
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
On tässä ollut pari päivää menoa niin ettei juuri ole säälliseen aikaan pc:n vierelle ehtinyt. Ankarat ovat vieroitusoireet. Alla ovat sitten paljon puhutut Ugin yleishallinto kulut. Siitä taas näkee ettei paljoa kannata arvostella ennenkuin luvut aukaistaan. Näiden vertailu joihinkin muihin kuntiin on mahdoton. Emme tiedä mitä kuluja muualla on jaettu muihin hallintokuntiin ehkä kaikilla ei ole mereenkään liittyviä kuluja. Vastaavasti niillä voi olla taas kuluja joita meillä ei voi olla.
Kh:n kulut ovat olleet n. 1milj/€. Tämäkin pitäisi avata. Siellä on mm. yli 0,4 milj/€ eläkemenoja, tulojäämien ja saatavien poistoja n. 0,1 milj/€. Valtuuston menot n. 0,1 milj/€.. Toimikunnat 7 tonnia. Jäsenmaksut n. 150000€ Pääasiassa 2 kohteesta, Varsinais-Suomen liitto ja Suomen kuntaliitto. Verotuskustannukset n. 340000€. Seutukunnan jäsenkuntaosuus n. 120000€. Tekla n. 18000€ ja ympla n. 15000€. EU-hankkeet n. 260000€. Yleishallinto n. 160000€, arkisto n. 95000€, toimistopalvelut n. 170000€, vaalit n. 32000€, yhteispalvelupiste n. 33000€ ja tiedotus n. 43000€. Henkilöstön kehittäminen n. 53000€, henkilöstöpalvelut n. 320000€, työsuojelu n. 40000€, terveydenhuolto n. 110000€. Työllistäminen n. 122000€ ja YTYÄ projekti 17000€. Tässä nämä pyöristettynä ja pieniä pois jättäen.
Ilmeisesti yllä oleva ei ole oikein selkeää. Alla on yleishallinnon hallinnon kustannukset. Selkeyttääkö tämä vai sekoittaako entisestään?
-Tarkastustoimi 26836
-Hallinto-osasto 543525
-Kaupunginhallitus 556024
-Kaupunginvaltuusto 96494
-Talousosasto 843856
-Jäsenmaksut 156053
-Verotuskustannukset 336961
-Tekninen ltk 18704
-Ympäristö- ja lupa ltk 15109
-Ystävyyskaupunkitoiminta 3101
-Toimikunnat 6777
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Vielä tarkennuksena kertomiini lukuihin, ne ovat vuodelta 2007. Nämä ovat ne luvut, joita Naantalissa kerrotussa tutkimuksessa olivat. Tähtinen kertoo tätä vuotta.
Tontonmäestä tulisi hyvä kohde perheenyhdistämisohjelmille. Valtio maksaisi vuokrat sun muut kolme vuotta.
Vai rakennetaanko sinne Tontonmäkeen jotain ? ?
Vielä tuosta Tähtisen kertomasta paperista, paperin tekijästä ei ollut mitään tietoa. Ei niin, että epäilisin tietoja, mutta on se mielestäni sopimatonta, jos virallisessa elimessä käsitellään asiaa josta ei tiedetä mihin se perustuu. Sanoin jo eilisessä kokouksessa, että kaikista käsiteltävistä papereista pitää ilmetä tekijä. Nimikirjaimet tai niin monet kuin sen valmistukseen on osallistunut. Sanelija, puhtaaksikirjoittaja jne. Takavuosina eräässä ltk:ssa ja valtuustossakin tehtiin muutosesityksiä paperilla, jotka olivat identtiset virallisten kokouspapereiden kanssa. Lopussa luki jopa päätösesitys vaikka sen tekee aina esittelijä. Ao. elimen jäsen tekee muutosesityksen.
Nuoria ja lapsia käy nyt noin 30 kpl per ilta/iltapäivä tiloissa pelaamassa pelejä ja nauttimassa ohjatusta toiminnasta. Torstai-iltapäivän osalta määrä on jopa niin suuri, että sitä on jouduttu rajoittamaan ja sopimaan jaosta KIP-kerhon kanssa.
Koulun edustaja totesi eilen, ettei koululla ole vapaita tiloja nuorten toiminnalle. Pelipöytien säilytys ei tule kuuloonkaan.
Jos Nuortentupa laitetaan myyntilistalle, tulee paikallisten myyjäisten järjestäminen siirtymään ulkotiloihin. Koulun liikuntasalin lakattu lattia ei kestä ulkojalkineiden käyttöä, joten sinne ei myyntipöytiä voida laittaa.
Tai onhan niitä vaihtoehtoja: Pinipajun vanha koulu esimerkiksi. Täytyisi sitten vain yhdistysten järjestää sinne kimppakyytejä myyjäisten uskolliselle, vakinaiselle asiakaskunnalle: autottomille eläkeläisille.
jos on avattu, niin kuka ja missä? älkää sitä Naantalia nyt ainakaan tähän tarjotko enää vastaukseksi.
Tässä on varmasti vaikea pysyä ulkopuolisen mukana. Ei itsekään ole aina selvillä mistä puhutaan. Kovasti on krisoitu hallinnon kuluja, niiden salaamisia ja avaamattomuutta. Nyt ilmeisesti puhutaankin ainoastaan elinkeinotoimen kuluista. Yritetään pärjätä. Kyllä se siitä.