
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Alla olevan jutun kommentteihin haluava saa vierittää niin paljon, että kirjoitan ihan uuden jutun aiheista, joista riittäisi kommenttikin. Mukavaa, että keskustellaan ja pääosin asiallisesti.
Kouluverkkoselvitys keskustelua en ole juurikaan kommentoinut. Ehkä vähän. Väitetään verkon supistajien perustavan kantansa ainoastaan virheelliseen, jo lähtökohdiltaan, olevaan selvitykseen. Näin ei ole. Selvitys on asiallinen. Sitä vastoin ei esim. kommentti jossa väitetään sen perustuvan uusiin kaupunginosiin sitä ole. Se ei perustu. Kaupungin mahdollinen kasvu on huomioitu yhdessä kaupunkisuunnittelun kanssa. Esitin tätä ohjausryhmässä. Ei mielestäni 15-20 vuoden keston ikäiseksi suunniteltu uudistus voi perustua nykyhetken tilanteeseen.
Suhtaudun mielestäni aika kriittisesti auktoriteettienkin esittämiin mielipiteisiin. En ilman muuta tuomitse enkä hyväksy. Pyrin etsimään tosiasiat ja sitten teen mielipiteeni. Kouluverkko mielipiteeni perustuu myös kokemukseen. Olen ollut mukana kouluja suljettaessa ja niitä yritettäessä sulkea. Asun entisen kyläkoulun alueella. Kävin kyseistä koulua. Lapseni kävivät. Tiedän aikalailla kyläkoulun opetuksen tasosta, koulukiusaamisesta jne. Olin silloisen koulutoimen johtajan kanssa, hänen pyynnöstään, sanomassa erään opettajan irti useiden varoitusten, vanhempainkokousten jne. jälkeen. Tunnen ainakin tältä alueelta koulumatkojen pituudet ajallisesti ja matkassa ja tavalla jolla ne suoritettiin ja nyt suoritettavalla tavalla. Olen lukenut Oksasen selvityksen kriittisesti. Olkoon enempi.
Tuolla alla Juhan kommentti kielitaidosta perustuu takavuosina tapahtuneeseen. Muistaakseni 3 miehen jengi neuvotteli ruotsinkielellä sopimuksen. Kenenkään kielitaito ei ollut edes kohtuullinen. Vastapuolella oli luunkovat ruotsalaiset liikemiehet. Sopimuksen jälkeen eipä paljoa aikaa vierähtänyt., kun veronmaksajien pussia rokotettiin melkoisesti.
Muuten te kielitaitoiset oletteko huomanneet, onko mahdollisesti jokin kommentti esitetty malesiankielellä? Olen kuullut sen muistuttavan hyvin paljon suomea. Onkohan sittenkin sukumme peräisin Mongoliasta.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Ihme etti Uki ole kaupunkina ollut aktiivinen kiskoliikenteen kehittäjä ? On täysin mahdollista jopa kaupungin itsensä järjestää juna/ kiskobussiyhteys uudellen.
Aika yllättävä oli kommenttisi, olethan luontoihminen
Tietysti bussifirmojen lobbarit täälläkin on mukana.
Kävin Saksassa juuri, ja huomasin kuinka paljon autoja oliparkissa hyvien kiskoliikenneyhteyskien päässä.
Turku_uki yhteys olis juuri sopiva kiskoyhteys
moniko täällä ymmärtää biodiversiteettiasioita ?
ja mikä mahtaa olla raideliikenteen sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen kestävyys ?
Toivoisin, että siihen vastaa OH:UU
Edelleen matematiikkaa:
Kiinan Pekingissä kuluvan vuoden 1. vuosipuoliskolla sen jokaisena päivänä kaupungin kaduille ilmestyi 1643 uutta autoa joka päivä ! Noin 300000 pelkästään Kiinan pääkaupungissa.
1992 vuoden lopulla, kun keräsimme nimiä junan puolesta, Kiinassa oli muistini mukaan vähemmän henkilöautoja kuin Suomessa! Nyt siellä tehdään autoja enemmän joka vuosi mitä Suomessa on autojen lukumäärä. Tämän enempää en lähde pyörittelemään autoketjua, sen valmistus- ja raaka-aineprosesseja (vs. henkilöjunaliikenne).
Maailma muuttuu, liikennöintitottumukset muuttuvat ja polttoaineen hinta n o u s e e! Tarvitaan taas muutama kunnon myrsky, joka nostattaa vedet uusille metriluvuille herrojen pelloille ja takkahuoneisiin. Sitten taas heilahtaa ilmastonmuutoskeskustelu askeleen eteenpäin. Joukkoliikenne tulee meillekin oleelliseksi vaihtoehdoksi alati kallistuvan yksityisautoilun rinnalle.
Sen verran Ollilta kysyn, että onko sinulla käytössäsi Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenteen
ratatekninen ja liikenteellinen selvitys, liikennepaikkojen infrakortit, uusien henkilöliikennepaikkojen alustavat raiteistokaaviot rataosittain (Loimaa, Salo ja Uki), liikenne-ennusteet, yleisöaikataulut suositelluista vaihtoehdoista eri rataosilta, graafiset aikataulut kaikista tutkituista vaihtoehdoista sekä sidosryhmätapaamisiin osallistunneet tahot? Se on viime vuoden alun laaja aineisto.
Että tämmönen vuodatus, mikä ei taaskaan liity Harton alkuperäiseen aiheeseen. Mutta tämähän on keskustelupalsta! ;)
En oikein ymmärrä samat kiinteistöt. Luokkia on pohitulliin ja männäisiin perustettava lisää. Lopetettavien koulujen oppilaita ei voida sijoittaa jo siellä olleisiin (oppilasmäärä liian suuri)
Saarniston koulu pursuaa jo nyt. Siellä luokissa 26 jopa 27 oppilasta.Vai onko luokkiin tarkoitus palkata lisää koulunkäyntiavustajia (palkkansa hekin tarvitsevat. Liian pienellä nytkin tekevät arvokasta työtä).
Hallun koulussa ei ole nyt yhtään kuljetuslasta (kaksi omakustanteisia). Tarkoittaen, että kaupungilla ei mene yhtään rahaa kuljetuksiin.
Mitä tulee Seikowiin??
Siirretäänkö sinne kansalaisopisto ja aikuiset käyttämään sitä iltaisin. Eipä juurikaan tarvita hienoa pihaa. Pienet koululaiset taas pohitulliin ja siellä odottamassa asfalttipiha, valvontakamerat ja ikkunattomat luokat. Tässä "vaihtarissa" ei kyllä ole järjen hiventäkään.
Sitten vielä se Viikainen. Mitäs me sille tehdään? Kyllä ne oppilaat sieltäkin vähenevät vähenemistään.Sinne sitä käyttöastetta piti lisätä. Tai voi olla, että olen väärässä.
Kaikki vaan suurta sumutusta ja illuusiota.
Pehaps....I wake up some other morning and I think what a wonderful day is it.
Usually I think like that.
Kun asiasta viimeksi puhuttiin, vertailussani oli kaikki mitä asiasta saa irti, pautsi insinöörin vaatiman kasan selvityksiä. Ajakaa Keravalta Lahteen ja kysykää sen jälkeen mitä yhteiskunta maksoi lipun hinnan lisäksi VR:lle.
Se on semmosta tää sosialismi, että kun bensan hinta nousee eurolla, aletaan ulvoa junaa. Mitä sillä on väliä mitä se yhteiskunnalle maksaa! Laskekaa oma ekologinen jalanjälkenne ja alkakaa sen pienentäminen, jos haluatte tehdä ilmastonmuutoksen hyväksi. OLLI
Oma ekologinen jalanjälkeni alkaa freonientalteenottolaitteesta ja ongelmajätteiden talteenoton kehittämisestä valtakunnan tasolla.
Ei se ihan noin helppoa ole, että vaaditaan sähköbusseja ja biokaasubusseja, vaikka ei ne huonoja ideoita ole nekään. Taitaisi rata tulla nopeammin kuntoon... tai ainakin se pitäisi panna kuntoon kemiran kuljetuskin takia
Olemme matemaattisen pieni tihru tässä maapallon kehityksessä.
Jokaisella kun on näitä omia unelmahöttöjänsä, toivotalkoitansa ja ties mitä kyläkoulujuttujansa, joiden puolesta haluaa jättää hiilijalanjälkiään ja pitää kapellia ;))
Lopullinen fakta taitaa löytyä Pentti Linkolan opeista. Jos haluat selviytyä pelastusveneessäsi, niin vedä lihakirveellä veneeseen pyrkivien sormet poikki. Vai miten se menikään?
Mitä Junaan/kiskobussiin tulee - sillä olisi myös iso psykologinen merkitys syrjässä olevalle U:gille, ehkä olisi matkustajia tarpeeksi, ehkä ei, mutta ajan myötä siihen tulisi matkustajia.
uki-vehmaa-masku-nousiainen-raisio-kaarina-paimio-salo-loimaa-pöytyä-aura-lieto maksaa huru mykke matkakorvauksia takseille, henkilöautoille kuin busseihin vuositasolla kun ihmiset liikkuvat turun tyksin palveluihin asuinpaikkakunniltaan ja takaisin. puhumme varmaan vuositasollla 6-7 numeroisista luvuista. joten se yhteiskunnan tuista ja niiden kohdentamisesta.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/85489.html
Mitä sitten kulkemisiin tulee, niin Tku-Uki tai toisinpäin maksaa taksikyydillä vähän yli 100e/suunta. Itse siitä maksettaan ns. omavastuu muistaakseni 9,25e/suunta ja yhteiskunta hoitaa verovaroista loput. Että semmosta subventiota = yhteiskunnan kuljetustukea!!
Kun noita laskee xxxx kpl vuosittain, niin kyllä siinä aika pitkä rahasumma vaan kertyy...