
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Aamulla oli Varsinais-Suomen yrittäjien ja Uudenkaupungin järjestämä yrittäjien ja valtuutettujen yhteinen aamukahvitilaisuus. Jälleen kerran, valtuutettuja kiinnostaa hyvin vähän tiedonjako tilaisuudet. Sen ymmärtää, että monille aamulla järjestettyyn tilaisuuteen on vaikea osallistua. Tämä ei vaan koske työaikana järjestettyjä tilaisuuksia. Osanotto on ilta tilaisuuksissa yhtä vähäinen. On sitten tilaisuus miten tärkeä tahansa. Kirjoitellaan ilmeisesti asiantuntevia juttuja bloggeihin tiedon salailusta vaikka olisi tietoa samaan aikaan jaossa.
Tilaisuudessa oli 3 alustusta. Ensin kj. Koski alusti aiheesta "Kunta ja yrittäjyys". Sitten Varsinais_Suomen Yrittäjien tj. Henri Wibom aiheesta "Elinkeinopolitiikalla eväät yrityksen menestykseen". Viimeksi Ukin Yrittäjien pj. Terttu Lundelin aiheesta "Yrittäjien yhteistyö ja verkostoituminen".
Hyvät, mielenkiintoiset alustukset. En kirjoita niistä sen enempää, arvelen lukijoiden kiinnostuksen aiheesta olevan samaa luokkaa kuin valtuutettujen. Sen verran kuitenkin, Jäin miettimään jälleen kerran esille tulleesta asiasta, ettei peruskoulutuksessa opeteta mitään yrittäjyydestä. Siihen on varmaan syynsä. Eräs on varmaan se, että peruskoulun opetustunnit on ajettu alakanttiin.
Tilaa on vaikea löytää ylimääräisille tunneille. Ei varmaan kukaan odota mitään kattavaa opetusta. Ainoastaan siemenen kylvöä. Nykyään joudutaan vaihtamaan keskim. 3 kertaa työuran aikana ammattia. Paljon menee koulutusta ja ammattitaitoa hukkaan. Monet säästyisivät taitojensa hukkaamiselta, kun olisi tullut jotain koulutustayrittäjyydestä ja olisi miettinyt yrittäjyyttä. Nämäkin rahat olisivat säästyneet palvelurakenteen uudistamiselle.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Tämä kyllä on huolestuttavaa vanhusten määrä kasvaa koko ajan.Mutta kun rahaakin tarttis olla. KYllä siinä päättäjien keinot on todella vähissä on. Toivottavasti ajat paranee ja saadaan työllisyys nousuun taitaa olla ainoa vaihtoehto.
Kyllä meillä on vanhustenhoidosta monenlaisia juttuja menossa. Niitä vaan ei saa hetkessä selvitettyä ja suunniteltua eikä toteutettua. Ensiapua tarvittaisiin. Ongelma on myöskin tilanteiden nopeat vaihtelut. Hetki sitten löytyi heti laitospaikka nyt on pitkä jono.
- Puhelinpäivystys ympäri vuoden koskien kaikkia torialueen tapahtumia
- Eri tapahtumien aikataulujen neuvottelu ja ajankohdista sopiminen
- Yhteydenpito tori- ja markkinakauppiaiden keskusjärjestöön
- Yhteydenpito terveystarkastajaan
- Toripaikkojen varaus ja torialueen muut varaukset
- Perttusen lomien ja vapaapäivien tuuraus ( toripaikkamaksut )
- Syysmarkkinoitten järjestely
Peruskoulun loppupäässä olisi varmaan hyvä opettaa yrittäjyyttä, kuten ennen ainakin opetettiin kansalaistaitoja.
Varsin todennäköistä on, että niitä tunteja ei normaaliopettajat pysty antamaan. oikeastaan oikea yrittäjä olisi paras tuntiopettaja tähän maailmaan tutustuttaessa. Vaatii aika lailla myös asennekasvatusta.
En haluaisi osallistua enää mihinkään homekeskusteluun, mutta eikö se ole hyvä asia, että sinne Pohitulliin voi nyt mennä luokkiin rauhassa. Jos tutkimusta ei olisi tehty, elettäisiin yhä epätietoisuudessa. En lainkaan ymmärrä sitä, että vastustettiin tutkimusta.
Mutta kun"lapsi"on tiedonhaluinen ja utelis niin haluaisen tietää mitenpaljon kaupunki saa tuloja torikauppiailta toripaikka maksuina onko tulos +/- kun putjettikirjassa ei ole merkintää .Ja paljonko pakkahuone palauttaa rahaa kaupungin kassaan vuosittain.
Mitäsmieltä olet tästä Ukin sosiaalitoimen jutusta Lokalahtelaisen Matti Vainioon kohdistetusta ikävästä asiasta.Voiko olla todella näin tyhmää porukkaa päätävissä virkahenkilöissä,että oikeuksiaan pitää hakea oikein KHO:STA.Koskahan sos.johtaja Heiniö on saanut lääkärin oikeudet, saa ainakin sen käsityksen lausunnoita.Yksi asia on jäänyt mieleen kun Heiniö antoi haastattelun paikallislehteen 1990 luvun alussa,että käydään haastattelemassa kaikki 75 täyttäneet henkilöt,haastatelijaan ei ole näkynyt varmaan eksynyt, mutta puolenvuoden päästää sama lehti uutisoi, että haastatelu on suoritettu tosi on.
nimim. Mähkärlän ylipappi
Nyt on sitten ainakin yhdellä persulla todistus, että on täyspäinen, mitä nyt sitten on äkkipikainen.