Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

19.02.2010 - 18:14

 Keskustelut työttömyysturvasta ovat olleet viime aikoihin asti  vähäisiä. Nyt siitä esitetään, että työttömyyden pitkittyessä pitäisi alkaa ennen 1 vuotta alentaa turvantasoa. Mieletön ajatus aikana, jolla kaikille ei työtä riitä. Ansiosidonnainen pyörii siinä 55% palkasta. Kyllä tällä jotenkin keplottelee jonkin aikaa varsinkin, jos elämänkumppanilla on töitä. Pitempään työttömyyden jatkuessa tulee väkisinkin hankintoja, jotka olisi saatava. Tässä tilanteessa työttömyysturvan laskiessa tilanne on katastrofaalinen. 

Takavuosina työttömyysturva oli yksinkertaista, töissä ollessa ei maksettu, työttömyyspäivinä maksettiin.  Vuosien mittaan sitä on muutettu ja aina monimutkaisempaan suuntaan. Monesti kyllä syystäkin. Aiemmin oli sellaisiakin työpaikkoja, että tehtiin töitä vain lauantaina ja sunnuntaina. Molempina päivinä oltiin töissä 12 tuntia, siitä tuli ylityö- ja sunnuntaityö korvauksina 40 t. normaali tuntiliksaa. Sitten sai lisäksi 3 päivältä korvausta. Tähän tuli suhteutettu laskemistapa. 
Jouduttiin ojasta allikkoon. Tämä johti siihen, ettei lyhyitä työsuhteita kannattanut ottaa vastaan. Työajasta ei saanut enää palkkaa enempää mitä korvauksista menetti.
Toinen epäoikeuden mukainen laskutapa oli se, että kuukauden ansio jaettiin 21,5:llä ja näin saadusta päiväpalkasta laskettiin työttömyysturva. Mikäli oli ollut paljon ylitöitä, joita erissä sesonkitöissä on, niin työttömyyskorvaus saattoi olla suurempi kuin normaalipalkka. Tähänkin tehtiin uusi laskentatapa. Tietenkin niin monimutkainen, että enää harva pystyi tarkistamaan korvauksensa.
Mielestäni korvauksen pitää olla kohtuullisen tasoinen ja maksettava niin pitkään, että töitä pystytään osoittamaan. Meillä ajatellaan huonon korvauksen työllistävän. Ellei töitä ole niin ei ole. Tämän päivän lehdessä kerrottiin Tanskassa olevan OECD maiden parhaan työttömyyspäivärahan ja silti työttömyysaste on alhainen. Näin pitäisi olla asian Suomessakin. Meillä on vaan monissa asioissa vahvat ennakkoluulot.
 
Mikä lehti kirjoitti 19.02.2010 - 18:29
TS vai? (Tämän päivän lehdessä kerrottiin Tanskassa olevan OECD maiden parhaan työttömyyspäivärahan)
Anonyymi kirjoitti 19.02.2010 - 18:40
Kyllä se niin on harto, jos töitä ei kertakaikkiaan ole niin sitten ei ole,
OLI korvaus käytäntö mikä hyvänsä.
Pitäs olla yksinkertainen nykyinen käytäntä ajaa ihmisten passivointiin ainakin niitä ketä on kelan peruspäivärahalla
Anonyymi kirjoitti 19.02.2010 - 18:44
Täällä napapiirillä on aina myös asuttava ja maksettava lämmöstä.
Harto Forss kirjoitti 19.02.2010 - 19:26
Kyllä se oli TS. En epäile. Minulla on sattuneesta syystä Tanskasta tietoa. Jos ei ole työtä, niin siitä huolimatta ihmisyys edellyttää kaikille ihmisarvoista elämää. Kyllä se on pitkä työttömyys mikä passivoi. Maissa missä on hyvä työttömyysturva on myös hyvä työllistämis ohjelma. Mikään marjanpoiminta ei sitä ole, mitä persut viime kesänä esittivät. Aivan oikein, lämmin asunto, ruoka ja vaatteet pitää olla.
Vasemmistoliitto kirjoitti 19.02.2010 - 19:43
kuolee Harton käsissä. Tanskassa ei makseta ihmisyydestä, jos olet ollut, kerro helvetissa, mutta älä jauha roskaa. Lehden juttu ei ole todeelliuus muuttaa ja asua. -Ex-tanskalainen suomalainen.
Harto Forss kirjoitti 19.02.2010 - 19:50
Olen käynyt Tanskassa hyvin monta kertaa. Keskustellut Kemian-alan pääluottamusmiehen kanssa. Hän on kertonut heidän palkoistaan, työsuhteeseen liittyvistä asioista, työttömyysturvasta, sosiaalisista eduista jne. Kertonut myös lannoiteteollisuuden olevan toisarvoista, eräs huonoimmin palkatuista aloista. Minulla on ilmeisesti liian hyvä usko ihmiseen, jos hän on valehdellut.
Harto Forss kirjoitti 19.02.2010 - 20:14
Nyt nämä törky juttua alkavat risoa turhan paljon. Lienevät perjantai-illan huumaa. Vielä tuohon, en kirjoittanut mitään mistä Tanskassa maksetaan.Tietoni eivät siihen riitä, eikä lehdessäkään ollut siitä mitään. Ainoastaan %:t. Minulla on myös käytettävissä Jyrki Rainan tutkimus EU-alueen palkoista ja etuuksista. Ei ihmisyydestä. Oletan tämänkin nimimerkin takana olevan jonkun loan heittäjän. Mikäli tosiaan olet Tanskassa töissä ollut suomalainen, niin miksi ihmeessä et voi soittaa. Minä ainakin keskustelisin mielelläni siitä esim. ovatko tietoni vanhentuneet.
Anonyymi kirjoitti 19.02.2010 - 23:45
Älä Harto välitä. Se on vain pieni, äänekäs ryhmä, jolla on jotain hampaankolossa. Muista, että sinulla on aina tukioita, vaikka he eivät täällä ole sinua aina puolustamassa.

Jatka vain samaan malliin. Älä anna riidankylväjille mahdollisuutta aloittaa sanasotaa. Me tiedämme sinun aatteesi ja tarmokkuutesi tämän kunnan eteen. Ole ylpeä siitä työstä, jonka olet kuntalaisten vuoksi tehnyt. Ehkä jopa terveyttäsi uhaten.
vasemmiston pojat kirjoitti 20.02.2010 - 00:08
on nyt alkanut veljelliseen dialoogiin. harto ja olli tai olli ja harto. ihan miten päin vaan.
Hallituksen jäsen kirjoitti 20.02.2010 - 00:15
Lähetin puolitoista viikkoa sitten oikaisun Ugin Sanomien "Yleisönosastoon". Ei ole näkynyt lehdessä. Odotin rauhassa ja ajattelin kai se näin pienikin asia joskus tilaa saa vaikka se on jo auttamatta myöhässä. Eikä koko juttua enää juuri kukaan muista. Nyt oli lehdessä kuitenkin juttu, joka on selkeästi lähetetty myöhemmin kuin omani.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 06:29
Mikäli jälleen kuvitellaan minun piileskelevän joidenkin nimimerkkien takana, niin vietän 21.00-6.00 välisen ajan ilta- ja yöelämää enkä edes muista blogeja.
Toveri sovittelija kirjoitti 20.02.2010 - 09:12
Menkkä Harto ny kaljal Ollin kans pelin jälkke Wanha Mestari ja lyökkä kätt pääl niin ku vanha miähe pruukka tehrä. Sit kaik o taas iha reeras. Uki o voimiss ko aurinkko ja maast lämppöki oteta siäl enegiapuistos. salasest niinku. tiäräks sä harto miks vaa tiäty lehre pyyretti sin energiapuisto harjakaissi? kai sääki siäl kävi ko oles mahtimiäs hallituksest? ei muil tartte kertto, jos täsä vaa kerro. piretää oman tiaton niin ku enneki.
Tiedottaja kirjoitti 20.02.2010 - 09:34
Kovin kummastelin myös tuota "Ollin" purkausta, vaikka se oli sekavahko. Liekö tuo "se" Olli ensinkään.
Kuka näistä kommentoijista selvän ottaa...kuka tahansa voi olla ketä hyvänsä.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 10:56
Kiitos imartelusta. En ole mikään mahtimies. Kyllä me Ollin kanssa lyödään kättä päälle viimeistään huomenna. Nyt on niin armottoman kylmää, etten tänään taida enää lähteä kuin saunaan ja hiukan lumitöihin. On tuossa semmoinen 30 m. pätkä mikä aina tuiskaa täyteen. Eilen illalla kolasin ja taas on yli tien kinosta. En tiedä miksi ei kaikkia lehtiä ole kutsuttu. En nyt muista oliko siellä muita kuin Vakka-Suomi. Aluesanomia ei ainakaan ollut. Kutsut hoitaa kaupungin tiedottaja. Maanantaina on valtuustossa tekemäni aloite tästä asiasta. Ei kommentoijista todellakaan tiedä. Kyllä minäkin olen usein tunnistavinani kommentoijan. Se on kuitenkin pelkkää luuloa.
Sinä, kaupunginhallituksen jäsen kirjoitti 20.02.2010 - 11:16
Java Valkosen blogiin oli tullut mm. nämä kommentit:
Energiapuistosta kirjoitti 20.02.2010 - 11:09
Ukin Sanomien mukaan (tänään lauantaina 20.2.2010) energiapuiston ensimmäisen vaiheen suunnittelijana on toiminut:
Arkkitehtuuritoimisto Ossi Sarkoranta Ky, Kalanti
Tyyppi Protesti
Talousalue Turun talousalue ja Ahvenanmaa
Osoite 23600 Kalanti
Häiriöpäivämäärä 29.01.2010
Velkoja Verohallinto, Lounais-Suomen perintäyksikkö
Saatavan määrä 44641 €

http://www.taloussanomat.fi/yritykset/protestit/protesti-76845/?n=5

Kai näillä jokin selitys on sitten kai vai teille päättäjille?????
Samaisen lehden mukaan kirjoitti 20.02.2010 - 11:11
he vastaavat myös Energiapuiston toisen vaiheen suunnittelusta. Jos verohallinto on velkojana, niin mitähän se tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa, että kaupunki tilaa suunnitelmia ko. yritykseltä tai kun on kyseessä ky, niin taustalla lienee yksi vastuullinen yhtiömies.

Kai näillä jokin selitys on sitten kai vai teille päättäjille?????
Jeb Bush kirjoitti 20.02.2010 - 12:29
Kommentit ovat muista kuin jutun aiheista. Ex-tanskalainen ja Harto kirjoittavat eriasioista. Ex-tanskalainen kirjoittaa tanskalaisten suhtautumisesta elintasopakolaisiin. Tanska on rasistinen maa. Harto taas Tanskan työttömyysturvasta.
Niin kuin myös kirjoitti 20.02.2010 - 12:59
Siellä Javan blogin kai sadannessa kommentissa on selitys, miksi protestilistalla oleva yritys urakoi siellä. Toisaalta: pitää töitäkin olla, että saa verot maksettua. Tässä tapauksessa ei liene kuitenkaan niin..
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 13:32
Jos Java on jo asiaan vastannut, ei ole enää välttämätöntä minun siihen sekaantua. Minä kun en malta näppejäni erossa pitää, niin vastaan omalta osaltani. Yhtiö päättää omista asioistaan, niin kuin monesti on todettu. Enkä tiedä heidän käytäntöjään. Kaupungin urakat päättää tekla ja ainakin vielä silloin, kun siihen kuuluin, tarkistettiin taloudellinen asema, erityisesti verojenmaksu.
KuntaLiitos kirjoitti 20.02.2010 - 14:06
- että miksikähän HARTO yllättäen bloggasi uuden aiheen, vaikka tuo KUNTALIITOS juuri nyt on aktuelli ? - Huhutaan, että demarit ja muu vasemmisto + Salin/Java/Rake aikovat U:gin valtuustossa kaataa T-salon kuntaliitoksen ? - Mukana siis Harto ?-Eipä olis uskonut kun näitä Harton täysin liitoksen puolesta olleita blogikommentteja on lueskellut ? - HARTO voisi itse kertoa, onko huhuissa perää ???
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 14:18
Vaihdan jatkuvasti aiheita. Ei yhdestä aiheesta kannata loputtomasti keskustella. Asioita vain toistetaan eri sanoilla, mitään uutta ei enää tule. Ikävä kyllä työttömyysturva ei keskustelua herätä. Olisiko turhan kärkevä kommentti heti aluksi tehnyt muut varovaiseksi. En ole kuullut, että liitosta oltaisiin kaatamassa. Mitä omaan kantaani tulee, niin olen mielestäni tuonut riittävän usein alusta asti esille sen, että Ukin kannalta liitos on yhdentekevä. Kun blogeissa on kommentoitu välillä hyvinkin ärhäkkäästi, että liitos on Ukille kauhea taloudellisesti ja organisaation hallinnon kannalta täysin mahdoton, niin olen pyrkinyt tuomaan esille sen ettei se nyt ihan näin surkeasti ole. Ei siitä mitään hyötyäkään ole. Kustannusneutraali kuten Tarmo sanoi.
Anonyymi kirjoitti 20.02.2010 - 14:25
Tuskin siitä haittaa on ukille, mutta taivasalolle on.Pitkässä juoksussa palvelut huononee.Taivassolon ja ukin työntekijät saavat 5v. irtisanomissuojan se on kyllä sellainen etu. Jota mistäään muualta ei saa.
Salainen yhtiömies kirjoitti 20.02.2010 - 15:52
Harto ei ennekään vastannut kysymykseen miksi se energiapuisto perustettiin salaisesti. Ja tiedoksi vaan, että Java ei ole vastannut niihin kysymyksiin. Sitä ei ole siellä aamun jälkeen näkynyt. sen sijaan enemmän kiinnostaa mitä mieltä hallituksen jäsen on näistä salaisen yhtiön jutuista.
Ajattelija kirjoitti 20.02.2010 - 16:03
Viime laman aikaiset työttömyyden kokemukset ovat valitettavasti niin henkilökohtaisen kipeitä, ettei niitä mielellään muistele, ehkä pätee myös muiden osalla. Yleensä ankarimmin työttömyyteen suhtautuvat eivät ole itse sitä joutuneet kokemaan.
Anonyymi kirjoitti 20.02.2010 - 16:15
Vanhoihin asioihin vastaaminen on kovin työlästä. En mielelläni vastaa tämän tapaisiin kysymyksiin mitä Energiapuisto on ilman, että tarkistan pöytäkirjasta asian. Salaiset asiat eivät tule Internettiin ja salaisen asian listan jätämme kokouspaikalle kokouksen jälkeen. Ulkomuistista, salaisuus perustui siihen, että esillä oli taloudellisia asioita, joita ei ollut tarkoitettu julkisuuteen. Jäikö kokousta seuranneessa blogi keskustelussa jotain pimentoon niin minusta ei. Yrityksen tiedot löytyvät aika tarkkaan ilmaiseksikin Internetistä, maksua vastaan kaikki. Alla osoite josta löytyy pöytäkirja käsiteltäessä yhtiön takausta.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 16:15
Edellisestä unohtui nimeni.
Miksi oli salainen? kirjoitti 20.02.2010 - 16:18
Se jäi taas Forssilta selvittämättä. ei siitä salaisuudesta mitään netissä kerrota jos sen taakse yritää paeta.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 16:27
Mikä tuossa vastauksessani jäi puuttumaan?
Ex- tiedottaja kirjoitti 20.02.2010 - 16:33
Asia voi olla sen takia salainen, että haluttiin varmistaa myönteinen päätös !
kai siellä sitä varten joku tekosyy oli.
Näin se tuossa tapauksessa (jota intätte) oli
Ristiriita kirjoitti 20.02.2010 - 16:37
Olet Forss kirjoittanut, että kirjoittelet asioista mitkä sinua kiinnostaa. Ilmeisesti sinua ei sitten kiinnosta, miksi kyseinen halliyhtiö perustettiin salaisesti.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 16:45
Taatusti tuo ei ollut syy. Vastaan mielelläni kysymyksiin, mutta toivoisin myös ymmärrystä siihen ettei voi millään muistaa puolenkin vuoden vanhoja asioita. Joka kokouksessa on kymmeniä asioita, jonkin yksityiskohdan joka ei ole edes herättänyt tunteiden paloa on mahdotonta muistaa puolen vuoden kuluttua. Asiasta keskusteltiin aikanaan paljonkin, niin olisin toivonut asian selventämistä. Tuskin kyllä keskustelu auttaa. Mikäli vedotaan tekosyihin niin keskustelu on turhaa.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 16:47
Taatusti salaisuuden syy kinnostaa. Vielä kerran keskustellaan silloin kun asia on ajankohtainen. Taas alkaa se vänkääminen.
Miksi energiapuiston pääomaa kirjoitti 20.02.2010 - 17:09
ja perustamista ei hyväksytty erikseen valtuustossa niin kuin muiden yhtiöiden? 100% kaupunginyhtiö. Hallituksen jäsen muista. Miksi?
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 17:37
Miksi ja miksi. En nyt muista puoli vuotta vanhaa asiaa. Miksi sinä et muistanut kysyä asiaa silloin, kun se oli ajankohtainen. Uskoisin sen myös silloin sevitetyn. Miksi et muista. Voin selvittää asian maanantaina, jos se nyt noin kovin on jäänyt päälle.
Blogikiertelijä kirjoitti 20.02.2010 - 18:26
kierrät vai et tiedä? Olethan ollut asiasta päättämässä. Salaisen perustamispäätöksen teitte viime kesäkuun 8. päivä. Sellainen on havainto muista blogeista kaivelemalla. Ja nyt sitten saamme lukea Java Valkosen blogista mitä ihmeellisimpiä kummallisuuksia siitä energiapuistosta. Luulisi kiinnostavan sinuakin.
Harto Forss kirjoitti 20.02.2010 - 18:40
Tämä nyt alkaa olla koulu- tai työpaikkakiusaamiseen verrattavaa. En muista etkä sinäkään muista, onko vaikeata ymmärtää. Otan maanantaina selvää. Asiasta on jo ajat sitten mennyt valitusoikeudet, miksi nyt jankutetaan? Minun tapoihini ei kuulu menneiden kaiveleminen. Sen jälkeen kun päätös on tehty niin, mennään eteenpäin. Olen sitten vaikka jäänyt vähemmistöön. Menneiden kaivelemisesta ei ole mitään hyötyä. Nytkin on maanantaina valtuuston kokous jossa on paljon tärkeitä asioita. Nyt pystytään niihin vaikuttamaan. Keskustellaan niistä nyt, teen sen mielelläni. Kuukauden kuluttua on mennyt valitusaika umpeen. Sitten on jälkiviisaiden aika ihmetellä kummallisuuksia, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Jos Energiapuistosta on jotain ajankohtaista kummallisuutta, niin tietenkin siitä voidaan keskustella niissä puitteissa kuin se on mahdollista. Tuo suunnitelijan velka-asia kai jo tulikin selväksi. Harjannostajaisiin kutsutut lehdet selvitetään maanantaina. Aika merkilliset harjannostajaiset. Ei ollut koko harjaa, tasakattoinen rakennus.
Anonyymi kirjoitti 20.02.2010 - 20:23
Salaiset päätökset. Yleensä niissä ei ole mitään hämärää. Poikeuksiakin kyllä mahdollisesti löytyy.
Mutta kun se ihmisen mieli on semmoinen, kun on salainen niin luullaan, että siinä aina on jotain hämärää.Me ihmiset vai ollaan tälläsiä epälijöitä.Toiset enemmän ja toiset vähemmän.Ja toisilla on tapana puhua muuneltua totuutta.Tämä kommentti ei liity mihinkään henkilöön vai yleiskäsitteenä
ex- tiedottaja kirjoitti 20.02.2010 - 21:15
ei mitään hämärää, mutta valmisteltiin rauhassa yhtiö, jonka lainat "takautettiin" valtuustossa.Yhtiöön ilmestyi myös vieras osakas, ja hallituksen jäseniä.
Vai valtuustoko niitä osakeyhtiöitä perustaa ?
Anonyymi kirjoitti 21.02.2010 - 10:17
Ex-tiedottajan juttu on sitä mitä tuolla jossain kuvattiin persujen touhuksi. Selvät asiat esitetään siten kuin siinä olisi jotain outoa. Täällä on vaikka miten monta kertaa selvitetty miten päätös rata kulkee. Ei tuosta edellä kuvatustakaan mitään lainvastaista löydä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri