Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

02.11.2009 - 21:55

 Tänään on ollut pitkä päivä, kuten tuossa aiemmin kirjoitin. Aamu 8:lta alkoi ensimmäinen kokous ja äsken tulin kotiin. Kirjoitan huomenna tarkemmin. Kh:n päätökset olivat kaikki esitysten mukaiset. Pari kertaa äänestettiin. Vero% olivat vastakkain 20,25% päätösesitys ja ehdotettu 19,75% . Valtuustolle siten esitetään 20,25%. Äänestyksen tulos oli 8-3. 

Toinen äänestys koski kouluverkkoa. Ohjausryhmän ja koulutus ltk:n esitys tuli päätökseksi äänin 7-4. Joten valtuustolle esitetään 5 koulun sulkemista. Huomenna enemmän.

Nyt sitten on huomenna. Kokouksen aluksi oli salainen asia. Ei se ollutkaan vähäinen, jotain kuntalaista koskettava asia. Siinä vierähti puolitoista tuntia. KOKO-ohjelma siirrettiin kokonaan seuraavaan kokoukseen. Sitten menikin liuta asioita melkeinpä nuijan kopautuksella. Nuijat ymmärsivät olla hiljaa kuten viisaskin. 

Liikelaitosten avaavat taseet lähetettiin valtuuston päätettäväksi. Novidan vastaavan päätöksen valtuusto on jo tehnyt 15.6. kokouksessaan. Vero% pääåtöksen jo kerroinkin. Muut kuin tulovero% hyväksyttiin yksimielisesti esitettäviksi valtuustolle esityksen mukaisena. Raskas esitys varmaan meille kaikille. Kyllä niin mielellään pitäisi vero% entisellään tai jopa laskisi, mutta tosiasiat ovat mitä ovat.

Seuraavaksi oli nippu aloitteita esitettäväksi valtuutetuille miten niiden on käynyt. Kouluverkkoselvitys sai taas mielipiteet valloilleen. Ensin ainoastaan toinen osapuoli käytteli puheenvuoroja. Vähitellen keskustelu sitten vauhdittui molempiin suuntiin. Jutun alussa äänestyksentulos.

Tiedoksiantoasioissa oli eräitä asioita, jotka herättivät keskustelua.  Mm. Lyökin laituriyhdistyksen touhut. Kh:lla ei ole siihen toimivaltaa. Meille oli kirjallisena jaettu elinkeinotoimen rahoituskohteet. Asiaan palataan seuraavassa kokouksessa. Ei enää siitä muuksi muutu ja ilta oli jo pimennyt.

Juha A.- kirjoitti 02.11.2009 - 22:40
Päätökset olivat esitysten mukaisia kertomasi. Selvisikö, miksi liikelaitos Novida ei ollut mukana avaamassa tasettaan? Tuleekohan seuraavaan kokoukseen?
Tarkastuslautakunnassa asiaa on käsitelty viime perjantaina- ja sieltä on viesti lähtenyt eteenpäin.
Harto Forss kirjoitti 03.11.2009 - 13:33
Valtuusto on hyväksynyt Novidan taseen avauksen kokouksessaan 15.6.
H-P kirjoitti 04.11.2009 - 11:01
No niin tähän oli sitten mentävä. Järjestettävä KANSANÄÄNESTYS (kts. ukinuutiset).Kun ei muulla tavalla kuunnella mitä muita kouluverkkovaihtoehtoja olisi tarjolla. Vieläpä vähemmällä kivulla ja säryllä.
Menkääs kaikki katsomaan www.kouvolansanomat.fi/Uutiset. Siellä on konsultti ajamassa alas 16 alakoulua ja ei ole esittänyt edes mitään laskelmia oppilasmääristä ym...vain kiinteistöistä koituvat säästöt.Ukissa tämä esitys oli helppo vetää läpi kun luvut oli valmiina jo kolme vuotta sitten. Se vaan, kuinka totuudenmukaisia ne ovat on vain arvailua.Kyllä jotkut saavat palkkansa helpolla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri