Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.11.2009 - 09:21

 Eilen oli Lokalahti-seuran vuosikokous. Kokousväkeä oli niin kuin nykyiset yhteiset tilaisuudet vetävät. Johtokunnan lisäksi joitakin muita. Paikalle oli kutsuttu lokalahtelaiset kaupunginvaltuutetut. Ei erityisen paljoa kiinnostanut valtuutettujakaan. Meitä oli paikalla n. 2,5.

Tilaisuus oli mukavan leppoisa. Kokousasiat rutiinilla läpi ja sitten keskustelemaan. Keskustelu oli asiallista. Tällaisista tilaisuuksista saa helposti kireitä. Kerrotaan miten huonosti sivukulmia kohdellaan ja miten urhoollisesti olen taistellut pahaa vastaan niin siitä se keskustelu helposti kireytyy ja menee kaikkien haukkumiseksi. 

Ykkösasiana oli tietenkin Lokalahden palvelut. Lokalahdella on vain n. 1000 asukasta ja niistäkin iso osa käyttää Ugin keskustan palveluja. Niin kunnallisia kuin muitakin. Näissä oloissa on vaikeata löytää käyttäjiä esim. terveyspalveluille. Toisaalta terveyskeskukseen on Lokalahden keskustasta vain runsaan 10 min. matka. Ajallisesti sama kuin Ugin monista lähiöistä. Vanhemmille ihmisille joiden liikkuminen on hankalaa pitäisi täälläkin olla edes kerran viikossa mahdollisuus saada perusterveyspalveluja.

Merkittävä puute Lokalahdella ovat päivittäistavaroiden hankinta. On yksi kauppa, jonka tilat ovat erittäin ahtaat. Kaupungin ei pidä ryhtyä maitokauppiaaksi, mutta jotain apua voisi antaa siihen, että saataisiin kaupalle nykyaikaisemmat tilat. Luulisi asiakaspohjan riittävän kyläkaupalle. 

Maaseudun jätevesihuolto on aina puhuttava asia. Vuosi 2014 lähestyy vääjäämättömästi ja hyvin vähän on toistaiseksi tehty. Ympäristöministeriöllä on työryhmä miettinyt asiaa ja antaa lausuntonsa vielä tämän vuoden aikana. Toivottavasti tilanne selkiintyy. Mielestäni tiedotus on ainakin tässä asiassa pettänyt. Mitä merkillisimpiä huhuja liikkuu ja viranomaistenkin antamat lausunnot vaihtelevat.

Tietenkin keskusteltiin myös Sukarista ja niistä odotuksista joita projektin alkuvaiheissa oli. Ainoa tie Lokalahden palvelujen säilyttämiselle ja parantamiselle on niiden kysynnän kasvattaminen.

Lähiö kirjoitti 26.11.2009 - 12:20
Lokalahti on eräs Ugin lähiöistä, ei muuta. Liian kaukana keskustasta kehittyäkseen nykyisillä bensan hinnoilla.
sukari hoitaa kylänne kirjoitti 26.11.2009 - 13:51
kukoistukseen. niinhän sinäkin olit päättämässä. turha rutista enää. maat ja rannat on jo myyty. enää odotetaan niitä KEHITTÄMISsopimuksen palveluja!
Jorma Aaltonen kirjoitti 26.11.2009 - 16:31
Pitäisi kai olla noista kehittämisjutuista pitkälti samaa mieltä. Oleskeluni Lokalahdella alkaa vuosi vuodelta pidentyä. On harmi, että se Tarmo- kauppias lopetti. Mies hommasi jopa bensamittarit kaupan yhteyteen.
minulle jäi epäselväksi miksi hän lopetti? Muistan eräänäkin Juhannuksena kun njonoa oli pihalle asti..
Harto Forss kirjoitti 26.11.2009 - 16:38
En huomaa mitään rutisseeni. Lokalahden maat ja rannat ovat edelleen paikoillaan. Uskoisin kaikkien niiden olevan edelleen myytävissä, on omistaja sitten yksityinen tai yhteisö. Mitähän palveluja kehittämissopimuksessa mielestäsi sitoutuduttiin rakentamaan. Odotukset kyllä olivat melkoiset.
Tietääkseni kauppias lopetti työpaineeseen. Jotenkin olisi kannattanut, mutta työpäivät olivat pitkiä.
Pirkko Lehto kirjoitti 26.11.2009 - 19:16
Lapsiperheille Lokalahti on kohtalaisen hyvä paikka: pieni päiväkoti, koulu, lainanhakijalle suosiollinen pankki, koululaisten iltapäiväkerhossa tilaa, nyt jopa tarjolla hyvin tontteja keskustassa sekä kohtuuhintaisia ok-talojakin sekä rivitaloasuntoja.

Linja-autovuorojen vähyys ja sopiminen pääasiassa koululaisille tekee sen, että perheessä täytyy pitää kahta autoa. Työpaikkoja ei ole tarjolla. Lasten harrastusmahdollisuuksia on aika vähän. Liikuntahalli on, muttei vuoroja lapsille, koska vetäjiä puuttuu.

Samaa mieltä olen erityisesti kauppatilanteen surkeudesta. Asiakkaita on jo kaikonnut eli tilanteeksi vakiintunut kaupan käyttö lähes elintarvikekioskina. Tämän vuoksi eivät Tradekan laskelmat lupaa mitään hyvää laajennusta ajatellen, mistä Tradeka saa syyttää itseään: oikein ajoitettu laajennus (1 vuoden sisällä Tarmon lopetuksesta)olisi moninkertaistanut myynnin. Nyt vastaavaan pääseminen vaatii ison panostuksen ja markkinoinnin.

Keskustan vireyttäminen vaatisi jonkun vetonaulan kehittämisen (virkuisen baarin ja ravintolan lisäksi), siinäpä aktiiviselle lokalahtelaiselle (niitäkin löytyy)iltapuhdetta.
Jerry kirjoitti 30.11.2009 - 19:22
Mielestäni Lokalahdelle olisi syytä saada kunnon tontteja myyntiin, on ne sitten kaupungin tai yksityisten. Lokalahdelta on viitisenkymmentä kilometriä Turun seudun työpaikoille ja myös Turusta päin käy Ugissa kymmeniä työntekijöitä. Muutaman vuoden Ugista Lokalahdelle ajaneena, laskeskelin ajankuluksi aamulla kahdeksaksi Ugiin päin tulevia autoja. Niitä oli tasaisesti noin yhdeksänkymmentä. Seitsemältä tulee varmasti toinen mokoma ja myöhemminkin ehkä jokunen. Uskoakseni iso osa tuli muualta kuin Lokalahdelta. Eikös siinä olisi potentiaalista uutta asukasta kaupunkiimme. Kaupan palveluja olisi syytä lisätä, eikö Y-tien risteyksessä olisi paikka isommallekin päivittäistavarakaupalle yhdistettynä rautakauppaan. Näin tulisi palveltua erityisesti eri suuntiin ajavia kesäasukkaita, jotka tuovat ison lisän kauppojen liikevaihtoon.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri