Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

05.11.2009 - 09:37

 Eilen alkoi koulukiertue. Kyllä nyt lasten vanhempia kuullaan. Ensin oli 2 tilaisuutta, Ugissa ja Kalannissa. Nyt kierretään kaikki suljettavaksi aiotut koulut ja sen jälkeen on Seikowissa vielä toinen tilaisuus. Olen kolmannen kerran mukana tässä showssa. Eka kerralla suljettiin 3 koulua, toisella ei yhtään. Näillä molemmilla kerroilla vastustin koulujen sulkemista.

Nyt olen  ollut sulkemisen kannalla ohjausryhmässä ja hallituksessa. Mistä mielen muutos? Aiemmilla kerroilla taloudellinen tilanne on ollut selvästi parempi. Oppilasmäärä on pudonnut näiden prosessien aikana n. 1200. Melkein puolet. Emme voi säilyttää samaa kouluverkkoa puolet pienemmällä oppilasmäärällä. Tässä on sama tilanne kuin muilla kunnilla ja yrityksillä. Pystymmekö sopeuttamaan menot pienentyneisiin resursseihin sopiviksi.

Ei tietenkään rakenteita ole pakko muuttaa. Toinen vaihtoehto on tulojen lisäys. Sitä ei ole mahdollista nopeasti saada kuin veroja ja taksoja korottamalla. Ei meidän tarvitse tehdä muutoksia palveluihin mikäli korotamme vero%:n 23%:iin. Onko tähän halukkuutta? Olen muutaman tavannut, en montaa, jotka siihen ovat valmiit. Myös on muistettava tämän riittävän vain ensi vuodeksi. Mikäli rakenteet ovat samat, kulut nousevat myös seuraavana vuonna menoja nopeammin. Kierre on katkaistava,  meidän on sopeuduttava nykyiseen tulotasoon.  Se, että sanotaan, korotetaan veroja vain kouluverkon säilyttämisen tarpeen mukaan, ei ole tästä maailmasta. Kyllä niitä joita koskettaa terveydenhoito, päivähoito, vanhustenhoito jne. pitävät omia palvelujaan yhtä tärkeinä koulutuksen kanssa.

Ymmärrän erittäin hyvin vanhempien huolen monista uudistukseen liittyvistä seikoista. Haapaniemessä oltiin riipaisevan huolissaan vilkasliikenteisestä tiestä. Totuus on ettei lapsi pysty arvioimaan liikkuvan auton nopeutta alle 12 vuotiaana. Pohjoiskulmassa tästä ei puhuttu yhdessäkään puheenvuorossa vaikka siellä liikutaan myös vilkkaalla, ei ihan niin vilkkaalla tiellä kuin Haapaniemessä. Ei puhuttu valaisemattomista ja olemattomista pysäkeissä. Siellä ne ovat arkipäivää jo nyt. Uusi huolestuttaa, se on luonnollista. Mikäli uudistus toteutetaan, vanhempien huoliin pitää syventyä tosissaan. 

Vielä yksi juttu. Kirjoituksissa ja puheissa hyökätään ankarasti selvityksen tekijää Raila Oksasta vastaan. Muistakaa hän on ulkopuolinen. Ei hänellä ole intressejä mihinkään suuntaan. Hänellä on nytkin menossa 5 kouluverkkoselvitystä ja kun katsoo hänen koulutustaan ja uraansa niin pätevyyttä taatusti on. Mikäli hän ei kaikkiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin osaa heti vastata tai osaa heti jotain lukua avata niin ei kai me voida vaatia hänen olevan muistihirviö. Satoja sivuja muistista otettavissa napsahtaen. Työ on kuitenkin tehty huolella pöydän ääressä.

On myös kovin kerrottu hänen eräässä kunnassa epäonnistuneen. Valtuusto ei hyväksynyt hänen esitystään. Valtuusto tekee poliittisia päätöksiä. Ei sillä mitata onko selvitys hyvin tai huonosti tehty. Eilen kuulimme kyseisen kunnan tehneen säästöt muista koulumenoista. Meillä on ollut ja on edelleen tämä vaihtoehto esillä. Ei ole suurta kannatusta saanut tämäkään. Ei vastuullinen ihminen voi olla vain kaikkea vastaan. Asiat, vaikeatkin, on hoidettava.

Kliffaa hei! kirjoitti 05.11.2009 - 11:25
Naapuri blogissa tätä moitetta Oksaselle tulee tuutin täydeltä. Nyt hän kertoo omat tietonsa perustuvan siihen mitä Joku kertoo. Miten tietorikas henkilö tämä Joku mahtaa olla?
Veijarit kirjoitti 05.11.2009 - 13:24
Hallituksessa samat henkilöt ovat vastustaneet koulujen sulkemisia ja veroprosentin korotusta. Onko heillä hallussaan Joku talouselämän uusi taikatemppu.
Kunnan piika kirjoitti 05.11.2009 - 14:14
Se Jokun kirjoittama talouselämän oppi on "Populismi".
Valvontakomissio kirjoitti 05.11.2009 - 16:25

Koulutuslautakunnalta edellytettiin 380 000 euron säästöjä ensi vuodelle. Ellei kouluverkkoa järkeistämällä saada pysyvää kevyempää menorakennetta, joudutaan edelleen jatkuviin kustannusten leikkauksiin. Ensi vuonna mm. leikkauksia oppilashuoltoon ja psykososiaaliseen työhön sekä erityisopetukseen, joista ei missään nimessä voisi tinkiä! Lisäksi opetuksesta (opettajien palkoista) on vielä tingittävä 228 000 euroa. Se merkitsee n. 10 perusopetusryhmään kohdistuvaa ryhmäkoon suurentamistarvetta, pahimmillaan jopa koulun vaihtoa, lukion osalta ryhmäkokojen kasvattamista ja valinnaisopetuksen karsintaa! Viimemainitut toimet kohdistuvat yksinomaan isompiin kouluihin, kyläkouluissahan niitä ei voida toteuttaa. Sama ”säästörumba” toistuisi joka vuosi...

Yksittäisen oppilaan vanhemmilla on tietysti oikeus itsekkäästikin katsoa oman lapsensa ja tämän koulun etuja. Kouluverkkokeskustelua on tälläkin kertaa käyty lähes yksinomaan pienten koulujen näkökulmasta. Kyläkoulujen, niiden vanhempainyhdistysten, kyläyhteisöjen, jopa kylän vanhusten oikeudet ja tarpeet on nostettu voimakkaasti esiin. Lakkauttettavaksi esitettyjen Haapaniemen, Hallun, Lahden ja Pohjoiskulman koulujen oppilasmäärä on ensi syksynä 126, mikä on 9% kaikista perusopetuksen oppilaista. Seikowin oppilasmäärä on 89, yhteensä esitetyt muutokset koskisivat siis 215 oppilasta, 15% koko oppilasmäärästä! Eikö perusopetuksen muilla lähes 1200:lla ja lukion 220 oppilaalla ole mitään oikeutettuja tarpeita tai oikeuksia?!
Noin koululautakunnan puheenjohtaja Matti Ankelo Ukin Sanomissa eilen. Tuo yläpuolella oleva on osa tuosta kirjoituksesta. Kokonaisuudessaan se löytyy sanomalehden nettisivulta.

Pakko on kysyä, mikä on nimenkeruuryhmän vaihtoehtomalli(t), onko laskelmia olemassa, ja tietääkö nyt liikkellä olevat valtuutetut, mitä kansanäänestys maksaisi veronmakjain rahoja jos valtuuston enemmistö sellaisen päätöksen tekisi?
Kerberos kirjoitti 05.11.2009 - 21:00
Oksasen työ oli TOSIAAN tehty "pöydän ääressä paikallisen "virkanaikkosen" sanelun mukaan...
Ja konsulttityön puutteellisuudet ja virheellisyydet loistivat...

Ja mainitsemasi kutistuva oppilasmäärä?
KATSOTAAMPA Oksasen numeroita
pariin kouluun liittyen...

Pohjoiskulma, nyt oppilaita: 33
ja ennuste vuodelle 2015/16: 49 (!!!)
Kauhea oppilasmäärän lasku, eihän harhaan-ohjailuryhmä osaa edes laskea...


Lahti, nyt oppilaita: 26
ja ennuste vuodelle 2015/16: 36 (!!!)
Totaalinen katastrofi !!! ..myös tässä koulussa oppilasmäärä nousussa...

Va yritätkö Harto väittää että
33 on enemmän kuin 49 ? Ja että,
26 on enemmän kuin 36 ?
Aika erikoista matematiikkaa...

Aiotaan edellämainitut siis sulkea laskevien oppilasmäärien vuoksi?
Sehän perustuu silkaan valheeseen...

Oletko Harto huomannut kuinka pari
"harhaan-ohjailuryhmän" jäsentä on jo "kääntänyt takkinsa"...
Se voisi olla poliittisesti viisasta myös sinulle... Vaadi nyt vaikka:
"lisäselvityksiä kiinteistöjen TODELLISESTA kunnosta ennen lopullista kantaa...".
(Ihan ystävällisenä neuvona)


Sitten säästöistä..,
muistellaampa Crusellin farssi:

"Ensin suureellisesti julistivat että säästö on yli 650000 euroa..!"

Jatkuen myöhemmin:
..sitten kun päätettiin että Pyhämaa jää, netto säästö oli pudonnut 585000 euroon..!

..ja viime päätösten (kohdentaa 50% takaisin kouluille) jälkeen NETTO säästö on pudonnut liki 300000 euroon !!!

Kerta kaikkiaan SURKEETA!

Niin "kärpäsen jätös" säästönä budjetissa
että 300000 euroa EI TODELLAKAAN OLE
3% yksikköä kunnallisverossa...

Kun mainitsit nykykouluverkon säilyttämisen
edellyttävän veron nostoa 23% tasolle taisi tulla nyt Harto hieman liioiteltua...


Toivottavasti esitetty kelvoton säästösuunnitelma menee totaalisesti jorpakkoon, ja aletaan puhua todellisista miljoonien säästöistä...

Vaihtoehdoista...

Tulee suurempia säästöjä pelkästään kun:

1. Aletaan lakkauttaa kaupungin huippuvirkoja "tuotantotaloudellisista syistä", alkaen koulu ja kulttuuritoimesta... Ja sitten muutama kohteliaasti eläkkeelle...

2. ..ja sitten säästetään 1.43 miljoonaa yleishallinnosta... (osa saneeraten, osa eläkeelle)

3. Ja lopuksi lomautetaan kaupunginjohtaja 3 kuukauden (kesä-, heinä- ja elokuuksi) palkattomalle kesälomalle...

Niin eiköhän ne ensi vuoden tarvittavat säästöt olleetkin siinä...

Ainakin enemmän säästöä kuin 300000
euroa, ja koulukansa pidetään tyytyväisinä...

Pitäkööt kyläkoulunsa!
Harto Forss kirjoitti 05.11.2009 - 22:26
Ei ole ensimmäinen kerta kuin piru raamattua. Koulukohtainen vertailu sopivaan vuoteen on mitä on. Supistuva oppilasmäärä tarkoitti Ugia. En tiedä takinkääntäjiä. Jokaisella on oikeus muuttaa mielipidettään. Kyllä voi olla luetun ymmärtäminen vaikeaa. Ei tietenkään kouluverkon säilyttäminen edellytä vero% nostoa 23:n vaan budjetin tasapainottaminen ilman säästöjä. Nuo säästöt eivät kommenttia kaipaa.
Herakles kirjoitti 06.11.2009 - 06:42
Kerberos on niin täynnä katkeruutta, katellisuuta ja vihaa, ettei malta edes lukea blogeja kunnolla ja oikein aloittaessaan kommentoinnin. Voihan tietenkin järjenjuoksussakin olla jotain häikkää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri