
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Ennen joulua TS:ssä oli laaja juttu fosforista. Päätin silloin kirjoittaa siitä myös blogiin. Fosfori on meille suomalaisille tärkeä aine. Ei yksinomaan sen vesistöjä rehevöittävän vaikutuksen takia vaan myös siksi, että meillä on sitä myös maaperässä. Ainoana maana Länsi-Euroopassa, eikä maailmassakaan sitä ole monessa paikassa. Me menimme myymään tämän raaka-aineen Norjaan lähes ilmaiseksi.
Nyt Norja vie sitä täältä kotiinsa jalostettavaksi. Olemme banaanivaltio, meiltä viedään raaka-ainetta ilman, että hyödymme siitä juuri mitään. 2 kertaa viikossa juna tuo lastin fosforia Ugiin ja täältä laivalla se viedään Norjaan. Tämä toiminta ei ole tuonut lisää työpaikkoja eikä verotuloja. Ei myöskään Siilinjärvelle jossa fosfori louhitaan. Kaivos on avokaivos n. 3 km. pitkä, 200-700 m. leveä ja 120m. syvä. Se on saavuttanut syvyyden, jota syvemmälle ei juuri voi avolouhoksena mennä. Nyt aluetta laajennetaan, poistetaan pintamaata ja kalliota.
Meillä on fosforia myös Savukosken Soklissa. Siellä ei ole toistaiseksi ollut kaivos toimintaa. Tiettävästi Yara suunnittelee toiminnan aloittamista. Fosforin oletetaan loppuvan maaperästä nopeammin kuin öljyn, joten hinnan odotetaan nousevan nopeasti. Tämän rikkauden me lahjoitimme pois. Suomalainen fosfori on maailman puhtainta. Se ei sisällä kadmiumia. Kadmium aiheuttaa osteoporoosia ja haiman rappeutumista. Se jää ihmisen elimiin ja puoliintumisaika on 5-15 vuotta eri elimissä. Toisin sanoen kadmium jää elimistöömme suurelta osin elämämme loppuun asti.
Kemira GrowHow myytiin Yaralle ilman ainuttakaan sora ääntä. Käsittämätöntä. Eivät työntekijät, ei Kemianliitto eikä politiikot sormeaan nostaneet. Edellisen kerran Kemira yritettiin myydä Industri Kapitalille. Silloin se onnistuttiin kaatamaan kovalla työllä. Apua siihen ei tullut tippaakaan virallisesti Kemianliitolta eikä sen pj. Vallitulta. Eräiltä sen työntekijöiltä kyllä. Eikä juuri keskustapuolueelta. Tilanteen ratkettua Vallittu ja Kalli repivät ihokkaansa, me teimme sen. Yhdessä he tekivät seuraavissa eduskuntavaaleissa 8 sivuisen lehden, jossa retostelivat erinomaista työtään. Todellisuudessa heistä huolimatta myynti saatiin estettyä. Miksi he eivät nyt tehneet yhtään mitään myynnin estämiseksi Yaralle?
Ylivoimaisesti suurin fosforin tuottaja maailmassa on Marokko, myös Jordania on merkittävä. Siinä ne sitten ovatkin. Kiinalla, USA:lla ja Venäjällä on myös merkittäviä fosforivaroja. Ne tarvitsevat kaiken itse. Nauru on oma lukunsa. Tämä pieni saarivaltio oli lähes kokonaan fosforista. Kaikki on louhittu ja siitä saadut vähäiset rahat käytetty ylelliseen elämään. Nyt on vain köyhyyttä. Rahat veivät pääasiassa isot ulkomaalaiset yhtiöt ja fosforin Australia, jonka maa on erittäin köyhää fosforista. Meillä on nyt sitten Naurun kohtalo, Norja vie fosforin ja siitä saatavat rahat. Ei paljon naurata.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Kai kohta joku keksii myydä kunnalliset vesiliikelaitoksetkin ulkomaalaisille pääomasijoittajille...
Yleiradiohan myi aiemmin hallitsemansa maanpäällisen tv- jaradioverkon Dikitalle, jonka ranskalaiset omistajat käärivät sievoisia summia omistajille, kun on monopoliasemassa. "Suomalaisen maanpäälisen televisioverkon ulkoistaminen on surullinen tarina suomalaisesta hölmöilystä Ikävä kyllä se ei ole ainoa
autokatsastus perusteltiin tulee kilpailua ja hinnat nousi pilviin ja kaikki voitot valuu ulkomaille.
Suomessa on 12 malmikaivosta, joiden määrä toden nököisesti kaksin kertaistuu. NE OVAT PÄÄOSIN ULKOMAISESSA OMISTUKSESSA.
Ajatelkaa luonon rikkaudet mitä maa perässä on nekin ryöstetään ulkomaille.
Pahin maailmassa uraani niin sitäkin jo ulmaalaiset etsivät suomessa.
Lokakuussa eduskunta äänesti malmien tutkimuspalveluja myyvän valtion liikelaitoksen Labtiumin yksityistämistä ja se hyväksyttiin
JA nalle ehdotti että suomen sähkö kanta verkko myydään se olisi jo yli veto,että senkin ulkolaiset omistaisi.
Mutta voi olla ajan kysymys koska fortum myydään ulmaiseen omistukseen.
Koska nykyään pelkkä isänmaa on raha.Niihän lapset myytiin rahasta kun täytyy saada ukiin säästöjä. kylä koulut kiini