
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
On tietysti hyvä konsti paeta vastuuta syyttämällä virkamiehiä. Täällä blogeissa siihen syytettyjen penkillä istutetaan myös hallitus. Kyllä talouden tila on ollut valtuutettujen tiedossa. Ovatko ymmärtäneet, sitä en tiedä.
Nyt näiden syyttäjien pitäisi tuoda viimeinkin vaihtoehdot esiin. Mitään muuta esitystä ei tule kuin pitää palkata konsultti. Syytetyllä hallituksella on sentään pasmat käsissä. Konsultti ei ole meidän talouden asiantuntija. Tieto on meillä ja säästöt haetaan nyt paljon puhutuista rakenteista.
Se ei ole nopea tie. Pitää selvittää asioita laajasti. Ei porskuttaa kuin norsu lasikaupassa. Tähän asti on kokeiltu juustohöylää. Pieleen meni. Napittu säästöjä joka puolelta ja melkein halvaannutettu palvelut. Laitetaan nyt jäitä hattuun ja tehdään työ rauhassa ja maltilla. Nyky kriisistä tarvitaan vakaa tie tulevaisuuteen. Sellainen, että sen kanssa voidaan elää vuosia.
Nykyvaltuutetut ovat kuin tosimiehet jotka syyttävät vastoinkäymisistä vaimoaan. Heillä syytetyt ovat hallitus ja virkamiehet.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Se taloudesta.
Sitten Harto sinullekin tiedoksi (kun olet kh:n edustaja U:gin veden johtokunnassa) näin kaikkien nähden, että vesihuoltoasiamme kaipaavat pientä remonttia. Oletkohan saanut jo asian tiimoilta sähköpostia tai puhelinsoiton?
En ole saanut mitään tietoa vesihuoltoasioista viime aikoina. Kyllähän sielläkin korjaamista riittää.
Laitan sulle huolestuttavatvesiasiat tiedoksi. Ja soitankin erikseen vielä.
Kun kaikista tutkimusryhmään kuuluvista maahanmuuttajista 24 prosenttia omisti asunnon vuonna 1997, sama osuus oli vuonna 2007 kohonnut 40 prosenttiin.
Kaikista suomalaisista vajaat 72 prosenttia ja helsinkiläisistä vajaat 51 prosenttia asui vuonna 2007 omistusasunnossa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yh%C3%A4+useampi+maahanmuuttaja+omistaa+asunnon/1135255840261
Siitä on yksi ajatuksia herättävä blogialustus täällä
http://kylma.vuodatus.net/blog/2443245/ryhtyyko-arto-seuraavaksi-poliitikoksi-
Tutkimuksessa on seurattu vuosina 1989–93 muuttaneiden ulkomaalaisten elinolojen kehitystä Suomessa.
Joten eipäs nyt vedellä mitään yleislausuntoja näiden perusteella.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lahden+Vesij%C3%A4rveen+valui+%C3%B6ljy%C3%A4+torjunta+kest%C3%A4%C3%A4+p%C3%A4ivi%C3%A4/1135255856273?ref=rss