
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Maanantai on varsin ratkaiseva ensi vuoden Ugin talouden ongelmien ratkaisuissa. Toimenpideryhmä, jonka tehtävänä on miettiä rakennemuutoksia kokoontuu aamulla. Homma ei ole hätäisen ihmisen hommaa. On vaikeata löytää rakenteiden korjauskohteita ja niiden ratkomista niin, että ihmisten palvelut säilyvät turvallisella tasolla. Iltapäivä on valtuuston talousarvio seminaarin toinen osa.
Kuulemme kj.n alustuksen nykytilanteesta, tulevaisuuden näkymistä, talousarvioesityksen perusteet ja toiminnan kehittämisen suuntaviivat ja tavoitteet. Sen jälkeen alkaa valtuustoryhmien kannanottojen esittely. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ei sieltä mitään ihmeitä tule. Ei voi tulla. Näitä polkuja on tallattu 1700-luvun alkupuolelta asti. Viisaitten ja vähemmän viisaitten ihmisten toimesta. Kaikki mahdollinen on kaluttu.
Nyt olisi tilausta vastuullisuudella ja tulevaisuuteen näkemisellä. Aina voidaan heittää mitä merkillisimpiä ideoita. Vastuullisuus edellyttää, että ne on mahdollisia toteuttaa. Kyllä visioita löytyy taatusti jokaiselta ryhmältä. Pitää olla kykyä nähdä esille tuotujen näkemysten vaikutusta. Esim. sisäisten kulujen pohdinnalla ei eteenpäin päästä. Ne merkitsevät vain menojen kohdentamista jollekin osastolle. Ne rahat eivät kaupungin kassasta ulos lentele.
Vasemmistoliiton ryhmä ei ole vielä esityksiään yhdessä pohtinut. Henkilökohtaisesti olen kyllä. Niitä nyt sitten pitää porukallakin alkaa miettiä ja onhan nyt siihen aikaa pari pyhääkin.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Jos nostetaan veroja, tulee haukkuja; jos leikataan kuluja, tulee haukkuja.
Kaikki leikkaukset ovat pois palveluista, tavalla tai toisella,täytyy löytää vain se vähiten kaupungin/asukkaan toimintoja vahingoittava. Valitettavasti sitä ei voi päätellä kannanottojen määrästä tai kärkevyydestä...