Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

01.07.2010 - 15:48

 Minulla ei ole erityisemmin tapana palata entisiin asioihin. Päätetty mikä päätetty, demokratia on puhunut. Tuo Sukarille myyty maa-alue närästää niin, että siihen pitää palata.

Pari päivää sitten minulle soitti ystävä jota pidän täyspäisenä harkitsevana persoonana. Hän kertoi miettineensä tätä Sukari kauppaa ja päätyneensä siihen, että sen on täytynyt olla Tarjoustalon ja Tirkkalan alueen koplaus. 

Nyt on tullut niin paljon samantyyppisiä asioita samoilta veikoilta, että jotain on U:kissakin koplattu. On tämä kauppa niin omalaatuinen, että nyt jälkeenpäin on vaikea ymmärtää miten se meni läpi. Se on kuin kiinteistöhuijarin käsikirjan ensimmäisestä luvusta. Luvataan paljon ja hanttikortti jää käteen. Sitä lukee uutisia tavan takaa huijauksista ja ihmettelee, miten nyt noin yksinkertaiseen ansaan on voitu mennä. Ei tartte enää ihmetellä. 

Syksyllä tai loppuvuodesta tulee käsittelyyn kaavamuutos, johon Sukariin on lisätty yksi u, Suukari. Toivottavasti selkärankaiset päätyvät enemmistöksi ja kaupunkilaisten lisäksi myös luottamusmiehet heräävät miettimään mitä jälleen ollaan tekemässä.

 

 

Harto Forss kirjoitti 01.07.2010 - 16:36
Kuulin tänään ettei palanutta kalansavustamoa rakenneta uudelleen ja 16 henkilöä on irtisanottu. Todella ikävä uutinen. Toivottavasti pääsemme pian nousuun. Ruotsissa bkt nousee jo n. 3,5%:n vauhtia. Se on jotain se.
IPU kirjoitti 01.07.2010 - 17:16
Ensimmäiset viestit tosta kalasavustamon rakentamisesta tuli jo samalla viikolla kun se paloi. Iso määrä ihmisiä saa etsiä uuden toimentulon.
Sitten toi Tarjoustalo-Tirkkalan koplausjuttu. Oliko ne samaan aikaa työn alla valtuustossa? Siinähän oli muitakin maakauppoja Tarjoustalon alla.
silmät avautuvat kirjoitti 01.07.2010 - 17:45
Harton kirjoittama teksti."koplaus"
Nyt puhut harto asiaa lämmittää oikein sydäntä tämänkaltainen teksti nyt sinunkin silmäsi avautuvat olen sitä pitkään odottanut.
Suuret kiitokset harto
Harto Forss kirjoitti 01.07.2010 - 17:49
En ole ollut Sukari kauppojen kannalla alun hurmahenkisyyden jälkeen. Eivät olleet samaan aikaan nää Kakkoset ja Sukarit.
Anonyymi kirjoitti 01.07.2010 - 20:31
Älä vaan jää menneisyyden mieheksi. On jo yksi blogi jossa jatkuvasti tankataan ajat sitten päätettyjä asioita. Yksi sellainen on ihan riittävästi. Oppia pitää tietysti ottaa ja toivoa, että Sukari kauppa jää lajinsa viimeiseksi. Pahaa pelkään ettei niin käy. Muilla ei ole näkökykyä ja yksin et kaikkea voi vaikka tehokas oletkin.
Olli H. kirjoitti 01.07.2010 - 21:36
Tein aikanaan aika lailla työtä mahdolisen koplauksen suhteen. Koplaus oli ajallisesti mahdollinen riippumatta siitä milloin ja missä järjestyksessä Ukin hallinto teki Ketunkallion tonttikaupat järjestelyineen ja Metsola-kaupan. Jälkimmäinen tehtiin muistaakseni ensin. Nää kaksi juttua pantiin todella tohinaksi. Hankkeet olivat ajallisesti myös pitkään päällekkäin. Merkittävää on vain kauppakirja, jolla Sukari osti ranta-alueen, siis se mitä siinä lukee, mm. purkuehtojen kohdalla. Sen katsominen kuuluu tarkastuslautakunnalle. Käsitykseni on että kaupunki meni niin sanotusti halpaan, ja se seikka oli selviö alusta asti. Myöskään sitä, onko Ketunkallion tontin myyntijärjestelyt tuottaneet kaupungille jotakin, ei ole olemassa selvää kuvaa. Kun sitten Sukarin huvilalla järjestettiin joulunalus puukkojen kera, tuntui ettei bisnekset pohjoisessa maakunnan suunnassa ole menneet niin kuin piti. No nyt ollaan oikeudessa, joka taholla. Vaalirahasotkukin, jossa Suomen maakuntia kehitettiin olan takaa ja jossa koko halpistavaratalojen omistajakööri oli mukana, pani hallituksen ja yhden puolueen kärjen kokonaan uusiksi. - Kyselin eilen itseltäni (kun muitakaan ei ollut joilta olisin kysynyt) miksi Ukipolis Oy ja Vakka-Suomen Kehityskeskus Oy eivät voisi ottaa hoitaakseen Uudenkaupungin sitä elinkeinojen kehittämisen osaa, johon kuuluvat neuvottelut ja sopimukset yritysten kanssa niiden tulosta kaupunkiin tai lähdöstä kaupungista.
Anonyymi kirjoitti 02.07.2010 - 08:52
Aika mielenkiintoinen yksityiskohta sekin, että paljon parjattu Juha Aaltonen ymmärsi panna eriävän mielipiteen Sukari - kauppoihin.
Harto Forss kirjoitti 02.07.2010 - 08:59
Ei ymmärtänyt ilman ilman toistuvaa tukea. Juha käytti normaalin puheenvuoronsa, jossa kaikki saivat huutia. Keskustelun jälkeen puheenjohtaja vaati Juhalta, laitatko eriävän mielipiteen. Kankertelun jälkeen tuli Juhalta, joo. Käytin puheenvuoron, Juhalla ei ole oikeutta eriävään mielipiteeseen sillä hän ei tehnyt keskustelun aikana päätösesityksestä poikkeavaa esitystä. Keskustelu oli päättynyt, siitä huolimatta pj kysyi Juhalta, teetkö poikkeavan ehdotuksen. Taas tuli, joo. Oli tämä sellaista lypysyä etten paljoa kehuskelisi eriävällä mielipiteellä.
Kustakärräile Oy kirjoitti 02.07.2010 - 09:08
Todella mielenkiintoista olisi tietää kuka on anonyymi klo 8.52.
diletantti kirjoitti 02.07.2010 - 09:34
Turha parjata Juhaa tai muita, jotka ymmärtävät kritisoida asoita jo niiden käsittelyvaiheessa. Jälkiviisastelu se vasta ällöä on. Onneksi, Harto puet sen itsekritiikin muotoon etkä muita syyttäen.

Olli H:n huomiot ja ajatelmat ovat jälleen suuremmakin pohdinnan arvoisia. Jos, niinkuin ukissa tänään on, kaikki neuvottelut käy kaupuginjohtaja ja vielä niin salassa, ettei aina itsekkään tiedä kenen kanssa neuvottelee ja mistä, olisi syytä olla jokin suurempi organisaatio neuvottelemmssa.
Olli H. kirjoitti 02.07.2010 - 09:47
Harto on täysin oikeassa Aaltosen eriävästä mielipiteestä. Mutta: kai asian käsittelyn jälkeenkin (ennen nuijan kopautusta) voi ilmoittaa eriävän mielipiteen, vaikka olisi ollut muuten tuppisuuna? Hamletkin jo aikanaan tupeksi: ollako vai eikö olla.
-Juha A.- kirjoitti 02.07.2010 - 10:13
Kylläpä Hartolla on nyt kummallisen ja erityisen partaveitsen terävä muisti siitä kokouksesta, jossa tuo Tirkkalan ranta-alueen maakauppa valtuustossa päätettiin. Kokoushan oli 4.2.2008.
Ja.
Kyllä tein -muuten- päätösesityksestä poikkeavan esityksen. Liian laimean sellaisen näin taas jälkijunassa todeten. Olisi pitänyt jo tuolloin olla realistisempi spekulantti ja laittaa kauppasumman kertoimeksi 3 laittamani kakkosen sijaan.

Tässä kolme linkkiä, joilla voi fiilistellä:

http://www.juha-aaltonen.net/jalostus/Peteinen_1.jpg

http://www.juha-aaltonen.net/jalostus/Peteinen_2.jpg

http://www.juha-aaltonen.net/jalostus/Lokalahden_Siwa.jpg

Eiköhän tästä nyt saatu oikein Ollin oppitunti, mitä tarkoittaa kiinteistöjalostus. Taidankin soittaa koht'puoliin lehteen nimeltä Hymy!

Sanonpa vielä suoraan, että kohtuullisessa määrin asia nyppii!



Älä välitä Juha kirjoitti 02.07.2010 - 10:59
olet näköjään saanut tuon linkolaisen harmittelit Forssin isoa eläkettä ja tuo samainen OH kimpaantui täysyin ja kysyi "pitääkö se eläke ottaa pois".
Oli kyllä sinänsä siinä oikeassa, mutta muistaa taas tarkaan osuutesi Sukarikokouksesta.
Työnsä takia ihmisen olisi syytä olla näyttämättä tunteitaan noin avoimesti, kun OH sinua kohtaan näyttää.
Olit kyllä väärässä silloin kun Harton eläkettä ruodit. Se on yksi saavutettu etu tietyllä sukupolvella.
edellä tarkoitettiin kirjoitti 02.07.2010 - 11:01
linkolalaista kommunistia, joka taas Forssin kapealta kaistalta häipyi
oohoolla kirjoitti 02.07.2010 - 11:25
on samanlainen supermuisti kuin aateveljellään.
joo ja harto pääsi täydelle eläkkeelle jo 60 vuotiaana.
Jumalauta kirjoitti 02.07.2010 - 11:42
Jumalauta, on mullakin muisti. Kun puhut valtuustossa Juha, pidä kuivaharjoitus terassillasi. - Olen vapaa toimittaja, ja teen juuri sellaista työtä jossa voi näyttää myös tunteitaan. Myös Juhalle, vaikka eivät ne tunteet niin kaksiset ole. Minä en ole mikään vetykaasu: hajuton ja väritön! Se että uskaltaa puhua valtuustossa, edellyttää myös että paperit on kunnossa ja asia tulee niistä selkeästi esille. Soita Hymyyn, ja muista mainita oma paikkasi ja puolueesi valtuustosalissa. Kerro Juha vielä, mikä sinua eniten asiassa nyppii! Sekö ettei Sukari-jälkiviisauden paperia ollut puhepinkassasi. Hui, hui! -Olli
jotain kirjoitti 02.07.2010 - 12:17
sil on sitä aaltosta vastaan. onko aaltonen vienyt siltä taas jonkun kaatopaikkajutun vai mitä se nyt tossa sanoo sille. onko joku vielä vauhdisa mukana.
eihän se aaltonen edes ollille kommentoinut ja silti se sai taas vapaan toimittajan kädestä.
Harto Forss kirjoitti 02.07.2010 - 12:42
Totuuden kertominen ei ole parjausta. Kyllä Juha minulla on hyvä muisti, voit varmistaa läheisiltä tuttaviltani.
Kunnallislain mukaan ei voi laittaa päätökseen eriävää mielipidettä ellei ole tehnyt keskustelun aikana päätöksestä poikkeavaa esitystä.
Ei kai eläkkeeni minusta huonoa ihmistä tee. Olen jo aiemmin kertonut eläkkeestäni, että se on 66% palkasta kuten muillakin Kemiran eläkesäätiön jäsenillä.TEL eläkkeeni olisi 60%. Tämän eläkkeen olen saavuttanut 60-vuotiaana. Kuten muutkin Kemiran eläkesäätiön jäsenet.
Eläkesäätiö suljettiin 1991 uusilta jäseniltä. Sen jälkeen Kemiraan ja nyt Yaraan töihin menneet ja menevät saavat normaalin TEL-eläkkeen. Eläkesäätiö suljettiin samana päivänä, kun aloitin ensimmäisen plm kauteni. Näissä eläke neuvotteluissa oli tehty työntekijä puolella eräitä pahoja virheitä. Jouduin vihreänä noviisina heti kovaan paikkaan yrittäessäni näitä korjata. Työnantaja ilmoitti heti kärkeen, ettei asiaan enää palata ja sillä sipuli. Onnistui ne neuvottelut kuitenkin ja kaikki työntekijät pääsivät samalle viivalle.
Jotain, jotain kirjoitti 02.07.2010 - 13:56
jotain kirjoitti 02.07.2010 - 12:17
"sil on sitä aaltosta vastaan. onko aaltonen vienyt siltä taas jonkun kaatopaikkajutun vai mitä se nyt tossa sanoo sille". - En ole "jotain-ihmiselle" mikään "sil" ekä "sillä". Rauhoitu, Juha ei ikuna häirinnyt minua hiukkaakaan, koskaan. Esiinny omalla nimelläsi, ole mies. - Olli.
Vain pöytäkirjaus kirjoitti 02.07.2010 - 13:57
pykälissä ratkaisee. Ettekö vieläkään ole sitä oppineet, herrat Aaltonen, Forss ja Haapala. Turhaa vatvomista. Kerran myyty on nyt myyty. Kärsikää nahoissanne. Myitte veronmaksajain rantoja melkein ilmaiseksi. Mitä seuraavaksi myytte? Suukarin rannanko?
Hei, kirjoitti 02.07.2010 - 13:59
Meil on iha oma hymy-myötäinen paparazzi omassa kaupungissa. Mika Lahtonen.
Harto Forss kirjoitti 02.07.2010 - 14:03
Kerroin jo blogi alustuksessani ettei ole tapana siunailla vanhoja tyhmyyksiä. Tämä vaan vieläkin harmittaa, lievästi sanoen. Olen ollut Suukarin myymistä ja kaavoitusta vastaan alusta alkaen. Pitkään ainoana luottamusmiehenä. Nyt on alkanut tulla muitakin.
Enola Gay kirjoitti 02.07.2010 - 14:12
Kustakärräile Oy kyseli kukas se oli joka Juhaa kehui. Mitäs selviä asioita kyselet, Juha itsehän se oli, niin kuin tavallista.
Hymyyn osa 2 kirjoitti 02.07.2010 - 15:36
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/sukari-sai-hulppean-tontin-pilkkahintaan
Ajattelija kirjoitti 02.07.2010 - 16:58
Hartoa ja muita lokalahtelaisia (valtuutettuja sekä valtuuston ulkopuolella olevia) harmittaa, koska me kaikki käymme edelleen vanhassa Lokalahden Siwassa, joka ei Sukarin eikä kenenkään muunkaan toimesta ole jalostunut sen suuremmaksi. Suurin Lokalahdella avoinna oleva "kauppahalli" sijaitsee Laaksosen Iston tienpäässä ja siitä saa juuri oikean kuvan lokalahtelaisten kaupparakennusten kokoluokasta nyt ja tulevaisuudessa. Ei tällä väestöpohjalla tänne voi muuta odottaakaan.

Voi vain todeta, että menipä vanhakin vipuun, vaikka pitäisi tietää jo meidän kaikkien aikuisten, että liikemies ei ole hyväntekijä kuin amerikkalaisessa elokuvassa.

Mutta jospa tämä osoittaa silti sen, että elämässä pitää olla toivoa....muutenkin kuin pelkkänä etunimenä. Täytyy vain yrittää käydä ahkerasti "kauppahallissa" ja Siwassa, että edes ne säilyvät täällä.
- keijo- kirjoitti 02.07.2010 - 18:05
Mukava seurata, kun muutamia ..ttaaa, kun "väärä" mies ymmärsi olla Sujari kauppoja vastaan. Harto Forssin kannanotto oli kuin sen entisen palopäälikön: "tämä on väärin sammutettu".
Mitä sillä on väliä, jos eriävä ei tule ihan tyylipuhtaasti, kunhan tulee.
Forss on yleensä korrekti, mutta nyt "poliitikkoforss" tunki pahansuovasti pintaan. OH on tarkkaavainen havainnoitsija, mutta ei osaa peitellä särmikkään Aaltosen inhoaan. No, onhan Aaltonen teknokraatti ja Olli humanisti.
-Juha A.- kirjoitti 02.07.2010 - 18:07
Mikäs palikka nyt mahtaa olla Ollilla hukassa? Eikö puheeni ja mielipiteeni miellytä valtuustosalissa ja/vai olenko tehnyt siellä asiavirheitä? Jos ja kun, niin annapa minulle ainakin jonkin suosikkivaltuuttettusi nimi, jolla on valtuustopuheet ja paperit niin selviä, että aina asiat pelkistä puheista ja papereista selviävät! Jospa vaikka ottaisin suosikiltasi oppia. Kiitos etukäteen!
Harto Forss kirjoitti 02.07.2010 - 18:18
Mitähän sammutettiin? Minusta on aika ikävää perusteeton kerskunta. Kerrotaan asiat niinku ne on. Se on mielestäni korrektia.
Anonyymi kirjoitti 02.07.2010 - 18:22
Älä Hartsi välitä. Juha on tunnetusti perso kehumiselle. Kun muut ei, Keijoa lukuunottamatta, voi kehua miestä joka pullakahvista ja pinssistä myy periaatteensa hän tekee sitä itse anonyyminä.
Anonyymi kirjoitti 02.07.2010 - 19:04
Voin anonyyminä vakuuttaa, että Juha ei tätä "kehua" aloittanut. harmi ettei anonyymejä oteta todestasilloinkaan, kun nimeä ei näissä yhteyksissä voi paljastaa.

pidän Juhan kehumistani vähän niin kuin vaalisalaisuutena. se joka taas luulee, että Juha itse itseään kehui, on väärässä ja minä ainakin sen tiedän.
Forssille se verran: niin se vaan on, että tuo Juhapahainen oli ainoana kyseistä hanketta vastaan. Ja Hymylehteen soitti turkulainen yksityisetsivä! Sen kuulin hiljattain, yllätys yllätys Mika Lahtoselta, joka on tuttu mies.
Suukarin Sukarit kirjoitti 02.07.2010 - 19:06
taas menee asia henkilökohtaisuuksiin. Anonyymeillä näyttää tuo asiapitoisuus olevan taas varsin korkeaa tasoa.
Harto Forss kirjoitti 02.07.2010 - 19:58
Siirrytäänkö vähän rauhallisempiin juttuihin? Tänään alkaa Teemalla 10-osainen sarja Peter von Baghin valitsemista maailman parhaista dokumenteista. Sarja tulee kerran viikossa. Teema on hyvä kanava ja ainakin minä odotan alkavasta sarjasta hyvinkin mielenkiintoista.
Olli H. kirjoitti 02.07.2010 - 21:09
Kuule Juha, mulla ei ole mitään hukassa. Liioin ei ole suosikkivaltuutettua, ei suosikkiministeriä, eikä presidenttiä: en ole idoli-kansaa. Et ole liioin tehnyt virheitä valtuuston puheissasi. Vai että anonyyminä itsensä kehumista, sellaisesta en ole aikaisemmin kuullutkaan!
Anonyymi kirjoitti 03.07.2010 - 00:22
Ei sen Juhan kaa ole järkee kirjotella. Se o nii ittees täynnä ettei ymmärrä mittää.
- Keijo- kirjoitti 03.07.2010 - 07:30
Kyllä noista Juhan linkeistä käy selville mitä on tapahtunut tuon Lokalahden kiinteistöjalostuksen puitteissa. Monilla täällä sählääville lienee tietotekniikan hallintakin hukassa.
Anonyymi kirjoitti 03.07.2010 - 11:50
Mites se tietotekniikka tähän jutskaan kuuluu? Kaikilla on omat spesiaalinsa.
Anonyymi kirjoitti 03.07.2010 - 11:58
Em mää löytänyt yhtään mitään koplauksesta. Samaa vanhaa virttä mitä Juha vetelee joka asian kohdalla.
sivullinen  kirjoitti 03.07.2010 - 13:42
Sukarin asia tuntuu loppunkäsitellyltä, mutta mahdollisia ongelmia Suukarin kaavoittamisessa ei ole tässä keskustelussa sivuttu? Eli?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri