
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Nyt vapunpäivä on tullut iltaansa. Tuli kaunis ilmakin vaikka aamu näytti ankealta. Vappuheita on pidetty. Jotenkin on tuntunut vaisulta vai eikö enää jaksa innostua. Aiheita kyllä olisi riittämiin. Esim. ay-toiminnassa on tapahtunut aikamoisia muutoksia. Molemmin puolin niin työnantaja kuin työntekijä puolella.
Satama lakossa huomiota herätti ihmisten hillitön into rikkuruuteen. Internetissä koottiin rikkureita ja halukkaita riitti. Tiedä sitten minkä verran näitä käytettiin. Lakon jälkeen eräissä satamissa näytettiin miten rikkureihin suhtaudutaan. Mikäli satamien vakinaisia työntekijöitä oli rikkureina niin tulevat kauan muistamaan mitä tuli tehtyä, mikäli vielä entisissä töissä ovat.
Elintarvikkeen palkkaneuvotteluissa näyttää työnantajilla olevan pallo pahasti hukassa. Julistettiin sulku , kaikki eivät osallistuneet ja osallistuneet kiukuttelivat. Työnantaja joutuikin perumaan sulun vuorokauden jälkeen. Sulkuun osallistuneetkin rikkoivat Suomen perustuslakia, ainakin työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitisen mukaan. Töihin päästettiin ainoastaan ay-liikkeeseen kuulumattomat. Tämä rikkoo ao. professorin mukaan perustuslaissa olevaa vapaata oikeutta kuulua erilaisiin järjestöihin.
Tällaista kaikkea nykypäivänä tapahtuu. Haetaan ilmeisesti rajoja, pitkään jatkuneen lähes lakottoman kauden jälkeen. Ylemmät toimihenkilöt ja toimihenkilöt ovat lakkoilleet viime vuosinakin, mutta työntekijä liitot ovat asiat sopineet. Nyt ainakin minusta hieman yllättäen sopimusten teko on ollut vaikeata. Vanhastaan muistan työnantajat aika lyhyt muistisiksi. Unohdetaan helposti mitä seuraa, kun käyttäydytään piittaamattomasti ja ylimielisesti neuvotteluissa. Asiat pitää sopia yhteisesti ei asioista muuten mitään tule. Tämä sopii kaikille elämänaloille. Naapurisovusta lähtien.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Mukavin vappujuhla aikoihin ja kelitkin kyllä auttoi asiassa.
Lisämausteena A-Talk- ohjelma viime torstailta.
Erityisesti kannattaa kuunnella rakennusliiton toisen varapj:n kommentit ulkomaisen työvoiman käytöstä Suomen eri rakennustyömailla ja ulkomaisien yrityksien kautta työskentelevien ulkomaalaisten työntekijöiden käytöstä Suomessa.
Notta tälläinen populisti taas tällä(kin) kertaa.
Juha näyttääkin tuolla tarkoittavan, että kun ollaan esimerkiksi virolaisen tai romanialaisen aliurakoitsijan palveluksessa, voi jo jäädä eläkemaksut sun muut verot maksamatta. En tietenkään väitä, että Energiapuiston työmaalla nimenomaan näin on, mutta todennäköisesti on!
Käännetty ALV:verokaan ei ole vielä laissa, joten paha on ongelma rakennustyömailla muunmuassa tältä osin.
Mitä muukalaisvihan lietsontaan tulee, taidat olla sen luokan humanisti itse, että et näe puilta koko metsää.
Ilmoituksista sen verran, että työmaalla on rakennusvalvojana ukilaisten veronmaksajain palkkalistoilla oleva teknisen viraston mies. Hänen yksi roolinsa on valvoa, syynätä asiakirjoja ja edelleen taas valvoa, että asiakirjoja myös noudatetaan.
Veronmaksajain yhtenä päättäjänä on mm. kaupunginvaltuutettu. Tarkoittaako joku nyt, että minä menen työmaalle ja sanon joillekin, että näyttäkää palkkakuittinne ja sitä rataa eteenpäin. Vai mitä anonyymit ajaa takaa?
Ollille sen verran vielä lisää kierroksia tai paremminkin tutkimustyötä lisää, että käypäs lukemassa Aluesanomiin kirjoittamani kommentti, joka liittyy Pohitullin mittauksiin. Palataan sitten taas näihin rakennus- ja kiinteistöasioihin. Näitä meillä riittää.
Tuskin Uudessakaupungissa ainakaan mitään uraauurtavaa toimittajaa löytyy, joka pureutuisi esimerkiksi rikollisen ja pimeän työvoiman koukeroihin. En ymmärrä sitä kiihkeyttä mitä "Olli" harjoittaa aaltosta kohtaan. Ei todellakaan NCC tee kaupungille selontekoja alihankkijoistaan... siinä onkin ongelman ydin.
Ei nyt pidä kuvitella, että jos firma on iso ja kansainvälinen, että se nyt niin kunniallinen on. Kai muistat lemminkäisen sotkut ?
No, Mirkan juttu kuvaa Aluesanomien linjaa...
Olli myös kiihkeasti puolustaa ylikansallista yhtiötä, huomaamattaanko?
Totta on, että suomalaiset osaakkkenomistajat omistavat Nokia kai nyt enää 12 %. Pääkonttori sentään vielä on Suomessa. ja olen myös sitä mieltä, että kaikkia rakennusfirmoja pitää vähän epäilläkin.
Kovasti kirjoitellaan rakennustöissä käytettävästä vierastyövoimasta. EU:ssa on vapaa työvoiman liikkuminen, joten ei siitä sen enempää. Suomessa töitä tehdessä pitää noudattaa Suomen lakeja ja TES:siä vaikka firma ja tekijät olisivat ulkomaalaisia. Tämän valvonnalla parhaiten pidetään työt suomalaisilla. Määrätyn rajan ylittävät työt pitää kilpailuttaa EU:ssa.
Muista kuin EU maista tulevien uskoisin Suomessa töitä tekevän pääasiassa aloilla, joissa suomalaiset eivät enää työtä tee. Kuten maataloudessa. Tekijät ovat ilmeisesti pääasiassa Ukrainasta ja Valko-Venäjältä.
Millä ne muurarit siitä firmasta saadaan suomalaisten muurareiden kanssa samalle viivalle?
Tämä liittyy siis tähän. Jos ja kun näin on, siis valinnat on jo tehty, niin alkaa varmaan toteutua edellä kirjoittamsi lause entistä tehokkaammin: "Sinnikkäästi pitää valvontaa hoitaa ja kyllä velvollisuuksia on myös em. tahojen ulkopuolisilla, jos on tietoa."
Tuskin nyt oli kysymys mistään vierastyövoiman projekti-iskusta, vaan Ukin yksityistämisestä kaupunkilaisten laskuun.
Olli vaan veti taas herneen nenäänsä, ja joutui kantamaan huolta Juhan valokuvista. Ja jos se kuva jotakuta häiritsee, häiritköön. NCC:tä se sitten varmaan häiritsee, siitähän tuo yksi toimittaja oli enemmän kuin huolissaan. Hyi Juha, menet kuvaamaan grynderien työmaita, hyi ! kiusaat vasemmistotoimittajia
Suomalaiset: Niin se on kuin kirjoitit. Hesan bussikuskit ja siivoojat ovat suureksi osaksi EU:sta tulleita. Eniten tietääkseni Eestistä. Maataloustyöntekijät EU:n ulkopuolelta. Molemmat ryhmät tekevät töitö joihin on vaikeata saada suomalaisia.
Kerran vielä: Juha ei ole Keijo, vaan minä!Juha ei edes tiedä, olenko Keijo. Kerran hän kysyi, oletko Keijo ja minä en sanonut olevani Keijo. Siis ette te tiedä kuka on Keijo. Sen verran voin paljastaa, että on 4 mahdollisuutta, kuka on Keijo.
Senkin älykääpiöt!
Tuo taho on Aarre Lahtosen veljeskunta, lähinnä se on Juha Aaltosen kimpussa.
Voisin hyvin sanoa olevani Keijo, mutta kun en ole... eikä ole Juhakaan. Joku tuttu se tietysti on, mutta ei halua sanoa sitä julki.
katselin mitä se salaperäinen keijo on kirjoitellut enkä lainkaan paheksunut. Tule esiin Keijo!
Joku jopa epäili, että olisin Tallinnasta käsin käynyt täällä blogeissa (Aluesanomien kommenttiosiossa). En nyt niin riippuvainen sentään ole, että kaiken hauskan keskellä blogeja seurailisin.
muuten mukavat kevätpäivät Hartolle ja muille tutuille !
Hyvä sekin , että että tuli toteen näytetyksi, että ei tuokaan hanke paikkakuntalaisia työllistä, edes valmiina.
Pitääkö hommata sittenkin sinne Energiapuistoon joku tarkastus ?
Tietääkö kukaan mitä tuollainen halli maksaa? Taitaa olla Kosken yksityisasia? Forsshan odottelee vaan kutsua kaikessa rauhassa. Mahtaako ollakaan kyseisessä hallituksessa ?
Javan tieto; En ole huomannut missään blogi jutussa tai kommentissa, että siellä olisi lakia tai Tes:iä rikottu. Jolla tällainen tieto on pitää alkaa toimiin ja miksen minäkin voi mikäli saan pitävät todisteet. Ugin Vasemmistoliitto ei ole ollut julistelemassa kantojaan asioihin. Enkä ole minkään muunkaan puolueen huomannut niin menetelleen. Valtuuston ryhmäpuheenvuorot voi kai katsoa sellaisiksi kannoiksi kulloinkin esillä olevasta asiasta. Täällä blogissa mielestäni kirjoittelen ahkerasti omista mielipiteistäni.
javan tiedot on tosia.