
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Kokouksesta tuli pitkä, keskusteltiin laajasti ja äänestettiinkin. Itsestä ainakin tuntui, että teimme hyviä päätöksiä. Eiköhän sitä kuitenkin maanpinnalle nopeasti palauteta.
Ugin ja Loimaan koulutuskuntayhtymän sopimusta esitteli Novidan johtaja. Sopimus hyväksyttiin keskustelun jälkeen. Tyytyväisellä hyrinällä, pääosin. Saarissa olevien tonttien vuokrasopimukset hyväksyttiin. Laajakaista kaikille-hankkeeseen osallistutaan. Tämä päätös ei vielä sido mihinkään kustannuksiin. Hanketta vetää V-S:n liitto. Vielä ei ole tiedossa talouksien lukumäärä, joilla ei ole mahdollista saada laajakaistaa. Pieni se joka tapauksessa on, pääasiassa kesämökkejä tai sitten aivan poissa muusta asutuksesta. Onkohan Ugissa sellaisia?
Kustavin-Ugin siirtoviemäri sopimuksen allekirjoitukseen annettiin lupa Ugin Vedelle. Käytiin monipuolinen keskustelu, sen aikana tehtiin asiasta siirtoesitys ja Laitilan edustajan kuuleminen seuraavassa kokouksessa. Sitä ei kannatettu.
Puisto- ja liikuntapuolen töiden uudelleen järjestely hyväksyttiin. Virkojen ja toimien täyttöön annettiin lupa. Edustaja nimettiin terveys neuvotteluihin. Turvallisuussuunnitelma tarkistettiin. Yritysten toimitilat-varauksen käyttötarkoituksen tarkentamisen kj. otti pois listalta.
Tämän vuoden talousarvioon haettiin muutosta. Elinkeino-osaston reippaista ylityksistä käytiin reipasta keskustelua. Asia siirrettiin ja elinkeinojohtaja tulee seuraavaan kokouksen selvittämään ylityksiä.
Hallinto- ja kehittämiskeskuksen talousarvio merkittiin tässä vaiheessa tiedoksi. Samoilla saate sanoilla millä tämän vuodenkin talousarvion toteutumaa käsiteltiin.
Annettiin uuden terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen talousarviosta. Tämä on ensimmäinen budjetti ja toiminta hakee vielä muotoaan.
Aloitteita uusia ja vanhoja käsiteltiin nippu. Päätösesitykset hyväksyttiin yhtä lukuunottamatta. Urheiluseurojen perusavustuksia koskeva aloite todettiin kh:n itsensä lähettäneen väärään paikkaan lausunnolle. Se oli lähetetty nuoriso- ja liiikunta ltk:lle ja se olisi kuulunut elinkeino-osastolle. Asia korjattiin ja käsitellään uudelleen sitten, kun se tulee elinkeino-osastolta.
Salaisia asioita oli 2 joista toisesta äänestettiin. Muissa asioissa keskusteltiin kuntien ylimääräisestä rahoitusavustuksesta ja parista muustakin pienemmästä asiasta.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Vai vieläkö niitä edelleen lasketaan, vaikka ollaan solmimassa ylikunnallisia sopimuksia?
Ja, kirjoitit:
"
Yritysten toimitilat-varauksen käyttötarkoituksen tarkentamisen kj. otti pois listalta."
Mikäs siihen nyt tulla tupsahti, että piti ottaa pois listalta?
Edelleen kirjoitit:
"
Elinkeino-osaston reippaista ylityksistä käytiin reipasta keskustelua. Asia siirrettiin ja elinkeinojohtaja tulee seuraavaan kokouksen selvittämään ylityksiä."
Kuka on elinkeinojohtaja? Onko kenties sama kuin yhteysjohtaja eli Kristiina Salo?
2. Kh:n kokoukset eivät ole julkisia. Pöytäkirja on ja se on päätöspöytäkirja ei keskustelu pöytäkirja, joten en voine syytä julkistaa.
3. Kyllä olet oikeassa henkilössä.