
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Hallituksen kokous kesti harvinaiseen pitkään. Käytiin vilkasta keskustelua etenkin taloudesta. Keskustelu alkoi jo ltk:in pöytäkirjoista. Koulan pöytäkirjoista ei puhuttu sanaakaan. Sensijaan ymplan kokous, jossa ei ollut myönnetty haja-asutusaluelle rakennuslupaa kirvoitti keskustelun. Selvisi, että maanomistajalta löytyyy samalta alueelta paikka johon voidaan lupa myöntää.
Maanvaihto Mannersuon alueelta myös keskustelutti ja asiat selvenivät. Samoin Welhoveden kierros projekti keskustelutti. Projektissa saadaan aikapaljon pysyvääkin tavaraa maksamalla vain 15%. Tämäkin hyväksyttiin yksimielisesti esityksen mukaisesti. Sitten esitettiin valtuustolle Timo Ellän ero koulasta. Ltk on toiminut runsaan vuoden ja oli jo toinen ero. On aika harvinaista, että edes toimikautena kukaan eroaa.
Sitten pari läpihuuto juttua. TES:in korotuksia henkilöstölle. Viime vuoden tilinpäätöksestä keskusteltiin pitkään. Lopulta oikeastaan hyvin rakentavasti ja tilinpäätös hyväksyttiin. Seuraavana oli lausunto sairaanhoitopiirin ensi vuoden talousarvioon. Vuosi ei ole kunnolla alkanut ja uutta tehdään jo. Ukin lausunnot eivät ole tulleet paljoa huomioon otetuksi. Päätettiin evästää hallituksessa olevia Ukin edustajia.
Viime vuoden henkilöstöraportista keskusteltiin. Samoin tämän vuoden 2 ensimmäisen kuukauden talouden toteutumasta. Päätettiin vaatia tiukempaa budjetti kuria lautakunnilta ja virkamiehiltä. Seuraavassa valtuuston kokouksessa annetaan selvitys valtuuston päättämistä säästö selvityksistä vaikka määräajat eivät ole vielä täyttymässäkään. Sitten oli muutaman toimen täyttämislupa. Muuten täytöt hyväksyttiin, mutta Matleena osaston lähihoitajan toimesta pyydettiin lisäselvitys. Sitten oli vielä tiedoksi annettavia. Ei mitään merkillisiä.
Sitten annettiin muutamalle kiinteistöyhtiölle ohjeita valita edustajia hallitukseen. Satamanporttiin Antti Haapavuori ja Helle Vahtera. Sannonhalliin Maj-Britt Varpe ja Mauri Rosten. Energiapuistoon Eija Maikola ja minut. Mikäli yhtiökokoukset valinnat tekee niin siinä oli muutos aiempaan. ennen ei ole ollut luottamusmiehiä kiinteistöyhtiöiden hallituksissa lukuunottamatta asuntoyhtiöitä.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Biisejä en ole laittanut siksi, että hitailla yhteyksillä sivujen aukeaminen vaikeutuu. En tiedä, jos osaisinkaan. Mietitään.
Olkiluotoon rakennettavan Suomen viidennen ydinvoimalan rakennustyöt ovat jo kolme vuotta jäljessä alkuperäisestä aikataulusta. Laitoksen kolmen miljardin euron kustannusarvio on ylittynyt jo yli kahdella miljardilla.
Kirsi Hantula
Kauppalehti
http://www.kunnat.net/k-htmlimport.asp?path=1;29;374;157248;69182
Näistä halli hommista pitäisi puhua vähän tarkemmin. Ei halleja kenellekään ole tehty. Ne ovat kaupungin omistuksessa. Tulevan vuokralaisen tarpeita on kuunneltu. Ihan hyvä, jos laitat sen pykälän mitä on mielestäsi rikottu.
Mutta mie oon kyl sitä mieeltä, notta hianoo on että nuaret yrittävät!
Kuis Harto sä, mitä sää tykkääs ku nuare alkava jyrät vanhemppi eest pois mielipiteines?