Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

11.01.2010 - 19:12

 Uutisissa kerrottiin toistuvasti näpistyksistä kiinni jääneille suunniteltavan porttikieltoa niinkuin ravintoloissa on ollut käytäntö jo iät ja ajat. Kauppojen menetykset ovat suuret tavarassa ei rahassa hintoihinhan ne lisätään ja me asiakkaat maksamme.

Kaikki mahdollinen on tehtävä ongelman ratkaisemiseksi. Kaikessa uudessa herää aina ensin kysymyksiä, eihän tuo ole mahdollista. Varmaan tämänkin ratkaisun vaikeuksia on mietitty. Millä isot tavaratalot hommaa valvovat. Tuleeko Kerberokset ovelle kuvagallerian kanssa vahtimaan vai kysymään henkilöllisyystodistusta. Työlästä on.

Entäs mistä sellainen hankkii ruokansa, jos niitä porttikieltoja alkaa olla useampiinkin paikkoihin. Yöllä sorkkaraudalla. Niinkö? Tuli mieleen eräs määräaikainen kaveri muinoin töissä, jolla kerrottiin olevan porttikiellon Ukin kaikkiin muihin ravitsemusliikkeisiin paitsi Kemiran ruokalaan. Pienet liikkeet, jossa on iltaisin ainoastaan kassa paikalla ovat helisemässä. Nyt jo on turvatonta kaljanmyynnin kanssa.

Aina niitä vaikeuksia joka kieltoon löytyy. Huonoa on, jos tehdään kieltoja ja lakeja joita ei pystytä valvomaan. Heikentää yleistä lain kunnioitusta. Liikennevalvonta alkaa olla jo sitä luokkaa, että käry käy aikapikaisesti rikkojalle.

Ajattelija kirjoitti 13.01.2010 - 10:07
Kun on tullut oltua siellä tiskin toisellakin puolella, niin on eteen tullut vastaavia ongelmia. Miten suhtautua epätoivottuun asiakkaaseen, jonka jälkeen hyllyyn on ilmaantunut tyhjä aukko?

Puhuttelu ei ole tehonnut, korvausta varastetusta tavarasta ei ole saanut ja varastetun omaisuuden arvo on niin pieni, ettei käräjöintiin tai rikosilmoituksiin ole jaksanut ryhtyä. Ei siinä muuta auta kuin tiukempi valvonta.

Mutta kun epätoivottu asiakas on itseä päätä pitempi, agressiivinen tai humalassa, olet vielä ohkaisemmassa raossa. Kyllä siinä itsesuojeluvaisto kehoittaa vaan olemaan myötäsukainen ja seuraamaan tilannetta.


Ymmärrän hyvin, miten keinot ovat käyneet vähiin vankeusrangaistuksen jäätyä pois. Onhan uutisoitu ns. "vakio"asiakkaista, jotka käyvät väkisin hakemasta pienmyymälästä kaljat, myyjä soittaa poliisit hakemaan kaverin pois. Poliisit pitävät päivän putkassa ja päästävät illaksi pois, jolloin kaveri tekee uuden keikan, välillä jopa samaan myymälään. Ei pienen myymälän kannata palkata vartijaa ulosheittäjäksi, lisäksi toimenpide voi aiheuttaa muita kostontoimenpiteitä: ikkunalasien hajoittaminen, myymälätarvikkeiden tuhoaminen tai ryypiskelysession myymälän ulkopuolelle, joka karkoittaa muut, maksavat asiakkaat.

Mutta kun meitä on niin moneksi...joku kun varastaa ihan nälkäänsäkin ja porttikielto kylän ainoaan kauppaan tuntuu kohtuuttomalta.
Näin on kirjoitti 13.01.2010 - 10:12
Miten tähänkin ongelmaan ratkaisu löytyisi?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri