Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

05.08.2010 - 10:16

 Aamun lehdissä oli melkoisesti juttuja kirjoista. Pari niistä sai mielenkiintoni heräämään. TS:ssä oli Teemu Kaskisen "Sinulle yö". US:ssä Jaakko Varimaan kirja Arctic Seasta.

 
En pidä sotakirjoista, varsinkaan isänpäiväksi ilmestyvistä. Hyviäkin sotakirjoja tietysti on. Kärjessä ehkä Väinö Linna ja Ernst Hemingway. Samoin olen lukenut mielenkiinnolla sotahistoriallisia kirjoja. Lähtemättömästi on jäänyt mieleen jo lapsena lukemani kirja Pauluksen Stalingradin retkestä. Minulla on ollut myös ollut onni keskustella 17-vuotiaana reissussa sotilaana olleen saksalaisen kanssa.
 
Kaskisen kirjasta Turkkarissa kirjoitettiin niin mielenkiintoisesti, että taidan lukea sen. Kirja on fiktio tulevaisuudesta. Norjan ja Suomen välille syttyy sota ja Norjan Nato kaveri USA hyökkää Suomeen. Kirja ei kerro sodasta ylätasolla vaan sotilaan näkökulmasta. Kuulemma hyvin raaka teos. Niinhän se sota on.
 
Arctic Sea on nykypäivän historiaa. Siitä on ollut paljon uutisia. Ne tulevat päivittäin ja selkeä johdonmukaisesti etenevä kuva tapahtumista jää hämäräksi. Luulin kirjan olevan tähän selkeä apu. US:n jutussa kerrottiin kirjoittajan tehneen tapahtumista omat johtopäätökset. En taida lukeakaan. Ei se ole selkeä kuva tapahtuneesta. Mikäli kirjoittajalla on oma näkökulma miksi kaikki on tapahtunut niin tapahtumista tuodaan esille ne jotka tukevat tukevat kirjoittajan fiktiota. Myös tapahtumat tuodaan esille määrätystä vinkkelistä. Taitaa olla liian tuore tapahtuma tosiasioiden muodostamiseen.
 
Jorma Aaltonen kirjoitti 05.08.2010 - 12:50
Muutamat muutkin ovat näköjään kivunneet koneelleen maaseudun rauhasta.
Huomasin, että Harto on lukenut Tapani Baggea. Julkaisimme( turbator) kesäkuussa häneltä pienoisromaanin "Kasvot tuulilasissa", johon sai häneltä tietysti myös omistuskirjoituksen. Tuttu mies,ja erityisen hieno luonne, vaikka tekee murhia ja vuodattaa verta sivuillaan. Poikkeaa toimistollamme aina kun Turussa käy.
Mitä tuohon Juhan mahdolliseen mielipidekirjoitukseen tulee, luulen että häneltä ei irtoa maahanmuuttomyönteistä kirjoitusta. Tietäisin, jos sellainen olisi olemassa. Kukaties vierastyövoimasta on ollutkin jotain, en muista. En nyt sentään kilpasille yleisönosastossa hänen kanssaan ryhtyisi, vaikka olenkin aika kriittinen Suomen pakolaispolitiikan suhteen. Siis nimenomaan tämän Euroopan myötämielisimmän politiikan, jossa toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee. Esimerkkinä "ankkurilapsipolitiikka."
Huh kirjoitti 05.08.2010 - 13:09
Tapani Bagge, siis haloo, Tuttu mies,ja erityisen hieno luonne, vaikka tekee murhia ja vuodattaa verta sivuillaan. Poikkeaa toimistollamme aina kun Turussa käy.
jaahas kirjoitti 05.08.2010 - 13:31
taas on liikkeellä tyhmiä. Eiköhän tuossa tarkoitettu kirjan sivuja.
Jorma Aaltonen kirjoitti 05.08.2010 - 13:35
Niin, Ei Tapani murhaa siviilissä ketään vaan kirjojensa sivuilla. Mutta on silti erityisen hieno luonne.

Täällä on näköjään sama peli kuin ennenkin: on oltava tarkkana miten ja mitä kirjoittaa. Ihan sama.
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 14:35
6. Väite: Yksin saapuvat turvapaikanhakijalapset ovat ”ankkurilapsia”. Vanhemmat käyttävät lapsiaan hyväkseen lähettäessään heitä yksin Suomeen, jotta voisivat itse tulla perässä.


Totuus on se, että yksintulleet lapset ovat erityisen haavoittuvainen ryhmä turvapaikanhakijoiden joukossa. Suomeen ilman vanhempiaan saapuneiden turvapaikanhakijalasten määrä on viime vuosina vaihdellut alle sadasta noin 700 vuodessa. Vuonna 2009 Maahanmuuttovirasto myönsi oleskeluluvan 247 alaikäiselle yksintulleelle turvapaikanhakijalle. Loput saivat kielteisen päätöksen tai heidät palautettiin Dublin-asetuksen mukaisesti toiseen EU-maahan.

Eniten alaikäisiä saapuu väkivaltaisista konflikteista kärsivistä maista kuten Irakista, Somaliasta, Afganistanista ja Kongosta. Monet ovat kokeneet aseellisia hyökkäyksiä ja taisteluita, he ovat vaihtaneet asuinpaikkaa useaan kertaan ja heidän perheenjäseniään ja läheisiään on kuollut tai kadonnut.

Lapsi voi olla vaarassa häneen itseensä tai perheeseensä kohdistuvan vainon vuoksi. Vanhemmat tai muut huoltajat voivat myös lähettää lapsensa pois turvatakseen tälle paremman elämän. Toisinaan lapsi pakenee oman perheensä tai sukunsa häneen kohdistamaa uhkaa, kuten pakkoavioliittoa, kunniaväkivaltaa tai silpomista.

Olipa syynä alaikäisen kotimaastaan lähtöön mikä tahansa edellisistä, ilman huoltajaa tulleella turvapaikanhakijalapsella on yleensä ollut hyvin vähän vaikutusvaltaa omaan haavoittuvaan asemaansa.

Mikäli lapselle myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa toissijaisen tai humanitaarisen perusteella, on hänellä oikeus saada Suomeen vanhempansa ja alaikäiset sisaruksensa. Tosin humanitaarisin perustein oleskeluluvan saanut lapsi saa vanhempansa Suomeen vain, jos vanhemmat pystyvät elättämään itsensä.

Mikäli yksintullut alaikäinen ehtii täyttää 18 vuotta ennen kuin päätös turvapaikkahakemukseen tulee, hän ei ole enää oikeutettu perheenyhdistämiseen.
Lapsen vanhemmat tai huoltajat saattavat myös olla kadoksissa tai kuolleita. Kaikkiaan yksintulleiden alaikäisten omaisia on tullut Suomeen (Maahanmuuttoviraston vahivstamattomien tilastojen perusteella ) viimeisen kymmenen vuoden aikana 914. Heistä 858 oli somalialaisia, 22 afganistanilaisia, 16 irakilaisia ja yhteensä 16 Venäjältä, Kamerunista, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Pakistanista. Muista maista yksin tulleet lapset eivät ole saaneet 2000-luvulla yhtäkään omaistaan Suomeen.

Perheenyhdistämishakemusten käsittelyajat ovat erittäin pitkiä, jona aika perheenjäsenet voivat olla vaarassa joutua oikeudenloukkausten kohteeksi tai jopa tapetuiksi.

Lapsia kuuluu suojella paitsi pakolaisina, myös ensisijaisesti lapsina. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus valtioiden antamaan erityiseen suojeluun ja tukeen.
Toisen maailmansodan aikana vanhemmat lähettivät Suomesta yli 70 000 lasta turvaan Ruotsiin ja Tanskaan.
Lähde: Suomen Pakolaisapu
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 14:54
edellä kirjoitettu on varmasti oikeansuuntainen, mutta paljonko väärinkäytöksiä on ?

Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 14:57
Edellä väitettiin, että humanitäärisistä syistä oleskeluluvan saaneet lapset saavat omaisensa (vanhempansa) Suomeen, jos pystyvät elättämään itsensä.
Ei se kyllä käytännössä ole niin!!
Harto Forss kirjoitti 05.08.2010 - 16:13
Tulin juuri Eka-pizzeriasta syömästä. Noutopöytä juomineen 9€ ja hyvää ruokaa. Erinomaista ruokaa on myös Sepänkadun kiinalaisessa ravintolassa. Molemmissa omistajat puhuvat myös Suomea. Kyllä tämä monikulttuurisuus on ainakin ruuan suhteen hyvä juttu.
Harto Forss kirjoitti 05.08.2010 - 16:28
Kriisikuntaehdokkaiden kärjessä ovat talouslukujensa perusteella Honkajoki, Raasepori, Taivassalo, Evijärvi ja Vihanti.
Yllä oleva uutinen julkistettiin tänään. U:ki ei ollut mainituiden 15 huonoimman kunnan joukossa. Kumpi nyt olikaan se mallikunta?
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 16:54
Ei näistä pizzerioista ainakaan vastaavanlaisia vientiyrityksiä synny kuin niiden ulkomaalaisten yrityksistä, jotka tulivat Suomeen 1800- luvulla, Nimet tunnetaan tänäkin päivänä, niitä ei kai kannata toistaa.
Suomessa on ongelmia jo näiden edullisten pizzerioiden kanssa. verotarkastajat eivät hevin niihin mene (erään tarkastajan mukaan) ja ne saavat vähennyspuolelle kuitteja jopa Ranskasta saakka. Kuka ryhtyy tekemään verontarkastusta?
Työaikalakeja ei tunneta, eläkekertymiä ei synny, omistaja vaihtuu usein, koska valinnanvaraa isoissa perheissä on.

Nämä ovat niitä vasemmistoliiton ruokapaikkoja hintapolitiikaltaan. Halpaa on, koska yhteiskunnan kulut on vähemmällä.
Ehkä meillä U;gissa on tämäkin asia toisin,tuskin millään starttirahalla on perustettu
ELY-keskuksesta lähtevät liikkelle kirjoitti 05.08.2010 - 17:18

http://www.ts.fi/online/kotimaa/143981.html
Harto Forss kirjoitti 05.08.2010 - 17:19
Ei kommenttini ollut mitään vassareiden puolueohjelmaa. Ainoastaan toteamus U:kin ruokapaikoista. Eikä näissä nyt mitään halpaa ole, ehkä jopa keskimääräisen lounaan hinnan yläpuolella. Eka-pizzerian omistaa edelleen perustaja. Kiinalaisessa on toinen omistaja. Ensimmäisen ruuassa ei paljoa kertomista ollutkaan jälkipolville. Miksi suhtaudumme niin kovin vihamielisesti toiseen ihmiseen? Ei minusta ole vastenmielistä tutustua uusiin asioihin, maihin eikä muuhunkaan. Sen vähän kuin matkustelen pyrin syömään paikallista ruokaa. Pihvin ranskalaisilla saa U:kistakin.
Onhan tuo tuttu sanonta "Onneksi Schuman tappoi Bobrikoffin eikä Sinebrykoffin". Eiköhän niitä yrittäjiä kaiken kokoisia tarvita. Me ollaan kaikki jollain alalla hyviä jossain taas vähän huonompia.
Muammar Gaiffari kirjoitti 05.08.2010 - 17:38
Tän päivän Iltiksen kolumnista katkelma. "Rautatieasemalta metroon tuli samasta ovesta kaksi mustaihoista miestä. Nuoria, siististi pukeutuneita ja selvin päin. Heidän perässään tallusti lyhyenläntä, mutta harteikas mies oluttölkki kädessä. Hän oli kalju ja tatuoitu. Sinisessä t-paidassa luki isoin kirjaimin Suomi ja kaulassa oli leijonakoru. -Saatanan apinat painukaa takaisin viidakkoon. Vitun apinat tarvi siinä vittu ylvästellä, leijonamies hoki hokemasta päästyään". Tällaisen kaltaista kokee varsinkin pääkaupunkiseudulla joka päivä. Onko Suomi sivistynyt kansa vai onko menossa ensi askel metsän ulkopuolella.
Suomipaitainen mies kirjoitti 05.08.2010 - 17:44
puhui asiaa! Kiitos hänelle. Taidankin tuntea miehen. Hän on meille kaikille suomalaisille sukua. Rasisti niin kuin me muut. Puki varmuuden vuoksi Suomipaidan päälleen, otti kepusta voimaa jotta sai sanansa julki. Hyvä. Ota Muammari somaleita naapuriisi asumaan niin tiedät. Tuskin muutaman vuoden päästä enää niitä ihannoit niin kuin nyt!
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 17:44
http://www.kaleva.fi/uutiset/korruptio-viihtyy-piilossa/864711
- keijo- kirjoitti 05.08.2010 - 17:50
Kyllä näitä ääripään esimerkkejä löytyy, puoleta jos toiseltakin. Ei nyt kannattaisi yleistää, ei noita suomipaitaisia juoppoja nyt joka lähtöön ole. Kuten ei fiksuja vastapuolen edustajiakaan.
Juappo kirjoitti 05.08.2010 - 17:53
Hartsi tuosta Suomen korruptiosta jokin aika sitten kirjoittelikin. Meillä se tunnetaan Hyvä veli-systeeminä.
Muammar Gaiffari kirjoitti 05.08.2010 - 17:54
Minkäs verran täällä on somaleita naapureina, ku niitten käyttäytyminen nii hyvin tunnetaa.
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 18:00
Muammar Gaiffarille: yksi ukilainen nainen asuu Turussa (tiedäthän tuon kaupungin, 70 kilsaa täältä kaakkoon), siellä asuu somalialaisia ja muitakin kansakuntia. Mutta eihän se meidän asiamme ole, mitäs asuvat sellaisissa kaupunkeissa
Wikipediasta kirjoitti 05.08.2010 - 19:02
jokin aika sitten näytettiin TV:ssä eräästä itäsuomalaisesta pakolaiskeskuksesta "ankkurilapsia", joilla oli äänenmurros ollut aikapäiviä. Vaalea virkailijanainen selitti, että nämä pojat ovat niin kovia kokeneet, että vaikuttavat vanhemmilta.

Uskomatonta paskaa! Muslimi-"pojat" naureskelivat ohjelmassa, kärsimyksistä ei ollut merkkiäkään. Seuraavassa ote Wikipediasta, mikä selvittää kuinka paljon Suomea yritetään käyttää hyväksi:

Suomessa termiä "ankkurilapsi" - käytetään lapsista, jotka lähetetään maahan etukäteen mahdollisesti väärennettyjen henkilöllisyyspapereiden turvin ja jotka saavat oleskeluluvan Suomesta. Tämän jälkeen muu perhe pääsee maahan perheiden yhdistämisen avulla. Suomen ulkomaalaislain 36 §:n toisessa momentissa kuitenkin säädetään maahantulosäännösten kiertämisen vaikutuksesta perheenyhdistämiseen. Lainkohdan mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perustelua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen[2]. Maahanmuuttovirasto on soveltanut pykälää perheenyhdistämistä koskevissa ratkaisuissaan, ja päätökset ovat jääneet voimaan myös Korkeimmassa hallinto-oikeudessa[3
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 19:05
Forssille: ei maahanmuuttokriittisyys välttämättä tarkoita, että vihataan ihmistä. Siellä missä ongelmia on, on todellisia ongelmia. Ei tietenkään Nopperlassa ole, eikä varmaan tulekaan.
suomessa on liikaa  kirjoitti 05.08.2010 - 19:07
pakolaisia kun on on suomalaisiakin liikaa työttömänä.
jorma Aaltonen kirjoitti 05.08.2010 - 19:23
Jo on Harton kirjasivut saaneet mielenkiintoisemman jutun aiheen. Väliäkös hällä, jos ei kiihoteta kansanryhmää vastaan, eikä näytetä kiihottavankaan. Yleisellä tasolla on pysytty.
Näin myös tuon mainitun Tv-ohjelman ja ihmettelin miten noiden miesten iäksi sanotiin 14-16 vuotta, ja vielä virkailija perusteli tämän "miehisyyden" johtuvan kovista kokemuksista. Kaikenlaista tuli mieleen kyseisetä virkailijastakin.
Nämä herrat tulivat Kurdistanista muistaakseni.
Harto Forss kirjoitti 05.08.2010 - 19:32
Kyllä minusta viha kohdistuu ihmiseen, jos kirjoitan käyneeni pizzeriassa syömässä ja saaneeni hyvää ruokaa niin aletaan hakea jos jotain huonoa ulkolaisten ravitsemusalan yrityksistä. Maahanmuutto kriittisyys kohdistuu johonkin muuhun kuin saatuun palveluun. Varmasti on ongelmia miksi tosiasioita kiistäisin ja suhtautumiseni maahanmmuuton erimuotoihin näkyy blogi kirjoituksessani. Eipä täällä talvisin näy edes saamelaisia, joten ei täällä muita ongelmia ole kuin vaimo. Kesäisin on kymmenkunta mökkiä ja yhtä niitä asuttaa maahanmuuttaja. Ei ole ollut ongelmia.
Muammar Gaiffari kirjoitti 05.08.2010 - 19:53
Hyvänen aika yksi ukilainen on nähnyt somalin. Näkeekö vielä painajaisia.
Jorma A. kirjoitti 05.08.2010 - 19:56
monta kertaa herättää enemmän tunteita, kun naapuriin asettuu Suomessa vähän pidempään viihtyneet vähemmistöt. Mutta nyt Kalevan kisoihin.
Anonyymi kirjoitti 05.08.2010 - 21:43
I'm not black but there's times I wish I could say I wasn't white.
Frank Zappa
Olavi Mäenpää kirjoitti 05.08.2010 - 23:20
Blogeja selaillessani satuinkin keskelle mielenkiintoista keskustelua. Olen pakotettu kommentoimaan nimimerkin: Anonyymi kirjoitusta klo. 14.35, koskien maahamme ilman huoltajaa saapuneita lapsia. Heistä käytetään usein viranomaiskielessäkin nimitystä: "ankkurilapset".

Anonyymi kirjoittaa mielestään asiantuntevasti: "Tosin humanitäärisin perustein oleskeluluvan saanut lapsi saa vanhempansa Suomeen vain, jos vanhemmat pystyvät elättämään itsensä". Voi jospa asia olisikin näin, mutta kun ei ole!

Olen Turn kaupunginvaltuutettuna kohta 18-vuotta hyvinkin läheltä seurannut Turkuun tapahtunutta kaikensortin maahanmuuttoa. Yksi kiinnostavin ryhmä ovat olleet nämä ns. ankkurilapset.

Valaisen esimerkillä, mikä on ankkurilapsi. Turun torilla yöllä klo.03.00 koputtaa parkissa seisovan poliisiauton oveen alaikäinen lapsi. Hänellä on kädessään lapulle kirjoitettuna: "olen alaikäinen, tulen Somaliasta ja haluan turvapaikan". Poliisit ottavat lapsen kyytiin, ajavat laitokselle ja hälyttävät lastensuojelun yöpäivystyksen. Paikalle tulee viipymättä kaksi lastensuojelun virkailijaa Turun talousalueen yhteisestä päivystysorganisaatiosta.

Paikalle hälytetään myös somaliankielen tulkki. Pikavauhtia suoritetaan ns. ensipuhuttelu. Lapsi ei koskaan paljasta kuinka hän on Suomeen tiensä löytänyt. Puhuttelun jälkeen lastensuoelun virkailijat vievät lapsen lähimpään vastaanottokekukseen, jossa on tilaa. Vienti tapahtuu taxilla, sillä virkailijat eivät saa määräyksien mukaan käyttää siirtoon omia autojaan.

Heti seuraavina päivinä lähtee keskuksesta paperit ulkomaalaisvirastoon lapselle oleskeluluvan saamiseksi. Lupa tuleekin pikavauhtia, koska alaikäiset lapset ovat erityisessä suojeluksessa.

Sitten alkaakin tapahtumaan. Jostain ihmeen kautta tieto myönnetystä oleskeluluvasta kiirii Somaliaan. Sieltä tulee ulkomaalaisvirastoon lasten vanhempien yhteydenotto, missä pyydetään järjestämään lapsen isä, äiti, isoäiti, isoisä, veljet, siskot sekä myöskin isän ja äidin ottolapset Suomeen, perheidenyhdistämissäännösten nojalla.

Suomella ei ole mahdollisuutta kieltäytyä, vaan yhdistämisprosessi pistetään pikavauhtia käyntiin.

Somaliasta yhden ankkurilapsen oikeuksien perusteella Suomeen tulevien perheiden koko on viime vuosina ollut n. 10 - 25 perheenjäsentä. Olen saanut haltuuni lukuisia jäljennöksiä tällaisista prosesseista. Erityisesti ulkomaalaisvirastolle tuottaa harmaita hiuksia mainitsemani ottolapset. Mutta viranomaiset eivät voi mitään, koska ottolapsista on todisteena paikallisen shariaoikeuden leimatut asiakirjat (leima yleensä väriltään punainen). Tällaista oikeuden asiakirjaa ei pirullakaan pysty väärennökseksi väittämään. Lisäksi perheenjäsenet maahantulopuhuttelussa potevat poikkeuksetta muistamattomuutta!!!!

Jokainen voi tykönään miettiä käydyn maahanmuuttoprosessin rehellisyyttä ja erityisesti kuinka usein alta kymmenvuotias lapsi on osannut ypö-yksin matkustella toiselta puolen maapalloa maahamme. Nimimerkki Anonyymi, kuten kaltaisensa kiihkohumanistit, ei tietenkään suostu edes ajattelemaan mahdollisuutta, että lapsi olisi Suomeen järjestetty jonkun organisaation toimesta.

Anonyymin väite siitä, ettei ankkurilapsi saa perheenjäseniään Suomeen ennen kuin he pystyvät itsensä elättämään on vertaansa vailla oleva valhe!

Tällä hetkellä ulkomaalaisvirastossa odottaa 5000 perheenyhdistämishakemusta käsittelyään yksistää somaliasta tulleiden ankkurilapsien perheille. Suomelle on ollut vielä pelastuksena ulkomaalaisviraston työvoimapula, mutta kuinka kauan, sillä painostus humanitäärisiin syihin veroten on ankara. Valitettavasti tässä painostuksessa ovat keihäänkärkenä juuri Anonyymin kaltaiset suomalaisetkin!

Kokonaan toinen juttu on, mitä tuollainen show suomalisille veronmaksajille kustantaa!

Silleen kirjoitti 06.08.2010 - 07:24
Vakka, kansi ja klapsahdus.
Harto Forss kirjoitti 06.08.2010 - 09:44
Heinäkuussa virisi keskustelu siitä, että Kaupungin avustukset olivat vuonna 2008 4milj/€ ja 2009 ne olivat 11milj/e. Järkyttävä 7 milj/€ nousu. Nousu johtuu siitä, että Novidasta tuli kaupungin omistama liikelaitos. Tällöin Novidan valtionavustukset maksetaan kaupungille. Kaupunki taas maksaa rahan Novidalle avustuksena. Tämä on kirjanpito ohjeiden mukaista. Näin ollen ei ole tullut mitään rahallista muutosta, raha kiertää vain kirjanpidossa erilailla.
-Juha A.- kirjoitti 06.08.2010 - 10:06
Kiitos Olli M. erittäin valaisevasta kommentista!
Kyllähän tämä eriarvoisuus kirjoitti 06.08.2010 - 13:03
näkyy UUDESSAKAUPUNGISSA aivan selvästi kaikki jotka ovat TULLISTA tulleita ovat POROMUNAN purijoita kuulin juuri viimeviikolla tämän sanan,kun kinasivat määrätystä asiasta.
Anonyymi kirjoitti 06.08.2010 - 13:19
Totta. Vanhemmissa ikäluokissa tämä rasismin muoto on suorastaan häkellyttävää. Eivät kelpaa ukilaisiksi edes täällä syntyneet mikäli vanhemmista on toinenkin maassamuuttaja tai liitosalueelta. Ei kyllä pidä ihmetellä miten sitten suhtaudutaan maahanmuuttajiin.
Anonyymi kirjoitti 06.08.2010 - 13:22
mitä ukilaiset ymmärtävät maahanmuuton ongelmista ? Ne jotka ovat keskellä näitä ongelmia, tietävät kyllä miksi ns. rasismi lisääntyy.
Harto Forss kirjoitti 06.08.2010 - 13:40
Pitää yrittää käyttää aikaa myös oikeiden asioiden selvittelyyn. Lomien aikana kysyttiin tuosta Alisenkadun yksisuuntaistamisesta ja risteys järjestelyistä Askondin paikkeilla. Siihen on varattu rahaa 80 000€. Urakkatarjoukset on pyydetty ja halvin tarjous oli n. 300 000€. Suunnitelma on paisunut kuin pullataikina alkuperäisestä. Tullut kaapelointeja, valaistusta ym. Homma jää ainakin tältä vuodelta tekemättä.
KIITOS HATRO  kirjoitti 06.08.2010 - 14:16
Alisenkadun tiedoista.
Pipsa kirjoitti 06.08.2010 - 14:35
Tulevaisuuden yhteiskunta on kansainvälinen, ovat nämä pikkumiehet sitten mitä mieltä tahansa.
joopa joo kirjoitti 06.08.2010 - 14:42
Kansainvälinen kylläkin, mutta maassa maan tavalla silti. Pysytäänpä tarkkana.
ja  kirjoitti 06.08.2010 - 14:42
Erityisesti länsimaissa länsimaisella tavalla
JEES kirjoitti 06.08.2010 - 14:55
Näin on että elintaso laskee meillä ja eriarvoisuus nousee. Kiitos puolueiden jotka ajaa vaan omaa järjestöetuaan. Vaaleista vaaleihin sama kuvio. Amerikka ja Kreikka opettaa mutta viiveellä. Siinä suomalaiset sen vielä näkevät levottomuuksien kasvamisena. Mikäs muuten sitä on odotelleessa trombituhojen keskellä näin kesällä.
Ajattelija kirjoitti 06.08.2010 - 15:52
Kiihkoilua on niin meillä kuin muuallakin.

Olen saanut monelta ruotsinsuomalaiselta vakuutteluja, etten ymmärrä mitä on asua siirtolaisten naapurina/samassa lähiössä/kaupungissa, kun olen vain tavallinen "laitakaupungin" asukas, pyörinyt ainoastaan Varsinais-Suomen sisällä. Itseäni huvittaa tietyllä tasolla ruotsinsuomalaisen puhina siirtolaisista, mutta olen tähän asti osannut kuunnella naama peruslukemilla.

Paikkakunnan mikrotasolla on kieltämättä tietty hajurako syntyperäisten ja muualta muuttaneiden välillä, joka ei kuitenkaan ole saanut niin voimakkaita piirteitä, että se haittaisi tai vaikeuttaisi paikkakunnan kehitystä. Tällä tarkoitan sitä, että ei ole havaittavissa mitään esimerkiksi puhdasta syntyperäisten uusikaupunkilaisten kauppaa tms., johon eivät muualta muuttaneet olisi tervetulleita.

Sekä Ruotsissa että Venäjällä ovat voimistuneet tai ainakin tulleet äänekkäämmiksi siirtolais/pakolais-vastaiset ääriainekset. Meidän suomalaisten kannalta tietenkin näitä äänenpainojen kasvua pitää kuunnella: arvoisten naapureiden kannalta kun ME olemme niitä epätoivottuja aineksia, mitä ei pitäisi kenenkään arvostelijan unohtaa. Kovin jyrkkien rajojen piirtäminen meillä Suomessa rakentaa samalla meille aidan, jonka yli on turha kurkotella.

Olen myös pohtinut, tarvitaanko tosiaan 100 vai peräti 200 vuotta, eli todella monta miespolvea syntyperäisiä "siirtolaisia" ennenkuin sopeutuminen alkuperäisväestön keskuuteen on lopullinen.
Muammar Gaiffari kirjoitti 06.08.2010 - 16:42
Kiitos ajattelija kirjoituksestasi. Sun kanssa on helppo olla samaa mieltä. Niinkuin oikean puolella aina. Ikävää, että meillä on niin paljon ajatuskyvyttömiä ihmisiä.
Anonyymi kirjoitti 06.08.2010 - 18:09
Demari Aaltonen kiittelee mäenpäätä. Tarkoittaako tämä sitä, että demari Aaltonen jakaa mäenpään mielipiteet maahanmuuttajista ja pakolaisista.
tarkoittaa kirjoitti 06.08.2010 - 20:53
ja tarkoittaa. jos anonyymi sais vastauksen et joo niin mitä sit? jos saat et en, niin mitä sit? lisää ankkurilapsia ukin torille. sellasta uutta toimintaa tul toril- kamppanja kyl kaipasiki.
Olipa kirjoitti 06.08.2010 - 21:49
harvinaisen mauttomasti sanottu
Uki kirjoitti 06.08.2010 - 23:15
!toiseksi edellinen kommentti! Kyllä on älykääpiö asialla.
kaupunk kirjoitti 06.08.2010 - 23:37
merem parttal uutte noussu maahanmuuttajie ja pakolaiste avul. niistä saa valtiolta hyvi rahaaki mitä kaupunk kovaste kaippaki
Armas Aallontie kirjoitti 07.08.2010 - 08:49
Nyt on Mäenpää ystäväsi Java jälleen kärähtänyt törkeästä panettelusta. Komenna nyt pyytämään anteeksi niin kuin mies. En tosin ymmärrä mitä turkulainen käy ukilaisia komentamassa ja uhkailemassa. Yrittäisit vaan pelotella turkulaisia somaleja.
Anonyymi kirjoitti 07.08.2010 - 09:52
Jos saan ylimieliseltä Aaltoselta vastauksen kysymykseeni maahanmuuttajista ja pakolaisista, niin sitten tiedän mitä demarivaltuutettu Aaltonen näistä asioista ajattelee. Toi "lisää ankkurilapsia ukin torille" antoi tietysti osviittaa.
Harto Forss kirjoitti 07.08.2010 - 12:40
Äsken kerrottiin ketkä kansanedustajista ovat tällä hetkellä tutkinnassa ja syyteharkinnassa lahjoman vastaanotosta. Niitä oli pitkä rivi, lähes kaikki kokoomuksesta. Eräs oli tutkinnassa poliisin lahjomayrityksestä. Kirjoittelin taannoin "Hyvä veli" systeemistä. Tämä vielä lahjonnan lisäksi niin missä jamassa yhteiskuntamme on tällä hetkellä. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
Petturit kirjoitti 07.08.2010 - 12:50
Näitten kanssa sitten ukin persutkin tekivät vaaliliiton nujertaaksen vasemmiston ja estääkseen nämä tavoitteet joita Javakin luettelee viime bloginsa jutussa. Vaaliliiton mukaisesti sitten on yhteiset ryhmäkokoukset ennen hallitusta ja valtuustoa kokoomuksen kanssa. Vähän on pitänyt tulla vasemmalle sillä persuista oikealle ei ole yhtään puoluetta.
Teillähän on täällä kirjoitti 07.08.2010 - 17:38
mukavat juttut,kun yksi kirjoitta HYVÄSTÄ ruuasta,toinen kuittaa jutun kadonnesta KÄRRIN pyörästä,yksi valehtelee,toinen epärehellinen,muisti pätkii, vakituinen kommentaattori päivystää 24h sekä kommentoi toisten ja omat kirjoitukset moneenkertaan j.n.e.
Kaikkea se kuiva,aurinkoinen kesä teettääkin
yks haile kirjoitti 07.08.2010 - 21:32
mitä rivivaltuuettu ajattelee mutta mitä ajattelee meidän kaupungin puolueiden paikallisjohtajat ja hallituksen jäsenet. siellä kai se vallan käytttöporukka on.
sehän on poju kirjoitti 07.08.2010 - 23:30
sillälailla valtuusto sanoo viimeisen sanan.
Harto Forss kirjoitti 08.08.2010 - 10:06
Kuulin eilen hyvän jutun. Naapurukset suomalainen, somalialainen ja kusilialainen viettivät kaunista iltaa parveekkeella. Eräästä huoneistosta alkoi kuulua melkoista perheneuvottelun ääntä, ilmiselvästi nigerialaisten asunnosta. Tähän somali "Noi neekerit siellä taas tappelevat". Sanonta oli täytenä totena todettu. Somalit eivät koe olevansa neekereitä.
Anonyymi kirjoitti 08.08.2010 - 10:48
Useimmat suomalaiset ovat luopuneet neekeri- sanan käytöstä, puhumattakaan neekerivitseistä, koska toiset kokevat sen loukkaavana.
Herman kirjoitti 08.08.2010 - 11:12
Olis mukava tietää Mäenpään sukutaustat. Ulkonäkö ainakin viittaa, että ei olisi ihan sinisilmäinen, valkotukkainen, arjalainen. Monien pahimpien natsien suvusta löytyi juutalaisuutta ja se sitten yritettiin kätkeä.
Mie en kirjoitti 08.08.2010 - 12:06
sano mittään mie vain kirjutan
Göring kirjoitti 08.08.2010 - 12:46
Olis se kiva tietää mitä Mäenpää nyt tekisi, jos olis syntyny somaliksi.
Harto Forss kirjoitti 08.08.2010 - 15:39
Olen sitä ikäluokkaa jolle neekeri ei ole ollut aina haukkumanimitys. Vieläkin minusta se riippuu siitä missä yhteydessä ja missä tarkoituksessa sana lausutaan. En jaksa aina olla otsakurtussa ja mikäli naurattaa niin naurattaa. Eikä niger ole ilmaisesti vieläkään kaikille afrikkalaisille solvaus, onhan siellä edelleen valtiot joiden nimet ovat Niger ja Nigeria.
Käytävästä koulukeskustelusta pyrin pysymään erossa vaikka kuinka sormet syyhyävät. Se on typerää kehän kiertämistä. Monissa kommenteissa kerrotaan täysin yksiselitteisesti ja tarkasti kuinka asiat ovat. Silti totuus kyseenalaistetaan. Oikeat tiedot ovat helposti hankittavissa ja kaikkien luottamusmiesten käytössä. Ei ole jankutuksen aika vaan opetuksen laatuun on aika syventyä.
Sanan kirjoitti 08.08.2010 - 20:52
Sanan neekeri alkupeä suomen kielessä on espanjan ja portugalin negro, joka taas tulee latinankielisesta sanasta niger eli (väri) musta. Nigeria = Mustien maa. Haukkumanimet tulee USA:sta: negars, niggers, neger (hollantia), jne. Kiitos sanan yleistymisestä kuuluu Mark Twainille.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri