Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

16.10.2009 - 16:03

 Kokouksen ensimmäinen varsinainen asia on viimeksi siirretty talouden toteuma 8 viimeisen kk:n aikana ja talousarvion muutokset. Yhteysjohtaja Salo on nyt paikalla kertomassa asiasta.

Rakennusvalvontamaksuja on korotettu viimeksi 2005 ja ne eivät kata enää toiminnasta tulevia kuluja. Nyt ympla on korottanut 20% ja asia esitetään merkittäväksi tiedoksi. Samoin on maa-ainestaksan osalta. Ympäristöterveydenhuollon taksaan esitetään muutosta. Seutulippuun esitetään korotusta. Siinä niitä korotuksia olikin yhden kokouksen tarpeisiin.

Sitten käsitellään kj:n vuosiloma ja virkavapaus. Edustaja pitäisi valita Ugin Diakoniasäätiön hallitukseen. Turun kulttuuripääkaupunki 2011 toimintaan ei esitetä rahoitusta. 

Sitten onkin asia johon liittyen on jo jätetty poliisitutkinta pyyntökin. Kyse on puhepalvelujen hankinnasta. Teliasonera on jättänyt markkinaoikeuteen oikaisuvaatimuksen. Perusteena kilpailutuksen laiton keskeytys, kh on suosinut V-Sp:tä ja soveltanut virheellisesti esteellisyyssäännöksiä. Nyt sitten pitäisi kh:n päättää vastauksensa oikaisuvaatimukseen.

Sitten on kouluverkkoselvitys, josta olen alempana jo kirjoittanut. Vielä on aloite ja tiedoksiantoasiat.

-Juha A.- kirjoitti 16.10.2009 - 16:50
Korjasin kirjoitus-kellonaikaa (nyt 16.10) blogissani. Poistin samalla kommenttisi, mutta tuskin panet siitä pahaksesi.
Kiitos tarkasta huomiosta!
Kerberos kirjoitti 16.10.2009 - 20:58
Muita osioita erityisemmin kommentoimatta, jos Uudenkaupungin Sanomiin on uskominen, eikö siinä telejutussa ollut jäävejä henkilöitä valmistelemassa ja/tai päättämässä? Se taitaakin olla ainoa mitä Kosken Pentti voi tutkinnassa selkeesti todeta.
Ja kunnalislaki niin kuin businesjuridiikkakin on harvinaisen yksiselitteinen. Jos jäävejä löytyy kokouksessa olleen (tai kilpailutuksen järjestelyssä ollut jäävi konsultti), siihen pohjaavat päätökset eiväty ole lainvoimaisia. Joka tarkoittaa sitä että kilpailun keskeytys ei voi olla mitenkään laiton.

Voi vain ihmetellä mistä noi kaikki "tusinakonsultit" oikein kaupungin ongelmiin kulkeutuu...

Silti, kuka sitten asiasta haloon nostikin (se kun jäi silloin vähän hataraksi), teki siinä mielessä ihan oikein että kilpailutus prosessi jossa on jäävejä henkilöitä mukana ei ole oikein kilpailutukseen liittvän lain hengen mukainen... Jääviys asioiden kanssa pitää olla todella tarkkana...
Harto Forss kirjoitti 16.10.2009 - 21:04
Kyllä tässä on haloo nostettu toisinpäin. Väitetään jäävätyn henkilöitä, jotka eivät ole jäävejä. Minulla ei ole pöytäkirjaa käytettävissäni, että miten loppujen lopuksi jääviydet merkittiin. Jääväsikö kokous tai henkilöt itse.
Kerberos kirjoitti 16.10.2009 - 21:09
Eli vaikuttaakin olevan aika sotkuinen juttu... No, toisinaan sellaista sattuu...
Me kirjoitti 17.10.2009 - 00:27
pannan kohta Kerberos boikottin, kaikki. Kerberos: kirjoita ensin tekstis valmiiksi, älä mieti kommenntiruudun edessä mitä aioit. Jätä väliviivat täältä pois, vaikka niitä sun ajatukset on täynnään. t. Yahoo.com.
Onko sulla pankissa kirjoitti 17.10.2009 - 19:28
mahdollinen vahingonkorvaussumma jo varattuna?
Harto Forss kirjoitti 17.10.2009 - 19:44
Ei ole, ulosottoon menee. Eikä taida yhtään auttaa vaikka Niittyluodon Ari istuu vieressäni valtuustossa ja on ihan mukava kaveri.
Pankista kirjoitti 17.10.2009 - 20:40
saa lainaa.
Harto Forss kirjoitti 18.10.2009 - 09:40
Joo, joo, pitäisi olla luottokelpoinen ja takuut.
H-P  kirjoitti 20.10.2009 - 23:34
Jaha. Kaupungin velkalasku lisääntyy. Maksetaanko nyt Telia Soneralle niiden vaatimat 200 000€. Vai tuleeko sopimus?( kaupunki kai joutuu joka tapauksessa maksamaan tuon summan tuli sopimus tai ei)
Tässähän sitä taas menisi kouluista tulevista säästöistä n. puolet kaupungin aika merkilliseen taloudenpitoon ja sopimusten tekoon. Ei voi muuta kuin ihmetellä Koskakohan meidän kaupunkilaiset huomaavat miten tätä kaupungin taloutta hoidetaan.
Jos itselläni olisi omassa taloudessani tällainen menttaliteetti niin leipäjonossa oltais ja lujaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri