Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.07.2010 - 11:49

 Saksasta kuului viikonloppuna ikäviä. 19 ihmistä kuoli tungoksessa. Ei mitenkään ainutlaatuista. Silloin kun väkeä koontuu suuria määriä yhteenpaikkaan, onnettomuuden riski on mitä ilmeisin. Eikä tarvitse olla väkeä kuin muutama sata niin riski on olemassa. Varsinkin sisätiloista poistuttaessa. 1 kapea ovi ja vaara on ilmeinen. Tähän paikkaan joku yllättävä vaaratilanne niin paniikki, siinä se on.

Saksassa tilanne oli sellainen, että kuvien perusteella hälytyskellojen olisi pitänyt kilkattaa ajat sitten. Ahneus vei ilmeisesti voiton. Viranomaisten luvalla alueelle olisi saanut päästää 250 000 ihmistä. Mikäli lipunhinta oli satanen niin siitä olisi tullut 25 milj/€ ja muu myynti päälle. Alueelle myytiin 1,4 milj. lippua. Pelkästään lipputulot 140 milj/€. Niin valtava voitto, että kyllä se monen aivot sumentaa.

Juhlapaikalle johti ainoastaan 1 tie, tunneli. Myöhemmin oli avattu toinenkin kulku. Tämä tunneli oli kuvien perusteella mootoritien alikulkutunneli. Tiellä näkyi olleen 6 kaistaa, kevyenliikenteen ja jalankulkutiet. Toisin sanoen tunneli oli n. 20-30 m. pitkä. Ei mitenkään paha, mutta kuvien perusteella tähän tunneliin ei ollut mitään väen ohjailua vähitellen kapenevaan sumppuun. Kun tässä sumpussa oli vielä turvatarkastus, ei katastrofia voinut mitenkään välttää.

Kuolleiden lisäksi tuli n. 350 loukkaantunutta. Varmasti osa niin pahoin, että vammoja jää loppuiäksi. Henkisten vammojen määrää ei koskaan tulla tietämään. Lukemattomille jää loppuiäksi monenlaisia paniikkeja. Toivottavasti tästä ottavat viranomaiset ja suhteellisen pientenkin tilaisuuksien järjestäjät opikseen. Crusell-viikon järjestäjien ei näitä ongelmia tarvitse miettiä.

Anonyymi kirjoitti 26.07.2010 - 13:32
Kyllä niitä tungosonnettomuuksia joka vuosi sattuu. Jalkapallo-ottelut lienevät pahimpia paikkoja. Katsomoista on uloskäyntejä lukuisia, mutta jalkapallohuligaanien hyvinkin väkivaltaiset riehumiset saavat aikaan paniikkeja.
jooo kirjoitti 26.07.2010 - 14:17
.. ei tarvitse Crusell- konserttia keskellä jalkapallokentää pitää..
Joopa kirjoitti 26.07.2010 - 14:48
Tätit päivittele ku maailmal tapahtu. Hartsi oikke laske pilettituloi.
Euripides kirjoitti 26.07.2010 - 17:49
Joko olette lukeneet viime sunnuntaisen Turun Sanomien artikkelin "Maaseutu konkurssin partaalla"?

Siinä Aalto-yliopiston teollisuustalouden professori Paul Lillrank kertoo kuinka asiat oikeasti ovat !
Lienee tärkein kannanotto pitkään aikaan mitä Suomessa on julki tuotu. Olen ollut hiljaa samaa mieltä pitkän aikaa, mutta nyt ajatuksen tuo julki arvovaltainen tutkija.
7 miljardin tuki  kirjoitti 26.07.2010 - 18:36

maaseudun kunnille joo. Veti proffa kovat pöytään. Kannattaa ehdottomasti lukea se juttu sunnuntain turkkarista.
Kauppalehdestä kirjoitti 26.07.2010 - 20:05
kopioitu referaatti ko. Lillrankin jutusta kertoo asian.
"
(25.7) Turun Sanomissa oli juttu otsikoltaan "Maaseutu konkurssin partaalla". Siinä Aalto yliopiston proffa Paul Lillrank on sitä mieltä, että Suomi on köyhä kiitos maaseudun ja Kepun. Kaupunkiseutujen tuottamat rahat kun uppoaa täällä maaseudun hengissäpitämiseen. Hänen mukaansa maaseudun olisi pitänyt antaa autioitua 60-luvulla ja Suomi olisi löytänyt luonnollisen rakenteensa. Aluepolitiikka maksaa meille nyt 7 mrd vuodessa ja tätä menoa velkataakka nousee 100 mrd vuoteen 2014 mennessä. Maaseudulta kerättävät verot eivät riitä edes julkisten palvelujen hoitamiseen ja maaseudulla onkin totuuden ajat edessä ensi vaalien jälkeen. Tohon asti tuhlaus jatkuu, mutta sitten meillä on edessä sama kuin vaikkapa Briteillä. Suomen malli on suora kopio Neuvostoliitosta. Siellä kaikki tuotanto oli yhteiskunnan käsissä. Täällä yhteiskunta tuottaa palvelut ja niiden taso samaa luokkaa. Asenne on se, että näin me tehdään ja turpa kiinni.

Tossa oli pieni summittainen otos jutusta.
"
Harto Forss kirjoitti 26.07.2010 - 20:32
Kyllä tuli juttu luettua, aika tarkkaankin. Otin tuohon vasemmalle pienen lainauksenkin. Paljon olen samaa mieltä. Ylläoleva lainaus on eräs niistä joista voi olla samaa mieltä. Viimeinen lause ei kyllä pidä paikkaansa. Meillä palvelut tuottavat yksityiset melkein kokonaan. Koulu- sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yhteiskunnalla suuressa määrin. Koulutuksesta minulle on jäänyt ainakin se käsitys, että se on meillä hyvää. Eikä sotepalvelut moniltakaan osin ole sellaisia etteivätkö kestäisi kansainvälistä vertailua.
Euripides kirjoitti 26.07.2010 - 20:50
No nyt vasta huomasin tuon blogin vasemman kaistan "leikekirjan". Tuosta Kari Vainion väitteestä olen kuitenkin eri mieltä. Tänne kyllä tulee maahanmuuttajia ihan kiitettävästi, enemmän kuin veron
maksajilla on kantokykyä
Käsittämätön ja peruuttamaton kirjoitti 27.07.2010 - 12:29
iso moka saksalaisilta ohjata sadat tuhannet ihmiset yhden tunnelin läpi.
Niin se on. Onneksi Suomessa on kaikki hyvin. Wala ajeli heinäkuussakin Puolan läpi autolla ja Kanerva polkupyörällä Ukin torilla. Taloudesta viis- lomaillaan ja tehdään virkamiesten ehdoilla kuten ennenkin.
Rohverssori kirjoitti 27.07.2010 - 13:43
Lillrank taitaapi olla joku nimeä hakeva professoti. Juttuun oli koottu kaiken maailman ihmisiin vetoavat sonnat värittämään totuutta, jota jutussa kyllä myös on.
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 14:23
Kyllä valtiolla on rahaa. YLEKIN lähettää jotain karsintakilpailua barcelonasta, jumankekka: KOLMEN selostajan voimin!!!
Muammar Gaiffari kirjoitti 27.07.2010 - 15:09
Ei Kari Vainion lausuma ole mikään mielipide vaan fakta, jonka voi jokainen tarkistaa.
Muammar gaiffarille kirjoitti 27.07.2010 - 15:25
Ihan sama. menkää joskus katsomaan Helsinkinn, Tampereelle ja Turkuun missä mennään niin ei tarvitsis aina saivarrella. Täällä meillä ollaan kuin lintukodossa, mutta ei kai kauan enää
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 15:37
Tärkeä valtakunnallinen uutinen: Martina Aitolehti suurennuttaa rintansa !
Muammar Gaiffari kirjoitti 27.07.2010 - 17:24
Uskon nähneeni maailmaa enemmän kuin sinä. En saivartele katso tilastoja.
Aatujen Saksa kirjoitti 27.07.2010 - 17:29
7.07.2010 16:09


Saksalaisen Duisburgin kaupungin johto sai tiistaina niskoilleen tukun uusia syytöksiä Love Parade -festivaalin järjestelyistä.

Paikallisten lehtien mukaan sekä poliisi- että palolaitos olivat varoittaneet pormestari Adolf Sauerlandia vielä festivaalien aattona siitä, ettei tapahtumapaikka ole turvallinen.

Varoituksia ei kuitenkaan kuunneltu. Kölniläisen Stadt-Anzeiger-lehden mukaan Sauerland olisi kuitenkin antanut lopullisen suostumuksensa festivaalien järjestämiselle vain muutamaa tuntia ennen niiden alkua.
just juu kirjoitti 27.07.2010 - 17:40
Ongelma suvaitsevaisuudessa ei ole paikallisella väestöllä. Pohjoismaalaisuus on aina hyväksynyt kulttuurien erilaisuuden, mutta maahanmuuttajat eivät hyväksy tapaamme elää eivätkä arvojamme. Myöskään täällä ei tarvitse alistua siihen, että tänne tuleva jokin vieras taho sanoo, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 17:43
Maailmalta tulee jatkuvasti ikäviä uutisia. Nyt kerrotaan BP:n pääjohtajan saaneen potkut 53-vuotiaana. Erorahana tulee vuoden palkka 1,2 milj/€.Hän joutuu olemaan vuoden ilman tuloja, ennen kuin 55-vuotiaana alkaa saada 700 000€:n vuotuista eläkettä. Törkeätä on työnantajan käytös Englannissakin.
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 18:12
Ympäristökatastrofi senkun vaan pahenee meksikonlahdella ja BP touhuaa kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ei edes Englannin prinssi ole antanut mitään lausuntoa, vaikka on tunnettu luonnonsuojelumies ja BP:n omistajasukuja kuten Hollannin kuningasperhekin.
Euripides kirjoitti 27.07.2010 - 18:45
Äänestetään me vaan jatkossa "muutoksen" puolesta Keskustaa,Demareita, vassareita, Vihreitä ja Persuja. Muutos on näin taattu. Ai juu Kristillisdemokraatit ja RKP meinas unohtua. Siinäpä todelliset muutosvoimat.
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 18:48
Euripides, ellet hyväksy maamme tapaa toimia ala kalppia muualle. Niinhän tuolla eräs kommenttori sanoo.
Päättäjät valehtelevat kirjoitti 27.07.2010 - 18:51

Ellet usko, niin lueppa ite. Sen jälkeen aatteleppa ite

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/07/27/meille-valehdellaan/


http://www.youtube.com/watch?v=qEUw2iyEx-U

Joten pääsemme alkuruutuun. Kusessa ollaan. Siitä jutusteli Java ja Irwin säesti!
Euripides kirjoitti 27.07.2010 - 18:57
niin. Tai alan toimia muutoksen puolesta kotimaassani. Saako täällä niin tehdä? vai onko pakko lähteä?
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 19:01
Totta on. maahanmuuttajat toimivat juuri niin kuin Euripides sanoo: ne yrittävät muuttaa meidän yhteiskuntaamme. Ruotsissa ovat jo pitkällä. Isoissa kaupungeissa on lähiöitä, jonne ei poliisitkaan oikein uskalla mennä.
Anonyymi kirjoitti 27.07.2010 - 20:52
On se kumma miten Java kirjoittelee keksineensä jotain mitä Isokallion kolumnissa on. Siinä ei ole mitään uutta. Mikäli täsä maas on yksikin politiikko joka ei niitä asioita ole tienny, niin on totisesti pölvästi.
Harto Forss kirjoitti 27.07.2010 - 21:08
Piti tuolta EM-kisojen katselusta käydä välillä täälläkin. Mukavan monipuolista keskustelua käydään. Virkistävää varmaan muittenkin mielestä. Minun ja Ollin välinen keljuilu alkoi jo varmaan tympiä. Eilisiltakin meni Crusell-konsertissa. Aika mukavasti nuo kisat on miesten osalta alkaneet. Ei kärkisijoituksia, mutta aina päästäessä lähelle omaa ennätystä pitää katselijan olla tyytyväinen. Erityisen iloinen pitää olla satasen juoksijoista, vastatuuleen kauden parhaita aikoja. Kyllä suomalaisella pikajuoksijalla on mahdollisuudet Euroopan huipulle. Timo Salonenkin on parin vuoden vaivojen jälkeen kuntoutumassa. Maanantaina Urheilupuiston hitaalla radalla 10,65 oli jo aika kova tulos. Selkä nyt vaan olisi kunnossa.
Olli kirjoitti 28.07.2010 - 07:36
"Minun ja Ollin välinen keljuilu alkoi jo varmaan tympiä". Minun puolestani saatte nostaa kirjoitelun tasoa, puhua Aitolehden suurennetuista rinnoista ja Duisburgin pormestarin vastuista. Älkää vaan erehtykö keskustelemaan Uudenkaupungin tai vasemmistoliiton ongelmista. Niitähän ei ole. Pannaan vaan muualta leikeltyjä pontevia mietelauseita toinen toisensa perään.
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 08:21
Jokainen kirjoittaa mistä haluaa, on sitten moukka tai sivistynyt.
Muammar Gaiffari kirjoitti 28.07.2010 - 08:50
Käypäs Olli kupparilla iskemässä pahaveri pois. Ilkeilys alkaa todella tympiä.
Euripides kirjoitti 28.07.2010 - 09:11
Eiköhän tuo Martina Aitolehden rinnat ollut vaan ironinen heitto, vihjaus valtakunnan uutisten tasosta ja tärkeysjärjestyksestä. Mitä tuohon Vasemmistoliittoon tulee,tuntuu siltä, että Vasemmisto ei näiden taloudellisten resurssien niukkuuden aikoina oiken enää löydä identiteettiään, ei sen puoleen demaritkaan. Ei ole jaettavaa, yhteistä hyvää, Eurooppa alkaa näivettyä. Kauko-idässä sen sijaan vasemmistolaista ajattelua kaivattaisiin, mutta Kiinassakin kyseinen ideologia on jo huippunsa saavuttanut eikä se työläisen arjessa paljon siellä tunnu.
Koko maanosa on sellainen kaatopaikka, että ihminen, yksilö on pelkkää hyödykettä. Kun yksi hihnalla nääntyy, uusi astuu tilalle nääntyäkseen vuorostaan.
Anonyymi kirjoitti 28.07.2010 - 09:18
Ihan niin. Alkaa itseään sivistyneeksi luulevan porsastelu riittää. ei sun ole mikään pakko lueskella ei katsoa Aitolahden tissejä.
Olli kirjoitti 28.07.2010 - 11:24
Harto, on aika käydä keskustelua siitä, mitä vasemmistoliitto on ja mitä se aikoo. Myös Uudessakaupungissa. Vassarit ei ole mikään asianajo- ja viihtymispuolue.
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 12:22
Hienoa Olli, että tulee esityksiä. Toivottavasti tulet seuraavaankin kokoukseen ja keskustellaan. En ole, enkä taatusti tule olemaan minkään keskustelun esteenä ja puheenjohtaja voidaan vaihtaa ilman muuta. En ole enkä tule itseäni siihen hommaan tuputtamaan.
Euripides kirjoitti 28.07.2010 - 12:58
Punavihreä puolue kun on kyseessä, voi myös pohtia, onko talouskasvuideologialle edes vaihtoehtoja. kasvutalouden kyseenalainen ajattelu ainakin Suomessakin leviää. On myös niin, että mikäli kasvusta oikeasti myös voisi irrottautua, on yhteiskunnan rakenteita muutettava paljon, jotta kaikkien järjestelmien toimivuus ei romahda verotulojen laskiessa. kukaan ei tietenkään tiedä millainen kasvuton yhteiskunta olisi, joten teorioita ja alueellisia kokeiluja pitäisi saada aikaan pian.
Uudet ideologiat ovat kuitenkin hakusessa, kun lama vie verotuloja jokapuolella. Velkaa on otettu ja TOIVOTTU, että kasvu jatkuu kohta. Velkaantumisen tie on kuitenkin kuljettu jo loppuun.
Hoida siinä sitten sosiaali- ja terveysmenja tai koulutusta, jotka muodostavat valtaosan kuntien menoista.
Kaikenlaiset lähipalvelut ainakin leikataan, kuten U:Gin koulupalveluissa nähtiin.
Joko tarvitsemme sen kolmannen sektorin palveluja ?
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 13:02
Olen muuten samaa mieltä, mutta en oikein ymmärrä tuon kolmannen sektorin mukaan vetämistä. Minusta se on askel takaisin huutolaisyhteiskuntaan.
Se kolmas sektori kirjoitti 29.07.2010 - 13:14
Mikä se on? Tekeekö ihmiset siellä samanlaisia ammattitöitä talkoilla ilman vakuutuksia kuin he tekevät firmoissa, kunnissa ja valtiolla? Niin. Mikäs se onkaan se kolmas sektori?
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 16:39
Wikipedian mielestä 3. sektori on seuraava:

Kolmas sektori on yksityisen, julkisen sektorin ja perheiden väliin jäävä yhteiskunnallinen sektori, jonka tunnuspiirteitä ovat voittoa tavoittelematon talous, organisaatioiden tai ryhmien sosiaaliset (yhteiskunnalliset) tavoitteet.
Kolmannen sektorin toimijoita ovat muun muassa yhdistykset, osuuskunnat ja säätiöt.
Kolmannen sektorin talous eroaa yksityisestä (yritys)taloudesta siinä, että voittoa ei pyritä tavoittelemaan (non-profit). Jos vuotuista voittoa tulee, se sijoitetaan takaisin toimintaan. Verotuskohtelu on myös erilainen kuin yksityisillä yrityksillä.
Kolmannen sektorin organisaatioiden perustana ovat yhteiskunnallinen tai eettinen tavoite ja demokraattisuus (jäsen/ääni-periaate, ei omistajuuteen perustuva äänivalta). Organisaation tavoitteet lausutaan sen säännöissä.
Beats By Dre Cheap kirjoitti 15.03.2012 - 07:32
Hi, just wanted to let you know that I appreciate your post. I hope there will be more good posts here!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri