Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

06.05.2010 - 07:27

 Sote reissun toisen päivän kohde oli Imatra. Isäntien esittäytyessä oli heti olo, tästä tulee hyvä päivä. Paikalla ei ollut suulasta kj:tä eikä luottamusmiehiä kuin 1. Tämä ltm hoiti alun kaupungin esittelyn ja hyvin hoitikin eikä sitten enää juurikaan puuttunut keskusteluun. Ammattilaiset saivat hoitaa soten esittelyn ja vastata kysymyksiin.

 

Johtavan lääkärin alustuksesta eka enemmän mielenkiintoa herättänyt asia oli hänen näkemyksensä lähetteistä. Nehän ovat potilaiden jutusteluissa ensimmäinen haukun kohde, millään ei meinattu antaa lähetettä, säästetään vaan. Imatran johtavan lääkärin näkemys oli, sillä ei voi säädellä kustannuksia, sillä vain siirretään tietoa portaalta toiselle. Ainoastaan hyvin tehty työ  alentaa kustannuksia.
 
Imatralla on sijoittajasairaanhoitaja. Hän määrittelee potilaan paikan hoitoketjussa. Esim. vaikka erikoissairaanhoidon lääkäri määräisi ottamaan potilaan sisään niin tämä hoitaja voi määrätä potilaan siirrettäväksi terveyskeskukseen. Tämä oli aluksi aiheuttanut ankarat riidat. Lain mukaan potilaan paikan määrittelee esh:n ulko-ovelle asti tk:n johtava lääkäri. Hän antaa hoitajalle ehdottoman tukensa. Erimielisyyksien sattuessa hän ilmoitti, määräsin potilaan paikan. Tähän hommaan pitää valita hoitaja talon sisältä. Hänen pitää tuntea hyvin hoitoketjun toimivuus. Tulokset ovat olleet erittäin hyviä hoidollisesti ja rahallisesti. Tätä meille suositeltiin erittäin lämpimästi. Meillä tämä on ollutkin kokeiltavana lyhytaikaisesti. Oli projekti ja rahojen loputtua, lisää ei annettu. Tähän pitää palata. 
 
Lasten ja nuorten häiriökäyttäytyminen on myös täällä räjähtänyt käsiin. Siihen on palkattu 6 uutta työntekijää. He työskentelevät 3:na työparina. Kulut on saatu kuriin.Tuloksia odotetaan vasta 2-3 vuoden kuluttua. Imatralla on 2 kaupungin omaa lastenkotia joissa hoidetaan huostaanotettuja lapsia. Säästänyt huomattavasti.
 
Seuraava panostuksen kohde on alkoholismi. Ennen aikaisista kuolemista n. 12% on alkoholiperäisistä sairauksista johtuvia ja kasvu on nopeaa.
 
Päivystyspotilaan hoidon tarpeen määrittää ensihoito. Tarvittaessa yöksi esh:n. Aamulla sijoittaja sairaanhoitaja suorittaa hoitopaikan määrittelyn. Potilaita on palautettu ESH:sta vuoden aikana 322 ja säästö on ollut tästä n. 200 000€. Ensihoidon tuloja tämä on lisännyt n. 60 000€ kelakorvauksina.
 
Sijaisia varten on perustettu oma TehoVarma. Tällä on töissä 52 hoitajaa toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla eli vakituisia. Nämä jakaantuvat vielä VarmaTiimiin, joka hoitaa pitkäaikaiset poissaolot ja TehoTiimiin, joka korvaa lyhyet poissaolot. Osastoilla ei ole yhtään korvaajaa. Sijaisen palkkaamiseen tarvitaan pitkä monivaiheinen lupahakemusketju. Sijaisten käyttö on jäänyt lähinnä loma-aikoihin.
 
Päätöksenteossa poliitikot määrittelevät vain tavoitteet. Johtamisen kehittämisineen hoitavat ammattilaiset. Heillä on kuulemma kokemusta mitä siitä seuraa, kun politiikot sekaantuvat tuotannolliseen toimintaan. Tarkoitti käsittääkseni Valcoa.
 
Vanhustenhoidossa ei ollut niin paljoa meille virikkeitä. Lähinnä se, että on keskitytty toimintakykyä parantavaan toimintaan.
 
Nyt sitten virkamiehet alkavat meillä työstää esitystä3 milj/€ säästöistä Esitys tulee valtuuston kesäkuun kokoukseen. Vaikka saimme paljon virikkeitä, esitys ei tule olemaan helppo. Ilman palvelujen karsintaa. Monet nytkin saamamme tiedot johtavat alkuun vain kulujen kasvuun ja viiveellä alkaa tulla säästöjä. Meidän tehtävämme on määritellä mitä palveluja ja millaisia tasoltaan tarjotaan kaupunkilaisille.
 
 
uluokala kirjoitti 06.05.2010 - 11:07
- Mulla oes yks hyvä juoru.
Minäpä kirjutan sen teille tähän lapulle.
- Etkö voes kuista hiljoo?
- Ei passoo,kun sanottiin,jotta tästä ei sau
sitten hiiskuva kellekään..
utelias UUNO kirjoitti 06.05.2010 - 11:17
Ei hätiä mitiä H:KI Pajunen sanonut, että tänävuonna tulee 300 milj.------ ja 2009 200 milj.-----. Suuressa talossa pienetmurheet, pienessä talossa suuretmurheet.
ota nyt ne kirjoitti 06.05.2010 - 11:24
musiikit pois harto kun tämä yhteys pätkii muutenki hitaalla mokkulalla koko ajan
Harto Forss kirjoitti 06.05.2010 - 12:11
Taitaa olla viisainta poistaa musiikki ja minä kun jo totuin siihen.
Olli kirjoitti 06.05.2010 - 12:37
Kiitos Hartolle. Hyvä selvitys Imatran olosuhteista. Syynä on myös itäsuomalaisten mentaliteetti, joka on erilainen kuin länsisuomalaisen. Johonkin siihen suuntaan kannatta sotea uudistaa, ja poimia hyviä asioita muualtakin.
highly available kirjoitti 28.03.2011 - 15:46
Ajattelin kokeilla jotain tällaista hyydytettyä voileipäkakkua
youtube music downloader kirjoitti 11.04.2011 - 12:05
Thanks for your patience and sorry for the inconvenience!
hyper v network kirjoitti 28.04.2011 - 10:32
Thanks! This is very interersting!
esx server performance kirjoitti 13.05.2011 - 17:12
Aivan ihastuttava!! Pistää hymyilemään
ccleaner download kirjoitti 19.05.2011 - 12:18
Latest News on ccleaner, ccleaner free download, detail info includs ccleaner reviews, ccleaner news, ccleaner related software.
Tore kirjoitti 19.05.2011 - 17:04
* psd2css.css * * This is your external CSS style sheet. It defines all of the CSS styles that you * are using in your page. If you are going to create multiple pages
phentermine without a prescription kirjoitti 29.06.2011 - 18:31
I am pretty much happy to tell that the blog is really exciting.
sheet music kirjoitti 05.07.2011 - 16:22
Hello friends,this is a nice site and I wanted to post a note to let you know, good job! Thanks
Best regards, Natali, CEO of mp3 songs free download
viagra kirjoitti 15.07.2011 - 16:07
So excited I found this article! Thank you!
viagra kirjoitti 15.07.2011 - 16:54
Vanhustenhoidossa ei ollut niin paljoa meille virikkeitä. Lähinnä se, että on keskitytty toimintakykyä parantavaan toimintaan.
free antivirus  kirjoitti 16.08.2011 - 11:11
I will be sure to look around more. thanks
frostwire kirjoitti 10.10.2011 - 15:17
Thanks for posting this useful information
web hosting in india kirjoitti 23.03.2012 - 12:14
Here we can say the attachment shows the connection, again a good piece of information, nice post, thanks for sharing with us.hosting server | Indian web hosting companies
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri