Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

28.07.2010 - 12:36

 Aioin ensin kommentoida Eupirideksen kommenttia, ei onnistunut. Kommentti on lyhyt, usein kokouksissakin etuilijat pyytävät kommentti puheenvuoroa ja sitten paasaavat vartin. Kaikki puolueet ovat identiteetti kriisissä. Maailma on muuttunut perusteellisesti viimeisten 20-30 vuoden aikana ja suurten organisaatioiden liikkeet ovat kankeita. Vasemmistoliittokin on muuttanut identiteettiään, nimeä myöden, perusteellisesti. Ongelma on vain se, että saamme kantaa edelleen vanhaa leimaa. Muutosta ei ole saatu suurten joukkojen tietoisuuteen.

Tullessani Lokalahden valtuuston, suuri asia oli päivähoidon järjestäminen. Ei ollut helppoa asian eteenpäin vieminen vaikka siitä oli lakisäädetty. Emäntien maaseudulla sen tarpeellisuutta pidettiin hyvin kyseenalaisina. Tämän tyyppisiä asioita riitti. Nyt olemme tulleet työssäkäyvien hyvinvointi yhteiskuntaan. Perinteinen vasemmisto ei kaipaa enää mitään suurta. 

Jostain syystä rahat ovat loppuneet ja joudumme enää pitämään yhteiskunnan palveluista kiinni. Uutta ei enää saada. Olemme joutuneet aikaan saatujen palveluiden ajajiksi. Konservatiiviseksi säilyttäväksi voimaksi. Sitä monetkaan eivät arvosta. Sitten ne huomataan, kun sairastutaan, lapsi tarvitsee päivähoitoa, koulutusta jne. Nopean tiedonvälityksen aikana tämä on tuonut populismin. Nopeasti hakataan julkisuuteen perätöntä tietoa minkä oikaiseminen on mahdotonta. Onnettomat tunarit selittää ine.

Tämä on mielenkiintoista keskustelua. Mikäli se pysyy asiallisena. Asiattomat solvaukset vievät aina maun ja tulee itsekkin vastattua samalla mitalla. Siinä se hedelmällinen keskustelu sitten onkin. Kannatta myös muistaa puolue eikä joku henkilö ole enää auktoriteetti minkä mukaan kaikki toimivat. Eriävät mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja. 

 

Tarmo kirjoitti 28.07.2010 - 14:03
- että onko asioita aina tarkasteltava puoluepolitiikan näkövinkkelistä ?- Kaikki poliittiset puolueet, koska ovat korporatiivisia, edustavat taantumusta, pyrkivät säilyttämään. Tuskin edes kommarit enää puuhaavat vallankumousta ?
- puolueet eivät tunnista eivätkä pysty reagoimaan ajan signaaleihin. - Vai mikä on Vas.liiton näkemys downshiftingiin tai slowlifeen ?? - Riittääkö missioksi vain kunnallisten peruspalvelujen puolustaminen ?
- luulenpa, että vaihtoehto- yms. yhden asian liikkeet pian saavat lisää kannatusta, mitkään puolueet eivät anna vastausta ajan kysymyksiin ...
- mutta kyllä sellaisella (poliittisella) liikkeellä olisi tilausta, joka aidosti ja uskottavasti ottaisi huolekseen oikeasti huono-osaisten olojen kohentamisesta, koska Suomi on kovaa vauhtia jakaantumassa hyväosaisiin ja syrjäytyneisiin, me ollaan kohta luokkayhteiskunta !
Euripides kirjoitti 28.07.2010 - 14:14
taisin mennä siinä 3. sektorin kuvitelmassani jo "Degrowwth"- ajattelun puolelle. deggrowthan tarkoittaa sitä, että siinä mallista pyritään edistämään vallitsevasta taloushegemoniasta vapaata sosiaalista ja ekologista hyvinvointia.
Googlaamalla tuon sanan saa mielenkiintoisia välähdyksiä mm. Economist- lehden artikkeleista
Anonyymi kirjoitti 28.07.2010 - 14:17
sana on siis Degrowth
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 14:31
Ei missään tapauksessa asioita pidä katsoa pelkästään puolueen näkövinkkelistä. Minulta nyt kysyttiin Vasemmistoliiton identeettiä ja vastasin siihen vähäisessä määrin. Minusta puolue on aika lähellä vaihtoehto liikkeitä. Annamme kaikille tilaa. Emme luule olevamme erehtymättömiä, joilla on ainoa oikea tieto.
Kysyt Tarmo niin hienoilla nimillä etten tunne niitä. Katson ne myöhemmin Googlesta. Kai ne sieltä löytyvät. Ei tietenkään missioksi riitä peruspalvelujen puolustaminen. Kunnallispolitiikassa se on tärkeä osa. Valtuuston ja hallituksen jäsenen pitää perusteellisesti ottaa niistä selvää, mikäli niitä aikoo puolustaa ja nämä ovat keskeisesti kuntalaisten asioita. En tiedä miten uskottovasti Vasemmistoliitto on pystynyt puolustamaan huono-osaisten asiaa. Kyllä se on eräs vassareiden missio. En tiedä miten uskottavasti esim. minä olen pystynyt toimimaan, mutta kyllä sosiaalisuus on minulle erittäin tärkeää.
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 14:44
Kävin katsomassa downshiftingin ja slowlifen. Hienoja juttuja minun mielestäni, Vasemmistoliiton kannasta ei ole aavistustakaan, jos sellainen yleensä onkaan. Näiden toteuttaminen vaatii sitten kyllä huonompiosaisten elintasoon melkoista parannusta. Ei voi luopua ellei ole mistä luopuu. Ruoka, asunto, lämpö ja vaatteet pitää kaikilla olla kohtuutasolla.
Tarmo kirjoitti 28.07.2010 - 15:51
- punaisena lankana oli kommentissani se, että elämää on myös (puolue)politiikan ulkopuolella - ja varsinkin siellä ! Siksi erityisesti nuoret sanovat "EVVK" ...
- ja politiikan tehtäväksi näen - lisätä ihmisten onnellisuutta - . Ja se taas tarkoittaa eri ihmisillä eri asioita - joillain perustarpeitten tyydyttämisen, toisilla ei vatsan vaan kultturin nälän (Crusell ! ) täyttämistä - eli elämyksiä.
- vahva kuntatalous on heikommassa asemassa olevan ihmisen perusturva, he käyttävät esim. noita perusterveyspalveluja kun taas Harto ja minä voimme (hyväosaisina) vaikkapa ajella Turun Pulssiin hoitoa saamaan ?
- ehkä puolueilla sentään on se tehtävä, että ne (ainakin puheissa )puolustavat heikompaa ja yrittävät ylläpitää pohjoismaista hyvinvointivaltiota edes sen verran, ettei tuo epäoikeudenmukaisuuskuilu kasva liian suureksi .....kuten taantuman aikana helposti käy kun työssäkäyvien ja kohtuueläkettä nauttivien ostovoima suhteellisesti kasvaa.
Ajattelija kirjoitti 28.07.2010 - 15:59
Downshigting eli elämän kohtuullistaminen ja slowlife eli leppoistaminen...näitä on pakon edessä joutunut iän myötä tekemään tai myös kohtaamaan esimerkiksi silloin kun työttömyys tönäisi talouttamme pitkittyen usealla vuodella. Kyllä siinä käytiin tarkkaan lävitse mikä onkaan tarpeellista menoa ja mikä ei.

Kun joudut olosuhteiden pakosta kohtuullistamaan elämääsi sairauden, varojen vähyyden tai työn puuttumisen takia, niin vaikka kutsuisitkin sitä downsiftaamiseksi, eivät naapurit sitä sinulta kadehdi.

Jotenkin nämä hienot, muodissa kulloinkin olevat termit tuntuvat mielestäni kuvaavan monesti hyvin toimeentulevien, kiireisten ihmisten kaipuuta siihen mitä heillä ei ole ja mitä heidän mielestään monella köyhemmällä on, mutta nuo onnettomat kun eivät osaa sitä arvostaa...nimitykset vain vaihtuvat aikakausittain.
Harto Forss kirjoitti 28.07.2010 - 16:04
En tiedä pystynkö Pulssissa hoitamaan terveyteni. Kerran olen ollut ja silloinkin oli lähete terveyskeskuksesta. Aika hurjia uutisia on alkanut tippua hallituksen budjetti seminaarista. Energiaveroa ollaan korottamassa niin, että lämmityskulut nousevat 15-20€/kk. Aika hurja korotus. Eläkeläiselle oli pientä lohtua, että tuloverotusta helpotetaan niin ettei eläkeläisen tarvitse enää maksaa enempää veroa kuin samansuuruista palkkatuloa saavan. Miksiköhän tämän eron annetaan syntyä uudistuksia tehtäessä? Muutama vuosi sitten tehtiin tämä tasausoperaatio. Tämä oli voimassa vuoden. Sitten tehtiin uudistus joka helpotti palkkatulo verotusta, eläkeverotus jäi entiselleen. En näe syytä miksi eläkkeestä pitäisi maksaa enemmän veroa. Putoaahan ansio eläkkeelle siirryttäessä varmaan keskimäärin yli 40%:ia.
Anonyymi kirjoitti 28.07.2010 - 16:25
Ei tarvitse kuin U:gin Sosiaalidemokraattisen puolueen arkeen, kun huomaa mitä se omilla aivoillaan ajattelimen tarkoittaa käytännössä
Anonyymi kirjoitti 28.07.2010 - 17:59
Porvarillista politiikkaa. Yritysten maksuhelpotus siirretään tavallisten veronmaksajien maksettavaksi. Pulssinkin menoista maksaa yhteiskunta ison osan.
Demarit kirjoitti 28.07.2010 - 21:07
Vaikeata on omilla aivoilla ajatteleminen, ellei niitä ensinkään ole.
VAARI kirjoitti 28.07.2010 - 21:51
- Hartonhan pitäisi vasemmistolaisena suorastaan rakastaa veroja ! Niillä kustannetaan se julkinen, suljettu sektori, jonka palvelujen tuottamisen laajentamista Harto kannattaa - eli siis henkeen ja vereen vastustaa palvelujen ulkoistamista markkinaehtoisesti ? - Mikä riski siinä on ?

Mutta - eikö demareilla ole AIVOJA ?- Voi olla, että siinä porukassa kaikkein vähiten käytetääm OMIA aivoja ja siksi TYHMYYS siellä tiivistyy - ainakin meillä U:gissa.- Jos vasurit olisivat nyt fiksumpia, heillä olisi 1.000 taalan paikka vallata demareilta tilaa vasemmalta laidalta, koska sydänkin on vasemmalla !
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 08:23
Ei kai kukaan mitään maksuja rakasta. Hyväksyn erinomaisen hyvin verotuksen. Siinä on aina se ristiriita, että alhaisella verotuksella pitäisi saada hyvät palvelut. Gallupeidenkin mukaan ihmiset hyväksyvät ennemmin verojen noston ennenkuin palveluiden heikentämisen. Yritetään kehittää toimintoja. En vastusta yksi oikoisesti palveluiden ulkoistamista. Hyväksyn ne joilla saavutetaan paremmat palvelut halvemmalla. Myös erikoistehtävät joihin ei ole yhdellä työpaikalla riittävästi töitä tai mahdollisuuksia ammatissa kehittymiseen. Riski ulkoistuksessa on se mm, että ulkoistuksen jälkeen paluu omaan palvelutuotantoon on lähes mahdoton. Siinä sitä sitten ollaan lirissä ja tästä on aivan riittävästi esimerkkejä.
Varmaan tilaa on vasemmalla. Kovasti yritetään puolueen kannatusta kasvattaa, niinkuin kaikki muutkin. Ei vaan onnistu. Kaikki joilla on siihen tietoa ja taitoa hallussa otetaan ilomielin mukaan ideoimaan ja tekemään. Takavuosina puolueissa, niin meilläkin, tahtoi olla vain yksi totuus ja toisinajattelijat nujerrettiin alta aikayksikön. Nykyisin ainakin minä pyrin kaikinvoimin vapauden säilyttämiseen. Olen vain huomannut, että politiikassa on harvinaisen paljon mukana ainoan totuuden omaavia. Ovia paiskotaan heti, ellei kaikki ole samaa mieltä. Tulehan sinäkin vaari mukaan. Ei meillä ole ikärasismia.
tiedätkö Harto kirjoitti 29.07.2010 - 08:23
mitä on varattu ekuja putjetissa Rauhan-ja Alisenkadun risteykseen rakentamiseen ja mitä tarjousten antaneet urakoitsijat pyytävät..
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 09:00
Keskustan liikenneväyliin on varattu 80 000€. En nyt muista oliko tämä raha nimenomaan kyseiseen kohteeseen. Enkä myöskään tiedä onko urakkatarjoukset pyydetty ja saatu. Tämä on huono ajankohta asioiden selvittelyyn, lomat on vielä menossa. Ensi viikolla alkaa "Lyyti kirjoitteleen".
Euripides kirjoitti 29.07.2010 - 10:02
Ministeri Kataisen hehkutukset ovat psykologialtaan vaarallista toimintaa. Metallissa on yhä 20 000 työtöntä ja laivatilauksia ei ole ollut vuosiin. Ei paljon lohduta monitoimimurtajien mahdollinen aloittaminen "joskus", ei se tuo ulkomaan valuuttaa, jolla tätä korttitaloa ylläpidetään.
OIKEIN kirjoitti 29.07.2010 - 13:22
että kulutusta aletaan verottamaan ja liittyen ilmastoon. Mutta koska se tulee lentoliikenteeseen se ilmastoverotus?
Niinpä kirjoitti 29.07.2010 - 16:04
Euripideksestä Lokalahden valtuuston kautta nopeaan tiedonvälitykseen ja
eriävät mielipiteet ovat sallittuja ja toivottuja. Just joo. Puolueiden identiteetti on niin kun tässä otsikkona. Tule nyt vikkelästi apuun, sää Olli. On vasemmiston aika puhua.
Niinpä kirjoitti 29.07.2010 - 16:54
ekkö itte keksi mittään törkeyttä ku pitää apua huudella.
Euripides kirjoitti 29.07.2010 - 17:12
Häh? Mitä oikein tarkoitti tuo Lokalahden valtuusto ? Oliko kommentti pöpilästä kirjoitettu?
Anonyymi kirjoitti 29.07.2010 - 17:54
pitääkö puolueille, jotka ovat eksyksissä maksaa niin mielettömiä puoluetukia? 90 000 euroa/kansanedustaja/ vuosi
puolueiden ongelma kirjoitti 29.07.2010 - 18:43
Kun yksinkertaisista asioista tehdään rakettitiedettä
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 18:52
Kerro mikä siinä oli vaikeatajuista niin yritän kirjoittaa selkokielellä.
Anonyymi kirjoitti 29.07.2010 - 19:10
Euripides on mitä ilmeisemmin persu. Niille pittää vääntää rautalangasta ja silti perille meno epävarmaa.
Euripides kirjoitti 29.07.2010 - 19:52
"Euripideksestä Likalahden valtuuston kautta nopeaan tiedonvälitykseen ja eriävät mielipiteet sallittuja ja toivottuja" siis... en kyllä käsitä edellä olevaa lausetta, enkä todellakaan ole perussuomalailnen enkä minkään muunkaan maalainen.
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 20:29
Anteeksi luulin, että kommentoit juttuani. En minäkään sitä kommenttia ymmärtänyt.
Hyvä Suomi kirjoitti 29.07.2010 - 20:30
Hienoa kun Suomella on taas kestävyysjuoksijoita. Peräti 2 edustajaa vitosella ja kympillä. Tärkeintä ei ole voitto vaan jalo kilpailu. Siinä lönkyttelette, 14,17 vitosella ei taida olla tulosvastuullista eikä verovaroin perusteltua
Harto Forss kirjoitti 29.07.2010 - 20:39
Heikosti meni. Aina pitää olla optimisti. Kehitystä on vime vuosiin nähden niinkuin sanoit 2 alitti vaaditun tulosrajan ja pääsi mukaan. Toivottavasti ei Räsänen saanut mitään kauhua siitä miten kaukana menee jo Euroopankin kärki. Oli meillä paremmat juoksijat kuin Ruotsilla. Ikävää Halvarin kyynärpää vamma.
Niinpä kirjoitti 29.07.2010 - 21:24
Tarkoittaa sitä, että en oikein ymmärtänyt otsikon alle kirjoitettua tekstiä. Mutta on muitakin asioita mitä en ymmärrä näissä tietokoneella kirjoitteluissa.
Anonyymi kirjoitti 30.07.2010 - 14:57
Mitenkähän tietokynällä kirjoitettua on vaikeampi ymmärtää kuin kosmoskynällä kirjoitettua?
Aika kova juttu kirjoitti 31.07.2010 - 12:53
tuolla Lohimiehen blogissa. Köyhyyttä näköjään riittää ja heidän puolustajia ukissa todellakin tarvittaisiin!!!
Harto Forss kirjoitti 31.07.2010 - 13:04
Varmasti näin on, mutta meni se heti Lohimiehen blogissakin siihen, että ne avuntarvitsijat on somaleja ja kotimaiset spurguja ja näitähän ei auteta. Silloinkin kun puhuttiin ns. mummonmökkien hankkimisesta, monen mielipide oli "Ei mitään asuntoja, ruumisauto voi aamuisin käydä Rauhanpuistosta hakemassa vainajat pois". Ei tässä ilmapiirissä yhteiskunnan apu ole mahdollista, tarvitaan hyväsydämisiä yksityisiä ihmisiä.
MEINAAKO SOSIAALIJOHTAJA kirjoitti 31.07.2010 - 15:12
Helvi Heiniö EKUILLA ratkaista näiden huostaan otettujen yli 40 lapsen ongelmat.Olisko ollut syytä ratkaista tälläiset ongelmat paljon ennen perheissä, kun suoritettiin huostaan otto.
Harto Forss kirjoitti 31.07.2010 - 16:13
Ei varmasti aiota. Vuosia on jo panostettu ennalta ehkäisyyn. Ikäväksi huostaanotto kasvaa jatkuvasti. Se on erittäin kallista, kaiken inhimillisen lisäksi. Tämä on nykyisen kiireisen yhteiskunnan ongelma. Suhteellisesti huostaanottoja tapahtuu saman verran joka puolella. Juuri oli lehdessä miten Turku huokailee n. 400:n huostaanotetun kanssa.
Hyvä Suomelle kirjoitti 31.07.2010 - 17:38
Aika kovaa lönköttelyä kun vauhti on n.2.51km. Normaalisti lönköttelyksi kutsutaan n.6 min kilometrivauhtia, jos Hyvä Suomi pystyy itse siihen niin kannattaisi miettiä Kalevan kisoja.
Harto Forss kirjoitti 01.08.2010 - 09:23
Sunnuntaisessa TS:ssä on aina kielentutkijan kirjoittama juttu Suomen kielen ongelmista. Tänään hän vastasi kysymykseen, milloin sanat kirjoitetaan yhteen ja erikseen.Olin ikionnellinen, kun se ei olekaan itsestäänselvää. Hän antoi lyhyen ohjeen, "Kirjoita sanat aina erilleen ellei ole erityistä syytä kirjoittaa niitä yhteen".
Joni Lohimies kirjoitti 04.08.2010 - 14:51
Harto on nyt taas vähän eksyksissä!!!! Tässä pätkä kirjoittamastani jutusta ja sen verran vielä tarkennusta, että tuolla ruokajonossa EI OLE YHTÄÄN SOMALIA NÄKYNYT!!! Eli yrität taas syyttä mustamaalata minua, tai sitten et vaan osaa lukea!

"Mutta se on harhaluulo, että ruokaa hakisi vain spurgut! Totuus on se, että tuossa jonossa on todella paljon lapsiperheitä, vanhuksia, venäläisiä ja vähäosaisia joka hemmetin skaalasta. Siis IHMISIÄ joilla on nälkä!!! Totuuden nimissä, oli siellä kyllä mun mielestä myös sellaisia, että täytyy ihmetellä, että mitä ne siellä tekivät, mutta mene ja tiedä..."
Harto Forss kirjoitti 04.08.2010 - 16:05
En tarkoittanut sinun kirjoittamaasi vaan kommentoijia.
Joni Lohimies kirjoitti 04.08.2010 - 19:10
Anteeksi. Tulkitsin kommenttisi väärin.
Beats By Dre Cheap kirjoitti 15.03.2012 - 07:32
Hi, just wanted to let you know that I appreciate your post. I hope there will be more good posts here!
Beats By Dre Cheap kirjoitti 16.04.2012 - 10:53
How famous that it is only you just only you that can write the aticle perfect!
Polo Outlet kirjoitti 28.04.2012 - 09:54
It’s a great tip on Do It yourself stuff. Thanks!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri