
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Hallituksen käsittelyssä on maanantaina toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen viime vuonna. Tavoitteisiin on aika mukavasti päästy. Talous sen sijaan ontuu edelleen. Onko niin, etteivät tavoitteet ole olleet linjassa taloudellisten mahdollisuuksien kanssa?
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Työllisyyttä koskevat tavoitteet ovat toteutuneet hyvin. Työllistämistoimenpiteiden tavoitteena oli 50 henkilöä, työllistetty on 58. Uusien työpaikkojen tavoitteena oli 70, niistä toteutui 52. Uusia toimipaikkoja pyrittiin saamaan 20, saatiin 31.
uki työllisti työllistettyjä enemmän kuin oli tavoite. kai se taas on maksanut enemmän kuin oli ajateltu. samaten uusien työpaikkojen määrää ei saavutettu. toimipaikat jääkin sitten kyllä hämäräksi. mitä ne tarkottaakaan sitten.
Sosiaali- ja terveystoimen odotekustannukset - vertailussa Uuttakaupunkia on verrattu 19 vastaavankokoiseen ja ikärakenteeltaan vastaavaan kuntaan - THL:n tarkastelusta poiketen vertailussa ei ole huomioitu muita tarvetekijöitä kuin ikä.
Edullisimmin palvelut tuottavat kunnat ovat tässäkin vertailussa merkittäväsi alle Uudenkaupungin kustannustason.
"
Oma pientä tutkiskelua tein näin:
1)miksi?
2)onko siellä työilmapiiri ok?
3)onko siellä liikaa hallintoihmisiä eli jokin väliportaan hallinto jäänyt kustannusrasitteeksi?
4)vaikuttaako kunnan ikärakenne jo kuitenkin?
5)vaikuttaako kiinteistökustannukset jotain extraa?
6)onko työnohjauksessa jotain oleellisia puutteita?
7)onko henkilökunnan palkkauksessa selviä extroja esim. jotain "uki-lisiä"?
8)onko henkilökunnan ikärakenne verrokkikuntia iäkkäämpää (vaikutus palkkakustannuksiin)?
9)laskutetaanko ihan oikeasti kaikkien ulkopaikkakuntalaisten käyttämät sosterv-palvelut täysien kustannuksien perusteella?
10)tuleeko kustannukset näiden yhteissummasta?
11)vai puuttuuko olettamasyistä vielä jotain?
Koskas siltä konsultilta tulee raportteja? Onko Harto jotain siitä jo ennakolta sovittuna, siis raportointipäiviä?
Lähde oli tässä alla:
Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta vuonna 2009
-Niin,ja tuon tielaitoksen Destiaks.
-Uudenkaupungin uudeksi nimeksi Velaks.
Nyt on hoidettava tärkeämpi tontti. 15.000 raksamiesta on työttömänä ja maassa on 30.000 ns muutaman euron tuntipalkkalaisia. Mitä tekee ay-liike: ei mitään! Juoksee tarkastuksillaan työmailla. Lopuksi valtakunnalisen lehden kommentti tähän asiaan.
”Mitäs siinä kitisette, ay-fasistit!
Itse olette rakentaneet järjestelmän, jossa ainoa asia mikä "kannattaa" on kotona makaaminen ja pimeiden hommien tekeminen.
Ja suomalainen työläinen on sellainen, että "jos on töitä niin ahdistaa" ja "jos ei ole töitä niin ahdistaa". Aina ahdistaa ja aina on uupunut ja riistetty. Maksaa pitäisi hirveitä summia, mutta mitään ei synny ja sekunttarilla katsotaan hirveässä hädässä että saisi rokottaa työnantajaa ylitöistä.
Sitten sairastetaan, jos mummulla on köhä niin koko perhe sairastuu. Ja yrittäjä maksaa.
Lomaa on enemmän kuin koskaan, hommat ovat kevyempiä kuin koskaan. Mutta onko suomalainen työläinen tyytyväinen?
Swidu, ei ole. Ruikuttaa lisää vapaata, lisää etuja, lisää rahaa olemattomasta ponnistelusta.
Sanon suoraan: Suomalainen rakentaa huonosti hirveän kalliilla ja ruikuttaa sitten päälle.
Kaiken mikä nyt tulee niskaan olette itse kerjänneet. Maatkaa nyt sitten kotona... Buhahahahaha....”
Sitten se menee näin jos aaltonen vastaa johonkin arvostellaan aaltosta eikä aaltosen vastausta.
Niin kyllä meissä on paljon vikaa, kun ei pystytä järkevään keskusteluun.
En yhtään ihmettele jos kaupunkin talous on kuralla
Järkevä, motivoiva ja taloudellinen työllistäminen on ihanne, jota on todella vaikea toteuttaa, mutta johon pitäisi pyrkiä. Kaipaa sujuvaa yhteistyötä eri instanssien välillä, mikä tähän mennessä on ollut todella vaikeaa toteuttaa valtion ja kaupunginhallinnon rajapinnoissa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Jyv%C3%A4skyl%C3%A4n+kaupunki+antoi+potkut+energiayhti%C3%B6ns%C3%A4+koko+hallitukselle/1135256043593?ref=rss