Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

03.02.2010 - 08:57

 Nyt sitä lunta sitten on tullut riittämiin. Eikä ilmaston lämpenemisestä ole tietoakaan. Nyt pitää kaunakirjoitus kohdistaa säitten haltijaan. Eivät enää hanget korkeat nietokset jaksa ilahduttaa mieltä.

Nyt näyttää taas yön aikana sataneen n.5 sm. uutta luistavaa lunta. Ei se sinänsä mikään homma olisi, mutta on tullut jo niin isot kasat, että sinne huipulle työntäminen saa hien pintaan. Että tuli se traktorikin järveen ajettua. En ole reeraamoa mitenkään hätyytellyt, ajattelen sen olevan hyödyksi kuivassa lämpimässä suojassa olon. Kuivaa sähkölaitteet paremmin kuin kotona. Minulla ei ole lämmintä tallia.

Viime viikon lopulla soittelin korjaamoon ja hän kertoi tällä viikolla laittavansa traktorin kuntoon. Mitään kone remonttia ei tullut. Minulla on myös kilometri matkaa yleiselle tielle. Olen puskenut ja muljannut sen läpi tähän asti. Eilen kilautin kaverille, joka kävi linkoamassa. Silleen nyt sitten ollaan paremmin yhteydessä ulkomaailman.  Nyt ei muuta kuin kola hommiin.

Andy kirjoitti 03.02.2010 - 10:32
Miten oli Harto sun lapsuudessasi, oliko täällä silloin lumisempia talvia, kuin nykyään? Itse muistan omasta lapsuudestani Keski-Suomen talvet, jolloin lunta oli aina saman verran kuin täällä nyt. Aika tietysti kultaa muistot, mutta kouluun mentiin hiihtäen, joskus umpihangessakin.
Harto Forss kirjoitti 03.02.2010 - 10:39
Kyllä sitä oli täälläkin ja pakkastakin ja hangenkantoja. Ei aidan seipäitä paljon näkynyt ja piikilangoihin kompasteltiin. Monesti mentiin kovilla pakkasilla pitkin hangenkantoja sukkasillaankin. Minulla oli tietä pitkin kouluun 5 km. Talvella pääsi suoraan metsiä pitkin ja järven yli, matka lyheni pariin kilometriin. Tiedä näistä muistoista sitten, oliko näin joka talvi. Aika kultaa muistot.
Ilmastonmuutos kirjoitti 03.02.2010 - 13:11
on sitä, että sateet lisääntyy. Huono tuuri, että pohjoinen pallonpuolisko on jäänyt pidemmäksi aikaa kylmän ilmamassan alle. saimme lunta tännekin oikeen perk...sti.
Tässä Andylle kirjoitti 03.02.2010 - 13:14
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2010/02/turvapaikanhakijat_lumitoihin_helsingissa_1415664.html?origin=rss
Andy kirjoitti 03.02.2010 - 13:19
Hieno juttu. Melko eksoottinen elämys kavereille.
Ajattelija kirjoitti 03.02.2010 - 14:31
Oikeastaan kyllä sitä lunta tulee tämän verran määrällisesti lähes joka talvi. Erona on nyt se, ettei välillä ole ollut suojasäätä eikä satanut vettä.
Jeb Bush kirjoitti 03.02.2010 - 14:40
Erikoista tämä keskustelu eduskunnan puhemiehen vaalista. Kyllä kaikkien pitäisi tietää, kepu pettää aina.
Lumi on vettä kirjoitti 03.02.2010 - 18:14
Nyt se tulee lumena. Viime vuonna vetenä. Ilmastomuutos ei ole sitä, että blogihovi pohtii lumen määrää. Ilmastonmuutos on hiilen kierrossa tapahtunut muutos. Me ollan kuolleita ennen kuin pojat viljelee durraa Eteklä-Suomessa. Perspektiivinne on matka kaupasta kotiin. -Tyystjärvi.
hallituksen sisäinen hallitus kirjoitti 03.02.2010 - 18:28
joko pääsitte eteenpäin miten käsittelette salaisia asioita?
Harto Forss kirjoitti 03.02.2010 - 21:10
Mikä mahtaneekaan olla blogi hovi? Ei aina tarvitse kaikista asioista tiedemiesmäisen tapaan keskustella. Tietääkseni siitä saa vatsahaavan. En tiedä salaisten asioiden käsittelyssä mitään ongelmia olleenkaan. Samalla tavalla kuin julkisiakin.
sanktiopykälä  kirjoitti 03.02.2010 - 23:12
salaisille asioille 50000e. On teillä Antin kanssa hauskoja keskusteluaiheita.
Harto Forss kirjoitti 04.02.2010 - 06:45
Muistat kokouksen väärin tai lausut muuten vain väärän todistuksen lähimmäisestäsi. Ikävää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri