
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Eilen aamulla kokoontui taloustyöryhmä. Kokous sinänsä ei ole julkinen, mutta erikoisterveydenhoidon osalta voinen kertoa Ugin kirurgian kalleudesta. Siitä on monessa muussa yhteydessä jo kerrottu.
Asiasta oli kertomassa näkemyksensä toimialajohtaja Lisa Pelttari Vakka-Suomen Sairaalasta. Aiempien selvitysten mukaan meillä kirurgia maksaa tuplasti sen mitä muualla. Saimme monipuolisen valoituksen asiaan. Minulle ainakin jäi päällimmäiseksi se käsitys, että meillä on tilastoitu ortopedian ja neurologian kustannuksia kirurgiaan. Nämä ovat meillä huomattavasti muita halvempia. Muitakin syitä varmasti on. Näitä pitää käydä läpi ja miettiä saisiko jostain säästöä aikaiseksi., Tästä tuli taas mieleen vanha loru, valhe, emävalhe, tilasto. Tilasto pitää aina avata, jotta siitä voisi tehdä luotettavia päätelmiä.
Puolilta päivin Crusellissa oli valtuuston talousarvio seminaarin toinen osa. Aika vaisu tilaisuus mitään uutta ei esille tullut. Kuultiimpahan taas kunniamme ja tuli ryhmäpuheenvuorot pidettyä. Toivottavasti niitä ei enää valtuustossa toisteta.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Edelleen.
Munschausenin salaperäiset kysymykset ? ovat saaneet eilen osavastaukset kaupunginhallituksen kokouksessa. Niiden sisällön tietää esim. Harto. Mutta ei jostain syystä ole ehtinyt niistä kirjoittaa mitään...
Minä olen kuullut vain hajatietoja.
Jos ja kun -siis- Munschausen tarkoittaa näitä ao. Rainer Tähtisen blogissa olevia kysymysiä (vai?), niin edelleen on auki kysymykset 1, 2 ja osin 3:kin.
Odotan mielenkiinnolla matemaattista selvitystä ainakin seuraavista, edelleen:
1)
Efeko ver3-raportin yleishallinnon kulurakenteesta. Itse en sitä osaa avata, vaikka olen siihen yrittänyt perehtyä jo jonkun aikaa.
2)
Odotan selvitystä toimitilarahaston sääntömuutoksista? Miksi se tulla tupsahti hallitukseen ja lähti vikkelään pois 2 vk sitten? Miten asian käsittely jatkuu?
3)
Odotan selvityksiä ek-sektorin ylityksistä. Miksi kuitit, tilit, seuranta ja systeemi ontuvat?