Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

23.11.2009 - 14:55

 Taivassalon ja Ugin liitosneuvotteluissa on päästy sopimusluonnos asteelle. Voimaan sopimus tulee sen jälkeen, kun molempien kuntien valtuustot ja maan hallitus ovat sen hyväksyneet. Sopimus on voimassa 3 vuotta eräin poikkeuksin.

Tavoitteet ovat sopimuksessa mitään sanomatonta kaiken kattavaa hyvää. Sopimuksen mukaan liitos toteutetaan 1.1.2011, nimeksi tulee Uusikaupunki ja vaakunaksi nykyinen Ugin vaakuna. Kuten on luonnollista niin uuden kaupungin alueella tulevat voimaan saman suuruiset maksut ja taksat samoin säännöt yhtenäistetään. Taivassalon ja Ugin valtuustot yhdistetään näin uuden valtuuston kooksi tulee 60 henkilöä. Muihin toimielimiin valitaan lisäjäseniä Taivassalosta 1-3.
Kuntaliitos valmistelemaan asetetaan 13 jäseninen tmk., johon tulee 5 Taivassalosta ja 8 Ugista. Tämä muuttuu päätösten jälkeen järjestely tmk:ksi. Lisäksi perustetaan seuranta tmk, jonka toimikausi on 3 vuotta.
 
Ennen päätöksentekoa on annettava kuntalaisille mahdollisuus tehdä huomautus, jonka käsittelevät molempien kuntien hallitukset ja antavat lausunnon niistä yhdistymisestä päättäville valtuustoille.
 
Yhdistyvien kuntien henkilöstölle tulee irtisanomissuoja, joka päättyy 1.1.2016. Ns. porkkanarahaa saadaan 2,8 milj(€. Hallinnon keskuspaikaksi tulee Ugi ja Taivassaloon tulee palvelutoimisto. Se toimii ajanvarauksien mukaan ja tarpeiden mukaisessa laajuudessa. Perusterveydenhuollossa noudatetaan Ugin ja Vehmassalon välisen sopimuksen periaatteita. Taivassaloon perustetaan 7 jäseninen asukas tmk. Taivassalon velat ja velvoitteet siirtyvät Ugille, samoin omaisuus. Vaaleissa Taivassalo muodostaa 1 äänestysalueen.
 
Tälläinen on sopimus lyhyesti. Vaatii paljon lisätietoa, että asia aukeaa kaikille kuntalaisille. Sitä varten tullaan järjestämään tilaisuudet Taivassalossa ja Ugissa.
 
jaaha kirjoitti 23.11.2009 - 17:42
nimikin on sitten sivittu..
Hyväveli kirjoitti 23.11.2009 - 17:44
Porkkanarahaahkin tulee sen verran, että voi rahoittaa Finndoma..
Noniin kirjoitti 23.11.2009 - 18:26
Siinä se sitten on. Mitä maksaa näin iso valtuusto? Ei ainakaan virkamiesten kannata vastustaa. 5 vuoden irtisanomisaika on aika pitkä. Muilla se on 3 kuukautta.
Vanhat puolueet kirjoitti 23.11.2009 - 19:51
kuten persut olivat hyväksymässä sopimusluonnoksen.
Tabasco kirjoitti 23.11.2009 - 20:10
Joko tällä soosipelle HP:ltä on lakannu keittämästä yli, kun ei ole kommenteissa enää näkyny. Mikäli kouluja ei lopeteta pitää sosiaaliviraston ryhtyä Seikowin koulun oppilaita alkaa ottaan huostaan. On kotikasvatus niin puutteellista.
H-P kirjoitti 23.11.2009 - 20:23
Ompas ihanaa, kun joku oikein odottaa kirjoituksiani.Kiitos Tabasco.Tässä on välillä käytävä töissä, joten aina ei ehdi istuskella koneen vieressä, siis harvemmin.
Lupaan sinulle Tabasco kuten muillekkin, että jatkan kirjoittelua. Nyt on muita kiireitä. Hienoa, että olet huolissasi lasten kotikasvatuksesta, niin minäkin.
Mitään kirjoitti 23.11.2009 - 20:35
sopimusluonnoksia ei ole vielä hyväksytty missään, paitsi poliittiset kähmijät on voineet niin tehdä. Sitten järjestetään kansalaisille aukaisutilaisuus. Kuulutetaan! -LK
ja jos tehdään uusia liitoksia kirjoitti 23.11.2009 - 20:42
muutama lisää vielä, niin joka vuosi napsahtaa lisää vuosia työsuhdesuojaan!!
Harto Forss kirjoitti 24.11.2009 - 07:09
Tietenkin neuvotteluryhmä on hyväksynyt sopimusluonnoksen. Eihän sellaista muuten olisi olemassakaan.
Tabasco kirjoitti 24.11.2009 - 09:20
Mistä saa käyttövoimansa tämä syvä viha kh:ta ja kj:tä kohtaan, mikä oikein huokuu Javan blogista ja kommentaattoreista. Onhan kaikissa yhteiskunnissa terroristeja, jotka haluavat hävittää voimassa olevan yhteiskuntajärjestelmän ja astua itse valtaan. Uskomatonta, että tällaisessa pikkukaupungissa tällainen porukka huseeraa. Vastuullisten ihmisten pitäisi tajuta mihin tämä nykyinen tie johtaa ja ryhdistäytyä.
TARMO kirjoitti 24.11.2009 - 09:32
- että tuo 5 vuoden irtisanomissuoja vaikuttaa kovemmalta kuin mitä se käytännössä on.-Eihän nytkään julkisella sektorilla juuri ketään sanota irti, työtehtäviä voidaan kyllä muutella ...
- LOMAUTUS on mahdollista vaikkapa heti liitoksen jälkeen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) ja osa väestä on kai määräaikaisia
- T-salosta tuleva väki lienee pääosin lähipalveluissa, muut sijoittuvat eläköityviltä vapautuviin hommiin
- kuvittelen, että kuntien yhteistyösopimuksissa olisi samanlainen turva (=liikkeen luovutustilanteet)
- MUTTA - se, että yksi kunta VAKKA-SUOMI syntyy vähitellen, liitoskunta kerrallaan, taitaa tulla kalliiksi .....
Euripide kirjoitti 24.11.2009 - 10:41
Olen ymmärtänyt, että vastuullinen taho juuri ymmärtääkin, mihin tämä nykyinen tie johtaa. valistunut veikaukseni on, että taivassalosta ja Uudestakaupungista tehdään osakeyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtaja on...
Ajattelija kirjoitti 24.11.2009 - 11:05
Ei Uusikaupunki ole tässä liitoksessa ollut aloitteentekijä, vaan Taivassalon uudet valtuutetut.

Taivassalossahan on ollut kaksi varsin voimakasta suuntausta: Turku ja Uusikaupunki. Liitoksia kun on haettu myös Mynämäen, Maskun, Nousiaisten ja jopa Raision sekä Naantalin suunnasta.

Yhdistymissuunta on kaventunut muiden tahojen pieneen innokkuuteen. Järkeväksi liitoksen tekee viimeisten joukossa hyödynnettävä yhdistymistuki. Näinhän tämä juuri pitäisikin mennä: pienempi kunta haluaa liitosta, jolloin yhteistyön mahdollisuudet ovat suuremmat alusta alkaen. Siitä syystä ei mukaan kannata nyt haaveillakaan vahvasti itsenäistä Kustavia eikä kunnallisen kukkotappelun perinteitä omaavaa Vehmaata.

Kustavissa voisi mielipide muuttua nopeasti, jos paljon parjattu Lehmänkurkun tiehanke Lokalahden kautta toteutuisi jostain kumman syystä.



Yhtenäiseen Vakka-Suomeen on vielä todella pitkä matka. Syynä lienevät sisämaassa enemmän olevien kuntien erilaisuus meihin merenrantakuntiin nähden. Vahvojen kuntien yhdistäminen (Laitila, Masku, Mynämäki) taas vaatii nykyisellään kyllä valtion tehostustoimia joko tuen tai rangaistuksen muodossa.
Tabasco kirjoitti 24.11.2009 - 15:34
Kyllä täytyy olla typerä Euripideen. Sanoo valistuneeksi mielipidettään. Kaikkea muuta. Typeryyden huippu.
Euripides kirjoitti 24.11.2009 - 16:21
Tottakai ymmärrän ettei kunnat voi olla osakeyhtiö. Piirränkö rautalangasta mallin, mitä tarkoitin !
Herakles kirjoitti 24.11.2009 - 17:01
Ei tässä mitään rautalankaa vaadita. Lause on selvää Suomen kieltä:valistunut veikaukseni on, että taivassalosta ja Uudestakaupungista tehdään osakeyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtaja on...
Tosi valistunutta....
Euripides kirjoitti 24.11.2009 - 17:05
Yksi tosikko lisää, Herakles. tervetuloa joukkoomme.
Mielenkiintoista kirjoitti 24.11.2009 - 17:10
Epävakaat poliittiset olot koituivat Herakleen kohtaloksi. Aleksanteri Suuren poika murhautettiin lopulta.
On tietysti toinenkin Herakles kreikkalaisessa tarustossa, joka oli siinnyt jumalasta
Tabasco kirjoitti 24.11.2009 - 17:30
Tähän epävakauteen persut kaikin tavoin pyrkivätkin. Epäpoliittisuuden nimissä niin kuin muutkin demagogit ovat tehneet.
Näin se meni kirjoitti 24.11.2009 - 18:00
Heralleen kahdestoista ja viimeinen (ja vaikein) tehtävä oli koirahirviö Kerberoksen hakeminen manalasta. Herakleen oppaina manalaan toimivat Persefone (Persujen antiikkiversio) ja Hermes. Manalassa Herakles suututti ensin Haadeksen karjan, joka lähes surmasi hänet. Sen jälkeen hän tapasi ystävänsä Theseuksen ja Peirithooksen, jotka Haades oli asettanut Unohduksen tuoleille, ensin mainittu hänen onnistui pelastaa. Nähdessään Herakleen urotyöt Haades suostui luovuttamaan Kerberoksen, mutta sillä ehdolla, että Herakleen oli vangittava se ilman aseita. Herakles muisti, että koirat vihaavat eniten niitä, jotka pelkäävät koiria, joten hän yksinkertaisesti käveli Kerberoksen luokse ja kytki sen liekaan. Tarun toisessa versiossa hän voitti sen painissa
Ajattelija kirjoitti 24.11.2009 - 18:15
Ja tämähän on aivan kuin nykyajan poliittinen tarina...unohduksen tuoleineen..totta vie!
mää ite ja tabasco kirjoitti 24.11.2009 - 18:48
lienee eräs vanhempi blogikirjoittaja ite...
ei tahdo olla lausetta, etteikö toteudu tämä:
Kovasti tuot esille persut-puolueena koko ajan. Miksi? Tarkoittaako se sitä, että olet itse jonkun samankokoisen puolueen aktiivi Ukissa? Kun Ukissa ei toimi Vihreät- niminen puolue, niin tuolloin syyttävän sormi osoittaa Vasemmistoliittoon. Ja ketäs siellä vas-leirissä on kova blogisti? t. ugi + demagogi
Harto Forss kirjoitti 24.11.2009 - 19:26
En ole ollut tänään edes kotona. Olen ennenkin sanonut kirjoitan omalla nimelläni.
BORTA BRA - kirjoitti 24.11.2009 - 19:45
- men HEMMA best !-Saako vain omassa kotona lukea blogiasi, Harto ? Muttei töissä eikä läppärillä matkalla Alabamaan...
- oletko ollut kurssilla päivittämässä vero-,kirjanpito- ja osakeyhtiötietojasi.- Ne kun jäivät pääluottamusvuosinasi isossa konsernissa sittenkin vähän vajaaksi ....
Harto Forss kirjoitti 24.11.2009 - 19:51
Kyllä blogiani saa lukea missä tahtoo. Sitä varten niitä kirjoittelen. En ollut myöskään kursseilla. Saa kai minulla olla yksityistäkin elämää. Voisitko sinä antaa näitä mainittuja kursseja minulle, että pääsisin tasollesi? Vastasin jo Javan blogissa, minulla ei ole läppäriä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri