ja Forssin kaltaiset KH- miehet ovat ulkona kaikesta.
Mökkiläiselle kirjoitti 28.09.2009 - 20:02
sieltä vain, esiin, se on oikein, olette ikänne ollet vasemmistolainen, mutta maaila unohti teidät. Teillä ei ole ääntään tarkoittamaanne valtaa. Onneksi ette ole narri, vaan kansakunnan syvä oikeassa oleva ääni, jota ei enää ole tässä demokratiassa. Se on ikävää.
Jumalauta kirjoitti 28.09.2009 - 20:05
kuka vei vallan teiltä. Vallanpitäjät, kuuntelevat takapuolellan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri