
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Satuin äskettäin lukemaan Abraham Hannibalista. En ollut hänestä ennen kuullut ja oli niin mielenkiintoinen persoona, että kirjoitan tännekin, jos vaikka en olisi ainoa tiedoton. Hannibal syntyi aivan 1600 luvun lopussa Somaliassa.
Siihen aikaan euroopan ylhäisö ei niinkään ottanut kissoja ja koiria kotieläimiksi vaan piti olla jotain eksoottista, esim. erirotuinen lapsi. Näin teki myös Venäjän tsaari Pietari Suuri. Kerrotaan hänen myös halunneen kokeilla voiko luonnonlapsesta tulla sivistynyt, jos hän saa samat mahdollisuudet kuin valkoihoinenkin.
Abraham kasvoi ruhtinaiden lasten kanssa. Hän jopa nukkui tsaarin kanssa samassa huoneessa. Myöhemmin hänet lähetettiin Ranskaan sotilaskoulutukseen. Hän palasi 10 vuotta myöhemmin kapteenina. Pietari Suuren kuoltua hän joutui epäsuosioon ja passitettiin Siperiaan. Myöhemmin lapsuuden leikkikaverin Elisabetin tullessa tsaariksi hän pääsi palaamaan.
Monien vaiheiden jälkeen hän oli hetken Vanhan Suomen kuvernöörinäkin. Kerrotaan hänen olleen luonteeltaan erittäin v-mäinen mies. Näiltä ajoiltako on meihin iskostunut viha somaleja kohtaan tai vihaammeko muuten vain kaikkia hallitsijoitamme.
Hannibalin jäädessä eläkkeelle, hän oli ylennyt kenraaliksi. Hän eli yli 90-vuotiaaksi. Jälkeläisistä monet ovat hyvin tunnettuja. Hän oli mm. runoilija Pushkinin isoisä. Kerrotaan Pushkinin olleen luonteeltaan isoisänsä veroinen. Myös Suomeen sukua levisi. Heistä taitaa olla tunnetuin kaupunginjohtaja Erik von Frenckell. Hannibal kuoli Karjalan kannaksella Touvilan kartanossa.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
- ei siis ole ikävä Vakka-Mediaa,jonka sivuilla vilisi vain näitä "rattijuoppo tavattu Honkatiellä" - juttuja...
- paikalliset urheilutulokset olisi kyllä hyvä näkyä tuoreeltaan (nyt kyllä ovatkin noissa uusissa verkkolehdissä) ja
- enemmän vois olla KULTTUURI-ja YMPÄRISTÖUUTISIA !- Ehkä Olli Haapala kerää AlueSanomiin ??
http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=43
mutta kerros nyt hallituksen jäsen mitä tarkoittaa irtaimen omaisuuden myynti? onko esimerkiksi talo irtainta omaisuutta?
eli liittyy viranhaltijapäätöksiin.
- mutta aika tukevasti esim. kaupungin 50 v.vuokratontilla oleva OK-talo seisoo, vaikka on "irtainta", vakuusarvo on sama ja 4 % pitää tilittää valtiolle varainsiirtoverona, kun sen ostaja siirtää vuokraoikeuden itselleen
- jos myydään kiinteistö, siihen kuuluu maapohja ja kaikki, mitä sen päällä (ja alla) on; vuokraoikeus voi olla erillä kuin tontilla olevan talon/hallin/ladon omistus ....
http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/lukijanaani/105491.html
ja
kiinteää omaisuutta ovat esim. maa-alueet, rakennukset jne.
Jokaisessa irtaimiston sijaintipaikassa tulee olla nimetty henkilö irtaimistoluettelon pitäjänä ja hänelle varamies. Henkilön tehtävänä on huolehtia siitä, että irtaimistokirjanpito on päivän tasalla ja aina tarkastettavissa. Kirjanpitomerkinnät on tehtävä selvästi ja pysyvästi. Luettelon pitoa valvoo henkilö, joka on oikeutettu hyväksymään laskuja hallintokunnan puolesta tai jos heitä on useita, hallintokunnan tähän tehtävään määräämät.
Jäänkin miettimään nyt, että mikä myyntijuttu tässä onkaan menossa ja missä?
Poisjääneet viitteet löytyvät täältä:
http://www.taloussanomat.fi/porssi/sanakirja/termi/irtain+omaisuus/0
ja
www.rauma.fi/hallinto/saadoskokoelma/02110.doc
Molemmat lähteet pätevät Ukissakin. Ellei päde, niin säännöstömme on puuttellinen. Ja sitä pitää täydentää.
Varsinaisen kommentin asiayhteys onkin sitten jo toinen juttu. Kuka myi jos myi ja mitä myi ja miksi myi? Keskustelu jatkukoon.