Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

19.11.2009 - 08:46

 Eilen oli  Taivassalon ja Ugin valtuustojen yhteinen kokous. Saimme useissa alustuksissa kuvan missä mennään. Taloustilannetta selvittämään oli jälleen palkattu konsultti. Selvitys oli monipuolinen ja tarkka. Sitä kuunneltiin tarkkaan, neulan putoamisen lattialle olisi kuullut varsinkin siinä kohtaa, kun hän selvitti ikärakenteen dramaattista muutosta ja miten rakennemuutokset sen seurauksena on välttämätöntä tehdä.

 
Ugin tulot ovat tällä vuosituhannella kasvaneet 1,5%/v ja menot 3%/v. Tämä johtaa katastrofiin ellei mitään tehdä. Nuoret ovat vähentyneet ja eläkeläiset lisääntyneet. Silti esim. kouluverkko on edelleen sama kuin puolta suuremmalla oppilasmäärällä.  
 
Näille ikäville luvuille  yleensä osa vain nauraa, ihan konkreettisesti. Pitäisikö perustaa  vastuullisesti asioihin suhtautuvista valtuutetuista "Ugin parhaaksi" ryhmä. Mikäli näitä löytyisi ylipuolet valtuutetuista. Se voisi vakavasti lähteä hakemaan ulospääsyä nykyiseen tilanteeseen, ottaen huomioon kaikkien kuntalaisten edun lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä. 
 
Uskon kuntalaisten selvän enemmistön ymmärtävän tosiasiat. On aina ryhmä jolle on sama mitä puhuu tai näyttää tosi lukuja. Ihmiset ovat mielestäni selkeästi muuttuneet, nyt vaaditaan asioiden hoitoa. Tosiasiat ymmärtäen.
 
Euripides kirjoitti 19.11.2009 - 09:59
Pormestarimalli ainakin U:gissa toimii jo. Mitä U:gin parhaaksi liikkeeseen tulee, valtuusto ainakin tekee selkeitä enemmistöpäätöksiä koko ajan. On tietysti eri asia, jos valtuusto on väärässäkin koko ajan.
Harto Forss kirjoitti 19.11.2009 - 10:14
Ei tähän mennessä mitään erikoista ole valtuustotasolla tapahtunut. Viime päivien keskustelu ja ilmapiiri ovat huolestuttaneet. Eilenkin tuli ulkopuoliselta taholta luvut, jotka ovat olleet kaikkien tiedossa, mutta eivät ole mitään muuta kuin naureskelua aiheuttaneet.
OH/UU kirjoitti 19.11.2009 - 11:14
Harton mainitsemat luvut ovat yleinen kuntakehitys Suomessa. Korkoa korolle -kehitys johtaa todellakin katastrofiin. Vieläkin käsitykseni säästämisestä on pidättyminen joistakin ensi vuoden hankkeista. Sellaisesta jolla ei ole välittömiä seurauksia. Ikävää ettei väestönkehitykseen voi enää vaikuttaa, U:gin imago muualla on erittäin negatiivinen. Eivät kesä, kärpäset, kesämökkiläiset ja kaupanteko muuta asiaa miksikään. Mynämäeltä pohjoiseen alkaa muuttotappioalue. Olli
Andy kirjoitti 19.11.2009 - 11:27
Ukin Uutisissa linkki Turun radion eilisiin haastatteluihin koskien kouluverkkokiistaa.
Uusikaupunki täyttää kirjoitti 19.11.2009 - 11:29
400 vuotta. Tämä on ehdotus hankkeeksi, jolla ainakin jossaain määrin voisi parantaa imagoa. Kun Kaupunginlahden rannalla oleva tontti (se jolla nyt on aina vähän väliä itsestään syttyvä ravintaolarakennus) lopulta on putipuhdas, rakennettakoon siihen Neapolis (vieläkään en ole yrityslobbari!). Mikä se on? Se on tulevan kansallispuiston ja kalastuspuiston yhteinen opastuskeskus. Molemmat tarvitsevat tilat. Pääopastuskeskus on tietenkin Raumalla tai Porissa, mutta kyllä Ukissakin sellainen voi olla. Neapolis tarkoittaa suomeksi uutta kaupunkia. Mutta tarvitsemme vielä kaksi asiaa: pirun hyvän arkkitehdin ja rakentajan. Edellisiä löytyy, jälkimmäinen meillä jo on (Neapo Oy). Paikkakuntaa pitää nyt suosia, koska Fisker Automotive teki samon ja häipyy Ukista kun muskelikarman taru on lopussa. Jos protektionismia harrastaa USA, niin sitten Ukikin. Kansallispuiston tai luonnonsuojelualueiden ja kalastuksen samanaikaisuus on täysin mahdollinen asia. Istukaa alas ja laskekaa ylös, mitä kultakin tulee ulos! Olli
Matti Ankelo kirjoitti 19.11.2009 - 11:44
Kiitos, Harto, asiallisesta vastuullisuudesta! Kertaluontoinen hankkeiden lykkääminen tai peruminen ei ratkaise kaupungin talousongelmia. Kulurakennetta on pystyttävä pysyvästi alentamaan rakenteellisin ratkaisuin. Veron korotuksella leikattiin n. 2 milj. euroa kaupunkilaisten vuosittaisesta ostovoimasta. Se, vielä yhdistettynä investointien lykkäämiseen on aivan väärä signaali talouden elpymisen kannalta. Investoinneilla olisi edes pientä elvyttävää vaikutusta. Ennen kaikkea, jos Viikaisten koulun perusparannukseen saataisiin mahdollisimman pian miljoonia euroja valtiolta!
TARMO kirjoitti 19.11.2009 - 12:50
- OLLIlta tuli edellä mainio idea (NEAPOLIS-opastus-ja merikeskus).Tuo tuleva kansallis-/kalastuspuistohanke pitää oivaltaa U:gin positiivisena mahdollisuutena, ei hankkeena, joka museoi saaristomme.
- U:gin ympäristöyhdistys järjestää ti.1.12. klo 18.30 aiheesta tilaisuuden Viikaisissa (jossa eilen kuulimme mollisävyiset madonluvut U:gin ja T-salon talouksista).
Emppu kirjoitti 19.11.2009 - 14:48
Kai teillä valtuutetut on tiedossa,että useampana vuonna jokunen lapsi on kuljetettu kaupungista Kalannin kouluihin(mm.Lahti ja Männäinen),kun he ei ole voineet olla isossa ryhmässä kaupungissa. Taksikuljetus päivittäin. Siis alakoulun lapsia.Myös yläkoululaisia käy kaupungista Kalannin koulussa.
Harto Forss kirjoitti 19.11.2009 - 16:45
Joo, ainakin minä olen siitä tietoinen. Myös miksi näin tehdään, on tiedossani.
H-P kirjoitti 19.11.2009 - 17:48
Mitä ollaan suunniteltu kaikkien näiden viiden lakkautus-uhan alla olevien koulujen muulle henkilökunnalle? Siivous, ruokahuolto, kiinteistöhuolto? Annetaanko "potku persiiseen" ja menoks?
Asia selvä kirjoitti 19.11.2009 - 17:56
Jos ensi vuoden budjetissa on siis esimerkiksi jäähallin lisäsiipi kaunoluistelijoille, miljooona euroa, se tehdään! Ihmettelin kerran miksi rakennamme miljoonan euron tien korpeen. Sillä tiellä ei ole välitöntä tarvetta, ei ainakaan kokonaan rakennettuna. En tarkoittanut koulujen lakkauttamishanketta ja sen lykkäämistä. Siitä minulla ei ole MIELIPIDETTÄ! Olli
Harto Forss kirjoitti 19.11.2009 - 20:44
En tunne yksityiskohtaisesti asiaa. On koulutoimen sisäistä asiaa. Kaupungin henkilöstöstä on aikalailla eläköitymässä. Tällä tavoin saadaan valtaosin hoidettua. Seikowista ei ainakaan ongelmaa tule. Kauempana kaupungista oleville tulee ehkä ongelmia, jos on esim osapäiväisiä tai kulku kauemmas töihin hankalaa.
on olemassa kirjoitti 19.11.2009 - 21:00
poliittinen porukka ukissakin mille on aina kelvannut kaikki. sitä samaa sakkia olet. ja katso nyt missä jamassa on talous.
Harto Forss kirjoitti 19.11.2009 - 21:07
Näinkö on. Seuraa pikkasen päätöksentekoa niin huomaat pitääkö väitteesi paikkansa. En vaan lähde sellaisiin esityksiin millä ei ole päätä eikä häntää. Oma ajattelu pitää aina säilyttää. Mihinkään auktroteetteihinkaan ei pidä luottaa sokeasti.Katso vaikka mitä yritetään tehdä talouden hyväksi. On vaan porukka mikä haluaa kaiken säilyttää ennallaan. Tämä "Tassut ketoon" ryhmittymä, josta olen ennenkin kirjoittanut.
H-P kirjoitti 19.11.2009 - 21:46
Eikös näiden kaikkien koulussa työskentelevien työntekijöiden kohtalo pitäisi selvittää samalla. Vai lakkautetaanko ensin ryminällä koulut ja sitten huomataan, että kappas vaan mihis me nämä muut sijoitetaan.
Sama koskee nyt näitä luokkakokoja. Jotkut ovat jo ottaneet laskutikkunsa esiin ja huomanneet, etä tuleekos näistä luokista liian suuria?
Jos näin on- ja te koulun kaatajat alatte palkaamaan lisää henkilökuntaa yli konsultin esityksen niin teidän touhussa on pohja poissa.
Opetusministeriö on juuri keväällä tehnyt perusopetusta koskevat laatukriteerit. Yksi niistä oli luokkakokojen suositus 20-25.Tähän on varattu rahaakin. Mehän tietysti otamme rahat kun ensin rakennamme ne suuret luokkakoot vai?
Samoin Fyysinen ympäristö saa yhden laatukorttinsa. Tarkoittaen ympäröivää luontoa ja oppimisympäristöä. Anteeksi vaan, mutta jos vastakkain asetetaan pohitulli ja seikow niin kumpi vetää pidemmän korren?
Samoin on kyläkoulujen kohdalla. Nehän ovat keskellä luontoa.
Kodin ja koulun yhteistyö on sujunut aivan mutkattomasti pienissä kouluissa. Miksi rikkoa sitä? Vain siksi ja ainoastaan ettei kaupungin taloutta ei saada muuten kuntoon.
En ole missään yhteyksissä nähnyt miten yleishallinto ja elinkeinopuoli aikovat osallistua talkoisiin? Siellä on taatusti karsittavaa. Ai niin olihan siellä ne lomautukset. Tällaista tällä kertaa.
Kysymys on nyt kirjoitti 20.11.2009 - 16:46
kahden kunnan liitoksesta. Porkkana houkuttaa. Se on mätää kehitystä. Suomessa ei saada aikaan kehitystä muulla tavoilla kuin lakkautamalal ihmisille ja heidän identiteeteilleen oleelliset organisaatiot. Aluekehityksen suhteen ollaan patissa. Jos se on tarkoitettu tehokkuudeksi, kunnallistulosksi tai muuten, hävetkää nykyiset nukkujat, ja varsinkin vasemmisto, sd ja vas. Hävettää olla mukana, jos etunsa saaneet tallovat pätkätyöläsiä ja prekaaria. Uinukaakaa ja unohtaka todellisuus vasemmisto. Olli
Ollihan on kirjoitti 20.11.2009 - 17:07
kokoomuksen Suslov, mutta kerta toisensa jälkeen oikeassa. Itsenänsä tappaneen Juha Vikatmaan kaveri. Kanervan oikea käsi kaverinsa kautta, eurokommunisti. Nämä miehet kunnoittivat Ollia ajatuksineen. Mies on radikaali, isä kokoomuksen valtuutettu, äiti ja isoäiti kommari, lahtareitten paljastaja. Samassa perheessä elivät.
Vasemmisto on kriisissä, oikein helvetisti, Ukin paikallinen vasemmistoliitto ei tuo ääntään esillle, sitä ei ole, vanhaa jäynää. Ei tarvi jos sitä ei ole, kehittää puoluetta.
Vasemmistoliitto on sanalla sanoen uudenlaita ajattelua, nuorten esiinmarssia, ja muuta. Vnahat jäärät vain ei sitä ummärrä. Ihmettelin kun Koijärven kavijä ja Olli lopulta valitsia kantansa Ukin puolue-elämässä, se teki sen vasemmistoliittoon. Tavallaan en sitä ihmettele, sillä hän on elänyt sen todellisuuden, joka meille on päiväuni. Ei koskaan turvattua tuloa. Ei koskaan turvattua elämää. Mies on idealisti, etekä häntä tapa. - Löysin miehen sattumalta, mutta olen hänen kanssaan sama mieltä. -Eeva D.
Jorma A kirjoitti 20.11.2009 - 17:19
"On sovittu" on U:gissa jo kovassa vauhdissa Taivassalon suhteen. En tiedä kumpi persaukisista hakee sitä kuuluisaa "mittakaavaetua" tässä liitoksessa, mutta tuota huonoihin näyttöihin perustuvaa "tutkimusta" varmaan aiotaan toteuttaa.
Ei kuntauudistuksen sitä pitänyt tarkoittaa, että haetaan side silmillä porkkanoita yhdistymiseen valtiolta, joka on kolme viimeistä vuosikymmentä kasvattanut kuntien palvelurakennetta ja lakisääteisiä tehtäviä. Samalla tietysti heikentänyt dramaattisesti valtionosuuksia.
Harto Forss kirjoitti 20.11.2009 - 20:51
En usko kummankaan mitään mittakaavaetua hakevan. Taivassalo on pakon edessä ja Ugin talouden kannalta se on jokseenkin yhdentekevää mennäänkö Taivassalon kanssa yhteen vai ei. Pitää muistaa, että Taivassalo on vain 10% Ugista melkein kaikilla mittareilla. Enkä usko kenenkään luulevan porkkanarahoilla jotain merkitystä olevan. Ne kuittaavat Taivassalon tämän hetken velat, mutta Taivassalossa on edessä pari mittavaa investointia. Taivassalo on jo kuihduttanut kouluverkkonsa niin, että on jälellä enää 1 ala- ja yläkoulu. Molemmat kirkonkylässä, mutta etäällä toisistaan. On järkevää saada ne samaan kompleksiin. Kumpaankaan ei mahdu, joten pitää rakentaa toiseen lisää tilaa. Toinen lähivuosien iso investointi on siirtoviemäri Ugiin. Ei tässä kukaan laput silmillä ole vaikka luottamusmiehet ovat tunnesti erittäin vajaaälyistä porukkaa.
TARMO kirjoitti 21.11.2009 - 08:52
- että olisi kuntien identiteetti säilyttäen ja perinteitä kunnioittaen fiksumpaa naapurikuntien välinen yhteistyö. Se vaan on h-tin puuduttavaa vääntöä, kun sovitaan rajat ylittävästä yhteistyöstä ja kuka mitäkin maksaa, käytön vai asukasmäärän perusteella. - Silloin kuntarajan poistava kuntaliitos vapauttaa resursseja todelliseen kuntaremonttiin. - Ja on tämä hyvä ensi askel (ja esimerkki muille naapureillemme) yhteiseen Vakka-Suomeen !
Jorma A kirjoitti 21.11.2009 - 10:28
Salon seudulla pyritään tosissaan vähentämään nyt byrokratiaa ns. "yhden luukun periaatteella".Salon kokemuksia kannattaakin "vakoilla". En halua sanoa etteikö kuntaliitos (vaikka tuleekin näin laaja etäisyys)olisi väärin, mutta valtio on omalta osaltaan pakottanut toimillaan tähän. En ollut ajatellutkaan tuota mitä Tarmo sanoi. Paras-hankkeessa kai noin voi käydäkin. Yhteistyö voi pirun hankalaa ja byrokraattista, poliitikot ja virkamiehet ajavat vaan paikasta toiseen. Se on myös ekologinen kysymys. Toisaalta lisääntyy liikenne niinkin, että kaikki keskitetään.
Harto Forss kirjoitti 21.11.2009 - 11:37
Vielä tähdentäisin, että nyt on tekeillä hyvin vaatimaton liitos. Salon seudulla tehtiin kokonaan toisen luokan homma. Voihan sieltä jotain oppia löytyäkin. Ugilla on tämän luokan liitoksista monta kokemusta. Kalanti on aika tuoreessa muistissa, Lokalahti aika monen muistissa, samoin Pyhämaa ja saattaapa mlk:n liitoksessakin mukana olleita olla käytettävissä.
valtuuston enemmistö kirjoitti 21.11.2009 - 14:05

saadaan uusiksi. silloin tästä kylästä tulee selkeästi kepu+kok- enemmistöinen kunta. mikäköhän kuntajuoni mahtaa olla demareilla takana tässä kun menevät soitellen mukaan? 5 vuoden super-suoja ilmeisesti omalle keski-ikäiselle äänestäjäkunalleen kunnassa! vai mikä se on? kertokaa jos hiffaatte?
-Juha A.- kirjoitti 21.11.2009 - 14:09
Että tämmönen faktajuttu:

Mielipide Turun Sanomissa kuntaliitoksesta
Harto Forss kirjoitti 21.11.2009 - 14:23
Ei siinä mitään uutta. Kyllä se on tiedetty, ettei liitos taloutta paranna ja miten ihmeessä niin pieni kuin Taivassalo sen voisi tehdäkkään. Kyllä oikeistolla se vahvin halu on toteuttaa liitos ja kuten tuolla yllä kommentoidaan motiivi on saada selkeä oikeistoenemmistö. Itsellä on se hankaluus, muistan hyvin miten me Lokalahdella yritimme monta kertaa liittyä Ugiin. Vasemmisto silloin vastusti Lokalahtea. Meille se ei ollut poliittinen kysymys. Halusimme saada mm. terveyspalvelut Ugista eikä Vehmassalosta. Nyt pitäisi ratkaista onko yhtä ikävä tyyppi kuin silloiset ukilaiset vasemmistolaiset vai onko solidaarinen Taivassalon vasemmistolaisille.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri