Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

10.06.2010 - 15:14

Olen lukenut 2 kirjaa Ikeasta. Ei niitä enempää taida ollakkaan. Ikea tarina oli lähinnä Ingvar Kampradin teettämä Ikean historia. Jokin aika sitten ilmestyi parikymmentä vuotta Ikean johtopaikoilla vaikuttaneen Johan Stenebon "Totuus Ikeasta". Sitä on julkisuudessa arvosteltu skandaalin omaisena hyökkäyksenä Ikeaa vastaan. Luettuani kirjan minun vaikeata sitä sellaisena pitää. Pitäisin sitä aika selkeänä analyysina Ikeasta. Aina pitää kuitenkin pitää mielessä, että se on kuitenkin vain yhden ihmisen näkemys.

Missään vaiheessa Stenebo ei aseta kyseenalaiseksi Kampradin erinomaisia kykyjä bisneksen teossa. Hän kyllä kertoo myös Kampradin heikkouksista. Niitä taatusti on nerokkaimmallakin nerolla.

Kirja kertoo myös miten loppuunharkittua kaikki Ikeassa on. Asiakkaan kulku kaupan läpi ja miten voidaan vaikuttaa parhaiten hänen ostoskäyttäytymiseensä. Ei tule kaupassa ajatelleeksi millaisen manipulaation kohteena on. Tähän sopii Stenebon arvio Kampradista. "IK on sosiaalinen, kommunikatiivinen ja verbaalinen ilmiö, jota ei voi yliarvioida. Hän ei lipsauta sanaakaan tai näytä ilmettäkään, jonka takana ei olisi harkittu päämäärä. Jokainen kysymys, jokainen vetoomus, jokainen kehotus ja jokainen huomautus on täysin tietoista toimintaa, jolla on selvä tavoite. Jotkut ehkä kutsuvat sitä manipuloinniksi".

Stenebo kertoo myös miten julkisuudessa olevat tiedot mm. IK:n saituudesta, alkoholismista, lukihäiriöstä jne. eivät ole hänen luonteenpiirteitään vaan näillä on harkittu tavoite.  Natsi IK pitää paikkansa.

Ikean päätöksen tekotavasta jokainen organisaatio voisi ottaa oppia. Ennen päättämistä kaikki vaihtoehdot käydään läpi, käytetään asiantuntijoita ja lopulta päätös tehdään yhteisymmärryksessä. Näin päätöksen toteuttaminen, vaikein osuus jokaisessa organisaatiossa, sujuu nopeasti ja tehokkaasti. Miten ihmeessä tämä saataisiin kaupungin organisaatioon? Meillähän tällä vaalikaudella taistelu päätöstä vastaan on alkanut päätöksenteon jälkeen.

Ikea on Stenebon mukaan GM:n rinnalla maailman suurin yritys ja IK maailman rikkain mies. Ikeassa on 150 000 työntekijää. IK kertoo, ettei hän saa Ikeasta mitään. Hän on vaatimaton vähään tyytyvä mies. Ikean omistus on monimutkainen. Sitä ei voi selvittää. Stenebon mukaan IK:n omaisuus on 250 mrd. Rahayksikköä hän ei kerro tai olisiko kääntäjä unohtanut pois.

IK on nyt 83-vuotias. Kuoleman pelko ja Ikean tulevaisuus ahdistavat häntä kovin. Hänellä on kolme poikaa ja vanhimman hän on valinnut seuraajakseen. Stenebon mukaan hän tietää itsekkin ettei pojista ole uudeksi kuninkaaksi. Ikean kehitys on pysähtynyt. Viimeisen 10 vuoden kuluessa ei ole tapahtunut mitään uutta. Se ei tiedä hyvää. Yhtiö kyllä laajentuu, uusia myymälöitä rakennetaan. Samalla se byrokratisoituu ja ideoiden läpi vienti tulee mahdottomaksi.

Valtava on Ingvar Kampradin elämäntyö ollut, tulee sen sitten käymään miten tahansa.

Anonyymi kirjoitti 10.06.2010 - 17:33
Harvoin pojat pystyy pitämään isän luomaa yritystä pystyssä. Ikea on niin iso, ettei se varmaan kovin pian kaadu, hoidetaan sitä sitten miten tahansa.
Anonyymi kirjoitti 10.06.2010 - 18:11
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2010/kesakuu/vienan-viemaa
Piruvie onsetuo kirjoitti 10.06.2010 - 18:15
Anonyymi on jokaalan "asiantuntuja ja pesialisti"!!??!!??
Harto Forss kirjoitti 10.06.2010 - 19:13
Linkissä olevasta kerrotaan myös kirjassa. Ikea rahoittaa niin Maailmansäätiötä kuin Greenpeaceakin ja nämä ovat Ikean talutusnuorassa. Kirjan mukaan erityisesti Maailmanluonnonsäätiö.
Anonyymi kirjoitti 10.06.2010 - 19:36
Kyllä noiden luonnojärjestöjen kytkökset yrityksiin on tiedetty. Stora-Enso ei vaan ymmärrä sitä tietä käyttää.
Anonyymi kirjoitti 11.06.2010 - 02:57
Onkos kaikki keskustelijat jo lomilla ku on niin hiljasta tai eiks Ikea oo tuttu firma.
Anonyymi kirjoitti 11.06.2010 - 08:37
Ne miettii omaa tyhmyyttään. Olis se ollu taas oikein emämunaus puoltaa Freinet-koulua.
M itä isompi kirjoitti 11.06.2010 - 09:35
tynnöri sen mahtavampi kolina
Anonyymi kirjoitti 11.06.2010 - 10:09
Niin se o. Lähtee Javasta mitä mahtavin tyhmyyksien ryöppy.
Mitä isompi anonynny kirjoitti 11.06.2010 - 10:49
Mitä isompi anonynny, sitä rehvakkaampaa sylkemistä.
Harto Forss kirjoitti 11.06.2010 - 12:05
Täällä oli jokin aika sitten juttua selaimista. Jotkut oli sitä mieltä ettei Chromea kukaan juurikaan käytä. Jouduin luopumaan hetkeksi Chromesta ja tuntui kuin olisin siirtynyt keskiaikaan. Kone hidastui, tarvittiin joka paikkaan salasana jne. Minulla oli käytössä MF. Traktorina se kyllä menettelee, mutta mielestäni selaimena Chrome on ylivoimainen.
java taitaa kirjoitti 11.06.2010 - 12:13
olla kyllä yksi parahaita sanaverbaliikan mestareita. jää valtaosa päättäjistä vaan kakkoseksi. nyt odotelaan festejä, kalja ja wessajonoja.
näillä keskustelupalstoilla on kirjoitti 11.06.2010 - 12:48
99.99% sitä itteään 00.01% asiaa
Anonyymi kirjoitti 11.06.2010 - 13:04
tässä on asiaa:
http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2010/06/telkanpoikaset_pinkoivat_pikitieta_pitkin_-_katso_video_1750589.html?origin=rss
Ajattelija kirjoitti 11.06.2010 - 13:19
Minä myös otin vinkistäsi vaarin ja laitoin koneelleni rinnalle Chromen. Tuntuu toimivan rivakammin haku. Käytin aikaisemmin Mozillan Firefoxia, eikä sekään tuntunut hullumalta.

Viralliset väylät kun edellyttävät explorerilla kirjautumista esim. verottajan ilmoitin.fi.
Anonyymi kirjoitti 11.06.2010 - 14:30
Ei kukaan Javan verbaalisia taitoja kyseenalaistakkaan. Riittääkö järjenjuoksu yhteisten asioiden hoitoon onkin sitten toinen juttu. Pelleiden paikka ei ole lautakunnissa ja valtuustossa vaan Merefestien olutteltta on heille sopiva paikka.
Harto Forss kirjoitti 11.06.2010 - 15:03
Alla pätkä Sybimarin hakemasta poikkeusluvasta. Jälleen elinkeinopolitiikkamme on johtamassa tuloksiin ja kaiken lisäksi lienee oikeutettua puhua kestävän kehityksen yrityksestä.

Yritys järjesti yhdessä kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöosaston kanssa alueen naapurustolle tilaisuuden, jossa hankkeesta keskusteltiin ja kerrottiin yrityksen tavoitteista. Tarkoitus on, että yritys rajaa alueen myös maaston muotoja muotoillen noin 3-4 metriä korkealla penkereellä. Kala-altaat ja kasvihuoneet sijoittuvat Peteksentien suuntaisesti. Vesialtaat sijoittuvat Huhtatien reunaan. Kuokkamaankadun varrelle on jo rakentunut biodieselin varastona käytetty teollisuusrakennus, jota käytetään biodieseliin liittyvänä varastona.


Korttelin pinta-ala on noin 2 ha. Rakennusoikeus tämän hetkisen kaavan mukaan on noin 7583,9 m². Rakennetun hallin kerrosala on 1209 m². Rakennusoikeutta jää 6374,9 m².


Rakennettava kerrosala on yhteensä 5836 m². Kasvihuoneet 2538 m², allastilat 2538 m², tekniset tilat 690 m² ja sosiaalitilat 70 m².
rehellisyyttä enemmän kirjoitti 11.06.2010 - 15:54
On se kummaa ,kun on henkilöitä jotka ei näe missään mitään väärää taas toisentyyppisiä henkilöitä kun nääkee kaikissa asioissa joitain vääräää ja epäilyttävää.Niitä henkilöitä on harvassa , kun pystyy objekttiivisesti asioita käsittelemään.Päättäjistä niitä tuskin löytyy ainoatakaan
Harto Forss kirjoitti 11.06.2010 - 16:10
Olen samaa mielipuolta edellisen mielipuolen kanssa. Tässä pätee hyvin se vanha sanonta, "Totuuden puhuja ei yösijaa saa". Mitä enemmän puhut p:tä sitä enemmän suosiota saat tai et puhu mitään niin sama juttu. Yrittäessäsi puhua objektiivisesti saat perseennuolijan kauniin lempinimen. Tässä totuuden torvi hommassa lienee parhaiten menestynyt Mauno Koivisto.
elinkeinopolitiikka kirjoitti 11.06.2010 - 18:20
eikö sybimar toimikaan itse järjestetyin avuin ja rahoin? vai mitä forss suitsuttaa elinkeinopolitiikastamme? toivottavasti ei sellasta että kaupunki on taas antanut jotain riskirahaa sybimarille kaikessa hiljasuudessa joka luetaan ensi vuoden tilinpäätöksestä.
Sybimarin kirjoitti 11.06.2010 - 18:32
onnistuneella elinkeinotoiminnalla ei ole takanaa onnistuneen elinkeinopolitiikkamme rahoja, mutta eikös sen toimet pistetä varmaan poliitikkojen taholta elinkeinoPOLITIIKAN piikkiin ja sen nokan :)
Harto Forss kirjoitti 11.06.2010 - 20:01
Ei elinkeinopolitiikka ole rahan jakamista varsinkaan, kun ei ole mitä jakaa. U:kin elinkeinopolitiikan sisältö on kerrottu lukemattomat kerrat, joten ei siitä sen enempää. Politiikka on yhteisten asioitten hoitoa ja elinkeinopolitiikkaa on U:kissa harjoitettu myös hyvällä yhteistyöllä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri