
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vuoden viimein kokous venyi 7 t. mittaiseksi. Oli puhuttavia ja tärkeitä asioita. Muutaman kerran äänestettiinkin. Kokous eteni aika rivakasti siksi kunnes päästiin kouluverkkoon.
Ensin äänestettin kansanäänestyksen suorittamisesta. Se kaatui äänin 30-13. Sitten muutaman tunnin keskustelun jälkeen kouluverkkoa supistettiin äänin 22-21. En tunne erityisempää iloa äänestyksen tuloksesta. Päällimmäisenä on aika tyhjä olo. Kommenteissa on etten ehtinyt samppanjan juonnilta kirjoittamaan blogiin valtuuston kokouksesta. Ei se ihan niin ollut. Kotiin tultuani huomasin äänestyksen tuloksen olevan mm. US:n sivuilla, joten uutisoinnilla ei ollut kiirettä.
Tämän kertainen taisto oli yllättävän kova ja likainen. Eikä suinkaan enemmistön taholta. Juttuja on kuulunut kaikennäköisistä uhkailuista toimeentuloonkin liittyvistä. Näistä uhkailujen kohteista käsittääkseni ainoastaan kahdelta kantti petti. Näistä kohteista en ole kuullut mitä tapahtui, mutta ei näin tärkeässä asiassa kenenkään mielipide muutu muutamaa tuntia ennen äänestystä ilman jotain kouriin tuntuvaa painostusta. Hyvä puoli asian päätöksessä on se, että valtuuston enemmistön mielipide kuitenkin voitti.
Nyt pitäisi lähteä demokraattisesti eteenpäin. Äänestys käytiin ja asia on demokraattisesti hoidettu. Talousarvion käsittelyn yhteydessä olin aistivinani, että kaikki eivät pystyneet suhtautumaan asioihin enää asioina vaan äänestettiin enemmänkin tassut ketoon ja hälläväli tyylillä. Samoin blogissa oli ikävän synkkä kommentti. Nyt kaikki mullinmallin. Toivon joulun jälkeen kaikkien saaneen tasapainon ja lähdetään yhdessä viemään kaupungia eteenpäin. Se energia mikä käytettiin kouluverkkoon vie uudelleen suunnattuna asioita vauhdilla kohti hyvää tulevaisuutta.
Pitkälle venyneestä kouluverkko keskustelusta huolimatta jaksettiin syventyä talousarvioonkin. Äänestyksiä käytiin ja puhuttiin keskeisistä asioista. Mitään muutoksia eivät äänestykset tosin tuottaneet. Eivät ne silti hukkaan mene. Asioita toteutettaessa voidaan hyödyntää keskustelua ja vähemmistöön jääneitä esityksiä.
Nyt sitten tulee valtuustolle parin kuukauden tauko. Helmikuun lopulla kokoonnutaan seuraavan kerran ja silloin on esillä liitos Taivassalon kanssa. Tärkeitä asioita riittää.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Edelleen kirjoitit:"Talousarvion käsittelyn yhteydessä olin aistivinani, että kaikki eivät pystyneet suhtautumaan asioihin enää asioihin vaan äänestettiin enemmänkin tassut ketoon ja hälläväli tyylillä." Olen tästä täysin samaa mieltä!
Yksi esimerkki kuulemani mukaan: kj ja kh pj. varmistivat itse soittamalla eilen ma, että eräs valtuutettu tuli varmuudella kokoukseen. Jos olisi tullut hänen varansa, niin sitten olisi tullut sama kouluverkkoäänestystulos, mutta toisin päin...
Joten antaa tuon olla.
... mitä sitten kj:an tulee, niin täällähän netissä ne asiat ovat ja pysyvät koko ajan halukkaiden nähtävillä. Asiat eivät unohdu semminkin kun liian moneen asiaan ei ole tullut vastauksia.
- ja nykyään ei kaiketi mitenkään eikä kukaan tutki esteen todenperäisyyttä, riittää, kun ilmoittaa, ettei pääse ....
- vaan eilen ei kuulemma Apa Lehtosen estettä nielty sellaisenaan - vaan komennettiin majurin toimesta paikalle ?? - huhutaan ....no, kestihän Apan kunto lähes loppuun asti.
- joskus aiemmin (30 vuotta sitten ?) valtuusto hyväksyi esteen ja tuo este oli aina 30 vrk.
- ja nyt katsomaan U:gin HINKUa TV 2:sta klo 21 ( vaan mites ne rutkasti lisääntyvät koulukyydit hoidetaan hiilineutraalisti ?... ai niin, pulinat pois ! )
vitun väliä miten mukuloitten päivä kuluu busseja odotellessa ja koulussa nukkuessa. isoissa kaupungeissa ne sentään kulkee 10-15 minsan välein. ei täällä ukissa.
Päätös tehty ja sen kanssa on elettävä. Onneksi mahdollisuudet eivät tähän lopu. Onneksi hoitoalalla on töitä muuallakin. Tämä onkin oikeastaan mahdollisuus.
Eniten minua huolestuttaa se, kun nyt tulikin ihan virallisesti esiin sitä homejuttua sieltä Poharista. Kyllä se kiinteistö olisi tutkittava perusteellisesti ennenkuin sinne siirretään lisää lapsia.
Ai niin Haapasalolle tiedoksi, ei siellä seikowissa ole sen kummempia vanhempia kuin muuallakaan. Vaikka tietotoimistosta muuta sanotaankin. Oliko sekin jotenkin armeijaan liittyvää????
Tuosta sen verran vielä, että eihän siinä mikään muuttunut. Valtuutettu tuli paikalle ja äänesti kaikesta uhkailusta huolimatta vakaumuksensa mukaan. Miksi ette kirjoita mitä niille tehtiin joilta lorahti housuun.
Mitä tuohon homeeseen tulee, olen siihen vastannut Juhan blogissa ja aion vieläkin vastata kunhan joudan. En ole mikään asiantuntija, mutta en oikein pidä asiallisena palata lähes 20 vuotta vanhoihin lausuntoihin. Paljon on vettä virrannut senjälkeen kaupunginlahdessa. Vielä KR:n kommentteihin, niin olen aina pitänyt opettajia asiallisena ja laajakatseisena ammattikuntana. Nyt olen saanut huomata, että paljon on siellä anarkistejakin. Suhtaudun näihin KR:n lausuntoihinkin mielenkiinnolla. En ainakaan niin rasistisesti kuin tuolla persujen blogissa. Kehoitetaan olemaan kirjoittelematta ja viitataan taustoihin.