Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.11.2009 - 16:52

 Hallituksen esityslista tulikin aikaisin. Jo torstaina, normaali valmistuspäivä on perjantai. Asioitakin on aikalailla, joten sitä valmisteluakin ollut.

Ensimmäinen asia on valtuuston päättämien saaritonttien vuokraehtojen täytäntöönpano. Ehdot esitetään heti toimeenpantaviksi, ennen lainvoimaisuutta. Sitten on pari kaavamuutosta Sorvakossa. Ensin on Sorvakonrannantien varrella kaavamuutos. Kaupunki myi alueelta liikerakennuksen 2007 ja sitoutui silloin muuttamaan kaavaa. Toinen on vanhan sairaalan vieressä olevat tontit.  Niille rakennetaan funkistyylinen kerrostalo.

Seuraavaksi ollaan edelleen Sorvakossa. Kortteliin 35. esitetään ennakkovaraussopimuksen tekemistä Kerpatek Oy:n kanssa. Kerpatek rakentaisi alueelle mökkikylän, ei ympärivuotiseen asumiseen eikä siirtolapuutarhaa. Sopimus esitetään hyväksyttäväksi mikäli Kerpatek siirtää pururataa niin ettei se risteä pururadan kanssa.

 Sitten Biolinja Oy hakee ympäristölupaa kaatopaikalle tehtävälle kaasulaitokselle. Pitkään riidassa ollut Lyökin laituri tulee lausunnolle kh:kin. Sitten ovat valtuuston ja hallituksen ensi vuoden kokousaikataulut ja Esko Tähtisen eroanomus terveys ltk:sta. Sitten lupaanomus erään työsuhteen toimeenpanosta. Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen kierrätettiin ltk:ssa. Saatiin sama vastaus ja se esitetään tiedoksi saaduksi.  Sopimus ympäristönsuojelun yhteistoiminnasta esitetään valtuustolle.

Työryhmä nimetään TYKS:in ja terveyskeskuksen yhteistyötä kehittämään.  Sitten esitetään valtuustolle Novidan korjatun taseen vahvistamista. Sitten on pitkä rivi taseita, talouden toteutumista ja taksojen korotusten korotusten vahvistamisia. Pitkään esillä olleet puhepalvelut esitetään nyt hankittavaksi TeliaSoneralta.

Kansanäänestystä kouluverkosta ei esitetä suoritettavaksi. Sitten on pari tekemääni aloitetta. Matonpesupaikka toteutetaan myöhemmin. Tietosuojalaista tekemääni aloitteeseen vastataan peräti merkillisesti. Ei mitään muuta kuin merkitään tiedoksi. Ei edes minkäänlaista lausuntoa.

Myös toinen Vasemmistoliiton aloite saa merkillisen kohtelun. Aloite yhteistyönaloittamista perhe-, päihde- ja mielenterveystyössä esitetään ltk:n valmisteltavaksi. Normaali menettely. Se vaan on outoa, että asia käsiteltiin viime viikolla kiireellisesti ltk:ssa ylimääräisenä asiana pöydälle jaettuna. Tiedotusasioissa on Varsinais-Suomen poliisilaitoksen päätös salassapitorikoksesta tehtyyn ilmiantoon. Poliisi ei ryhdy tutkimaan väitettyä rikosta. Tämä päätös koskee eräiden politiikkojen tekemää ilmiantoa Ugin Sanomissa olleesta uutisesta.

Näitä  sitten typerä hallitus maanantai käsittelee typerän esittelijän johdolla.

Utelias kirjoitti 26.11.2009 - 18:56
Esitetäänkö siinä Novidan taseen korjaamisessa vuokrien korjausta?
Harto Forss kirjoitti 26.11.2009 - 19:13
Ei esitetä vaan seuraavia asioita:

-vuosien 2007 ja 2008 laskennalliset ylijäämät yhteensä 1.232.128 euroa huomioidaan taseessa ja merkitään saamiseksi kaupungilta
-sijoitusrahasto, 278.685,30 euroa, joka on tullut kaupungin omaisuuteen kun Vakka-Suomen ammattikoulu on siirtynyt kaupungille, siirretään Novidan taseeseen rahoitusomaisuuteen
-kaupungin taseesta siirretään oman pääoman muihin rahastoihin 15.108,45 euroa "Novidan kehittämisrahasto"
-toimeksiantojen pääomiin siirretään stipendirahastot ja 150-vuotisjuhlarahasto, yhteismäärältään 38.119,21 euroa
-Uudenkaupungin ammattiopisto Novida liikelaitoksen nettovarallisuus 542.773,84 euroa merkitään liikelaitoksen peruspääomaksi ja
liikelaitos maksaa peruspääomalle 12 kk:n euriboria vastaavan koron.

On taas monitaitoiselle kirjoitti 26.11.2009 - 20:12
hallitukselle liian yksinkertaisia asioita päätettäväksi!
mitähän maksoi lakifirman lausunto, että tilatkaa ne palvelut soneralta?
Itämaa kirjoitti 26.11.2009 - 20:39
Eikö joissain noissa katkerien miesten blogeissa kovasti paasattu noista vuokrista ja sanottu Novidankin taseen menevän takapuolelleen tästä syystä. Menikö tämäkin 3 viisaan tietäjän tieto pöpelikköön.
-Juha A.- kirjoitti 26.11.2009 - 22:22
Sikäli mikäli tarkastuslautakuntaan on uskominen, niin älä "Itämaa" ole huolissasi. Nimittäin liikelaitoksen asiat kyllä saatetaan ajantasalle niinkuin liikelaitoksen statukseen kuuluu. Se nyt vie oman aikansa. Tase korjataan ja sitten sen jälkeen tulee pääomakorotus vuokratasoon. Nythän liikelaitos ei maksa muuta kuin veden, sähkön, lämmityksen, talkkarit ja siistijät. Noin 2,15e/neliö/kk, josta jo puolet menee melkein lämpöön, veteen ja sähköön.
Linkkejä asiasta:

Ukin uutiset

Kysely asiasta

Lisäksi kannattaa käydä
tarkastuslautakunnan pöytäkirjaa lukemassa

Ilmeisesti tämä riittää katkeran viisaaksi vastaukseksi. Pöpelikköön ei olla menossa. Vieläkään.

Itämaa kirjoitti 27.11.2009 - 11:05
Joissain näissä blogeissa sanottiin, että Novidan vuokrista Loimaan kanssa ovat neuvottelut kesken. Mitä tulee kaupungin ja Novidan välisistä vuokrista niin niistä ei ole huolissaan kuin Juha. Nehän ovat pelkkää numeroiden kirjoittelua. Riittääkö tämä katkeralle miehelle, joka omasta mielestään on viisas, vastaukseksi?
Hohhoijaa kirjoitti 27.11.2009 - 13:04
Niin se sitten kävi ilmiannolle.
-Juha A.- kirjoitti 27.11.2009 - 13:15
Otapa selvää sinä Itämaa, mitä tarkoittaa pääomavuokrien käyttöönotto. Tekninen ltk on jo asiaa käsitellyt. Kyllä siellä sitten rahaakin siirrellään ainakin papereilla. Niin sitten alkavat kiinteistöjen luvut näyttää ulosmaailmaan hieman toisenlaisilta. Oikeammilta. Äläkä viittaa tietolähdettäsi joihinkin blogeihin vaan annapa tarkka tietolähteesi. Niin itsekin pyrin tekemään.

Ai niin. Sinä Itämaa tulet näkemään, että joku muukin on huomannut tämän pääomavuokra-asian...mm. osa kaupungeista sitä jo käyttää, kun ovat huomanneet, mitä se kiinteistön ylläpito oikein tarkoittaa. Se kun ei olekaan pelkkää vettä, sähköä ja lämpöä...
Itämaa kirjoitti 27.11.2009 - 14:02
Aivan, siirrellään paperilla. Ei mitään merkitystä kaupungin talouteen. Se on totta, että oikeiden vuokrien käyttö selkiyttää laskelmia. Luottamusmiehet saavat kyllä pöllönmaineen nimenomaan näillä talouden kannalta merkityksettömillä vouhotuksilla.
Tabasco kirjoitti 27.11.2009 - 14:18
Nyt onkin hauskaa kirjoitella, tultuani tunnistetuksi. Niin se sitten taas kävi eräälle persujen kovasti kohkaamalle asialle. Ilmiantoa ei otettu edes tutkittavaksi. Alkakaa jo käyttää energiaanne johonkin hyödylliseen. Kj:tä on jo pilkattu niin kauan, että tavallista kivenpotkijaa naurattaa koko juttu.
harto Forss kirjoitti 27.11.2009 - 15:39
Kerran vielä, en ole Tabasco. Mää ole vaa mää, en edes itte. Ei silti, en nyt kovin paljoa erimieltäkään ole. Ainakaan viimeisestä kommentista.
Aleksanteri "suuri" kirjoitti 27.11.2009 - 16:05
En ole kertaakaaan nähnyt missään blogissa, että kaupunginjohtajaa olisi pilkattu! Hänen toimiaan on kyllä ihmetelty, erityisesti hänen kovaa vauhtianasa muodostaa kaupunkiin erillistalous, jota hän, vain hän, voi ilman luottamusmievalvontaa hoitaa.
Toisaalta: eri puolella Suomen niemeä on paljon julkisen sektorin omistamia yhtiöitä, joiden toimitusjohtajat sanovat suoraan, että asiat rullaa hyvin, kun ei ole poliitikkoja sotkemassa.
Tuo kolmen kopla, joka tällä valtuustokaudella asioita näyttää tutkivan on demokratian parasta ilmentymää. ne, jotka täällä blogeissa käskevät kaikesta vaan vaieta, ovat omituisia höpöttäjiä, joiden kyseenalaiset pyrkimykset ovat todella kummallisia.
-Juha A.- kirjoitti 27.11.2009 - 16:31
Tuota noin, olin hieman epätarkka klo 13.15 kirjoittamassani kommentissa.
Miksi otetaan ns. pääomavuokrat käyttöön? Yksi syy on se, että saadaan eri hallintokunnilta (= kehysalue esim. sivistys- ja sos.terv. toimi) oikean suuruiset rahat siirreltyä oikeaan kehykseen eli "teknisen toimen kehykseen" vuokratuottoina. Tekninen toimi kun hallinnoi kiinteistöjä. Tuolloin saamme lähempänä oikeaa olevia lukuja kunkin kiinteistönkäyttäjän osalta. Ts. liikelaitos Novidankin tulos ei ole enää pääomavuokrien jälkeen sellainen, mitä se on tähän saakka ollut esim. vuonna 2008.

Samalla tulee se ilkeä totuus ilmi pikku hiljaa, että kaupungin noin (nyt jo tai vihdoin) 150000 kerrosneliötä ovat olleet koko ajan liian pienillä korjausinvestointi-rahoilla. Ts. korjausvelka on jo kymmeniä miljoonia ja se kasvaa koko ajan! Eli niitä (kiinteistöjä) ei ole korjattu niin paljoa kuin niitä olisi tarvittu. Osa rakennuksistamme on todella suurien ja kalliiden remonttien tarpeessa kuten Viikaisten koulu tai Novidan vanhemmat osat lukuisista muista perusasteen kouluista puhumattakaan.

Mutta, ainakin yksi asia on vielä hieman auki. Liikelaitoksien pitää tulouttaa kaupungin "kassaan" vuosittain jotain eri ohjeistuksien mukaan. Muiden kuin Novidan kiinteistöt ovat liikelaitoksen omaisuutta. Eli ne hoitavat itse "sisäisesti" vähäiset kiinteistönsä. Vain Novida on siis vuokralla tiloissaan. Voipi -siis- kuitenkin olla, että sieltä kyllä rahaa tulee tähän kaupungin "kassaan", josta sitä voi jakaa taas jonnekin muualle toisten kehysalueiden (esim. sos.terv) tarpeisiin.

Jotain tommosta. Toivottavasti Itämaan tietäjäkin sai jotain lisäarvoa tästä kommentista.
Harto Forss kirjoitti 27.11.2009 - 20:49
Pitää paikkansa, että kiinteistöjä on korjattu liian vähän. Kunnossapito rahojen vähyyden hakeminen vuokrien pienuudesta on kyllä aika kaukaa haettu. Kiinteistöistä on tehty kuntokartoitus ja sen mukaan on pyritty rahaa varaamaan talousarvioon. Vuosia sitten tämä vielä onnistui. Sitten alettiin kesken vuoden siirtää rahoja muihin kohteisiin ja enää ei tarpeellista rahaa edes budjetoida. Tämä muuttunut käytäntö ei kyllä johdu vuokrista vaan kiristyneestä taloudesta. Vuokrat eivät vaikuta kaupungin kokonaistalouteen. Kylläkin eri yksikköihin. Ei tämä korjausvelka voi olla kymmeniä miljoonia. Ensi vuoden budjettiin on esitetty ensi vuodelle 0,5 milj/€ ja muistaakseni summa on sama kuin silloin, kun se oli kuntokartoituksen tarpeen mukainen. Inflaatio on tietenkin sitä syönyt.
Mitkä helvetin kuntokartoitukset? kirjoitti 27.11.2009 - 23:28
Niinpä niin, liekö ne tehty samanlailla silmämääräisesti kuin Pohitullin lokakuun alun tutkimukset. Kuntokartoitukset ovat missä ja miten ja koska ne ovat tehty??
Selitäpä nyt aluksi, miksi Viikaisten kouluun pitäsi tehdä 10 miljoonan remontti, Novidan 2 vanhaa osaa ovat saman ikäiset ja näköiset ++ moni moni muu kuten Aaltonen jo edellä kertoi. Miksi Pohtullin ruokalaa korjataan melkein miljoonalla ja Viikaisillekin on tulossa ruokalaremontti...ne ovat jokseenkin yli 0,5 miljoonaa /vuosi...

Inflaatio ei syö mitään vaan aika, jona aikana rakennuksen pihalta ei luoda muuta kuin lumet ja haravoidaan syksyn lehdet!
Kuinkakohan paljon rakennuksen tekninen arvo laskee 10 vuodessa jos sitä vain käytetään?
Kehykset (itse kirjoittamasi: Vuokrat eivät vaikuta kaupungin kokonaistalouteen. Kylläkin eri yksikköihin.) ovat yksi niistä raja-aidoista, joita tässä pitäisi jo kaataa. Miksi ne eivät pidä?
Totta on toki se, että ei näillä uusilla pääomavuokrilla mitään Ukin taloutta pelasteta. Selkiyttävät kyllä kunkin kehysalueen kiinteistökuluja...

Eikö se jo sanottu siellä tekn. lautakunnan päätöksessä eli mikä on ylläpito ja pääomavuokran tarkoitus????

Ojassa ollaan kun vedotaan jomnekin kuntokartoituksiin. Aamutuimaan Forss varmaan vastaa että ne ovat investointeja. Totta kai juu, mutta siihen palataan myöhemmin.
Lisäys vielä kirjoitti 27.11.2009 - 23:30
vai yritätkö Forss väittää että rakennuksemme ovat priimakunnossa koska joku kartoitus sanoi niin joskus?
H-P kirjoitti 27.11.2009 - 23:34
Ompas se Harto ruvennut sarkastiseksi. Miten niin se typerä esittelijä esittelee näitä asioita typerälle hallitukselle?
Alkaako hallitus aistimaan, että yhteys kuntalaisiin on alkanut rakoilla...
Vai rakoileeko hallituksen joululahjapussi?
Harto Forss kirjoitti 28.11.2009 - 06:16
Jos aloittaisi lopusta. Mikä ihmeen joululahjapussi? Ei yhteys kuntalaisiin ole rakoillut. Saamani palaute on lähes yksinomaan plussaa ja lisääntynyt viime aikoina huomattavasti. Blogeissa anonyymeinä v...n.
Sitten tämä edellinen kysymys. Olisit kirjoittanut nimelläsi vai etkö kehtaa käyttää yo. kieltä kuin nimimerkin varjossa. Kuntokartoituksien tarkoitus on kirjata korjaustarpeet pitkälle tulevaisuuteen. Esim täysin kunnossa oleva kohde, ei rakennus vaan yksityiskohta, kirjataan korjaustarpeeksi normaalilla aikavälillä. Näin tekee jokainen omassa kodossaankin, silmämääräisesti, ei siihen labraa tarvita. Niin kuin sanoit investointi on eri asia kuin korjaus. On vaikea ymmärtää asiantuntijana itseään pitävän sanovan Viikaisten ja Pohitullin keittiöiden olevan korjauksia. Uskoisin melkein jokaisen Pohitullin pihalla käyneen ymmärtävän kyseessä olevan investointi. Inflaatio syö ajan kanssa. Vääntäisikö rautalangasta? Jos määräraha on sama numerollisesti 10 vuotta ei se käytännössä ole enää sama vaan on supistunut ehkä sellaiset 30-40%. Samaan aikaan rakennusten kunto heikkenee inflaatiosta välittämättä.
Tabasco  kirjoitti 28.11.2009 - 11:14
Mitä ihmeen tutkintaa on kolmen kopla suorittanut. Ainoastaan taksin kotiin tuomia papereita on julkaistu. On ne sitten olleet salaisia tai ei ja kanneltu poliisille, mikä on tullut naurun pyrskähdysten saattelemana bumerangina takaisin.
Istu Juha  kirjoitti 28.11.2009 - 11:29
(Aaltonen) alas ja kirjoita ymmärrettävä kokonaisuus kiinteistöistä, massasta ja muusta. Viikon se voi viedä, ehkä enemmänkin. Se juttu oli mukava lukea. OH/UU
-Juha A.- kirjoitti 28.11.2009 - 13:17
Joku muukin on päässyt keskelle "taistelua" näemmä.
Pitääkö esim. Saarniston ja Viikaisten koulun vanhan osan neliöistä maksaa samansuuruista neliövuokraa, kun niiden ikäero on vain 30 vuotta mutta käyttötarkoitus sama? Tästä ikäerosta tulee yksi pesäero tulevissa pääomavuokrissa.
Oli miten oli, kartoitukset ovat mitä ovat kun ne tehdään silmämääräisesti kuten Harto jo sanoikin. Kartotusten alle voi jäädä muhimaan kaiken maailman "pommeja".
Ei tarvitse olla edes asiantuntija tässä asiassa.
Auki jäi kysymys, miksi Viikaisille tarvitaan noin 10 miljoonan sijoitus, investointi vai kunnossapitokorjaus? On muuten meidän mittakaavassa todella iso raha! Se raha(10MEe) kuuluu kiinteistön elinkaareen, vaikuttaa sen poistoarvoihin jne ja myös tulevaan pääomavuokraan.
Tai ts. mitä suuremmat korjaukset joku rakennus vaatii, sitä suurempi pääomavuokra sille tulee.
Ei tästä tämän enempää. Asian käsittely on kesken hallintokoneistossa. Hiukan sitä on avattu jo yllä monien toimesta.
Etenkään en enempää -ainakaan juuri nyt pikkujouluaikaan- viitsi väännellä kaiken maailman Itämaan tietäjien = nimimerkkitietäjien kanssa... ;)

Mitä tulee kielenkäyttööni, niin eiköhän siitä ole näytteet saatu jo moneen kertaan julkisestikin. Mies kyllä puhuu omalla suullaan ja kirjoittaa. Ja ajattelee myös ihan omilla aivoillaankin yleensä, ei siis millään ryhmäpäätösaivoilla.

Ja kiinteistöjutun kirjoittaminen on iso asia. Sitä pitää miettiä. Helpommalla pääsisi kun toisi vain epäkohtia esille.
HärskiHartikainen kirjoitti 29.11.2009 - 23:13
Katkerien miesten blogeja en löytänyt google haussa? Voisiko idänmies tarkentaa minkälainen lokerointi/viiteryhmä on kyseessä? Onko kysymys kumartelevista ja samalla pyllistelevistä "jees miehistä" vaiko "hallitsijoitamme"ja heidän viisauttaan/kautta oikeamielisyyttään epäilevien ja epäilyksensä julkituovien pikkuhiljaa lisääntyvä joukko???
missä se vasemmiston itämaa kirjoitti 30.11.2009 - 17:46
nyt on? muualla ei sen komenntteja näy.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri