
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Esityslistan ensimmäinen asia oli takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Ugin Energiapuistolle. Asiassa käytettiin 2 lyhyttä puheenvuoroa, joissa pääasiassa väiteltiin kumpi ja miten teki esityksen ettei takausta myönnetä. Seuranneessa äänestyksessä takaus myönnettiin äänin 40-3. Varmaan saamme lukea tästä sankaritarinoita eräissä blogeissa. Ties vaikka legenda synnytettäisiin.
Talousarvio asetelmasta ja strategiasta ei käytetty yhtään puheenvuoroa. Talouden toteutumisesta elokuun loppuun mennessä käytettiin useita puheenvuoroja. Yksimielisesti hyväksyttiin tehtäväksi ostopalveluista selvitys. Selviäähän sitten esim. konsulttipalveluihin menneet rahat. Käyttämääni puheenvuoroa häirittiin pahasti. Hyväksyn välihuudot, ne kuuluvat kokouksiin. Tässä tapauksessa välihuutaja puhui niin ettei minulle jäänyt tilaa puheenvuoroni pitämiseen.
Aloitteita tehtiin 3. Alla tekemäni aloite. Aloitteen allekirjoitti 23 valtuutettua.
Valtuustoaloite
Hakametsän ja Salmen matonpesupaikka
Kantakaupungin Salcompin matonpesupaikka on ylikuormittunut. Sinne on myös melkoisesti matkaa Salmelta ja Hakametsästä.
Esitämme, että Salmelta tai Hakametsästä haetaan sopiva paikka ja rakennetaan sinne matonpesupaikka ensi keväänä.
Uusikaupunki 28.9.2009
Harto Forss
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
En mitenkään voi yhtyä ylläoleviin mielipiteisiin. Vaikutti siltä, että valtuuston puheenjohtaja oli jo etukäteen päättänyt rajoittaa persujen puhevapautta! Aivan perustellusti persujen puheenvuoron käyttänyt valtuutettu hämmästeli sitä, millä logiikalla puheoikeutta rajoitettiin: toiselle rönsyily sallittiin valtiontalouteen asti, mutta persut eivät saaneet perustella näkemyksiään kaupungin velkatakausasiassa. Höh. Asiasta oli siis ilmeisesti päätetty muissa piireissä jo ennen valtuuston kokousta??? Valtuusto on pelkkä kumileimasin??? Tapahtuuko tätä myös kh:ssa ja lautakunnissa???
Ehkä yksi syy persujen ja muiden ryhmien väliseen kommunikaatiovaikeuteen on se, että puhutaan eri asioista: toinen puhuu "aidasta", toinen "aidan seipäistä". Ts. muiden puhuessa päätettävästä asiasta, persut lisäksi arvostelevat tapaa, jolla päätökset runnotaan läpi ilman, että kaikilla on mahdollisuus edes ilmaista asiasta mielipidettä. Valtuuston kokouksen nähtyäni en sitä ihmettele...
Pitäisiköhän sittenkin kuunnella, josko niillä persuilla kuitenkin on jotain viisauttakin sanomisissaan (kun sen sieltä tunneryöpyn takaa suodattaa). Jos ei joka asiasta, niin ehkä paikallisesta päätöksenteon kulttuurista (?)