
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
On jälleen ollut hieno päivä. Oikeastaan koko talvi on ollut ilmojen puolesta hienoa. Sellaista mitä meillä kuuluukin olla. Lunta ja pakkasta. Tosin mitään erityisen kovia pakkasia ei ole ollut. Kylmää on vieläkin. Lumen sulaminen on ollut verkkaista.
Pihalla on varmaan jokaisella hanget korkeat nietokset. Sain eilen vihdoin viimein traktorini korjaamosta. Olen pikku hiljaa ajanut lunta pois pihalta. Jo senkin takia, että on varmaan hyvä saada kaikki nivelet ja osat pidettyä liikkeessä. Voi olla vielä vettä jossain rakosissa. Laskusta ei ole tietoa. Pelkään pahoin Niittyluodon Arin jossain valtuuston kokouksessa vielä sanovan, "huomenna tulen liimailemaan ulosmitattu lappuja".
Kesästä varmaan tulee lämmin ja kuiva. Kuulemma vuoden sade- ja lämpömäärät ovat vakioita ja melkoisesti on jo molempia saatu. Eläkeläiset on kuulemma kovia reissaamaan. Jouduin töissä ollessa olemaan niin paljon poissa kotoa, että olen tähän mennessä aika vähän reissailut. Nyt on kiinnostusta herännyt ja olen jo pariin reissuun ilmoittautunut. Toukokuussa Bosniaan ja kesäkuussa Visbyhyn.
Molemmat tuntuvat mielenkiintoisilta. On varmaan kaunista, komeata luontoa ja muutakin kattelemista. Tänään eräs ystävä kertoi käyneensä Visbyssä. Siellä oli paljon kirkkoja ja niitä käytiin katsomassa. Viimeinen oli eräs retkueesta todennut, "Kyllä se on niin, että kirkot pitää nähdä ulkoa ja pubit sisältä". Eiköhän siellä meille kaikille jotain riitä. Porukkakin on varsin tuttua, Kemiran eläkeläisiä.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Oli miten oli, mies on alansa ehdoton huippu. Jos ei ole paljon eläissään lukenut, suosittelen Hotakaista, mitä tahansa hänen tuotannostaan.
Näin pääsee kirjallisuuden maailmaan ns. "pehmeällä laskulla"
Pitääpä jutella Jarin kanssa. Ilmeisesti tarkoitit Valkosen Jaria. Hiukan kyllä pelkään, että hän on niitä jotka haluavat katsoa kirkkoja sisältä ja pubeja ulkoa.
Kyllä Hotakainen aloitteli runoilijana. Olen samaa mieltä, että hänestä kannattaa aloittaa ja kokeneenkin lukea. On hän aivan toista luokkaa kuin kaverinsa Jari Tervo.
Mutta niitä otetaan vain tietylle osastolle/ osastoille.
Kokeilu alkuunsa 1-2vuotta katsotaan miten homma toimii. Jossain kai sitä oli kokeiltu kokemukset huonoja.
Nyt saa olla hoitsut tarkkana, että peruspalkka / lisät on oikein maksettu,todennäköisesti tulee ongelmia.
Mitä tällä saavutetaan samat palkat ja lisät on maksetteva kuin suoraan kaupunkin palveluksessa+ vuokrafirman voitto. Eikö tämä tule kalliimmaksi. NYt hoitsuilla ole edes luottamusmiehen palveluja on soitetteva suoraan liittoon jos ongelmia ilomenee.
Mitä mieltä olet Harto
Tavallaan harmittaa kun tykkää työstään mutta siihen ei anneta riitävästi resursseja. Kyllä monet neljäkymppiset hoitajat päivittelevät, että miten tätä hoitotyötä jaksaa vielä yli 20 vuotta eteenpäin. Voi olla, että jaksaa tai sitten ei. Kolmivuorotyö on äärettömän kuluttavaa.
Heiniö ja johtavat hoitajat puolsivat ja luottamus henkilöt vastusti tätä käytäntöä.
Voiko virkamies päätöksenä tälläisen ratkaisun tehdä.Jos voi niin eikös sitten opettaja sijaisuudet voi myös näin tehdä.
KUka valvoo, että ko. henkilö on pätevä työhön. Kenen vastuu???
Mites tämä toimii, joku soittaa kello19.00.
On sairastunut ei pääse yö vuoroon mistä sijainen tilalla.Eihän vuokrafirmassa kukaan illalla päivystä. Kyllä tämä jo käytänössä tuntuu varsin hankalalta.Melkein mahdottomalta.
Mieti itse miten sekaisin olet kun vedät tuplavuoron pakosta siihen valmistautumatta. Selvittäkää asiat hallituksen herrat ja rouvat nopeasti nyt!
Olisiko tähän oikeesti apua ulkomailta?
Täytyy sanoa, että kyllä olisi vielä paljon parannettavaa hoitajien työolosuhteissa. Palkka-asiaa ollaan jo kivasti saatu rykästyä eteepäin.
Nykyään nuoret kun osaavat vaatia eritavalla vapaa-aikaa ym. Luulempa vaan, että vastavalmistuneet hoitajat eivät kauaa katsele tällaista. Hoitolalla on tälläkin hetkellä 10 000 koulutettua hoitajaa ihan muissa tehtävissä mutta miksi???
Nyt olisi korkea aika tuoda niitä houkuttelevuus tekijöitä esille tai meikäläisiä ei ole kukaan hoitamassa.
Niin luottamusmiesapua saa sijainen / määräikainen jos on suoraan kaupunkin palkkaama.Mutta kun vuokralainen on työsuhteessa vuokra firmaan...
Heiniö ja johtavat hoitajat puolsivat ja luottamus henkilöt vastusti tätä käytäntöä.
Voiko virkamies päätöksenä tälläisen ratkaisun tehdä.Jos voi niin eikös sitten opettaja sijaisuudet voi myös näin tehdä.
KUka valvoo, että ko. henkilö on pätevä työhön. Kenen vastuu???
Niin Harto onko sulla tähän jotain koommenttia
2 vuoron tekeminen on hyvin yleistä 3-vuorotyössä. Olen tehnyt niitä pitkiä päiviä lukemattomia itsekkin. Muutaman kerran 3-vuoroakin putkeen. Ei sitten ole enää tolkuissaan, kävelee pitkin seiniä. Viimeksi voimaan tulleessa työaikalaissa on jo pykälä mikä estää 3-vuoron tekemisen peräkkäin. Mikäli tätä rikotaan, se on työsuojeluviranomaisen asia. Työntekijää ei rangaista. Mikäli ei ole pakotettu ylityöhön, työnantaja saa pikku sakon.
Kun tämä järjejestelmä tulee kalliimmaksi ja ongelmat sen kun lisääntyy.Elikä tämä vuokra firma asia
Kirjoittelin sääntöjä, mutta ymmärrän sinuakin ihan hyvin. Kuitenkin on paljon niitä, jotka määrätyssä iässä ilkavat elää parisuhteessa. saavat lapsia ja menot on sitä luokkaa, että olisi pakko saada joka päivä töitä. Sinun tapaisille on tullut lisää mahdollisuuksia. Pätkätyöt lisääntyy koko ajan. Yritetään löytää kaikille tyydyttävät olosuhteet.
Se on taatusti totta, että 3 vuoroa peräjälkeen tekevä on riski ympäristölleen. Uskoisin ettei tällaista enää ole kuin ehkä jossain hätätyö tilanteissa.
tämä ei ole mikään tai minkän blogin jutustelun puolustuspuhe vaan kylmä fakta. se on ukin sanomat tuhansilla lukijoillaan mikä on aloittanut teidän mielstänne huhut. tarkoitan tällä nyt vain pakolaiskeskusta. kouluista en mene enää mistään takuuseen.
Kyllä kai se sentään niin on , että maahanmuuttokysymys koskee jokaista suomalaista.
Välillä huvittaa, että uudessakaupungissa kirjoitetaan taas rauha, kun ei keskusta tulekaan. ja mitä huhun alkuunpanijaan tulee, se todellä lähti sieltä U:gin Sanomien tekstaripalstalta. Hyvä että lähti. Asia on sen kokoinen, että paras aloittaa keskustelu. Maahanmuuttokriittinen ei todellakaan tarkoita "epäasiallinen".
Kaikki maahanmuuttajat, jotka eivät kykene elättämään itseään, pitäisi asuttaa työmaaparakkityyppisiin asuntoihin valtion joutomaille ja järjestää heille sinne olosuhteet, jossa toimittaisiin päivittäisen lukujärjestyksen mukaisesti. Lukujärjestys sisältäisi pakollisen suomalaisten organisoiman paikallisesti järjestetyn koulutuksen lisäksi mamu-yhteisön ylläpitämiseksi tarvittavan työaikataulun. Tällaisia töitä olisivat mm. polttopuiden kerääminen, veden vinttaaminen kaivosta ja tilan kasvimaan viljelely jne& Valmisruokaa ei annattaisi vaan ainoastaan peruselintarvikkeita josta asukkaat saisivat tehdä itse ruokansa jne& Ajatuksena on se, että mamujen on osallistuttava omalla työpanoksellaan itsensä elättämiseen ILMAN SOSSUN TUKIA, siis suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolella. Apua annettaisiin vain sen verran harkinnanvaraisesti, että saadaan yhteisö pyörimään.
Tämä järjestely tulisi yhteiskunnalle halvaksi, poistaisi läjäpäin erilaisia ongelmia, ja se kannustaisi maahanmuuttajia yrittämään. Kuvitelkaapa vain kuinka paljon veronmaksajien rahaa säästyisi tällä järjestelyllä! Ilmaisen ja helpon rahan metsästäjät tuskin tulisivat Suomeen ja ne jotka todella tarvitsevat esimerkiksi turvapaikkaa olisivat erittäin tyytyväisiä saadessaan paikan tuollaisesta keskuksesta. Parakkiasunnot ovat ihan tarpeeksi viihtyisiä, netistä voi käydä kurkkimassa jos asia epäilyttää.
Sen verran vielä tuosta mamu-yhteisön koulutuksesta, että vasta kun mamu on oppinut suomenkieltä ja suomalaista kultturia paikallisesti järjestetyssä koulutuksessa riittävän hyvin, niin hänelle annettaisiin lupa hakea töitä suomalaisesta yhteiskunnasta, ja kun hän saa työpaikan, niin hän pystyykin elättämään itsensä ilman sossun kukkahattutätien jakamaa ulkomailta otettua lainarahaa.
Aivan sama meille kirjoitti 15.03.2010 - 13:05
mitä gallupit kertoo kun Suomi on sitoutunut kaiken maailman Geneven ja Yk:n sopimuksiin. Meillä on jokin "velvoite" vauraana länsimaana ottaa vastaan pakolaisia ja juhlallinen kansainvälinen poliitikkojemme joukko on lupautunut sitoutua sopimuksiin ja joihinkin kehitysapuprosentteihin. Kyllä niitä maahan vastaanotettuja aletaan loppusijoittaa satavarmasti muuallekin tuppukyliin keskelle ei paljoa mitään solidaarisuussyitä suurkaupunkejamme kohtaan. Uskokaapa huviksenne!
Menkää ja lukekaa nää ja etenkin lukekaa kommentit. Siellä ei jää kylmäksi yksikään Kukkaheinähattu tai muut asialla rassailevat.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/L%C3%A4hes+60+prosenttia+ei+ottaisi+lis%C3%A4%C3%A4+maahanmuuttajia/1135254407014
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=233829&messageID=4656700�
kiintiöpakolaiset, pakolaiset,elintasopakolaiset ja vielä lisäksi turvapaikan hakijat.
Jäikö joku pois:edällä mainitut nimikkeet on täysin eriasioita
Jos siirrytään tällaisten "Veli-Mattien" ohjeiden noudattamiseen, ovat kohta vuorossa myös alle 65-v kansaneläkkeellä olevat, työttömät, mielenterveyspotilaat, vähävaraiset, lapsiperheet... lista on loppumaton, sillä säästettävää yhteiskunnalla riittää, jos inhimillistä ja ihmisarvoista kohtelua ei enää tarvitse noudattaa.