
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Kokous on pitkä ja tärkeitä asioita paljon. Ehkä vuoden tärkein. Käsittelyyssä on ensi vuoden talousarvio. Muutakin on ja tärkeää.
Ensimmäinen asia on katualueiden osto. Ensi vilkaisu ihmetytti, miten maata noin halvalla kaupungille tarjotaan? Tarkempi luku selvitti mistä on kysymys. Seuraava onkin sitten paljon puhetta herättänyt hanke. Viikaistenkadulta puretaan 4 taloa. Tilalle rakennetaan asumisoikeusasuntoja. Niissä ostaja maksaa asunnostaan 15% ja yhtiövastikkeen, joka on arvioitu 7€ neliö mihin sisältyy myös pääomakulut. Halutessaan muuttaa pois asuntoyhtiö lunastaa asunnon sillä summalla mitä on siihen mennessä maksanut. Vapaillemarkkinoille ei ole oikeus myydä. Mikäli yhtiö ei saa asuntoa myydyksi tai vuokrattua kulut jäävät muiden yhtiön osakkaiden maksettaviksi. Ensi alkuun yhtiön perustaisivat Ugi ja Neapo Oy.
Erityisasumiseen tarvittavia "Punaisia tupia" harkitaan ostettavaksi 5. Ne sijoitetaan ns. Lindin tontille Salcombin läheisyyteen. Ne maksavat 45000€ kpl., josta on mahdollista saada tukea kolmasosa. Tontonmäkeen Pyhämaahan rakentavan kiinteistöyhtiön 1,6 milj/€ lainalle esitetään kaupungin takausta.
Terveyskeskuksen sivutoimipisteitä esitetään lakkautettavaksi Pyhämaassa ja Lokalahdella. KOKO-ohjelma palautettiin viimeksi ja on nyt uudelleen esillä. Sitten ovat vielä vuorossa aloitteet ja tidotusasia. Senjälkeen sitten aletaan talousarvion käsittely Huh-huh.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Yhteistyöhanke Uusikaupunki-Neapo ja perustelut?
Kiire ei ole. Purkurahat pitää käyttää vasta vuoden 2011 loppuun mennessä.
Eniten taas ihmetyttää se, että mahdollista rakentamista ei haluttaisi kilpailuttaa. Onko Ukissa ihan ihkaoma hankintalainsäädäntö?
Ja totta kai, hankkeella on pirunmoinen kiire! Kuulostaako tutulta, taas?
Ja missä asia yritetään päättää nopeutetussa aikataulussa? Kaupunkinhallituksessa!
Ei ole kovin vaikeaa arvioida, kuka kuuluu hankkeen puuhamiehiin!
Mutta on toki jotain hyvääkin: on löytymässä uusi paikka Viikaistenkadun purku-uhanalaisten talojen asukkaille. Se olisi Levysepänkadun ja Laivanrakentajantien välinen alue, ns. Lindin talon tontti.
Tontonmäestä on hyvä muistaa vaikka nämä:
ajatuksia Pyhämaan Tontonmäestä viime kesäkuussa... ja
täällähän on tuttuja hallituksen jäseniä. Ketä on mahtanut valita?
Se lainantakaus on tietysti nyt valtuuston käsissä, joka vielä enemmän pihalla korkeimman johdon puuhasteluista.
Tosiaan: laskekaapa välillä konsernivelkanne !
Rakentakoon ken haluaa. Niin oli alun perin suunniteltukin.
Viikaistenkadusta ja mummonmökeistä:
Alueen tilaohjelma on täysin avaamaton. Kuinka monta asuntoa, minkä kokoisia ja millä neliöhinnalla? Asuntonormit on säädetty laeissa ja asetuksissa. Niistä ei rakentajat / rakennuttajat pääse kiemurtelemaan ulos eikä kaupunki oli sen rooli tässä mikä hyvänsä.
Ts. ei Neapon rakennustekniikka ole yhtään sen ihmeempi tulipalo- tai kulutuskestävyydeltään kuin esim. tiili- tai betonirunkoinen rakennus! Vai mitä tässä haetaan?
Ja missä sanotaan, että juuri Neapon hankkeesen on saatavissa jotain avustusta jostain jokin määrä, mutta muiden rakentajien hankkeisiin muka ei.
Kyllä tämä on ihan tarkoitushakuista kiirettä. Ei muuten ole ensimmäinen kerta. Tontonmäelläkin oli niin maan perusteellisen kova kiire. Jouluksi asumaan vai miten se oli kesäkuussa?
Sitten se ehkä kaikkein oleellisin asia, mikä on unohtunut keskusteluista liian usein.
Viikaistenkadun talojen sijainti on niin keskeinen, että pitäisi ihan oikeasti ajatella jo kaupungin virastotalon yläkerrassa sitä asiaa, missä vanheneva väestömme ihan oikeasti asuu lähitulevaisuudessa. Vain puheissa tuntuu olevan se, että kotona. Mutta jos kotiin pitää tehdä kalliit remontit? Yhtälö on osin mahdoton.
Nyt jos koskaan olisi yhdelle kaupungin keskeisimmälle paikalle rakennettavissa kymmeniä monen eri tason palveluasuntoja. Malli voi toki olla asumisoikeus-asuminen. Olkoon asunnot nollatason palveluja tarvitseville (hyväkuntoiset vanhukset) tai sitten monta kertaa ulkopuolisen apua vuorokaudessa tarvitsevien vanhusten asunnot. Ja siltä väliltä.
Asuntojen pitää olla suunniteltu jo niin, että siellä pääsee liikkumaan pienin muutoksin esim. pyörätuolilla.
Talo 1 asumistasoa 1 tarvitseville, talo 2 asumistasoa 2 tarvitseville jne.
Ruokapalvelut hoituu vaikka uudistetusta Pohitullin keittiöstä jne. ja mikä parasta, mm. kotisairaanhoitopalvelut saadaan täältä läheltä. Palveluhenkilöstön aika ei mene autollajamiseen paikasta toiseen!
Lyhyesti. Aluetta pitää suunnitella paljon tarkemmin.
Sikäli mikäli verukkeena on nyt se, että juuri nyt jotkut nuoret perheet haluavat jotain määrättyjä asuntoja, niin ei kai niitä nyt kaupungin parhaalle paikalle kannata ensimmäiseksi rakentaa. Jos käy niin, niin keskeinen alue menetetään. Uutta maata ei kaupungin keskelle synny, valitettavasti.
On suunnittelukilpailun aika! Nyt hanke on liian UKI-kutoinen!
Se on myös melko varma tapa päätyä iltapäivälehtien lööppeihin.
Aikanaan siinä asui U;gin alhaisin rälssi. (kuten minä lapsena). Nyt sijainti on todella keskeinen ja laadukas muutenkin.
Selvitin asumisoikeusyhdistyksen perustamista, ja kyllä on niin, että vain lain yli härskisti kävelemällä "kehityspilotit" voivat sen perustaa, mutta vain luonnollisina henkilöinä. Valtio ei lainaa rakennusrahaa yhdistykselle, jonka jäsen on osakeyhtiö. OH/UU
Eli itsekin kirjoitat kahdessa lauseessa kommentissasi: "Koko asia on julkisuudessa avaamaton. Taustalla asiaa on valmisteltu.
"
Siis että Neapoa yritetään sinne vanhojen perustusten päälle, muka! Toki olen kuullut punaisista mökeistä yli vuosi sitten. Se taitaa olla kuitenkin toinen juttu asumisoikeus-hankkeen rinnalla.
Oli miten oli, otan kyllä asiaan kantaa vielä tänään laajemmin. ja jos ei nyt sekoiteta sitä junaa tähän. Minulle riittää se nyt tällä kertaa, että olen joutunut sitä odottamaan yli 16 vuotta!
Kannattaa käydä lukemassa Viikaistekatu- asiaa ukin.uutiset!
Pari vuotta tuli kriittinen TV- ohjelma noista asumisoikeusasunnoista, joiden omistustahoja ei oikein tiedetty. Asumisoikeusasumisessa on kalliit neliövuokrata ja sijoittamansa pääoman saa takaisin vain rakennuskustannusindeksillä lisättynä, mikä on todella vähän
Meillä on kiinteistöjä, asuntoja ja ties mitä niiden väliltä ennestään jo ongelmiksi asti, valitettavasti.
Minulta on useammalta taholta kysytty viimeisen vuoden aikana, että hyötyykö näistä perustettavista kiinteistöOy:stä myös joku muu kuin veronmaksajat jos nekään?
Lisäksi, eikö Suomessa, Varsinais- tai Vakka-Suomessa ole muita rakentajatahoja kuin esim. Neapo tai Tontonmäellä Finndomo?
Miksei kaupunki kilpailuta kaikkia rakennushankkeitaan hankintalain mukaan?
Lisäksi, kuka valitsee näihin kOy:hin hallituksen jäsenet, hallitus vai kaupunkijohtaja?
Tähän mietittävää.
http://www.aluesanomat.fi/artikkeli.phtml?id=18226