Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

16.03.2010 - 12:09
 
AKT:n lakko on nyt kestänyt pari viikkoa, eikä loppua näy sen enempää kuin lakon alkaessakaan. Lakkoon pätee vanha viisaus "Lakko on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa". Tämä pitäisi aina neuvottelijoiden muistaa, mutta ei muisteta vaikka olisi kuinka kokeneita neuvottelijoita.
 
Työnantaja ehkä luulee töihin paluun tulevan pakottavaksi rahojen vähetessä. Kaikkea muuta, ihminen oppii nopeasti asettamaan menonsa tulojen mukaan ja oleva olotila on aina mukavampi kuin uusi. Lakko alkaa melko pian tuntua tutulta olotilalta. Tässä lakossa ei ahtaajien talouskaan joudu ahtaalle. Juuri kerrottiin lakkoavustuksen kohoavan 100:n € päivältä. Se maksetaan viikon jokaiselta päivältä ja siitä on 16€ verotonta.
 
Nyt varmaan moni ajattelee AKT:lta loppuu rahat hyvin nopeasti. En tunne AKT:n raha tilannetta lainkaan. Yleensä lakon rahoitus hoidetaan siten, ettei koko liitto mene lakkoon ja töissä olevilta jäseniltä peritään korotettua jäsenmaksua. Siten rahaa tulee lisää koko ajan. Ei useinkaan riittävästi. Loppu rahoitus hoidetaan siten, että liitot siirtävät joka vuosi osan tuloista lakkokassaan. Nämä rahat sijoitetaan siten, että ovat nopeasti irroitettavissa käyttöön.
 
Lakon pitkittyessä muut liitot alkavat avustaa lakossa olevaa liittoa. Nopeimmin avustusta tulee Pohjoismaista. Niissä on varakkaita liittoja.
Lakkoon kuuluu myös sellainenkin Hesarissa ollut uutinen, että satamaoperaattorit hakevat lakossa oleville tuuraajia. Oli eka kerta, kun kuulin rikkureista sellaista nimitystä. Takavuosina oli normaalia, että lakossa olevien tilalle rahdattiin isäntiä Pohjanmaalta. Tämä johti väkivaltaisuuksiin. Nykypäivästä ei osaa sanoa mitään.
 
Lakot on menneet vähiin ja ne on olleet lyhyitä. Vähän ovat edes aiheuttaneet yleistä keskustelua. Toivottavasti nytkin tilanne ratkeaa nopeasti. Nousun alku lepattaa vielä heikosti ja yhä useampi ala on joutumassa vaikeuksiin. Molempien osapuolten on tajuttava voima on molemmin puolin näytetty ja nyt on päästettävä järki ja toisen osapuolen ymmärrys valtaan.
 
Jorma.A. kirjoitti 16.03.2010 - 13:10
Jo teknologiateollisuus menettää vientituloja 70 miljoonaa päivässä. Pian pysähtyy niitäkin yrityksiä. Kansantalouden näkökulmasta suurin osa vahinkoista on lopullisestimemetettyjä tuloja.
Pian Wärtsilä 20- apumoottorin tuotanto siirtyy Kiinaan. Lakko sinetöi sen päätöksen sanoi, Suomen toimintojen johtaja Juha Kytölä.
Paperiteollisuudesta seisoon jo yli puolet.
Oikein säälittää, että nuo juopuneina eduskuntatalon portailla ryypäneet ahtaajat joutuvat olemaan ilman muutosturvaansa.
Aika moni ahtaajan työpaikka tulee myös menemään, mutta se on liian pitkä juttu tähän kommentoitavaksi. Olen tällä kertaa työnantajien puolella, koska ahtaajat eivät edes itse ole omalla puolellaan
Kenkää ahtaajille heti kirjoitti 16.03.2010 - 14:44
tehköön irtisanomiajan töitä näillä ehdoilla, muut tilalle joille kelpaa ahtausnimikkeelläkin oleva työ.
Ay-liikesäännöt vie meidät 30-luvulle!
Duunari kirjoitti 16.03.2010 - 15:10
Meikäläinen on ollut 35 v työelämässä. Satanen lakkoavustusta päivässä on enemmän kuin minun palkkani. Kyllä noilla avustuksilla voisin itse olla lakossa maailman tappiin.
Toinen duunari kirjoitti 16.03.2010 - 15:20
Varmasti kuka tahansa duunari olisi satasella lakossa. Siksi työnantajien olisikin viisasta alkaa tosissaan neuvotteleen. Ei se lakko ihan heti murru.
Anonyymi kirjoitti 16.03.2010 - 15:28
Kenkää ahtaajille mielipiteet vievät meidät 1930 luvulle. AY-liike vie 2010 luvulle.
700 ahtaajakoulutettavaa  kirjoitti 16.03.2010 - 15:58
odottaa jo koulutusta kuullemma. työkoneajotaitoisia on maassa ilman töitä nyt paljon työttömänä. ei edes tarvita ulkomaalaista työvoimaa avuksi tähän hässäkkään joka laittaa suomen viennin ja tuonnin kiinni niin suurin seurauksin että suomi makaa pahenevassa lama- ja velka-leikkauskierteessä pari-kolme vuotta kauemmin kuin muut hitaasti ylös kömpivät eurooppan ja maailman maat.
onks sillä nyt niin väliä jos joku "pieni lehtitalo" ameriikan raitilla vaikka The New York Times katkaisee paperisopparin jonkun suomalaisen papperboolagin kanssa sen tähren samantien kun meitin poijat alkoi lakkoilla ja satamat seisoo eli valtakunnan portit on kiinni. mikään ei liiku muuta kuin lakkovahtien jalat jotta eivät palele. ai sori. jäähän meille rulla, paperirulla kertaa kuinka monta tuhatta ja kuinka monta monta muuta tavaralähetystä jää ikiajoiksi toimittamati tämän takia tulevaisuudessa? meneekö pahasti vikaan nyt, mitä sanotte muut toverit siellä vasemmalla eri yhdistyksissänne kun viette maata kohti 2010-lukua. vai tarkoititteko juuri tätä- elintasomme pysyvään laskuun ay-liikkeen voimin ja turvin? niinkö se pitikin tulkata kun tämä suomen kieli on joskus niin peijakkaan vaikeeta.-JA
Lakkokenraali kirjoitti 16.03.2010 - 16:13
Lakkokenraali Harto on puhunut. UPM ja metsäteollisuus omistaa Steveco Oy:n, maksakoon niile että saapeprinsa pois maasta. URV etsii uusia keinoja ajaa tavaransa Ukiin, kaiketi rekoilla Virosta, logistiikkaketju vedettiin alta kerralla. Viro tarvitsee nyt kaiken minkä Suomen logistiikasta saa irti, ja he ottavat sen. Uusia muuten tyhjiä matkustajalaivoja. Valmetilta loppuu varastotilat, sopimusvalmistaja voi tosin ajaa autoja rekoilla matkustajalaivoihin ja Ruotsiin ja Viroon. Valmetilla on jo korvaava varaosien logistiikka Suomeen. Duunari joka sanoi lakkorahan ylittävän palkkansa, ansaitsee kunniamaininnan. Harto, oot jääräpää, katso lakkojen yleisyyttä viimeisen 20 vuoden aikana. Sun ay-liikkees vetää viimeisiään, eihän uudet duunarit enää mee töihin kuin paikallisilla sopimuksilla. -Kalliiksi tuli
tulipas asiaa kirjoitti 16.03.2010 - 16:30
ja tutkittua tietoa- tohtoriltako
Voi ... kirjoitti 16.03.2010 - 16:34
Nimimm. "toinen duunari" ei ole kansantalouden asdiantuntiaj. Ei ole tietenkään nuo typerät ahtaajatkaaan.
Harto Forss kirjoitti 16.03.2010 - 16:36
Kiitos ylennyksestä. Nyt pitää varmaan hommata rähinäremmi. Mitähän olen nyt tehnyt ansaitakseni tuon arvonimen. En ole muuta tehnyt kuin kirjoittanut muutaman tosiasian ja toivonut lakon nopeata loppua. Mitään peruuttamatonta ei varmasti vielä ole tapahtunut, maailman lopun puheista huolimatta. Niitä tulee ay-liikkeelle aina. Neuvottelijoille järkeä sopia asia, näin jossain vaiheessa on tehtävä, mitään muuta tietä ei ole.
iskit toimittajatohtorin varpaille  kirjoitti 16.03.2010 - 16:47
t. blogianalysaattori
Totinen Torvensoittaja kirjoitti 16.03.2010 - 17:21
.. miksi olen demari...
Jorma A. kirjoitti 16.03.2010 - 17:28
Ei millään pahalla, mutta ei hyvälläkään. olisi aika kohtuullista, jos pysyttäisiin edes saavutetuissa eduissa, jotka ovat paremmat kuin vaativimmissa töissä olevilla.
Mutta kun ei.
ei hätää kirjoitti 16.03.2010 - 17:52
kiinalaisia riittää
Ei vaan kirjoitti 16.03.2010 - 18:07
nyt venäläiset ovat liikkellä Etelä-Suomen jo satamissa. Aikovat ostaa satamatoimijoita. Miksi? Venäläiset ei kuulemma lakkoile. Nyt suomessa uhkaa mennä konkurssiin pienyrityksiä lakon vuoksi. Siistiä eikö?
Anonyymi kirjoitti 16.03.2010 - 18:24
hyvä vaan ,että lakko jatkuu.
Ei saa taipua kapitalisen ikeen alla.
Laulu soimmaan työn orjat sorron yöstä nouskoon
Harto Forss kirjoitti 16.03.2010 - 19:06
Meillä on voimassa yleissitovuus. Eivät AKT:n sopimusta voi välttää venäläiset yhtiöt eivätkä työntekijät. Minun tietääkseni ahtaajat eivät hae parempaa palkkaa vaan parempaa suojaa irtisanotuille. Paikallisesti ei voi työehtosopimusta solmia. Sopia voi joistakin asioista joissakin sopimuksissa. En tunne AKT:n tes:iä onko siellä sovittavia asioita.
Harto Forss kirjoitti 16.03.2010 - 19:30
Alla olevasta osoitteesta löytyy juttu Kemiran yhtiökokouksesta. Jutussa kerrotaan yhtiökokoukselle ehdotuksen tehneestä henkilöstä. Hän oli aikanaan töissä myös Ukin tehtailla. Hän tuli tänne Siilinjärveltä. Hänestä eräs henkilö sanoi, on ne savolaiset niin ketkuja etteivät ensimmäiseksi parasta miestään lähettäneet. Terveiset Oskulle.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/03/31614&ext=rss
Anonyymi kirjoitti 16.03.2010 - 19:59
Jee ruvetaan tuomaan satamaan rikkureita somaliasta.
näyttää jo olevan kirjoitti 16.03.2010 - 21:37
Pohitullin purkulaudat digilehtenä Alusesanomien sivuilla http://aluesanomat.netpaper.fi/uusin
H-P kirjoitti 16.03.2010 - 21:45
Kyllä tuntuu todella valitettavalta tuo ahtaajien lakko. Paljon syntyy taloudellista vahinkoa. Tietysti lakossa olijat tietävät sen.Sehän on oikeastaan heidän valttikortti. Samoin herättää suurta hämmästystä tuo lakkoavutus. Eiköhän sitä yksi sun toinen ottais pienen "loman" tollasella korvauksella. Mahtaakohan tuolle lakolle kovinkaan paljoa herua sympatiaa?
Toivottavasti loppuisi pian.
kyynelkaasua ahtaajille kirjoitti 16.03.2010 - 23:28

kuten kreikasssa
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2043424
harto Forss kirjoitti 17.03.2010 - 08:26
Tänään lakon neuvotteluihin tulevat mukaan keskusjärjestöjen edustajat, SAK ja EK. En oikein usko heidän mukaan tulonsa kuin hidastavan neuvotteluja. Ei heillä ole mitään uutta tarjota eikä sellaista auktoriteettia, että heidän sanansa painaisi eniten. EK:n asema saattaa olla hieman toinen. Mikäli pitää paikkansa, että liitot olisivat jo sopineet kiistansa, mutta EK ei anna, peläten muutosturvan leviävän.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2010 - 11:05
Lakko-oikeus pois AKT:ltä ! Jäsenet Siperiaan ja tilalle venäläisiä tyttöjä...
siellä se on kirjoitti 17.03.2010 - 12:11
mistä se eilen jo vihjas tossa yllä
http://www.aluesanomat.fi/uutiset.php?id=179
Feisbuuk tulee kirjoitti 17.03.2010 - 18:35
ja voi näyttää voimansa kohta täällä

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/satamiin_haalitaan_tyontekijoita_ammattiliitton_ulkopuolelta_1537823.html?origin=rss
Anonyymi kirjoitti 17.03.2010 - 19:30
Porvarit nukkuu huonosti. On nää kommentit ahtaajien lakosta ainakin semmoisia, että hermona ollaan.
on syytäkin olla kirjoitti 17.03.2010 - 19:47
ei tää voi olla tän kansakunnan etu. suomihan on osittain kiinni, ikäänkuin sitä yrittettäsiin irroittaa muista maailman maista. suomi sukeltaa ja tätä menoa tukehtuu. jumalauta sentään tätä touhua
Anonyymi kirjoitti 17.03.2010 - 20:57
no hermona ollaan, mikä ihmeen tulolähde "taas yhdellä anonyymillä" on, kun ei ymmärrä oll aedes hermona? Kaikkia ihme kusipäitä on onnistanut tämä tietokoneen ssanti...
Anonyymi kirjoitti 18.03.2010 - 07:57
Sano sinä Harto mielipiteesi koulan tilanteesta. Olen tottunut luottamaan sinun harkittuihin ja oikeuden mukaisiin ajatuksiin.
Outsider kirjoitti 18.03.2010 - 08:09
sano samalla mitä mieltä olet satamien toimintojen alkamisesta ulkopuolisin voimin
hui kirjoitti 18.03.2010 - 09:02
ahtaajat olivat näyttäneet nyrkkiä venäläiskuskeille
Anonyymi kirjoitti 18.03.2010 - 09:10
Pitää nukkua yön yli. Väyrysen toteamusta on iät ja ajat naurettu. Kyllä se kuitenkin on viisasta. Asiat näyttävät toisilta, kun tulee hiukan etäisyyttä ja ratkaisu löytyy. On löydyttävä. Oppivelvollisuuslaki velvoittaa kunnan huolehtimaan opetuksesta. Sitä hoitaa vastuullisesti lautakunta, valtuuston antamien linjojen mukaan. Siihen hoitoon on selkeät lait ja säännöt. Nyt menossa olevaan tilanteeseenkin. Toivottavasti lautakunta pystyy palauttamaan toimintakykynsä. Mitä tulee hallitukseen, niin uskoisin ettei enemmistö halua pitkällä kepilläkään sorkkia tätä asiaa. Ellei muu auta niin vastuu on otettava. Toistan ei koulutointa voi jättää hoitamatta.
Satamalakkoon, Outsider ilmeisesti tarkoittaa Kotkan tilannetta. Esimiehet voivat hoitaa lastauksen. Aina kannattaa miettiä myös sitä, että lakko päättyy ennemmin ja myöhemmin.
Harto Forss kirjoitti 18.03.2010 - 09:10
Unohdin nimeni edellisestä kommentista.
Iso musta Audi kirjoitti 18.03.2010 - 09:30
meni väkisin jo ihmismuurin (satakunta ahtaajaa ihmismuurissa?) läpi Kotkan satamassa tänään 18.3.2010 tuossa klo yhdeksän pinnassa, kertoi mtv3:n uutiset klo 9. Mitä tästä vielä tulee- mitä ahtaajat aloittaa tai lopetaa tässä maassa juuri tällä lakollaan? Pysyvän elintason laskun koko työväestöllemme on meikäläisen (anonyymin) veikkaus pidemmäksi aikaa kuin vastaavien kilpailijamaiden työväestölle. Onhan veijari M. Vanhanenkin jo lähtövalmiudessa palata suomenkamaralle Etelä-Afrikasta.
Ahtaaja kirjoitti 18.03.2010 - 10:19
Ahtaajat aloittaa paremman työttömyysturvan eivätkä lopeta mitään. Mitä aiheutti paperiteollisuuden työnantajien 7 viikon työsulku? ei päästetty työntekijöitä töihin. mitä aiheuttavat järjettömät johdon bonukset? Mitä menetyksiä aiheuttavat ennätys suuret osingot osakkaille vaikka yhtiö olisi liemessä jne. Miksi työntekijä on aina se paha?
Anonyymi kirjoitti 18.03.2010 - 10:58
EROTTAKAA KOULA.
Iso musta Audi kirjoitti 18.03.2010 - 12:27
Näin se meni:

http://yle.fi/alueet/kymenlaakso/2010/03/tyot_alkoivat_rahisten_kotkan_mussalon_satamassa_1538800.html?origin=rss
kukkiekuu kirjoitti 18.03.2010 - 13:52
Harto, kun sinä nyt istut siellä päätävissä elimissä niin mistä maksetaan palkka näille kahdelle torivalvojille silloin kun eiole näitä toripäiviä.
Harto Forss kirjoitti 18.03.2010 - 15:43
En tunne näin yksityiskohtaista asiaa, mutta otetaan selvää.
entä ne  kirjoitti 18.03.2010 - 15:52
hoitajarekrytointijutut opteamin kautta. mitä sille kuuluu?
Kaksoisagentti kirjoitti 18.03.2010 - 16:38
Ei koulaa tartte erottaa. Yli puolet häippäs jo!
Anonyymi kirjoitti 18.03.2010 - 16:54
Toivottavasti ne häippäisset pysyvät myös sillä tiellä.
Iso musta Audi kirjoitti 19.03.2010 - 11:21
Nyt sitten jo ammattiliitot ovat lähteneet massapostituksiin, jossa kerätään adressiin nimiä.
Iso musta Audi kirjoitti 19.03.2010 - 11:25
Uutistarkennus: liitto lähettänyt jäsenistölleen sähköpostin, jossa kehotetaan seuraavaan tapaan:
"
Hyvä liiton(muutettu) jäsen

Työntekijöiden lakko-oikeus on määritelty perustuslaissa ja se on turvattu kansainvälisin sopimuksin. Ahtaajien lakossa työnantajat ovat värvänneet lakonmurtajia eli rikkureita mm. ulkomailta tekemään lakonalaista työtä.

Palkansaajaliikkeessä on tärkeää puolustaa työntekijän perusoikeuksia silloin, kun niitä loukataan törkeästi.

Osoita mielipiteesi nyt ja käy allekirjoittamassa adressi rikkuritoimintaa vastaan ja lakko-oikeuden puolesta klikkaamalla alla olevaa nettiosoitetta:

www.adressit.com/rikkuritulos
Iso musta Audi kirjoitti 19.03.2010 - 11:28
Jos haluat lukea valtakunnan tason keskustelua kipinäherkästä lakkoasiasta, niin sitten tänne:

http://www.adressit.com/keskustelu/9798
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri