Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

18.07.2010 - 10:02

 Kesä viikonloput ovat tapahtumarikkaita. Tämä oli minulle erityisen tapahtumarikas. Oli Suvipäiviä, Karjurockia, kesäteatteria ja ensiavussakin piti käydä. 

 
Karjurock kesti 3 päivää ja heti sai huomata kasvun olleen jälleen suurta. Ei näköjään niin sivulta asuinpaikkaa löydy etteikö jossain vaiheessa huomaisi olevansa melkein toiminnan keskipisteessä. Ei tämä juurikaan olemista häirinnyt. Vahvistimien teho paranee vuosi vuodelta, mutta ei vieläkään soitto häiritsevästi sisälle kuulu. 
 
Liikennöinti hieman on normaalia vaikeampaa. Nyt oli järjestetty meille kiertotie pitkin heinäpeltoa. Kohtuullinen muuten, mutta lähtö pellolle oli niin monttuinen, että saattoi siihen jonkun auton pakoputki jäädä. Postilaatikot ovat melkein keskellä juhla-aluetta niin, että olettaisi niiden joutuvan ikävän kohtelun alaiseksi. Päinvastoin. Sunnuntai aamulla siellä oli oluttölkki ja yllättäen täysi. Nyt on 2 mahdollisuutta. Se oli jonkun jemma ja unohtui. Toinen, että joku lähetti terveisiä. Molemmissa tapauksissa, jos luet tätä niin suuret kiitokset. Oli hauska yllätys.
 
Suvipäivillä melkein vain kävin. Entiseen malliin oli porukkaa ja toimintaa. Olisi pitänyt viipyä pidempään. Näin lokalahtelaisena siellä tapaa paljon ihmisiä joita ei tapaa kuin kerran vuodessa tai ei ole vuosiin tavannut. On mahottoman kivaa jutella heidän kanssaan ja päivittää kuulumiset.
 
Lauantai-illalla grilliä kohennellassa jouduin yllättäen mehiläisen hyökkäyksen kohteeksi. Ehti pistää kaulaan. En sitä sen kummemmin huomioinut. Olinhan pari viikkoa sitten joutunut ottamaan vastaan kerralla 4 pistosta. Siinä sitten pikkuhiljaa alkoivat paikat syhytä. Ensin kämmenpohjat niin, että oli suorastaan tuskaista. Siitä se sitten levisi, alkoi naama ajettua, kurkussakin alkoi tuntua ja nokkosrokkoa tulla joka paikkaan. 
 
Vähitellen alkoi tulla mielelleen, tämä taitaa johtua mehiläisen pistosta. Vaimo tiesi naapurilla olevan kyypakkauksen ja sen auttavan mehiläisenkin pistossa. Talsin naapuriin kysymään pakettia lainaksi. Sieltä tuli vastaus ettei tule kysymykseenkään, olet niin ajettunut ja punainen, nyt lähdetään ensiapuun. Sinne mentiin, alettiin antaa suonensisäisesti paria lääkettä, tablettina yhtä. Laitettiin johonkin tarkkailulaitteeseen ja otettiin sydänfilmi. Parin tunnin kuluttua oli ajetus alkanut laskea eikä enää niin vimmatusti syhynytkään. Annettiin antihistamiini tabletteja otettavaksi 1 päivässä ja päästettiin kotiin. Aamulla olikin sitten syhyminen loppunut ja nokkosrokko häipynyt hornan tuuttiin.
 
Nyt sitten valmistaudutaan lähtöön Eurajoen kesäteatteriin katsomaan "Munakarin veljeksiä".
 
Anonyymi kirjoitti 18.07.2010 - 10:46
Sillälailla on se Suomenkin suvi vaaroja täynnä. Toivottavasti kaljatölkki lohduttaa.
Oletko allerginen  kirjoitti 18.07.2010 - 23:36
mehiläisen tai ampiasien pistoksille tai jotain? sanosko ne jotain siellä ensiavussa mistä se kehon reakointi saattos johtua?
Harto Forss kirjoitti 19.07.2010 - 08:25
En ole allerginen. Voimakas reaktio johtui siitä, että sain pari viikkoa sitten 4 mehiläisen pistoa ja ne herkisti. Katsoin näitä juttuja jälkeenpäin netistä ja siellä oli, että aina pitää mennä lääkärille mikäli pisto tulee kaulaan, suuhun tai kieleen. Joten tämäkin vielä. Tuntuu noita mehiläisiä olevan tänä kesänä aikalailla.
hyvä tietää  kirjoitti 19.07.2010 - 11:29
nämä ampiaisen pistoasiat. mutta kun politiikka on aina ja kaikkialla niin
kunnallispoliitikon blogiin sopii varmaan myös tämä

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/07/talousahdinko_rapauttaa_kuntademokratiaa_1834424.html?origin=rss
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri