
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vanhustyöstä rakenteellisten muutosten hakeminen säästöjen saamiseksi on vaikeaa. Meillä ei ole näkyvissä palvelutarpeen vähenemistä ja hoitohenkilöstönmäärä on ollut alimitoitettua. Muutoksia on viime vuosina tehty näiden saamiseksi kohdalleen. Henkilöstönmäärä alkaakin olla jo paikallaan.
Vanhuksia hoidetaan 6 paikassa. Suurin on Merituuli koti jossa on paikkoja 40, Matleena osasto paikkoja 34, Maria-Sofia osasto paikkoja 35, Kalannin vanhainkoti paikkoja 21, Kalannin Palvelukeskus 13 ja vuokrattuja paikkoja Villa Mariassa 20. Helmikuun alun tilanteen mukaan nämä olivat kaikki täynnä. Sen lisäksi ylipaikoilla oli 6. Toivottavasti vuode ei ole käytävällä kuten TYKS:ssä takavuosina. Lisäksi jonossa oli yhden hoitajan autettavia 11, kahden autettavia 3 sekä intervalli paikoille 4.
Lohduttomia lukuja. Mitä olisi tehtävissä? Kalannin palvelukeskukseen saataisiin 6 paikkaa lisää palkkaamalla 3 hoitajaa. Ostopaikkoja on tarjolla. Niiden hinnat pyörivät palveluasumisessa satasen paikkeiilla vrk. ja Vehmaan hoivaosastolla 105-143 €/vrk. riippuen paikkamäärästä. Teeppä tässä tilanteessa sitten rakennemuutoksia, joista tulisi säästöä. Meillä tuntuu olevan kovin vähän halukkuutta edes miettiä tällaisia ongelmia. On paljon mielenkiintoisempaa kinata halleista ja pöytäkirjoista. Se vaan on niin, että kaupungin tehtävä on huolehtia lainmääräämistä palveluista ja joidenkin on nämäkin pääasiat hoidettava.
Olemme yhteisesti ja yksimielisesti hyväksyneet seuraavan toiminta-ajatuksen:
-Vanhustyön tehtävänä on järjestää ikääntyneiden ja heidän omaistensa neuvontapalvelua seka asiakkaan tarvitsemat joustavat avo-ja laitoshoidonpalvelut ensijaisesti 75 vuotta täyttäneille ikäihmisille.
-Kaikkea työtä ohjaa ajatus vanhuudesta luonnollisena osana elämää.
-Työtä tehdään kuntouttavalla työotteella.
Tuosta viimeisestä viivasta se rakenteellinen säästö on ehkä löydettävissäkin. Olemme pyrkimässä siihen, ettei laitos paikkoja tarvita vaan ainoastaan palveluasumista. Alan ammattilaiset väittävät tämän olevan mahdollista hyvällä kuntoutuksella.
Siellä jossain nuoremmat kiristelevät hampaitaan, meidän rahamme menevät kääkkänöiden hoitamiseen. Piikki pyllyyn ja sillä hyvä. Kannattaa muistaa, että nuorestakin tulee vanha. Kaikki ovat osansa tehneet yhteiskunnan hyväksi. Tehneet työtä ja maksaneet veronsa. Kannattaa myös muistaa, että vain alle 10% yli 75-vuotiaista tarvitsee laitoshoitoa. Toisin sanoen 90% yli 75-vuotiaistakin huolehtii osaltaan ikäistensä hoidosta ja he itse lähtevät täältä saappaat jalassa tai lyhyen sairastelun jälkeen. Nyky yhteiskuntaan on pesiytynyt itsekäs ajattelu. Mulle nyt, heti kaikki. Ehkä se ajattelu ajanoloon hellittää, jotenkin tuntuu jo nyt siltä kuin ajattelu olisi mennyt inhimillisempään suuntaan.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Pikkumiehiä.
Kirjoitit mm:
"Olemme pyrkimässä siihen, ettei laitos paikkoja tarvita vaan ainoastaan palveluasumista. Alan ammattilaiset väittävät tämän olevan mahdollista hyvällä kuntoutuksella.
"
Tästä tulee suora silta siihen, miten ja missä vanheneva väestömme asuu. Voivatko he pienillä huushollinsa korjaustoimilla jatkaa kotonaan mahdollisimman kauan ja miten kaupungin olisi vastattava kasvavaan esteettömien asuntojen tarpeeseen? Tässä on pulmaa kerrakseen. Nyt tapetilla on esimerkiksi kaupungin yhdellä keskeisimmällä paikalla oleva "alue" eli Viikaistenkatu ja sen "alueen" uusiojärjestely. Jos se alue myydään tavallista asuntotuotantoa varten, niin miten se on linjassa Harton kirjoittamaan lauseeseen: "Olemme pyrkimässä siihen, ettei laitos paikkoja tarvita vaan ainoastaan palveluasumista".
Esteettömiä asuntoja pystytään varmasti saamaan toimeksi myös saneeraamalla. Uskon markkinatalouden toimivan tässä tapauksessa. Heti kun ostajia löytyy niin, rakennuttaja ja rakentaja löytyvät. Kaupunki pyrkii muuttamaan laitospaikkoja palveluasumispaikoiksi tarpeen ja resurssien sallimissa puitteissa. Kaikissa tapauksissa pitää kynnyksiä ja "kynnyksiä" madaltaa mahdollisuuksien mukaan. Kivaa käydä asiallista keskustelua. Tätä herkkua on tarjolla kovin harvoin.
Se vaan on niin , että maahanmuuttopolitiikka on pikkasen päässyt käsistä. Ja kotouttamispolitiikka on täysin käsittämätöntä.
Kyllä minusta ainakin vanhusten vieminen Tontonmäkeen olisi ollut kuin karkotus Siperiaan. Kaikilla on ystävät siellä missä ovat elämänsä asuneet. Pyhämaassa niin kuin Lokalahdellakin pitää olla näiden kylien asukkailla olla mahdollisuus asua vanhuksinakin omassa kylässään. Samoin Ukin keskustakin asuvilla. Ei ketään pidä vetää pois juuriltaan kauas tutusta ympäristöstään.
Merituulikodista vähennetään kuusi paikkaa ja kalannin vanhainkodista 2.pitkäaikaisen laitoshoidon hoitohenkilökunnan vähimmäismitoitus täyttyy.Elikä vanhuksia heitetään ulos, että saadaan suositukset kohdalle.Mihen ne 8 vanhusta sitten sijoitetaan.Voitko selventää Harto mitä tämä tarkoittaa tai joku muu asiasta tietävä. Ollaanko vanhusten sijoituspaikkoja vähentämäässä vaikka tarve tulevina vuosina kasvaa
tietysti (huomasin vasta tätä kirjoittaessa) sinne sitten tarvittaisiin uutta henkilöstöä, jota ei haluta palkata...
"
Hyviä asuintonttejamme
ei saa kaupata
keinottelijoille! Viikaistenkadun
kerrostalojen ja
Palmukeitaan tilalle hissillisiä
asumisoikeusasuntoja
eläkeläisille kaupungin
omana palvelutuotantona.
Mitä kauemmin voi asua
kotona kylän keskeisellä
paikalla, sitä parempi itselle
ja kunnalle.
"
Tarkemmin kun tuota tekstiä katsoo, niin se näyttää todella hyvältä. Mutta sehän tuli suoraan vaalimainoksestani...
http://www.uusikaupunki.fi/~piheino/vapaalla.html
Lukuja on tuotu esiin monet kerrat ja varmaan niistä osa löytyy pöytäkirjoistakin. Se selvitys mistä olen saanut lukuni ei ole internetissä.
Vastuu hyvästä vanhuudesta on yhteinen.
Vanhuustyön kehittämisessä on kuunneltava ikäihmisten omia toiveita, tarpeita ja suunnitelmia. Mielen virikkeet, mahdollisuus liikkumiseen ja ennalta ehkäisevä terveydenhoito sekä kotipalveluiden laajentaminen mahdollistavat yhä useamman vanhuksen omatoimisen kotona asumisen
Vanhuustyön inhimillisyyden mittana on se, miten hyvin huolehditaan heistä, jotka tarvitsevat hoivaa elämänsä illassa.
Best regards, Natali, CEO of free mp3 songs download