Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

11.11.2009 - 07:23

Eilisilta meni Ugin Veden ja historian merkeissä. Molemmat kaupunkilaisia puhuttavia asioita.

 Vesi päätti korottaa taksojaan 1.1.2010 alkaen, Puhtaan veden hinnaksi tuli 1,50€ ja jäteveden 2,34€. Perusmaksuihin ei tule korotusta. Vertailussa olemme Vakka-Suomen halvin, reilusti. Ylitämme hieman maan keski-arvon, ehkä siitä syystä, että otamme vetemme pintavesi lähteestä, jonka puhdistaminen tulee selvästi kalliimmaksi kuin maansisästä otettavan veden.

Kustavi-Lokalahti-Ugi siirtoviemäri on edennyt niin pitkälle, että tiedot alkavat olla valmiit ja urakkatarjouspyynnöt lähetetään pikapuoliin. Kustannusarvio on 3,3 milj/€, josta Ugin osuus 1,4 milj/€. Putken pituus on 39 km, josta vesistöä 11 km. Työn on arvioitu alkavan 1.2.2010 ja olevan valmis 31.8.2011. Jälleen luontopuhdistuu. Matkan varrelle tulee mahdollisuus muodostaa osuuskuntia ja saada jätevedet hyvään puhdistamoon. Lokalahden puhdistamon käyttö päättyy, siitäkin tulee rahallista säästöä.  Lokalahden puhdistamo on täyttänyt lupaehdot, mutta ei sen puhdistusteho niin hyvä ole kuin Ugin. Puhdistetut vedet ovat osin laskeneet Ahmasveteen. 

Historia tmk:in kokoontui eilen. Ugin historian kirjoittaminen käynnistyi harvinaisella tavalla, kaikki valtuutetut allekirjoittivat aloitteen, jossa esitettiin historin kirjoittamista. Aiemmin on valmistunut 5 osaa, jotka päättyvät -60 luvun loppuun. Nyt jatketaan siitä nykypäivään. Eilen käytiin läpi valmistelua ja valmisteltiin lisää. Historian kirjoittajan Petri Lavosen kanssa. Historian aikataulu on seuraava: Tämä vuosi kootaan ja tutustutaan aineistoon, tehdään haastatteluja jne. Uskomattoman iso työ tämä historia on. Ensi vuonna tuotetaan tekstiä -80 luvun loppuun. Tämä jakso on tärkein historiassa. 2011 saadaan teksti valmiiksi kevääseen mennessä ja aloitetaan graaffinen työ. Painovalmis kirjan pitäisi olla vuoden loppuun mennessä.

Historia kirjoitti 11.11.2009 - 15:22
Kovasti kommentoidaan kaikkia asioita, historia vaan ei näy kiinnostavan. Ilmankos monesti ymmärrys tuntuu monissa kommenteissa olevan vähäistä. Menneisyytemme tunteminen lisää tämän päivän asioiden ymmärrystä. Monista jutuista paistaa, että aikaisemmin kaikki on tehty väärin ja nyt neropattien tullessa mukaan kaikki on toisin. Aika opettaa ja monesti ikävästikin.
H-P kirjoitti 11.11.2009 - 16:52
Kyllä se historian kirjoittaminen saakin olla iso urakka. Maksaahan se kaupungille yli 200 000 euroa ( oliko rahaa varattu 250 000). Helsingin yliopiston entinen professori Martti K. Tuikka (tehnyt useita tutkimuksia) piti summaa aivan pöyristyttävänä. Hän kysyi mistä me kuntalaiset oikein maksamme? Samaa on kyllä itsekkin kysyttävän. 60-luvun jälkeen on tullut netti ym. media kehittynyt. Kaiken saa suurinpiirtein netistä. Haastattelut eivät luulisi niin paljon kustantavan. Sitten vielä huomio! Kaupungissamme ollaan lakkauttamassa ehkä Suomen vanhinta toiminnassa olevaa koulua. Kyllä hävettää... Ensin tilataan kallis historiikki ja toisalta tuhotaan jotain arvokasta ja kallista. Kiinteistö toki jää, mutta kaikki historioitsijat, museovirastot ym. myöntävät, että historian arvo nousee juuri silloin kun siihen tarkoitettu rakennus on juuri siihen tarkoitetussa toiminnassa, eli Seikow kouluna.
Historia kirjoitti 11.11.2009 - 17:23
Minkähän tason asiantuntija tämmöinen Tuikka oikein on. Tietääkseni tämä historian kirjoittaminen kilpailutettiin ja halvin valittiin.
Ei kilpailutettu... kirjoitti 11.11.2009 - 17:56
linkki:
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/KOKOUS-1401-10.HTM
S. Holmes kirjoitti 11.11.2009 - 18:25
Kyllä on ihme mies toi Tuikka jos on tehnyt useita tutkimuksia, muttei ole onnistunut saamaan nimeään Googleen. Eli ei tämmöistä henkilö ole olemassakaan.
HärskiHartikainen kirjoitti 11.11.2009 - 19:13
Ihmemiehistä en tiedä mutta kirjan Painatuskulut ei kuulu tarjoukseen! Eli nekin vielä maksetaan lisäksi!Vai säästettäiskös siinä ja painetaan vain hallituksen jäsenille ja johtaville virkamiehille yhdet!
Harto Forss kirjoitti 11.11.2009 - 19:16
Sillä tavoin ei kilpailutettu, että olisi ollut julkinen haku. Otettiin yhteyttä eri päteviin tahoihin, jotka ovat historioita tehneet ja pyydettiin tarjous. Hankintalain mukaista kilpailutusta ei tarvita, sillä kyseessä on kunnan suorittama tutkimus, joka tulee yleiseen käyttöön. Tarjoukset pyydettiin eri toimitustavoilla painovalmiina, pelkästään kirjoitettuna jne. Sopimus tehtiin Turun Yliopiston kultturihistorian K&H tilauskirjan kanssa, painovalmiina. Professori Hannu Salmi on projektin johtaja. Turun Yliopisto vastaa, että työ tehdään valmiiksi. Yksityisen kirjoittajan kanssa olisi ollut riski, entä sitten, jos kirjoittaja sairastuu tai jotain muuta. Hinta oli 177000€+alv.
Professori kirjoitti 11.11.2009 - 19:17
Olisiko tuo pöyristynyt professori ollut Osmo Tuikka?
H.P:lle kirjoitti 11.11.2009 - 19:36
Kirjoitit Raken blogiin mitä ihmeellisimpiä johtopäätöksiä kouluverkosta. Huippu oli se, että ihmettelet kahta yläkoulua 8 km:n välein etkä yhtään miten täällä on ollut kymmeniä vuosia 2 alakoulua 200 m. välein. Ottakaa esim. muiden mahdolliste suljettavien kyläkoulujen joukoilta. He käyvät asiallista taistelua. Haluatko, että julkaisen teidän lähettämänne viestin millaisia ovat Pohitullin oppilaat?
Lamppu S. Yttyi kirjoitti 11.11.2009 - 20:46
...niin seilas koohoo vesillä tuntemattomilla kosken pauhatessa maalla, poikkes merihistoriallisen yhdistyksen illas, sai tyytyväiseks paikallisen plarin pääjehun, otti jehun toimikuntaankin. niin jatkoi seilaustaan koohoo, kunnes tuli törmäys isoonkiveen. alkoi vettä vuotaa koohoon aattiin, ei ylettänyt auttamaan aavalle pauhaava koski maalta. yritti kyllä, mutta jäi puolitiehen. oli liian syvää. palasi maihin, tuli uusi koohoo ja pisti kosken ruotuun.
HP on  kirjoitti 11.11.2009 - 20:48
seikowin taustajoukoista. kun omat lapset sieltä siirtyy pois niin loppuu meteli
HärskiHartikainen kirjoitti 11.11.2009 - 21:40
Onkos täällä joku laatinut oikein asiallisen taistelun säännötkin vai???
Voisitkos julkaista ne asiallisen taistelun säännöt ja alkaa myös itse katsomaan peiliin ja noudattamaan niitä!
H-P kirjoitti 11.11.2009 - 21:59
Pieni kirjoitusvirhe tuossa emeritusprofesorin nimessä eli Martti T. Kuikka. Toisten sanomisesta en kanna vastuuta, vain omastani.Poharista olen vain kommentoinut ikunattomia luokkia ja asfalttipihaa. Opettajista/opetuksen laadusta en voi kommentoida. Silvolasta voin sanoa sen verran, että hän on hyvin ajantasalla oleva rehtori opetuksen suhteen. Oppilaiden integrointi ym. mitä hän on erityisesti vienyt eteenpäin poharissa. Niin ja sen verran olen sanonut, että "sairaalakoulua" poharissa en ymmärrä.
Mitä tulee etäisyyksiin niin ennemmin suon isompien koululaisten kulkevan linja-autolla kouluun kuin pienten juuri koulunsa aloitavien lasten.
Keskusta kouluihin on tulossa pohari/saaristo aivan liian suuria luokkia, se on fakta. Oppilastilastot olen saanut sivistyspalvelukeskuksesta. Pohariin suunniteltu 2 opettajaa ja 1 avustaja. saarnistoon ei ole varattu yhtään.Jos näihin kouluihin tulee syksyllä kuitenkin lisää opettajia on taas pohja pois konsultin esityksestä ja ns. säästöiltä.

HärskiHartikainen kirjoitti 11.11.2009 - 22:31
Onko Valtuuston kokous Maanantaina 16.11? netissä asialista hävinnyt jonnekkin!
vallu vielä kirjoitti 12.11.2009 - 09:39
en näe kaupunginhallituksen johtosäännössä isoja puutteita. Ei valtuuston tarvitse uutta määrätä. kaupunginhallitus pystyy määräämään enemmistöllä kaupunginjohtajaa, jos HALUAA.
Nyt lopetan tämän asian suhmuroinnin tähän.
Harto Forss kirjoitti 12.11.2009 - 09:58
Valtuuston kokous on maanantaina klo 18.30.
Tällä palstalla ei ole mitään sääntöjä. Tähän asti on ainakin rimaa hipoen noudatettu hyviä tapoja. Kouluverkko taistelun säännöistä minulla ei ole tietoa.
Hyvä Vallu. Et nähnyt mitään puutteita hallituksen olo aikanasi. Nyt niitä on. Olit hiljaa kokouksissa juuri kuin lammen laine. Ilmeisesti nyky hallituksen ainoa heikkous on, ettet kuulu siihen.
Ihmemies kirjoitti 12.11.2009 - 12:02
Forss näkee kommenteista, kuka on niiden takana ohoh. Tai paremminkin luulee tietävänsä. Sitten kun vielä tapahtuisi sekin ihme, että hän paljon kirjoja lukevana oppisi yhdyssanojen kirjoittamisen ihmeen...
Harto Forss kirjoitti 12.11.2009 - 15:08
Entisellä naapurillani Arvo R Sainiolla oli sellainen sanontapa kuin "Meillä kaikilla on riihiväkemme". Ei se miksikään ole muuttunut.
Eikö nuo yhdysanat ala olla jo vanha vitsi.
Ajattelija kirjoitti 12.11.2009 - 16:05
Tuleeko historiikin kustannus kaikki kerralla vuoteen 2010?

"Ilman menneisyytemme tuntemusta emme osaa tulkita tulevaa, emmekä ymmärrä nykypäivää."

Mutta saisi se tuntemus olla hiukkasen halvempaakin näin höylättyinä aikoina....
Harto Forss kirjoitti 12.11.2009 - 18:32
Ei tule. Sitä maksetaan 3 erässä, 59000€ kerralla. Olen samaa mieltä. Enää sellaista aloitetta ei tehtäisi. Toisaalta olemme varmasti nyt monin verroin rikkaampia kuin kertaakaan ennen 5:ttä aiempaa osaa tehtäessä.
kerran vielä VALLU kirjoitti 12.11.2009 - 19:00
En ole istunut kaupunginhallituksessa.
H-P kirjoitti 13.11.2009 - 22:15
Historiikki maksaa 177 000€ + ALV 22% eli 38.940€. Niin ja painatuskuluja ei olekkaan vielä maksettu.
Taitaa käydä samoin kuin pohitullin keittiö. Kustannukset nousee samalla kun kuukausia karttuu.
Onneksi kaupungilla on varaa laittaa historiikkiin. Vaikka lapsiin ja vanhuksiin rahaa ei löydykkään.
Historiikki kirjoitti 14.11.2009 - 15:28
saa maksaa mitä tahansa. Se on kestettävä. Miten saatatte aliarvioida kirjoittajan työtä. Se on varmaan paljolti lasten ja vanhusten historiaa. Joko taas ilmestyy HP kastiketta aisalle. -LK
Uusikaupunkilainen kirjoitti 14.11.2009 - 15:32
Asun jo muualla. Juntit ukilaiset on jääneet, ei tajua historiansa merkitystä. Sahranvarressa ollaan ja jupistaan jokaisesta uudesta asiasta. Mädäntykää mökeillenne makkarapatojen äärelle. t. Kylli
Harto Forss kirjoitti 14.11.2009 - 16:19
Näin ikävästi asiat nyt ovat Kylli-täti. Mikä merkillisintä kaiken uuden vastustajat ovat valtuutettuja, jotka kertovat olevansa uuden ajan airueita. Tuoneensa pelastuksen ilosanoman Ukiin.
Kylli-täti kirjoitti 14.11.2009 - 23:17
tuli pikkujoulusta. Se ikäolo on myös viisautta, joka puuttuu nuoremmilta. Jaksamista tarvitaan, jos yhteisistä asioista aiotaan päättää. Valtuusto tuskin pystyy vastustamaan uutta aikaa, se tulee joka tapauksessa. Kysymys voi olla vallan luovuttamisesta uudelle ajattelulle. Nyt ei ajatus kulje sen suorempaan. t. Kylli
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri