Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

13.01.2010 - 09:05

 Photo of J. Tobin

James Tobin 1918-2002 oli yhdysvaltalainen ekonomisti. hän toimi J.F. Kennedyn talousneuvonantajana ja sai Nobelin taloustieteen palkinnon 1981. Hän kehitti Tobinin verona tunnetun verotusmallin. Vero taitaa olla eniten puhuttu toteutumaton verotusmalli maailmassa.

Viimeisen talouskriisin aikoihin malli nousi uudelleen esille ja alkoi saada tukijoita eripuolilta. Viime vuoden lopulla Britannian pääministeri Gordon Brown alkoi ajaa sitä EU-ssa. Samoin IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn kertoi aloittavansa tutkimisen sen eduista ja haitoista. EU:n johtajat pyysivät viime joulukuussa Brysselissä huippukokouksessaan IMF:ta ottamaan veron käyttöön.
 
Tobin lähtee siitä ajattelusta, että suuri osa valuuttamarkkinoiden kaupankäynnistä on tarpeetonta talouden kannalta. Tämä tarpeeton kaupankäynti aiheuttaa monia haittoja. Jo pienellä verolla arvellaan tehtävän tämä kaupankäynti kannattamattomaksi. Arvellaan 0,25% veron vähentävän valuuttakauppaa kolmanneksella. 
 
Vero toimii kuin suodatin, poistaa kuuman rahan haitat, mutta ei vaikeuta reaalitaloutta palvelevaa rahoitusta. Tobin itse vertasi veroa hiekkaan, joka rattaisiin heitettynä hidastaa pyörimistä, mutta ei pysäytä konetta.
 
Tobinin veroa tukemaan syntyi ATTAC-niminen liike. Liikettä pidettiin vasemmistolaisena liikkeenä ja saikin pitkään tukea ainoastaan sieltä. Ehkä siitäkin syystä, että Tobin itse halusi veron tuoton käytettävän kehitysmaiden talouden kohentamiseen.
 
Entäs mitä Suomessa verosta ajatellaan. Linjat ovat samat kuin aiemmin maailmalle. Niinistön mielipide "Tobinin-verosta puhutaan vain siksi, että nimi on helppo lausua". Erkki Tuomioja taas on ollut veron puolesta puhuja. Siinä ne rintamat näkyvätkin. Eihän meillä taida tässä paljoa päätösvaltaa olla niin kuin ei enää muissakaan asioissa. Suuta voidaan soittaa, muut päättävät.
 
Mielenkiintoinen kirjoitti 13.01.2010 - 10:17
Onhan tästä verosta aina silloin tällöin puhuttu. Vaikuttaisiko näin pienessä maassa, jossa rikkaatkin ovat suhteellisesta ottaen köyhiä.
Väärä kohde kirjoitti 13.01.2010 - 12:14
Mitäs sä jostain Tobinista kirjotat. Hauku kaupunginjohtajaa niin ku muutkin.
Sopulit kirjoitti 13.01.2010 - 12:33
Näin pitää tässä kaupungissa tehdä. Muut kuin sopulit saa vaan rupia takapuoleensa.
Euripides kirjoitti 13.01.2010 - 13:28
Näitä nyt voi lukea vaikka Laosin ja Thaimaan rajalla (kuten itse tein), joten voitais välillä haukkua Pukkistakin, joka on Turun kaupunginjohtaja. Hän kyllä on demokraatti (Kok) verrattuna Koskeen (sdp)
Ihan hyvä kuitenkin, että puhutaan talouselämästä laajemminkin. Vapaa markkinatalous ei oikein hyväksy Tobinin teorioita, kuulemma rajoittaa liikaa. Pakko kuitenkin siihen suuntaan olisi mennä
Jorma Aaltonen kirjoitti 13.01.2010 - 13:39
Edellinen kommentti ei ole minun, vaikka kävinkin mainituilla seuduilla. Itse asiaan en ota kantaa.
Kalevi Liiva kirjoitti 13.01.2010 - 19:44
Kyllä aina haukkua voidaan. Se kiinnostaa enemmän kuin asiallinen jutustelu. Kj:t ovat kaikissa paikoissa tulilinjalla. Johonkin pitää joidenkin päästä purkautumaan ja helpointa on ottaa maalitauluksi henkilö jonka oma puolustautuminen on vaikeaa. Käytännössä mahdotonta. Villissä Lännessä nämä olivat selkäänampujia. Eikä näiden ampujien elinikä turhan pitkä ollut. Vaikka ihmiset onkin susia, oikeudenmukaisuus lopulta voittaa.
otitkom ihan itte  kirjoitti 13.01.2010 - 20:59
tuon herra tobinin kuvan omalla kameralla?
Harto Forss kirjoitti 14.01.2010 - 06:50
Ei ole tullut otettua. En tiedä ollaanko koskaan oltu samassa maassakaan yht'aikaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri