Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

07.05.2010 - 15:56

 Tänään oli tiedotustilaisuus bioetanolitehdas hankkeen edistymisestä. Onkohan tämä nyt sitten viimeinen naula U:kin ruumisarkkuun. Kova on ollut pormäikki jokaisen U:kiin tulleen yrityksen jälkeen joissakin blogeissa. Meidän pitäisi mädätä tänne hiljaisuuteen niin kaikki olisi hyvin.Ei tämän bioetanolitehtaan puolesta vielä voi kovin isoja vetoja  vetää. Eteenpäin on menty ja lupaavalta näyttää. Toivottavasti edetään toteutukseen saakka. 

Kovasti on myös viime aikoina kirjoiteltu kaupunkin yhtiöitten hallituspaikkojen kertymisestä jollekin henkilölle. Olen ankarasti pohtinut kenestä on kysymys ja tullut siihen tulokseen, että kysymyksessä täytyy olla Aatos Aartolampi. Hän on monien kaupungin asunto-yhtiöiden hallituksessa. Muuten tietääkseni hallituspaikat ovat levinneet aika suurelle ihmismäärälle.

Ei niitä kokouspalkkioita kyllä kannata kadehtia. Veikkaisin, että 4 nollaa pitää lopusta poistaa ennen kuin ollaan pörssiyhtiöiden palkkioissa. Ehkä jossain vaiheessa saan siitäkin tietoa ettei tarvitse luulojen varassa elellä. 

Hei hulinaa... kirjoitti 07.05.2010 - 16:53
...sanoi mummo viinatehtaasta haaveillen!

Väärin tahallaan ymmärtäminen on taiteenlaji sekin. Aatu on tuskin tämän operetin ensirakastaja...

Kiitos, Harto sote:n reissun matkakuulumisista. Vähän sivusta seuraajakin sai jutuistasi selkoa ja pohdittavaa. 3 miljoonaa on kuitenkin paljon sopeutettavaa verrattuna koulupuolen puuhasteluun.

Ainut onkelma on mikä pormäikki?
-Juha A.- kirjoitti 07.05.2010 - 17:16
Entisenä Hangon saaren miehenä tiedät, mitä juttuja täytyy ottaa huomioon jos ja kun saareen alkaa tulla bioetanolin raaka-ainetta. Jutustellaan näistä asioista erikseen myöhemmin.

Sitten yhtiöistä ja niiden hallituspaikoista. Minä en tarkoittanut asunto-oy:iden hallituspalleilla istuvia vaan kiinteistöyhtiöiden. Tämä täsmennykseksi. Energiapuistosta voi taas lähteä liikkelle tässäkin hallituspaikka-asiassa. Näin, sote-säästöesityksiä odotellessa.
Harto Forss kirjoitti 07.05.2010 - 18:02
Pormäikki on ainakin Lokalhdella käytetty murresana, joka tarkoittaa kovaa suunkautta tulevaa mekkalaa.
Miksi Energiapuistosta? Ennen ole saanut vielä yhtään kokouskutsua. En tiedä kokouspalkkion suuruutta ja onko sitä ensinkään ja tämä on ainoa kaupunginyhtiö jonka hallitukseen saatan kuulua, joten en voi olla se jolle näitä paikkoja on kasaantunut.
Insinööri kaiken osaa kirjoitti 07.05.2010 - 18:07
Cleantech Finland -tarinakilpailu 2009 ”Suomalainen ympäristöosaaminen”

Elina Saarinen:
”Insinööri ihmislapsi”

Insinööri ihmislapsi
keksi keinon kerrassansa
oivalluksen ounasteli

Näinpä lämmön sähkön tuotan
jättehistä ihmislapsen
jätöksistä jämeränkin

Likeltä raak’aineet haalin
naapurista kokoon kuron
otan mitä toiset jätti

Laitan lastin laitoksehen
henki siitä höyrystyypi
energiaks erkaneepi

Väkevöitän tuiman tisleen
tekniikalla tok tietyllä
uuvesti vain uumoillulla

Kuumentuupi koto köyhän
lämpenevi lähimmäisen loito
mukavaksi mahtava maja

Säkenöimään syttyy sähkö
tuike tulee taajamiinkin
mahti taivahan tapainen

Eipä uuvu voima vielä
riittää sahdin sammiosta
hylkyerän eineksistä

Kulkuneuvo kulkee sillä
ajaa auliisti ajokki
kaasuttelee kaunis kiesi

Mutta naapur kademieli
esteeksi pan pahan palikan
lannisti lainsäätäjäkin

Insinööri ihmislapsi
puusta puursi päivät pitkät
sai suvun sitkeän avuksi

Joukko jäntevä väeksi
yrittämään yhdes yltyi
ylemmäs kuin yksin pystyi

Niin nous laitos niemennokkaan
toinen savu salmen suulle
rantaan järvenkin järkevä

Rannas pohti ihmislapsi:
jatkaa mielin taakse meren
maailmallekin osata

Uijjous uskonpuutteeksi putosi
kainous kehun kuiskaukseks
hiljaa hiiskui vain hyvästä

Tuulet toden silti kantoi
kuiskauksen kuul maailma
katsoi kohti ihmislasta

Mikä taito tuulee tuolta
ujuttaapi uutukainen
mahti taivahan tapainen!

Insinööri ihmislapsi
kehut keräs keksinnöstä
kiitoksetkin kuohuvaiset

Palkittiinkin paikallinen
laitos laaduks laulettihin
jätevoima veipä voiton

Nytpä naapurin takana
toises maassa mahtavassa
laitoskonsepti kokeillaan

Kiittää sitä Saksan salmet
taivahat Tanskan taputtaapi
ympäristö ymmärtääpi

Lupasi lainsäätäjäkin
suopeuvella suomalaista
suursavottaa nyt tukea

Naapur kade kättä antoi
tankkas autoon etanolin
tunnisti tutun tavaran

Insinööri ihmislapsi
katsoi maata, katsoi tuulta
tuulen voimasta värähti
utelias UUNO kirjoitti 07.05.2010 - 18:36
Mitä nyt U:KIN KULTARANNASSA touhutaan taas kerran ja mistä €kut ovat löytyneet,tehtäis kerralla valmiiksi jo suunittelupöydällä sekä käytännössä ettei tarvitsisi joka vuosi korjailla s------- tunarit.
Anonyymi kirjoitti 07.05.2010 - 19:26
Mitä Uno tarkoitti. Minuu kiinnostaa kuka on toi hallitusammattilainen. Yhtiöt ja palkat?
-Juha A.- kirjoitti 07.05.2010 - 19:55
Yhtiöistä Hartolle ja toki muillekin:
selvitäpäs näiden ao. yhtiöiden hallituksien puheenjohtajat ja toimitusjohtajat sekä toimialakuvaukset ja kerropas vaikka täällä havainnoistasi.

Yhtiöt:

Kiinteistö Oy Pyhämaan Pientalot, Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuisto,
Kiinteistö Oy Sannonhalli, Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Satamanportti,
Uudenkaupungin Telakkakiinteistöt Oy


Harto Forss kirjoitti 07.05.2010 - 20:06
Aika iso homma, Juha. Yritetään maanantaina. Maksullisesti niitä voi muistaakseni tilata Patentti- ja rekisterihallitukselta. Yritän selviytyä ilmaiseksi tai puhelinkuluilla.
Älä ny sääki kirjoitti 07.05.2010 - 20:08
Älä ny sääki Harto rupee persujen juoksupojaks, ku Haapalasta on jo semmosesta väitetty. Rivit harvenee!
-Juha A.- kirjoitti 07.05.2010 - 20:50
Tämä oli pieni vinkki vaan, Harto. Tulet kenties hieman ihmettelemään lukemaasi.
Liian monessa kiinteistöyhtiössä on nimet Kari Koski hallituksen puheenjohtajana ja toimistusjohtajana Sampo Juntti.
Lisäksi monen yhtiön kohdalla toimialakuvauksen kohdalla lukee seuraavasti:
"
Yhtiön toimiala on ostaa ja myydä sekä omistaa kiinteistöjä, osakkeita sekä käyttö- ja vaihto-omaisuutta, vuokrata em. omaisuutta ja myydä kiinteistöjen hoitoon ja yritystoimintaan liittyviä palveluja.
"
Ihan sukkelaa tekstiä, sano. Kovasti kauas kyllä menee kunnan peruspalveluista.

No. Ammattitilintarkastaja antoi jo noottia näistä kytkennöistä elinkeinoelämän kehittämishankkeisiin ja yhtiöihin!
koskihan on  kirjoitti 07.05.2010 - 22:06
niisä aaltosen mukaan puhejohtaja niin kysy siltä.
Anonyymi kirjoitti 08.05.2010 - 03:20
On se kumma ku kysytään vaikka tiedetään. Laita Juha vastaukset kysymyksiis tänne, jos ne kerran tiedät. Mitä sä Hartsia vaivaat. Se näköjääs puuhastelee asios joilla on merkitystäki. Räpeltäkää te vaan nois olemattomis ympyröis.
Harto Forss kirjoitti 08.05.2010 - 11:01
Haen kyllä vastauksia kysymyksiin jotka kiinnostavat. Hakea vastauksia kysymyksiin, joiden vastaukset jo tiedetään, ei kiinnosta pätkääkään. Julkaise Juha tietosi omissa nimissäsi.
KH:n jäsentä ei kiinnosta kirjoitti 08.05.2010 - 21:33
kaupungin lukuisat eri yhtiöt ja niiden toiminta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
USKOMATONTA!
Olli kirjoitti 09.05.2010 - 08:58
Juha näyttää olevan aivan paniikissa kuntakonsernin yhtiöiden vastuuhenkilöistä. Hän kirjoittaa näin: ”Liian monessa kiinteistöyhtiössä on nimet Kari Koski hallituksen puheenjohtajana ja toimistusjohtajana Sampo Juntti”. Miten niin? Hänen luettelemiaan yhtiöitä on viisi. ”Liian monessa” on hänen mielipiteensä: mikä on liian monta viidestä? Miksi Aaltonen ei puhu lepsusta hallinnosta yhtiöissä, tai jopa kriminalisoitavissa olevista tekemisistä?
Liioin Aaltonen ei ymmärrä osakeyhtiön toimialamäärittelyä: ”Yhtiön toimiala on ostaa ja myydä sekä omistaa kiinteistöjä, osakkeita sekä käyttö- ja vaihto-omaisuutta, vuokrata em. omaisuutta ja myydä kiinteistöjen hoitoon ja yritystoimintaan liittyviä palveluja”, kirjoittaa Aaltonen. Eikö mainittu toimialan määrittely muka sovi kiinteistöyhtiölle? ”Kovasti kauas kyllä menee kunnan peruspalveluista”, jatkaa Aaltonen. Siis: pitäisikö kiinteistöyhtiön jakaa toimeentulotukea, peruskouluopetusta tai maksaa terveyspalveluja?
Päättäjä Aaltonen voisi suositella erityistilintarkastusta, jos siihen on aihetta. Pankaa Juha johonkin yhtiöön vastuupäättäjäksi ja katsotaan tuleeko hommaan muutoksia, vai jäävätkö ne lukuisiksi eriäviksi mielipiteiksi hallituksen pöytäkirjaan. - Se kyllä kannattaa selvittää maksavatko yritykset hallivuokria, ja kuinka paljon niistä kertyy vuodessa. Samoin se onko hallivuokraus ylipäätään kannattavaa liiketoimintaa ja kuntalaisia pitkän päälle kestävällä tavalla työllistävää.
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 12:54
Olin viime valtuustokauden pääomasijoitus tmk:ssa. Hallivuokrat ja maksutilanteet käytiin läpi määräajoin. Vuokrat eivät olleet alimitoitettuja eikä maksutilannekaan erityisen huolestuttava. Joillakin oli maksuvaikeuksia, ne yleisesti tiedetään. Monet yritykset maksoivat myös ennenaikojaan saamansa pääomalainat. Ne eivät olleet huokeita.
Biologi Olli Haapalle yhtiökysymyksiä vastattavaksi kirjoitti 09.05.2010 - 14:53
Java Valkosen blogista valmiita kysymyksiä.

-Juha A,- kirjoitti 07.05.2010 - 00:13
Pohdittavaa vaikka perjantaiksi. Uki-konsernissa on paljon kiinteistöyhtiöitä. Niissä useissa on samoja henkilöitä samoissa hallintotehtävissä.

Mikäköhän olisi kohtuukorvaus hallituksen puheenjohtajan tehtävästä?

Mikäköhän olisi kohtuukorvaus hallituksen jäsenen tehtävästä?

Mikäköhän olisi kohtuukorvaus yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä?

Mikäköhän olisi kohtuukorvaus yhtiön isännöitsijän tehtävästä?

Mikäköhän taho päättää näistä korvauksista, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Mikäköhän taho päättää yhtiöiden hallituksien kokous- ja neuvottelupaikoista, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Voikohan kokous- ja neuvottelupaikka olla ulkomailla? Mikäköhän taho siitä päättää, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Mikäköhän taho päättää, kuinka usein asiakastapaamisia, kokouksia ja neuvotteluita pidetään, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Mikäköhän taho päättää, liitetäänkö kokouksiin ja neuvotteluihin myös edustamista, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Mikäköhän taho päättää yhtiön edustamisesta, markkinoinnista, liikelahjoista, toimeksiannoista, selvityksistä, hankkeista, tutustumismatkoista, esittelytilaisuuksista, koulutustilaisuuksista? Kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Mikäköhän taho päättää yhtiön hankinnoista, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?
-Juha A.- kirjoitti 07.05.2010 - 00:19
Yksi kysymys unohtui. Eli.
Voidaanko yhtiön toimeksiantoja, selvitys- ja suunnittelutöitä, kartoituksia, esiselvityksiä, tutkimuksia ohjailla samoille henkilöille? Entä kuka niistä yhtiöissä päättää, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?

Selvitä itsellesi ja muille, Olli Haapala, miten sellainen erityistilintarkistus osakeyhtiöön oikein vaaditaan. Onnistuuko se kaupunginvaltuutun pyynnöstä? Kerro Haapala, mikä taho kaupungissa panee Aaltosen jonnekin osakeyhtiön hallitukseen.
Kerro myös se, miksi näitä osakeyhtiöitä perustetaan kaupunkiin niin paljon?
Myös hallituksen jäsen Forss saisi ottaa lusikan käteensä yhtiöasioissa ja vastata kaiken maailman juttujen blogissaan, miksi viimeisen kolmen vuoden aikana samoille henkilöille on kasautunut puheenjohtaja ja toimitusjohtajatöitä noissa Aaltosen mainitsemissa yhtiöissä, jonka toiminnot takaa veronmaksajat?
Miksi Forss et halua keskustella näistä asioista? Viimeisen kolmen vuoden aikana nuo yhtiöt ovat kasvattaneet velkapääomaansa kaupunkilaisten takaamana melkein 20.000.000 eurolla. Niille myönnetyt lainatakaukset ovat 21.000.000 euroa. Siitä voi vedellä myös, Forss, se mainitsemasi tilintarkastaja Pekonen, mielipiteitä ihan aiheesta.
Olli vastaa kirjoitti 09.05.2010 - 15:41
Juhalle tiedoksi: en keskustele tässä biologina, enkä kaikkien alojen asintuntijana. - Eritysitilintarkastuksesta tehdään esitys hallitukselle, valtuustolle tai poliiisille, riippuen siitä mitä halutaan. - Mitä tulee muihin selvittämisiin, sanon seuraavan: olen tässä keskustelemassa ja joitakin asioita kokoan tiedoksi. Mutta en ole anonyymeille (joista osan tunnistan) komennettavissa oleva asioiden selvittäjä. Puhuttekin kuin koiralle tai orjalle! Selvittäkää itse, tietoa kyllä löytyy. En ainakaan minä ole anonyymien palveluksessa. Oletteko tottuneet saamaan aina kaiken valmiina, istutteko vielä aamiaispöydässä, jossa äiti kaataa kuppiin mehua ja panee pilttipurkin viereen? Vai eikä pään kihinän takia kestä istua tuntikausia koneen ääressä. Kaikki pitää saada ilmaiseksi ja tekemättä itse mitään. Copy ja paste up tekniikan osaaminen ja pähkäilevän kysymyksen laatiminen ei ole vaikeaa. Mutta miksi kysymyksiä on niin jumalattoman paljon? Asia ei tule määräällä painavammaksi kuin se voi olla jo yhden kysymyksen jälkeen. Kysymyslistat ovat kuin rautakaupan tuoteluetteloja.
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 16:03
Ei nyt ihan heti tule mieleeni, että olisin sanonut etten halua keskustella. Miksi minun pitää käyttää aikaani hakemalla vastauksia kysymyksiin, joiden vastaukset Aaltonen jo ilmaisesti tietää. Eikö kantti kestä kirjoittaa vai miksi haluat jonkun muun kirjoittajaksi. Olet aina vihjailemassa se ja se saattaa. Miksi ei Pekonen sitten ole vetänyt mainitsemiasi johtopäätöksiä. Heität ainoastaan, että saattaa. Ei ole saattanut, mutta varmasti kommentaattoreista osa vetää sen johtopäätöksen, että tilintarkastajat ovat heittäneet varjon kaupungin takausten päälle. Kerro juttusi suoraan eikä vihjailemalla.
Kuten tiedetään kirjoitti 09.05.2010 - 16:03
Kuten tiedetään, kiinteistöbisnes on eräs hyvin kannattava ala pääomasijoittajille. Siis myös teollisuushallit ovat yleensä aina jonkun muun kuin omistuksessa kuin tuotannollisen yrityksen, joka on hallissa vuokralaisena. Kunnan hoitama hallirakentaminen voi - ikävä kyllä voi olla ja on usein - niin sanottua sosiaalista rakentamista verovaroin. Näin tapahtuu eri syistä, muun muassa yrityksen vaatimuksena, jota ei esitetä ääneen. Tai työllisyyssyistä. Suomi on täynnä sosiaalisesti rakennettuja kunnan omistamia halleja. Mutta yleensä: on vain luotettava yrittäjien rehellisiin tarkoitusperiin. Eri asia on kuinka paljon yritysten taustoja tutkitaan ennen sijoittumislupauksia. Huvittavaa on se, että varsin usein konkurssin kerran tehnyt yrittäjä on oppinut läksynsä. Nova Groupin kaverit eivät ole oppineet, eivätkä opi, jäkättävät vain omia selityksiään. Mutta he eivät olleetkaan yrittäjiä, vaan kolmannen osapuolen hallinnassa olevia paperin- ja rahanpyörittäjiä. -Olli
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 16:09
Javan blogissa oli, että täällä on bioetanolitehtaasta minulle osoitettuja kysymyksiä. En löydä niitä.
Olli kirjoitti 09.05.2010 - 16:23
Näin äitienpäivänä kun äiti on jo mullan alla, leikin tilintarkastajaa muistitieton varassa. Ohöm, teen vain yhden kysymyksen! Miksi joidenkin halliyhtiöiden osakepääoma on esimerkiksi 150.000 euroa (josta kaupunki maksoi 120.000 euroa) jos, ja kun soijatehdasta kaupunkiin puuhaavan Finnprotein Oy:n osakepääoma on 2.500 euroa. Firmalla on 100 osaketta, siis 25 euroa kappale. Sitä kuka ne omistaa emme tiedä siitä huolimatta, että yritys on jo ohittanut YVA-menettelyn. - Asia käsiteltiin ympäristö- ja lupavaliokunnassa salaisena, eikä ole missään pöytäkirjoissa. Lautakunnan lausunto putkahti esiin VS ely-keskuksen yvan tarpeettomuuden perusteluista. Lausunto on lyhyt kuin lottovoiton perustelu: "teillä oli kaikki 7 numeroa oikein". Vasta ympäristölupa ja Turvatekniikan keskus kertovat mistä on kysymys. Kyllä minäkin olisin 25 euroa tehtaan osakkeeseen sijoittanut. - YUskon ympäristöluvan tulevan kuin apteekin hyllyltä sen jälkeen kun rakennus- ja tekniset piirusrtukset ja muut suunnitelmat ovat ely-keskuksessa. Yhtä vauhdilla kuin poikkeamislupa rauhoitetun linnun munien peukaloinnista Mynälahden luodolla, välineeksi riitti vain saapasharja ja siihen kiinnitetty pahvinaula.
21 miljoonaa kiinteistöyhtiöden takauksia kirjoitti 09.05.2010 - 16:45
luulisi pitävän hereillä. miten sinä forss vastaat noihin aaltosen alkuperäsiin kysymyksiin? kiinnostaa kovasti näitä blogeja seuraavana. rautakaupan hyllyluettelo vastauksena ei oikein vakuuta niinkun haapala ohitti vastauksen. kirjotti kyllä paljon asian vierestä.
unohtui äskeiseen kirjoitti 09.05.2010 - 16:48
että oy:n pääomaksi ei tarvi enää kun sen 2500e eli sen vanhan 15000mk. eikä rahaa tarvitse kovin kauan tileillä makuutella.
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 17:58
Noihin kysymyksiin ei voi vastata. Yhtiön koko ja siitä seuraavien korvauksien taso on pitkälti näistä kiinni. On myös paljon muita asioita, jotka vaikuttavat palkkioihin, vastuut ym. En ole hallitusammattilainen, joten en tiedä myöskään muiden yhtiöiden vastaavia palkkioita. Olen vain ollut 1 yhtiön hallituksessa. Liikevaihto oli hieman yli 1 mrd/€. Siitä ei maksettu mitään palkkiota. Normaali palkka, kilometrikorvaus ja päiväraha. Kokous käytäntö kysymykset ovat lievästi sanottuna populistisia ja hymyilyttäviä. Esim. kuka päättää asiakastapaamiset? Voi helvetti kai sen nyt päättää se jolle asiakastapaamiset kuuluvat myyntihenkilöstö, johtaja tai johtajat jne. Jos tälläisia tapaamisia pitää viedä jonnekin kaupunginvaltuuston päätettäväksi, niin asiakas ei sellaisia odota. Onko sulla Juha minkäänlaista käsitystä siitä miten yritykset toimivat?
kuinka paljon kirjoitti 09.05.2010 - 18:57
noista kaupungin kiinteistöyhtiöistä voi nostaa palkkiota ja kuka sen päättää? onko sinulla forss asiasta mitään tietoa miten koski on junaillut nuo palkkioasiat hallituksissaan?
missä hallituksessa kirjoitti 09.05.2010 - 19:22
forss on ollut ja koska ilman kokouspalkkioita talkoillako tehdään niitä sitten.
Rippentroik kirjoitti 09.05.2010 - 19:41
Vai on valt. H. Forss sitä mieltä, että valt. J. Aaltosen tietyn tarkoitushakuisuuden määritelmät täyttävät avoimet kysymykset olivat populistisia ja hymyilyttäviä. Ei tainnut Forss tajuta, mitä kysymyksissä ajettiin takaa. Lisää näitä hallitustietäjiä vaan tänne blogeihin. Forss ei valitettavasti kirjoittamiensa perusteella niihin taida kuulua.
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 20:09
Kuinka paljon; Ei ole tietoa.
Missä hallituksessa; Kemira Agro Oy.
Ribbentroik; Sinäkö se olet tietäjä itäisiltä mailta? Ellei noin yksinkertaisia kysymyksiä tajua on paikka apukoulussa. Kaikennäköistä näissä blogeissa kirjoitellaan, mutta kyllä tuo Juhan lista oli uusi rataennätys.
kh:lla  kirjoitti 09.05.2010 - 20:17
ei ole siis tietoa miten sen alla toimivat erilliset yhtiöt toimivat. niin se kulkee ja rataennätykset paukkuu toinen toistaan komiammin.
Harto Forss kirjoitti 09.05.2010 - 20:23
Luepas nyt ne Juhan kysymykset.
Rataennätys kirjoitti 09.05.2010 - 21:20
Rataennätys voidaan rikkoa leikkaa- ja liimaa -systeemillä, ja siinä on ainoa Aaltosen vahvuus. Vastauksia hän tarvitsee vain vertaillakseen omiinsa. Harto on oikeassa siinä, että Aaltonen prosoi muut vastaamaan ja sitten syyttää heitä. Aaltonen: en osta sulta koskaan edes käytettyä nuppineulaa. Pomona en ottaisi sinua edes porttivahdin serkuksi firmaan, jota onneksi ei ole. Kö- ja kö-kysymyspäätteet kertovat ettet ole itsekään varma kysymyksestäsi. Notta tää on totta. -Olli
Rippentroik kirjoitti 09.05.2010 - 21:32
Kas kas kas. Vas. O. Haapalalla on kovasti herne nenässä. Onko Aaltonen vienyt taas jonkun lööpin vapaaherra Haapalalta vai mikä miehen mieltä kiikastaa.
eväät syöty kirjoitti 09.05.2010 - 21:43
taas kun asiat ei enää kiinnosta vaan mennään jonkun persoonaan. on siinä meillä tohtori esimerkkikirjoittajana. niin vaihtuu ollin mieliala kuin mustalaisilla hevoset.
Evvänsä syöneelle kirjoitti 09.05.2010 - 21:58
Eväänsä syöneelle: En tunne Aaltosta kuin ohimennen. Puhun hänestä hänen kirjoitustensa perusteella. Juuri viime viikolla tarkastin nenäni: ei herneitä.
Pippentoppi kirjoitti 09.05.2010 - 22:02
tai mikä lienee persutroikka-poika, taidat olla Juha itte.
-Juha A.- kirjoitti 10.05.2010 - 00:08
No jopas on ollut asiaa ja asian vierestä.
Hartolle ja Ollille yhteisesti: täältä näppäimistön takaa saa riittävästi tietoa eri yrityksistä jos ja vain haluaa. Ei tarvitse maksaa mitään millekään palvelun tuottajalle. Pitää siis vain osata, kenties enemmän kuin tuo copy ja paste, jonka Olli mainitsi vahvuusalueekseni.
Yleisesti tavastani kirjoitella:
Heitän kysymyksiä aivan tietoisesti, jotta asioihin heräisi mielenkiinto. Aina ei viitsi mutustella niitä valmiiksi. Tai muussata perunoita suuhun suoraan niin kuin Olli tuolla aikaisemmin jo vertauskuvallisesti kirjoitteli.
Pitkiin kysymyssarjoini oy- asioista on yksi selkeä vastaus: se on oy:n hallitus, joka ohjaa myös yhtiön toimitusjohtajaa. Samalla se samoinen hallitus voi ohjailla mitä eriskummallisimpia toimeksiantoja vaikka toimitusjohtajalle ja niistä voidaan maksaa mitä muhkeimpia palkkioita. Ne eivät ole aina missään suhteessa toimeksiannon vaativuuteen. Niistä ovat ulkona kh ja kv !! Että tälläista yksinkertaista apukouluteknoratiaa tämä on.
Erityistilintarkastusta yhtiöihin ei taida saada muutoin kuin poliisitutkinnan kautta. Tätä asiaa en ole varmentanut 100%:sti. Joten se siitä Ollin kainosta toiveesta. Edelleen naurattaa: pistäkää meikäläinen yrityksien hallituksiin jättämään eriäviä mielipiteitä. Höpö höpö ja sen tietää OH itsekin. Vai mistä moinen eriävä mielipide- asia sitten tulikin?

Mutta jokin siellä nyt kaivertaa Ollin kengässä, kun kommentit meikäläisen persoonasta ovat aika kipinöiviä. Miksi taas mentiin persoonaan? Niin miksi, ylemmän korkeakoulututkinnon hankkinut mieskin siihen sortui?
Toivottavasti en ole taas haitannut vapaan toimittajan työtäsi ja vienyt extra-kaljarahojasi, joita saanet Aluesanomista.
Sitten on pakko kysyä, että onko tietolähteeni, tietoni vai minä epäluotettava(t) vai kaikki ja missä ovat ne asiavirheet? Esittäkää ne, etenkin Olli? Vai mikä vi... siellä kiikastaa?
Sitten huomio. En ole pyrkimässä mihinkään politiikassa. Älkää sellaista pelätkö. Tämä on ihan jees. Siis rivimiesvaltuutettuna olo. Ei ole siten politiikkapomon "vastuita".
Anonyymi kirjoitti 10.05.2010 - 07:56
Olet sää Juha oikein pölvästien pölvästi.
Juhalle kirjoitti 10.05.2010 - 08:37
Toistat yhtiöstä itsestäänselvyyksiä, tj ja hall ohjauksesta ja päinvastoin. Toiseksi: menit nyt liian pitkälle henkilökohtaiseen, puhut "extra-kaljarahoista, joita saanet Aluesanomista". Se ei todellakaan kuulu sinulle, eikä ole sinun asiasi repostella julkisesti.
Jos herran nimi lukee kirjoitti 10.05.2010 - 12:06
Aluesanomien jutuissa usein kirjottajan paikalla, niin tekeekö Olli Haapala niminen herra niitä ilmaiseksi ilmaisjakelulehteen??? Kuulostaa liian ihanalta ollakseen totta. Muihin asioihin en ota kantaa.
tohtori ja mestari kirjoitti 10.05.2010 - 13:52
väittelee. valmista näyttää tulevan.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2010 - 14:58
Työstä maksetaan palkkaa, vaikka se olisi näin aliarvostettu kuin toimittajan työ on Juhan mielestä. On tyhmää ja loukkaava puhua palkasta extra-kaljarahoina. Saatko sinä Juha työstä jätskirahaa. Ainaski kirjotukses ovat nii lapsellisia, että hyvin vois olla.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2010 - 15:17
Jos Juha on tämän kriitikko porukan järkevimmästä päästä, niin kummosta tää muu porukka onkaan.
kaikenlaista juttua kirjoitti 10.05.2010 - 15:34
on tämän blogin nimi osuvasti. sitä saa mitä tilaa kirjoittajat ja kommentoijat.
Älkää isot miehet kirjoitti 10.05.2010 - 15:57
sentään itkemään ruvetko jostain kaljarahoista. Totta helvetissä Aaltonen vastakommentoi, jos häntä provosoidaan. Eikö tuo ole selviö? Helvetin tyylikkäästi niin Haapala kuin Forss väistelee sitä Aaltosen takaa-ajamaa yhtiökehitystä, jossa veronmaksajain asioita kätketään yhtiöiden kirjanpidon taakse. Yhtään vastausta ette saaneet irti itsestänne, jossa Aaltonen ties kuinka monennen kerran huuteli, onko hänen kirjoituksissaan asiavirheitä. Kysyi jopa, onko hän teidän mielestään epäluotettava tai lähteensä. Kyllä väistämättä tulee se kysymys mieleen mitä Aaltonenkin jo peräänkuuluutti ja joku muukin jo, että menikö Haapalalta jokin lööppi ohi suun tai kun viime viikonloppuna Haapala kirjoitti, että Aaltonen haittaa toiminnallaan toimittajan työtä. Mitä muuta tästä voi vetää yhteen kuin että Haapalalle on tullut jokin ongelma kyseisestä Aaltosesta. Selvitä Haapala vaikka 21 miljoonan euron lainatakauksien kautta tulleet uudet työpaikat Ukiin? Oikeassa Haapala olet siinä, että nämä hallit ovat sosiaalirakentamista.
Ja kovin kummallisesti otat myös kantaa lakisääteisen ammattitilintarkastajan lausuntoon.
Mutta tämähän on keskustelupalsta. Sen jo unohdin.
Harto Forss kirjoitti 10.05.2010 - 16:58
Mitä ihmeen asioita kätketään yhtiöiden kirjanpidon taakse? Ei Aaltoselta ole tullut kuin kysymyksiä kysymyksien perään. Olen jo vastannut niiden olevan senlaatuisia ettei niihin kannata edes vastata? Kuka päättää luvasta asiakastapaamiseen jne. Asiallisiin kysymyksiin ja asialliseen eteenpäin vievään keskusteluun osallistun mielelläni.
entäs yhtiöiden ulkomaan matkat kirjoitti 10.05.2010 - 17:28
siunaatko nekin forss? niitäkin on polittiisessa historiassa meitillä ollut.
Menkää itse ovesta kirjoitti 10.05.2010 - 17:41
Menkää itse ovesta sisään, ja katsokaa kuinka paljon porukkaa on töissä. Kuten sanoin en ole Aaltosen käskyläinen. En ole liioin Aaltosen kirjoitusten virheiden oikaisija. En selvitä takauksista seuranneita työpaikkoja. Teen kerran kuussa työllisyyskatsauksen ja se saa riittää. Siitä selviää meidän yhteinen vastuumme. Ei Aaltonen minua haittaa, mieshän on lyönyt itseään polveen, niin että on tullut kuuroksi. Mutta minut ja työni saa mies jättää rauhaan. Tämä Uki alkaa olla ympäristö, jossa tutkivaa journalismia ei kohta kannata harrastaa. Miksi vaivata itseään kenraalien murheilla, ja saada siitä korpraalin palkkion? Tai sanoisko nyt sitten persudemarin (tai demripersun) termein, kaljarahat.

persudemari vs. vas kirjoitti 10.05.2010 - 18:12
taas molemmat herrat kiersivät aaltosen selvät kysymykset asiavirheiden löytämisestä ja miehen luotettavuudesta. ja forss puhuu jostain asiakastapaamisen luvasta. missä se sellaisia on kysellyt kun en itse useaa blogia seuraavana sellaista kysymystä löytänyt. taitaa olla liian kova pala pyöriteltäväksi ainakin sen jälkeen kun molemmat herrat on kommentoinut aaltosen yhtiöosaamisen keveyttä. miten se nyt siten onkaan?
perusta  kirjoitti 10.05.2010 - 19:07
haapala oma blogi. koska kynä ja sen käyttö on hallussasi niin siitä vaan. saadaan lisää ihmeteltävää ja naureskeltavaa maailman menosta. mieti tätä. siellä saa ainakin sanoa sen viimeisen sanan.
Harto Forss kirjoitti 10.05.2010 - 19:11
Entäs jne: Voi Herra Jumala tätä populismia. En hyväksy minkään yhtiön ulkomaanmatkaa. Vähän isommalle tuleekin hankalaksi, jos tarkoitit työntekijöitä, luottamusmiehiä ja omistajia. Myyntimiehet eivät ainakaan saa lähteä ulkomaille. Mädätköön täällä ja odottakoot, että asiakkaat tulevat väkisin hieromaan kauppoja. Ruotsin laivalle voivat mennä kunhan maksavat kulut itse.
Persudemari: Kerro nyt viimeinkin mikä tämä hohdokas kysymys on, niin vastaan. Asiakastapaamisen kysymys on tuossa alla ja se on kopioitu tämän jutun Aaltosen kommentista. Selaa pikkasen ylös niin löydät itsekin.

Mikäköhän taho päättää, kuinka usein asiakastapaamisia, kokouksia ja neuvotteluita pidetään, kaupunginvaltuusto, -hallitus vai yhtiön hallitus?
projektien kirjoitti 10.05.2010 - 19:40
ollessa vireillä voi tulla niitä palavereita tai niitä voidaan järjestellä ties kuinka paljon ja kuka ne katsoo tarpelliseksi. ei välttämättä kukaan mutta kirjanpitoon voidaan kirjoittaa johdetusti aina neuvottelu, kokous, asiakastapaminen. sadan kokouksen bioetanolikokousrumbaa odotellessa niin kun vakkiksessa oli juttu.
Ilmajoki  kirjoitti 10.05.2010 - 20:19
Ilmajoki hakee projektipäällikköä (ks. Ilmajoki avoimet työpaikat) biotetanolitehtaalleen. Me vaan kähistään kuka saa neuvotella ja kenen kanssa. Lähestytään jo sabotaasia. Kokonaan pimitetyn soijahankkeen kanssa asiat ovat toisin. Sataman varastot ovat täynnä laitteita, emmekä edes tiedä kuka tehtaan tulee rakentamaan. Ja millä rahalla? Onko tämä Uki joku Afrikka, joka on kerrotun rahoittajan erikoisalaa. Finnprotein on pelkkä bulvaani. Rahanpesuepäilykin on realismia. - Olli
utelias UUNO kirjoitti 10.05.2010 - 20:42
Mitähäh tässä nyt oikein haetaan ei jymmärrä, ei jymmärrä, ei jymmärrä????????????????????
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Anonyymi kirjoitti 10.05.2010 - 20:43
Mitä täällä torailette. Kysykääs Rakelta. Hän on ainoa blogisti joka on käynyt verorahoilla ulkomailla.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2010 - 20:56
On se maailma paha ja kummalline. Kaikki hinkuu istua kokouksiss ja neuvotteluissa. Eikö millään vois ajatella et jotkut hoitais ihan kunnolla ja tarpeellisesti asioita. Miten tää Uki olleskaan pysy pystys ko kaik vaa yrittä pahojas. Kui paljo tämäp ehtostenkin yrityste pomo istuva ravintois ja reissa kaupunki rahoi tuhlamas. Tiätäissi vaa kaik kriitiko. Vai olik se nyt nimeltäs Typerä-ryhmä. Ei olis nimi ainaka hiukkaka liioteltu.
Tj. kirjoitti 10.05.2010 - 20:59
Kyllä varmasti yritysten neuvottelut loppuu, jos valtuustolta pitää lupa kysyä. Oletko Juha ihan terve?
-Juha A.- kirjoitti 10.05.2010 - 22:59
Näinkin voi asiat ymmärtää. Muka valtuustolta lupia kysymään! Heh, heh ja heh! Olenko minä sellaistakin jossain väittänyt ja vaatinut? Jos olen, niin missä? Eipä taida löytyä sitä vaadetta.

Se, mitä yritän viestittää, on se, että mitä enemmän näitä ukilaisten takaamia kiinteistöyhtiöitä perustetaan, sitä kauemmas meidän veronmaksajain ohjaus koko ajan menee, velkataakka sen kun lisääntyy ja yhtiöiden ympärille muodostuu ihan kiva pikku oma talousalue. Sen talousalueen takaavat veronmaksajat. Että pitäisikö taas perustaa muutama veronmaksajain takaama kiinteistöyhtiö lisää, joihin itseoikeutetusti valikoituisi muutamat henkilöt hallituksien puuhamiehiksi? Niilläkö Uki sitten pelastuisi kuiville? Oli miten oli, niin lukekaapa Ollin kommentti klo 20.19. Siellä on mielenkiintoinen yritys/hallitus/osakepääoma/sijoittuminen Ukiin niin kuin mukamas tienpätkän ja kunnalistekniikan teko tuolle Reneissance-Partners?:lle riittäsi. Tiedän jo, että ei riitä, koska:
No, Ollin tavoin sanon vain, että avatkaapa itse ovet ja tutkikaa, mitä suurteollisuuslaitos vaatii yhteiskunnalta eli veronmaksajilta. Sinulta ja minulta. (Jääkiekko alkoi!) Öitä!
Anonyymi kirjoitti 11.05.2010 - 08:40
Seli, seli.
Harto Forss kirjoitti 11.05.2010 - 09:08
Huomenta! Kyllä suurteollisuus vaatii vähemmän kaupungin tukea kuin pk-yritykset. Siitä yksinkertaisesta syystä ettei kaupungin rahkeet riitä. Suurteollisuuden avun tarpeet kohdistuvat valtioon. Jonkinlaisena mittakaava esimerkkinä; Kemiran U:kin tehtaiden budjetti oli n. 3-kertainen kaupungiin verrattuna. Ainakin vielä silloin, kun siellä töissä olin. Eivätkä toiminnot ole siitä juuri muuttuneet. En tiedä mihin kategoriaan soijatehdas pitää sijoittaa, mutta kyllä se on ollut alusta asti selvää ettei kaupungilla ole resursseja hallin rakentamiseen eikä pääomalainaan.
Olli kirjoitti 11.05.2010 - 09:10
Ei pidä perustaa uusia kaupungin yhtiöitä, vaan tehdä pikimmiten ratkaisu, jossa konsernissa on osakeyhtiöitä vain kaksi: toinen asuntoja (mukana kaikki asuntoöyhtiöt) varten ja toinen kehitysosakeyhtiö, joka omistaa kaikki teollisuushallit ja elinkeinoihin liittyvät yhtiöt. Kymmenet taloyhtiö- ja halliyhtiöhallitukset katoavat, ja hallinto kevenee. Kumpaakin sitten pätevä ja osaava pomo, ei missään tapauksessa virkamies.
utelias UUNO kirjoitti 11.05.2010 - 11:29
Mitenkä sinä Olli voit noin kirjoittaa meidän Tuppulan johtajasta,kun hän haluaa olla jokapaikan JOHTAJA JA TIETÄJÄ HY HY HY
Ajattelija kirjoitti 11.05.2010 - 16:36
Niin ja varsinkin kun asunnoille sellainen yhtiö on jo valmiiksi olemassa: Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot. Tämä yhtiöhän perustettiin nimenomaan sitä varten, että siihen fuusioidaan kaikki kaupungin omistamat vuokratalot, jolloin säästetään hallintomenoissa ja pystytään tasaamaan vuokria talokohtaisesti ja yksittäinen taloyhtiö ei keikahda, vaikka kaikki huoneistot eivät olekaan asuttuina 12 kk vuodessa. Yhtiön tj:nä on ammatti-isännöitsijä ja tilintarkastajina alan ammattilaiset.

Yhtiöön liitettiin 11 taloyhtiötä, mutta siihen se sitten pysähtyikin, miksiköhän?
-Juha A.- kirjoitti 11.05.2010 - 19:11
Hartolle: esimerkkinä tuleva soijatehdas ei voi tyytyä pelkästään siihen, että sinne johtaa nyt rakenteilla oleva tie ja tyhjät maahan upotetut putket. Enempää en aukaise tätä tälläkään kertaa. Mietipäs Harto niitä tonnimääriä, mitä julkisuudessa on hankkeen ympärillä pyöritelty. Ne tulivat kaikki julki vasta alkuvuodesta tämän vuoden budjettipäätöksien jälkeen.
Ollille: samaa mieltä olen yhtiöiden yhdistämisistä, mutta siinä onkin hiomista, kun eri yhtiöiden taustat ovat mitä ovat. Tarkoitan sitä, että ne eivät ole kaikki 100%:sti Ukin omistamia. Tai mitä sitten haetaankaan yhdistämisillä.
Ajettelijalle: hyvä huomio tuo Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Vuokratalot. Ukissa on tulossa monessa asunto-oy:ssä aika moinen parku, koska remontteja ei olla tehty järkevästi ajan saatossa. Eli niitä ei ole tehty ollenkaan ja osassa ollaan oltu ajan hermolla koko ajan. Siten (remontteja lykkäämällä) ollaan saatu pidettyä vuokra/vastike- taso alhaalla ja osa asukkaista näennäisesti tyytyväisinä.
Täytyy hieman tutkiskella tuota yo. yhtiötä ja muitakin as-oy-suunnitelmia. Harto -muistaakseni jo alkuvuodesta- vihjasi tähän asiaan liittyen jotain, mikä jäi askarruttamaan. Täytyy jutustella hänenkin kanssaan jossain välissä.
Harto Forss kirjoitti 11.05.2010 - 19:22
Kyllä ne maahan upotetut putket täyttyvät kunhan tai jos tehdas nousee ja tehdas maksaa vesilaskunsa ainakin niin kauan kuin pystyy. Kemira valmistaa 1 milj/tn tuotetta vuodessa ja raaka-aineita, energiaa plus muuta vielä enemmän tuodaan. Ei sekään ole saanut eikä saa kaupungilta muuta kuin jätelavan satamaan.
Anonyymi kirjoitti 11.05.2010 - 19:39
Voe hitsi. Juha se vaa vihjailee. Kerro mitä sul on sanottavaa tai oo hilijaa.
-Juha A.- kirjoitti 11.05.2010 - 20:00
Eipä sekoiteta Kemiraa tähän. Sehän toimii jo. Tämä uusi soijayksikkö tulee olemaan ihan eri mittaluokassa, kunhan joskus laitos ajaa täysillä 365/24/7. Kaupungin tarjoama "nykyinfra" ei pysty vastaamaan täysillä ajavan soijajalostamon tarpeisiin. Ja sen mahdollisiin liitännäisteollisuuslaitoksiin. Mutta se siitä tällä erää. Tähän myöhemmin. Valitsen nyt yo. anonyymin esittämän vaihtoehdon: olen hiljaa tästä asiasta enkä vihjaile enempää ; )
Juhalle, kirjoitti 11.05.2010 - 20:03
Juhalle: halliyhtiöiden kanssa ei kannata nyt lähteä rautalankamalleja vääntämään ja pähkäilemaan että a ei ole ihan b, vaan kutsua työhön saneeraaja, joka putsaa muutaman sata tuhatta euroa osakepääomia takaisin kaupungin kassaan. Muut osakkaat saavat kyllä osansa. On sitä ennenkin firmoja fuusioitu ja saneerattu! Kovallakin kädellä, ilman paskantärkeätä hioskelua ja tuumimista. Saneeraaja ei kysele ja ihmettele, vaan toimii. - Olli
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri