
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Nyt on sitten syksy niin pitkällä, että on tullut valtuuston talousseminaarin aika. Maanantai iltapäivä sitä aletaan talousarviota käydä läpi ja jatketaan seuraavana maanantaina.
Poikkeuksellisesti seminaari pidetään kahtena iltapäivänä. Ennen siihen on uhrattu 1 tai 2 perättäistä päivää. Olisikohan valtuuston puheenjohtaja todennut nykyisen valtuuston keskittymiskyvyn riittävän korkeintaan 3-4 tuntiin. Nyt on siitä hyvä, ettei esillä ole muuta kuin ensi vuoden talousarvio. Muuten saattaisi puolen vuoden päästä olla taas säpinää siitä oliko siellä jotain muuta tai ei ollut. Talousarvio on niin selvä asia, että ei pitäisi olla unohtamisen vaaraa olemassa.
Puheenjohtajan avauksen jälkeen talousjohtaja esittää talouden näkymät vuoteen 2012 mennessä, kj:n esityksen talousarvioksi ja liikelaitosten yhteenvedon sekä vertailun kehykseen. Selvittää miten talousarviota luetaan, katsauksen prosessitoimintaan ja selvityksen ostopalvelujen käytöstä. Mielenkiintoinen. Tähän käytetään tunti. Sitten henkilöstöpäällikkö selvittää talousarviota henkilöstöpolitiikan näkökulmasta. Sitten hörpitään kahvit. Kaupungin piikkiin.
Kahvin jälkeen Takala jatkaa vielä hallinto- ja kehittämiskeskuksen talousarviosta, muutoksista ja henkilöstöjärjestelyistä po. osastolla. Sitten on sosiaali- ja terveyskeskuksen talousarvio ja vanhustenhuollon palvelurakenneselvitys. Ne tietenkin esittelee Helvi Heiniö ja viimeksi Inkeri Parviainen esittelee vastaavat dokumentit opetus- ja kulttuuritoimesta sekä kouluverkkoselvityksen. Siinä se sitten on ensimmäinen päivä.
Kuulin tuosta Laitilan puolella olevasta Ison-Rahkasuon turpeenotosta vähän lisää. Varsinais-Suomen ympäristökeskus ei anna sorkkimislupaa soille, joita ei ole ojitettu. Isoa-Rahkasuota on joskus ojitettu hieman jostain kulmasta, merkkejä siitä ei juuri enää näy. Lisäksi tämän tultua tietoon on pari pienempää maanomistajaa kaivellellut hieman suota. Vapo maksaa maanomistajille kovan hinnan suosta ja nyt on kova kiire ettei kauppa vaan peruunnu. Mielenkiintoista miten ympäristökeskus tulee suhtautumaan. Katsotaanko suota ojitetuksi ja annetaan lupa tai ei anneta. Tärkeä asia meidän kaikkien kannalta. Suo kuuluu Makeanveden vesistöalueeseen ja se on jotain 90%:n luokkaa mitä kaupunkilaiset juovat Makeaveden altaan vettä. Laitilassa kuulemma hämmästellään mitä suon ojitus ukilaisia kiinnostaa.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Maisemointikin pitäisi ottaa käyttöön.VAPO soistakoon työmaansa uudelleen tai viljelköön niissä energiakasveja
Minulle soitti äsken eräs paikalla ollut ja kertoi kommentin olevan perätön. Insinööri oli Crusellin illan jälkeen, jossa kerrottiin varikonmiesten kertoneen Pohitullin homeesta, käyneen varikolla ja keskustelleen aivan rauhassa paikalla olijoiden kanssa. Minusta hän on menetellyt aivan oikein. Hänen tehtäviinsä kuuluu huolehtia kaupungin kiinteistöistä ja jos kerrotaan jonkun tietävän ongelmista niin tottakai asia pitää selvittää. Se ei mielestäni ole oikein, että tunnistettavia henkilöitä syyllistetään olemattomin näytöin. Totuus ei johda kunnianloukkaustuomioihin. Ainakin minä uskon Suomen oikeuslaitokseen.
Edellä blogin pitäjä (=Forss)sanoi, ettei hän itse kovin provosoi...Kuitenkin edell. blogijutussaan väitti nimettyä henkilöä valehtelijaksi ja vihanlietsojaksi !
- Harton tulisi muistaa rikoslain 24:9 §, jossa puhutaan kunnianloukkauksesta (joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen .... tai muuten halventaa toista ) .. on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään 6 kuukaudeksi + korvaukset päälle!
- pitäisikö Harton itsensäkin ensin siistiä ja sensuroida tekstiään - tai antaa vaimonsa esilukea. - Ja ainakin hiukkasen vähentää noita ylikierroksia ....