Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

19.04.2010 - 21:30

 Pitkään sitä taas vaan kokouksessa meni. Telmarin tontin myynnistä keskusteltiin jo aika pitkään. Päätettiin esittää valtuustolle 1219m2 suuruisen tontin myymistä 42€ m2.  Sitten keskusteltiin hyvin pitkään kaatopaikan myynnistä. Asia oli aika raakile. Asiaa valmistellaan lisää tavoitteena viedä myynti valtuuston päätettäväksi 14.6. kokoukseen. Jäteala on nopeassa ja suurissa muutoksissa. Nyt tarvitaan kaukonäköisyyttä oikean päätöksen tekemiseen.

Sitten oli työryhmän perustaminen vesi yhteistyössä Laitlan kanssa ilmenevien erimielisyyksien poistamiseksi. Keskustelun jälkeen kj. otti asian pois listalta. Ihan hyvä. Kunnallisten ilmoitusten julkaiseminen oli seuraava asia. Painatus- ja ilmoitusmenot ovat kaikkiaan 251 700€. Päätettiin ohjeellisesti, että niistä on säästettävä 100 000€ vuositasolla.

Ammatillisesta koulutuksesta valmistuville on löytymässä heikosti työpaikkoja. Jääminen koulun jälkeen työttömäksi on todettu tutkimuksessa erittäin pahaksi. Mitä enemmän menee aikaa sitä heikompaa on työllistyminen.  Päätettiin varata 400€ 40 henkilölle puoleksi vuodeksi. Tuki maksetaan työnantajalle, joka ottaa koulusta töihin. 

Aloitteeni kaupasta Lokalahdelle on johtanut neuvotteluihin keskusliikkeiden kanssa ja neuvotteluja jatketaan,. Pöydälle jaettuna oli 3 kiireellistä asiaa. Ympäristöterveydenhuoltoon annettiin lupa perustaa valvontaeläinlääkärin virka.  Lausunnosta Varsinais-Suomen maakuntasuunnitelmasta- ja ohjelmasta keskusteltiin pitkään. Asia on niin laaja, että tässä siitä on turha alkaa kirjoittelemaan. Ukissa on taas ralli 15.5. ja lupa katujen sulkemiseen keskustelun jälkeen annettiin.

 

 

hyvä päätös kirjoitti 19.04.2010 - 22:05
Nuorten työlistämis tuki on loistava asia.
Sitä kannatan vilpittömästi.
4000ekee on kummikin pieni raha,ja hyöty voi olla moninkertainen
hyvää päätös kirjoitti 19.04.2010 - 22:13
Mistähän tommosen summan heitin.
tarkoitin 16000 silti pieni hyötyyn nähden
Korjja vielä kirjoitti 19.04.2010 - 22:37
Korjaa vielä kerran, eli 96.000 euroa. Kysymys on puolesta vuodesta. Toisaalta on pohdittava sitä, miksi oma oppilaitos kouluttaa opiskelijoita työttömyyteen. Eikö ukilaiset valmistuneet osaa hakea töitä muualta Suomesta?
hyvä päätös kirjoitti 19.04.2010 - 22:52
Ei taida olla kyllä minun päiväni tänään.
Joku taitaa kyllä epäillä että olen ollu laatimassa ukin budjettia.
Enää en kyllä ihmettele miksi kukkaro on aina tyhjä
Harto Forss kirjoitti 20.04.2010 - 06:53
Kyllä ukilaiset nuoret osaavat hakeutua muualle töihin. Liiankin hyvin. Siitä koko talousongelmamme juontaakin. Olemme menettäneet yli 2 000 asukasta lyhyessä ajassa. Palvelujen tarve ei ole vähentynyt samassa suhteessa tai emme ole onnistuneet sopeuttamaan palveluja. Tätä nuorten työllistymisen tukea on kokeiltu aiemminkin ja tulokset ovat olleet hyviä. Työllistäjiä ovat olleet pääasiassa pienet yritykset, jotka eivät ole uskaltaneet lähteä laajentumaan tai rahkeet eivät ole riittäneet uuden työntekijän kouluttamiseen. Eihän koulusta tule valmiita ammatti-ihmisiä vaan perustiedoiltaan ja -taidoiltaan valmiita oppimaan töitä. Viimeksi oli tämän tuen lisänä vielä, että mikäli harjoittelija työllistettiin vakituiseksi tukea maksettiin lisää 4 kk. Tämä jatko on harkinnassa.
mikä siinä kirjoitti 20.04.2010 - 12:40
kaatopaikan myynnissä on se juoni? siis mikä on se perimmäinen syy sun mielestä jos siitä teille esitetystä kärrylle pääsi?
Harto Forss kirjoitti 20.04.2010 - 13:52
Kaatopaikan kulut ovat tulevaisuudessa arvaamattomat. Jätteiden määrän lasku on ainoa varma asia. Mitä vähemmän jätettä tulee sitä suuremmat ovat kiinteät kustannukset tonnia kohti. Myöskään pienessä kaupungissa ei pitemmän päälle ole mahdollista riittävän asiantuntevaan henkilöstöön. Toisaalta auttaako kaatopaikan myynti asiaa. Samoissa ongelmissa on mahdollinen ostaja ehkä Lassila & Tikanojaa lukuunottamatta. He varmaan kuljettaisivat jätteet asemalleen Turkuun jalostettavaksi. Myös on huomioitava kaatopaikan mahdollinen hinta. Sen kulut ostaja perisi jätemaksuissa. Nyt meillä tontin ja alueen kulut ovat jo osittain kuoletetut. On tämä niin monivivahteinen juttu, että paljon pitää laskelmia saada ennen kuin pystyy sanomaan mitä pitää tehdä.
Typerä  kirjoitti 20.04.2010 - 14:17
Onko sulla Harto jotain tietoa Typerä-ryhmän talouden oikaisu esityksistä.
Typerä-ryhmästä kirjoitti 20.04.2010 - 15:34
Yleisellä tasolla vaan totan, että eiköst virkamiesten tehtävä ole tehdä esitykset. Heille maksetaan siitä työstä palkkaakin. Päättäjät mikä sen ryhmän nimi sitten onkaan kokoontuu vain päättämään jonkun esityksen pohjalta. Vai onko joku tosiaan siinä uskossa, että jokin valtuutettujen porukka tekee jonkun yksilöidyn esityksen vaikkapa sieltä sostervistä. Nooh. Tänne mahtuu.
Hartolta tulikin hyvä kommentti klo 13.52.
Kiire  kirjoitti 20.04.2010 - 16:12
kiire tuntuu sen kaatopaikka-asian kanssa olevan.
Harto Forss kirjoitti 20.04.2010 - 16:29
En tiedä minkään ryhmän esityksiä. Esitykset tekevät tietenkin virkamiehet, mutta kyllä meidän pitää olla pohjatyössä mukana. Ei ole mitään mieltä tehdä suuritöisiä esityksiä laskelmineen ilman mitään tietoa päättäjien suhtautumisessa esitykseen.
Kyllä kaatopaikka-asiassa on mieletön kiire. Meidän olisi eilen pitänyt hyväksyä suunnitelma, jossa ei ollut mitään lukuihin perustuvaa esitystä ja viedä se valtuuston päätettäväksi ensi maanantaina. Nyt kun siirsimme sen kesäkuuksi on enemmän aikaa tehdä perusteltu esitys tai ei. Laskelmat tulevat joka tapauksessa perustumaan ennusteisiin ja ovat siten helposti kumottavissa.
-Juha A.- kirjoitti 20.04.2010 - 17:40
Niinhän se on. Etenkin johtaville virkamiehille maksetaan palkkaa päätösesitysten laatimisesta. Niiden mukaan tämä päätäntäkoneisto toimii. Se siis siitä Typerä-ryhmästä, johon taidan itsekin kuulua. Mutta kyllä sieltäkin muuten papereita tulee. Yllätys tai ei. Siellä käsiteltiin mm. niitä avoimia kysymyksiä, joita tässäkin blogissa jo aiemmin esittelin sos-tervistä. No, nehän jo leimattiin erityisen tyhmiksi anonyymien taholta. Hehän nämä asiat tietävät. Sen verran huonoja kysymyksiä ne näyttivätkin olevan, että saimme tuossa Typerä-ryhmässä kuulla, että sostervissä taitaakin muhia huomattavasti suurempi talousongelma, mitä tilinpäätös viime vuodelta kertoo.

Mitä tuohon kaatopaikka-asiaan tulee, niin kieltämättä alkoi tuntua Harton kommentti liian tutulta: "Meidän olisi eilen pitänyt hyväksyä suunnitelma, jossa ei ollut mitään lukuihin perustuvaa esitystä ja viedä se valtuuston päätettäväksi ensi maanantaina." Sieltä niitä jostain vaan teknisiä esityksiä kyllä tulee on ne sitten halleja tai asuntoja, mutta entäs ne sosiaali- ja terveyspuolen esitykset? Hyvä, että laitoitte asian jatkojalostukseen pöydälle!
Harto Forss kirjoitti 20.04.2010 - 18:28
Kyllä niitä sos. ja terv. puoleltakin tulee. Toukokuun alussa käydään eräissä kaupungeissa tutustumassa heidän organisaatioihinsa ja sen jälkeen virkamiehet alkavat tehdä esitystään.
kivinilkki kirjoitti 20.04.2010 - 22:03
Tällä summalla meinaa Koski PELASTAA kaupungin kurjuuden.Suomalaisten keskipalkka noin 2700€/kk:22pv=122.72€ kertaa 5pv=613.63€ kertaa noin 700 henkilöllä 429545.44€
siis  kirjoitti 20.04.2010 - 23:21
kivinilkki taitaa tarkoittaa että viiden päivän lomautus olisi 429545.44€ yhteensä ukin työntekijöiltä. siihen vielä soskulut päälle 35-40% niin olisko summa siinä`??
Harto Forss kirjoitti 21.04.2010 - 06:16
Lomautuksen päätti valtuusto. Vieläpä ilman valmistelua. Asiasta äänestettiin ja linjat olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta porvarit kannattivat, vasemmisto vastusti.
Anonyymi kirjoitti 21.04.2010 - 08:48
Ei kaupungin palkoissa päästä 2700 euroon kuukaudessa!! Ainakaan tavalliset työntekijät, joita kuitenkin suurin osa näistä 700 henkiöstä on...
kivinilkki kirjoitti 21.04.2010 - 09:45
Miksi sitten johtoporras niin yksityisellä kun kuntasektorilla julisttaa, että suuretpalkankorotukset ovat tappioiden syy. Tilastokeskuksen tilasto mukaan suurimmat palkankorotukset ja parhaimat palkat on valtiolla,yksityisillä ja kuntapuoli hännänhuippuna.Nämä tilastot on tehty ammatin mukaan.Hatustako tempasit tuo 30-40% soskulut.
tota sitä vaan että kirjoitti 21.04.2010 - 10:40
noista sosiaalikuluista että kai ne lasketaan palkan päälle. kunnalla niiden osuus on yksityistä pienempi vähäsen. ja kai ne täytyy laskea säästyvän palkan päälle se 35-40%. miksi ei laskettas?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri