Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

08.08.2010 - 19:05

 Tulee tuota yleisurheilua aika tarkkaan seurattua. Nykyiset valtalajit on joukkue urheiluja, mutta kyllä yksilölajeilla oma viehätyksensä on. Suomen menestys ei kansainvälisesti kovin kaksista ole, mutta se ei haittaa SM-kisoissa.

Pikamatkoilla tuli esiin useita uusia nuoria jotka saattavat nousta ainakin Euroopan huipulle. Satanen oli miehissä ja naisissa heikkotasoinen. 200m. naisten mestaruuden voitti Anna Hämäläinen, joka kertoi aloittaneensa harjoittelun viime syksynä. Kertoo kovasta lahjakkuudesta ja Suomen heikosta tasosta. Hänen isänsä on Eduard Hämäläinen. Entinen 10-ottelun maailmanhuippu. Äiti on voittanut olympiakultaa Venäjän pikaviesti joukkueessa. Olen luullut heidän palanneen Valko-Venäjälle. Eetulla oli vaikeuksia oppia suomenkieltä.

Pidemmillä matkoilla ei paljoa valonpilkahduksia ollut. Joitakin sentään. Esim. Niklas Sadelsin 1500 oli upeaa katsottavaa. Samoin 400 aidoissa Monnin juoksu oli hyvin lupaava. Sandra Erickson näyttää myös lupaavalta. Ihmetystä herätti 10 000m mitalikolmikko. Eräs juoksi elämänsä ensimmäisen ratajuoksun. Eikä muillakaan paljoa kokemusta ollut. Ikääkin oli urheilijoiksi suhtkoht paljon. Niin vaan jäi nuoremmat horisonttiin.

Heitot olivat odotusten mukaiset. Kovasti ihmetyttää miten kuulantyöntö on niin totaalisesti romahtanut. Naisten kiekko näyttää lupaavalta. Samoin naisten keihäs vaikka on romahdettu takavuosista. Sanni Utriaisesta voi tulla mitä vaan. Luonnetta, nopeutta ja kokoa on riittävästi. Nyt sitten odotellaan finnkampenia. Näyttää Ruotsinkin kärki romahtaneen, tasosta en tiedä.

Anonyymi kirjoitti 08.08.2010 - 19:32
Lupasit Hartsi selvittää miksi kaupungin avustukset ovat kasvaneet miljoonia. Ookkona unohtanu?
Harto Forss kirjoitti 08.08.2010 - 19:54
Olen selvittänyt ja vastannut. Vastaus taisi jäädä huomaamatta maahanmuutto keskustelun sekaan. Kyseessä on kirjanpidollinen muutos. Aiemmin valtionavustus Novidalle maksettiin sinne suoraan. Laitoksesta tultua U:kin omistama liikelaitos, valtionapu maksetaan kaupungille. Kaupunki maksaa sen sitten Novidalle, joka kirjataan kaupungin avustuksena.
Armas Aallontie kirjoitti 08.08.2010 - 20:04
Valtuutettu Valkonen ei tiedä edes miten kilpailutus kuuluu toteuttaa. Niillä tiedoilla kehtaa kirjoitella kaikentietävän eleinen. Ei itsekritiikin häivääkään.
Oliko nää kirjoitti 08.08.2010 - 20:57
jotkut lupaavien kykyjen kisat. Kyllä kai. Kuka nyt hullu lähtis työntään kuulaa ja saisi samalla kaiken maailman doping-viisaat ja -vittuilijat peräänsä.
Jorma A kirjoitti 08.08.2010 - 23:04
Kun yksi tyttö tuosta vaan voittaa kolme SM:ta juoksumatkoilla, kertoo sekin jotain maan tasosta. Yksilösuorituksena se tietysti oli melkein hämmästyttävä.

joo, ja Eduardin tytär on vasta 16 vuotia. Kunpa nyt jaksaisi ja innostaisi muitakin.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 09:46
Jälleen selvisi yks paisuteltu kamaluus flopiksi. Onko noista hallinnon munauksista yksikään sitä ollut asiaa tutkittaessa.
Laitila kirjoitti 09.08.2010 - 09:59
Eivät taida uuskaupunkilaiset koskaan oppia, että ennen kuin alkaa puhkua pitää asiasta jotain tietää.
Jos kaupunki ei voi kirjoitti 09.08.2010 - 10:16
panna tilinpitoonsa suoraan, että 7 miljoonan avustuksissa on kysymys on VAIN valtionavuista, jo on kumma. Mitä olivat aikaisemmat avustukset liikelaitoksille, esimerkiksi edellisen vuoden 4 miljoonaa euroa? Valtionavustuksia vai? Forssin selitys on kaikkea muuta kuin luotettava.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 10:55
En voi mitään sille, jos on epäluotettava. Niin se vain on. Kirjanpidossa ei käytetä sellaisia sanoja kuin VAIN valtionapuja. Valtion avut kirjataan asianomaisiin kohtiin ilman laatusanoja. Samoin avustukset. Eivät muut avustukset muistaakseni olleet avustuksia liikelaitoksille. Niitä on vaikka mihin kohteisiin. Suuria ja pieniä. Kyllä mielestäni on selvää etteivät kaupungin avustukset voi yhtäkkiä hypätä 4 milj/€, 11milj/€ ilman tulopuolen lisäystä. Mitä nyt ei ollut. Vain kirjanpidollinen muutos. 7 miljoonaa on sentään n. 2% veroprosentissa.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 11:02
On se uutisointi joskus olematonta. Nyt on IS:ssä juttu, että kuuma vesihöyry oli osasyyllinen tähän saunakuolemaan. Ei kai kukaan nyt ole muuta lullutkaan. Tämä kilpailu on alusta asti ollut mielestäni käsittämätöntä. Ihme ettei jo aiemmin ole joku kuollut. Me ollaan kaikki varmasti saunottu sellaisten sekopäiden kanssa jotka heittää vettä kiukaalle vaikka korvat palaa ja kerskuvat mestarillisella saunomisellaan. En ole koskaan pitänyt tästä syystä porukka saunomisista. Niistä on nautinto kaukana.
Voiskos kirjoitti 09.08.2010 - 11:14
jos kaupunki kysyä asiaa joltain todella luotettavalta vaikka nyt Javalta.
joko kirjoitti 09.08.2010 - 12:33
kävit ukin sanomien arkistossa hakemassa sen pakolaisjutun? on lukijoita jotka odottaa sitä.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 13:14
En käynyt. Se ei ole agendallani ykkösasia. Elän elämääni niin kuin haluan. Mäenpään ja eräiden muidenkin määräyksistä huolimatta. Olen ilmoittanut keskiviikkona minulla olevan aikaa. Näyttää siitäkin tulevan tiivis päivä. Torstaina ei ole toistaiseksi mitään.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 13:39
Luin ajan kanssa Juhan kopioiman kirjoituksen vuodelta 2003. Kyllä siinä otetaan selkeästi kantaa maahanmuuttajien tarpeen puolesta. Ainakin 450-500 miljoonaa on aika iso ihmismäärä. Alla kopion kopio.


Ulkomaista työvoimaa on taas itälaajentumisenkin yhteydessä tarjottu
kertaratkaisuksi kehittyneempien Eu-maiden ikääntymis-, työvoima- ja
huoltosuhdeongelmiin. Tosiasia kuitenkin lienee, että ihmelääkkeeksi
laajentumisestakaan ei ole. Muuttajien määrän pitäisi olla valtava.
Nopeasti ikääntyvän Länsi- Euroopan alueella tarvittaisiin 450- 500
miljoonaa muuttajaa kuluvan vuosisadan aikana, jotta alueen
väestötasapaino pystyttäisiin ylläpitämään. Toki Eu- maiden sisältä
tulevat voivat paikallisesti ja alakohtaisesti tuoda osahelpotusta, mutta
päävälineet tuleviin väestöhaasteisiin löytynevät kotimaisesta
sosiaalipolitiikasta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja työelämän
kehittämisestä. Ainakin lyhyellä aikavälillä! Myös uudet Eu-maat kaikki
tarvitsevat työvoimansa, koska avainosaajien poimiminen ehdokasmaista
nykyisiin jäsenmaihin nakertaisi hakijamaiden kasvu- ja
kehitysmahdollisuuksia.

Tämän alla taas kopio blogi jutustani.

Paikallinen demari Juha Aaltonen esim. kirjoitteli joitakin vuosia sitten US:n yleisön osastossa hyvinkin kiivaasti siitä, että maahan pitää alkaa tuoda kiireesti ja paljon ulkomaista työvoimaa.
Miksi vain viipale Aaltosen kirjoituksesta, Forss? kirjoitti 09.08.2010 - 13:48
Olisi kohtuullista edes kopioda koko kirjoitus, jos kerran kopioit.
"
Itä-Eu:n työntekijät

Eu laajentunee 10 uudella valtiolla vuoden 2004 toukokuussa ja väkimäärä
lisääntyy 74 miljoonalla, ollen lopulta 450 miljoonaa. Eu:n harjoittama
"harmonisointi" tulee merkitsemään vanhoilta jäsenmailta kerättyjen
maksujen voimakasta lisääntymistä. Nykyisten maiden Eu-jäsenmaksut tulevat
enenevässä määrin kohdistumaan uusiin "kehittymättömiin" maihin. Meidän
on siis maksettava hyvinvoinnistamme yhä enemmän, jotta se hyvä tulisi
muillekin.

Suomessa on arvioitu vuoteen 2010 mennessä vapautuvan n. 650 000
työpaikkaa, joka vuosittaisena rekrytointitarpeena merkitsee n. 65-70000
henkilöä. Työelämään saadaan vuosittain n. 50 000 henkilöä, joten
puuttuvat 15-20000 ihmistä olisi katettava erityistoimin kuten
elinaikaista kokonaistyöaikaa pidentämällä, koulutusajan tiivistämisellä
ja tuottavuuden nostamisella uutta teknologiaa hyödyntäen.
Työntekijäpuolella pelätään, että työnantajien suunnitelmissa ulkomainen
työvoima ohittaa omat työttömät ja laajemminkin vaarantaa matalapalkkaista
työtä tekevien työmarkkina-asemaa. Suurten palkka- ja elintasoerojen
vanhojen ja uusien Eu-maiden välillä pelätään aiheuttavan ongelmia
työmarkkinoilla, jos työvoiman vapaa liikkuvuus toteutettaisiin ns.
"yhdessä yössä".

Ulkomaista työvoimaa on taas itälaajentumisenkin yhteydessä tarjottu
kertaratkaisuksi kehittyneempien Eu-maiden ikääntymis-, työvoima- ja
huoltosuhdeongelmiin. Tosiasia kuitenkin lienee, että ihmelääkkeeksi
laajentumisestakaan ei ole. Muuttajien määrän pitäisi olla valtava.
Nopeasti ikääntyvän Länsi- Euroopan alueella tarvittaisiin 450- 500
miljoonaa muuttajaa kuluvan vuosisadan aikana, jotta alueen
väestötasapaino pystyttäisiin ylläpitämään. Toki Eu- maiden sisältä
tulevat voivat paikallisesti ja alakohtaisesti tuoda osahelpotusta, mutta
päävälineet tuleviin väestöhaasteisiin löytynevät kotimaisesta
sosiaalipolitiikasta, korkeatasoisesta koulutuksesta ja työelämän
kehittämisestä. Ainakin lyhyellä aikavälillä! Myös uudet Eu-maat kaikki
tarvitsevat työvoimansa, koska avainosaajien poimiminen ehdokasmaista
nykyisiin jäsenmaihin nakertaisi hakijamaiden kasvu- ja
kehitysmahdollisuuksia.

Alun perin myös rauhanliitoksi rakennetun Eu:n sisämarkkina-alue kasvaa
uusien maiden myötä, mutta ei todellakaan ilmaiseksi. Koitetaan nyt
kärvennellä tämäkin ja odotetaan Eu:n seuraavia " grillaus-, savustus- ja
paatintervauskieltoja".
"
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 14:13
pakolaiset ja työperäinen muutto on kaksi eri asiaa
-keijo- kirjoitti 09.08.2010 - 14:47
Ei ole oikein minulle valaistunut, mitä tuolla juha Aaltosen jutulla oikein haettiin? Eikös tuo sama kirjoitus ollut jo viime viikolla edellisessä blogialustuksessa!
Ja mitä vikaa tuossa kirjoituksessa oikein on?
joo-o kirjoitti 09.08.2010 - 15:07
Kyse näyttäisi Aaltosen jutussa olevan Euroopan väestörakenteen kehityksestä. aikaakin annetaan yksi vuosisata.
paljon oli taas porua tyhjästä. Luulin jo, että Juha A. olisi tuomassa maahan somaleita tai muita eksoottisia ryhmiä.
Kyllähän kirjoitti 09.08.2010 - 16:03
Demarit ovat 750 kiintiöpakolaisen kannalla, varmaan Aaltonenkin. Persut vähentäis lukua, vasemmistoliitto ja rkp lisäisivät. Vihreät, keskusta ja kokoomus ovat demarien linjoilla.
IPU kirjoitti 09.08.2010 - 16:06
Jep jep. Noin tulkkaan itsekin. Odotellaan nyt sitten Forssin keikkaa lehtitalolle jos vaikka penkominen tuottaisi paremman tuloksen.
IPU kirjoitti 09.08.2010 - 16:08
Jahas. Tuli samoihin aikoihin kommentti. Itse viittasin lähinnä keijo- ja joo-o-nimmreille. ;)))
Jorma A. kirjoitti 09.08.2010 - 16:21
En ehtinyt noihin aiempiin maahanmuuttotalkoisiin, mutta luulenpa meidän vähäpojan olevan demarien vastaisella linjalla tässä kiintiöpakolais- ja muissakin pakolaiskysymyksissä.
Itse luonnollisesti kannatan fanaattisesti maahanmuuttoa. Mitä mustempia sen parempi. se rikastuttaa kulttuuriamme.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 17:21
Siksi vain lyhyt kopio ettei juuri kukaan, niin kuin en minäkään, viitsi lukea pitkiä juttuja ainakaan ajatuksella. Nyt se pitkä muoto on sitten toisen kerran. Näkyy siinäkin pitkän jutun vaikeus, että jo aiemmin ja jälleen kirjoitellaan somaleista sun muista vaikka kirjoitin Juhan jutussa olleen kyse työvoimasta. Noh onhan somalitkin työvoimaa.
somailija kirjoitti 09.08.2010 - 17:30
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 17:36
Alla uutinen IS:stä. Ovat näköjään naapurit kuulleet miten meillä kävi.

Viro pelkää euron turvottavan hintoja
09.08.2010 16:59


Kun euro tulee, hinnat nousevat. Näin uskoo europerheeseen ensi vuoden alussa liittyvän Viron kansa.

Maanantaina julkaistun tutkimuksen mukaan kolme neljästä maan asukkaasta uskoo yleisen hintatason nousevan.
Jorma A. kirjoitti 09.08.2010 - 17:50
Viro joutuu maksamaan muutenkin kovaa hintaa irtauduttuaan NL:sta. Nato jäsenyys tuo silloin tällöin myös poikia Afganistanista sinkkiarkusta.
Kaikenkaikkiaan on Suomen, ja ajanmyötä Vironkin etu, että he tulevat euroon mukaan. Ruotsalaiset "Hannu Hanhet" pitävät vaan kruununsa, mutta ovat suurissa ongelmissa maahanmuuttajiensa kanssa
Ei vaihtoehtoa kirjoitti 09.08.2010 - 18:21
Maahanmuutto on pitänyt ruotsalaiset hannuhanhina ja pitää varmaan jatkossakin. Ruotsalaisten keski-ikä tulee vuonna 2050 olemaan 56 vuotta, kun vastaava luku on USA:ssa ja Kanadassa 36 vuotta. Ihan sama juttu Suomessa. Runsasta työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan. Muuten me ollaan töissä vielä 90-vuotiainakin. Tai pahimmassa tapauksessa kerjätään jotta saadaan eläke riittämään.
jaahas kirjoitti 09.08.2010 - 18:34
no jopas. kyllä Usaan ja Kanadaan ulkolaisia tulee siinä kuin Ruotsiinkin, jopa työperäisen muuton muodossa. Taitaa ruotsalaisten keski-ikä johtua jostakin muusta kuin Göteborgin työttömien maahanmuuttajien slummeista...
Jorma A. kirjoitti 09.08.2010 - 18:42
jos Suomen keski-ikä on 36 vuotta, tekisin mielelläni töitä vielä 90- vuotiaanakin. Mistä tuollaiset keski-ikätilastot ovat peräisin?
oliPA VÄITE kirjoitti 09.08.2010 - 18:48
että vuonna 2050 ruotsalaisten keski-ikä on 56 vuotta. Siis mistä ihmeen Tornio-Haaparannan Ikean paperikeräysastian pehmukkseista tuo löytyi? Lopettaako maahanmuuttajat joita on länsinaapurissa joka yhdeksäs tms. lisääntymisen?
Joni L. sen sanoo kirjoitti 09.08.2010 - 18:54
http://lohimies.vuodatus.net/blog/2599298/vai-lisaa-kiintiopakolaisia-/
Ei vaihtoehtoa kirjoitti 09.08.2010 - 19:42
Eurooppalaisten keski-ikä on nyt n. 40 vuotta. Se noussee 49 vuoteen 2050 mennessä. Ruotsissa , Suomessa ja esim. Italiassa vieläkin enemmän. EU:n tilastoista löytyy. Wikipedian mukaan tuo keski-ikä Euroopassa olisi 52,3 vuotta v. 2050
miten keski-ikä vaikuttaa kirjoitti 09.08.2010 - 19:47
koska maailamassa on 2 miljardia ihmistä elää ahdingossa tai huomattavasti suomalaisia ihmisiä alemmalla elintasolla, niin miten se työperäinen maahanmuutto meidät pelastaa. haetaanko rusinat kehitysmaiden kakuista jotta me vosimme yrittää pitää saavutetun elintason. meilläkö on siihen oikeus?
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 19:50
Kyllä tuntuu tuo keski-ikä uskomattomalta. Kyllä maahanmuuttajiakin on kaikissa maissa loppujen lopuksi niin vähän etteivät ne vaikuta nimeksikään keski-ikään. Usein vedotaan Wikipediaan, sinne voi kuka tahansa kirjoittaa ilman tarkistuksia. Käyttäjät valvovat. En tosin ole huomannut virheitä, tarkkana pitää olla. Pitää käydä katsomassa mikä on noiden tilastojen lähde.
jorma kirjoitti 09.08.2010 - 19:55
Tuskin maahanmuutto keski-ikään vaikuttaa, mutta ehkä väestöpyramidin parempaan rakenteeseen. Eli työikäistä väestöä saadaan keinotekoisesti, kun oma väki on ns. suuria ikäluokkia, siis eläkkeellä jo. Ainakin aika pian.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 19:55
keski-iän nousuun vaikuttaa elintaso tai oikeammin: elämisen taso -sama-
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 20:05
Vaikuttaa huoltosuhteeseen.
Artikkeli väestörakenteesta kirjoitti 09.08.2010 - 20:14
http://www.talouselama.fi/uutiset/article386662.ece
Hartolle kirjoitti 09.08.2010 - 20:15
Mitä taloustoimikunnassa tänään? Heruta!
-Juha A.- kirjoitti 09.08.2010 - 20:34
Löytyihän se maaginen taikasana jo, nimittäin: huoltosuhde. Mikä se on nyt ja 60 vuotta sitten? Sana vai matemaattinen totuusko?

Huoltosuhde-asiaa voi käydä lukemassa näistä kahdesta linkistä:

http://www.stat.fi/tup/suomi90/joulukuu.html

http://www.halla-aho.com/scripta/tyovoimapulasta_ja_sen_paikkaamisesta.html

Halla-ahosta saa ja pitää olla montaa mieltä, mutta silti suosittelen ko. sivun lukemista Kokonaan. Herätti ajatuksia, oikeasti.
Sekin herättää, että noin 10 seuraavan vuoden ajan työvoimastamme poistuu noin 35000 ihmistä vanhuuseläkkeelle enemmän kuin tilalle tulee uusien ikäluokkien ihmisiä. Keskivertoisesti, ei siis täsmällisesti joka vuosi.

Suuntaa voi hakea täältä

http://www.stat.fi/til/vaenn/2009/vaenn_2009_2009-09-30_tie_001_fi.html

Prosentit ja promillethan ovat mukavia eikö vain?

Mutta näin. Odotellaan, jos Harto löytää Ukin Sanomien arkistosta minulta kadonneen lehtijutun maahanmuuttoon ja pakolaisiin liittyen.
Olavi Mäenpää kirjoitti 09.08.2010 - 20:42
Pienet kommentit ensin ulkomaisesta työvoimasta:
Ollessani v.1989 Rakveren (kuului ent. Neuvostoliittoon( lihanjalostustehtaan rakennustyömaan päätoimisena pääluottamusmiehenä julkitoin harjannostajaispuheessani tulevien vuosien vaarat Suomeen virtaavasta itäblogin maiden halpatyövoimasta. Puheeni levisi pääuutisena useinpiin Euroopan maihin. Siperiaan meikäläistä uhattiin kyyditä. Mainittakoon työmaan olleen työntekijöiltään aika mitättömän. Vain vaivaiset hieman toistatuhatta suomalaista työntekijää.

Rakennustyöläisten liittokin meinasi revetä liitoksistaan eikä vähiten liiton valtaapitävä "HartoForssilainen" (SKDL) siipi. Televisiossa liiton kommunistitapit nyökyttelivät kohti Moskovaa pääluottamusmiehen puheita neuvostoliittolaisilta tovereilta anteeksi anellen!

Mikä onkaan tilanne maamme työmailla tänä päivänä? On tasan tarkkaan toteutunut silloin ennustamani kauhuskenariot hallitsemattomasta halpa /vierastyövoimasta. Vai mitä mieltä Harto Forss olet?

Sitten sananen urheilsta:
Ei olla kaukana päivästä, kun Kalevan kisojen osallijien enemmistönä on niminä Abdullah Balliberet, Ugga Bugga Bungiit, Muhammed Muhammedit jne. Revi siitä sitten kuulua urheilun Suomalaista taisteluhenkeä!
Ruotsissahan tilanne on jo pitkälle niin. Mennessäni 14.5 Turun laivaterminaaliin vastaanottamaan Ruotsin nyrkkeilymaajoukkuetta ei heitä ollut vaikea joukosta erottaa. Kaikki olivat yön mustia. Pari päivää heidän kanssaan touhuillessani ilmeni, että kahdeksan miehen joukkueeseen oli muodostunut kolme eri kuppikuntaa, jotka eivät keskenään kommunikoineet. Selvitellessäni tähän syytä, paljastui eripuran johtuvan eri uskontokulttuureista. Luoja maatamme tällaiseltakin varjelkoon!
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 20:45
Kovin vähän kuuluu talous tmk:sta. On ollut lomat ja valmistelu ei ole edennyt. Seuraava kokous on 30.8. Silloin pitäisi olla esityksiä. Voisitko sinäkin Juha lukea mitä olen kirjoittanut. En yhtään mitään pakolaisista. Lue kommenttini klo 13.39.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 20:50
Kovin vaikeata on kommentoida -80 luvun ennustuksiasi ja rakennusliiton toimintaa. En tiedä niistä yhtään mitään. Eikä kiinnostakkaan. Kirjoitat niin sekavia Rakennusliiton johdostakin ettei kyllä selvää saa ketkä johdossa olivat.
Muammar Gaiffari kirjoitti 09.08.2010 - 21:00
Mäenpää se on uljas ja rohkea. Solvaa aina vähemmistöjä ovat ne sitten poliittisia, rotuja, sukupuoli tai mitä muuta vähemmistöjä tahansa. Taidat kovin pelätä menettäväsi omaisuutesi, naisesi jne. Yritä edes vähän kohdata tulevaisuutta suoraselkäisenä.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 21:02
Siinä ne on yhdessä kuin paita ja peppu 2 säälittävää asennevammaista J.A. ja O.M.
Ugga Bugga kirjoitti 09.08.2010 - 21:05
Mäenpää otsikoi, sananen urheilusta. Jatkossa ei ole sanaakaan urheilua, ainoastaan rotuvihaa.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 21:17
Mäenpäässä taitaapi olla paljonkin mustalaisverta kun on noin hyvä povaamaan.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 21:21
en huomannut J.A:n kommentissa asennevammaa...
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 21:40
Hikipediasta löytyy hauskaa tietoa Mäenpäästä
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 21:52
Ukilaiset jänishousut eivät samaan pysty. Yksikään ei uskalla edes arvostella Mäenpäätä omalla nimellään. On sen verran kova tyyppi ja on kovat ellei peräti hurjat tukijatkin.. ei tosin täällä U:gissa
Olavi Mäenpää kirjoitti 09.08.2010 - 22:01
Kuuleppas Harto Forss! Älä nyt helvetissä jälleen kiellä juuriasi. Olit tasan tarkkaan 1980-luvun lopulla SKDL:n jäsen. Sinun täytyi myöskin olla selvillä, että Rakennustyöläisten liiton johdossa istui puolueesi kaksikko Pekka Hynönen ja Matti Ojala. Uskon yli puolen Suomen kansastakin olleen niin sivistyneitä yleistiedoiltaan.

Ihme miehiä - ja naisia - Te nykypäivän vasurit! Kiellätte, joka tilaisuudessa menneisyytenne SKDL:n ja entisen SKP:n kuvioihin. En tarkoita nykypäivän SKP:tta, joka uudestisynnytettiin konkurssiin menneen punapääoman raunioille. Saanen lopuksi kysyä: olitko Forss aikoinaan Suomi-Neuvostoliitto-seuran jäsen?
Asennevammainen anonyymi kommentoija kirjoitti 09.08.2010 - 22:02
Suomalainen kommentoi: ei asiaa vaan alkaa morkata kommentoijaa ihmisenä! Näinhän tämä keskustelu etenee asiapitoisena tai sitten ei.

Hienoa olla Asennevammainen anonyymi kommentoija eikö?
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 22:06
Lukekaa se Halla-ahon juttu, mitä Juha A. suositteli. Se antoi uusia ajatuksia siitä, jos haluamme tai emme kaksia työmarkkinoita. Mustien ja valkoisten työt esimerkkinä. Sitäkö haetaan???
IPU kirjoitti 09.08.2010 - 22:08
Luettu. Kivaa pyöristystä. Koko ajan näyttää unohtuvan se, että suomalaisia on yli 300000 työttömänä koko ajan. Mitä heille keksittäsiin?
Ukiin vaan kirjoitti 09.08.2010 - 22:54
Kyl meitil muutama iso somaliperhe vois muuttaa ukiin. meil on sosiaalipalvelut hyvässä kunnossa. olisi se mukava saada muutakin väriä kaupunkiin kun niitä koripallomiehiä aina vaan. niitäkin on kaupungilla ollut varaa tukea vuosittain kymmenillä tuhansilla ainakin yli 20 vuotta. saadaa väkimäärä kivasti nouseen, tyhjät asunnot myytyä, uusia alettase rakentaan viikaistenkadulle vaikka ja muutenkin kaupunki viriäsi kivasti. joten miksi ei? samalla he voisivat suoraan aloittaa työn teon hoitoalalla tai jossain esimerkiksi soijatehtaala. siinä sivussa oppivat kielen ja me niiden kielen. sekö rikastuttaisi kivasti välillä apeita tuntojamme merikaupungis. sanokaa nyt muutkin mielipiteenne.
Halla-aho on "vain" tohtori kirjoitti 09.08.2010 - 23:15
http://www.halla-aho.com/scripta/yltyvasta_tyovoimapulasta.html

Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 23:33
Halla-aho kirjoittaa asiaa, mutta antaa näkemyksensä Soinin käsiin, joka suodattaa ne kannatukseksi. Josta taas seuraa, että mikään ei Suomessa muutu. Neekeri kusee jatkossakin kirjaimellisesti silmillesi ja homma menee yhä enemmän pois käsistä.
Odotan edelleen todellista ryhmää tai puoluetta, joka ottaa asiat kriittisempään käsittelyyn.
Jos tämä meno jatkuu tällaisena (EI u:GISSA TIETENKÄÄN)niin kansa antaa vallan sellaisille, jotka tekevät lopulta mitä tahtovat - siis kansan siunaamana!
Olavi Mäenpää kirjoitti 09.08.2010 - 23:33
Tosi kannatettava idea nimimerkiltä Ukiin vaan. Olisi Teidänkin siellä erittäin hyvä päästä nauttimaan monikulttuurisuuden ihanuuksista! Meillä Turussa on vasta mitättömät "mamumäärät". Laskutavasta riippuen luku heittelee siinä 10.000 - 12.000 välillä. Eikä eri kansallisuuksiakaan ole vasta kuin vaivaiset 135. Ei puhutakaan kuin ainakin 60 eri kieltä. Turulta kuluu vuositasolla "mamuhyysäämiseen" mitättömät 20 miljoonaa ecua, koska luonnollisesti kaikki työllistävät itse itsensä - somalit etunenässä!

Ensimmäisenä voisitte vastaanottaa eilen illalla kiinni saadun, Pansiossa majailevan, pyörämiehen, joka ehti kesän aikana tekemään erilaisia väkivallantekoja ainoastaan vain muutamille kymmenille naisille. Tosi vaatimaton saavutus, sillä olihan hän poliisin mukaan hommiaan ennenkin harjoitellut. Siellä Ugissa hänelle olisi oivan neitseellinen toimintaympäristö!

-Juha A.- kirjoitti 09.08.2010 - 23:43
Tuo Halla-ahon linkki kannattaa lukea myös kokonaisuudessaan, niin koko huoltosuhde alkaa saada uusia piirteitä. Tietysti ei sitten saa, jos ei ole sitä asennevammaa, mikä ilmeisesti minulle on jonkun anonyymin mielestä siunaantunut...
Sitä (huoltosuhde) nimittäin ei maahanmuuttajilla korjata. Vai uskooko joku, että Suomeen tulevat maahanmuuttajat/ pakolaiset/ mitkä hyvänsä vastaavat statukset työllistyvät eri ammatteihin saman tien ja liittyvät saman tien huoltavien joukkoon, kun astuvat Suomen puolelle rajaa????
Vai onko pienen pieni mahdollisuus (se asennevamman pienoinen mahdollisuus), että joku muuttajista jäisikin huollettavaksi? Huonontaisi siis edelleen huoltosuhdetta!

Notta näin.
Asiapitoinen ja perusteltu keskustelu jatkukoon.
Pystyvätköhän määrätyt anonyymit siihen? Urheilustahan Harto alusti.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2010 - 23:49
Työ- ja elinkeinoministeriön Työvoima 2025 -työryhmän loppuraportin mukaan:

Maahanmuuton mahdollisuuksista ikääntymisongelmiemme ratkaisemisessa voi-
daan tehdä seuraavia johtopäätöksiä:
• Osaava ulkomainen työvoima vaikuttaa myönteisesti vastaanottavan maan
tuotantoelämään etenkin pitemmällä aikavälillä.
• Suomen ikärakenne ikääntyy nopeimmin EU-maista, joten mm. eläkkeelle
poistuvien korvaajiksi ja väestön elatussuhteen parantamiseksi tarvitaan lisää
ulkomaista työvoimaa.
• Maamme siirtolaistyövoiman määrä pysyy myös tulevaisuudessa alempana
kuin Euroopassa yleensä.
• Maamme ei ole ensisijainen kohdemaa monellekaan osaavalle ulkomaiselle
työntekijälle, ei vähiten kielellisten seikkojen vuoksi.
Tarvittavan ulkomaisen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi on tarpeen
• luoda viranomaiskäytännöt , joilla edistetään työperusteista maahanmuuttoa.
Tämä edellyttää esim. aktiivisia testaus- ja kotouttamistoimenpiteitä jo muut-
tajien lähtömaassa.
• On tarkasteltava verotus- ja etuuskysymyksiä myös maahanmuuttopolitiikan
kannalta.
• Työikäisen väestön alkaessa vähentyä ulkomaalainen väestö vähentää työvoi-
man saatavuuteen liittyviä rajoitteita talouskasvulle.
Kuin suoraan kirjoitti 09.08.2010 - 23:57
Halla-ahon kirjoituksista sovellettuna toi te-ministetiön julkaisu.
Halla-ahoa lukeville lisää täällä

http://www.uutiskynnys.fi/mielipide/2007/tyovoimapula-ja-huoltosuhde
Olavi Mäenpää kirjoitti 10.08.2010 - 01:25
Anonyymi kirjoitti klo. 23.33 naulan kantaan. En minäkään erityisemmin luota Halla-Ahon kaltaisiin. Halla-Aho pyörähteli vielä muutama vuosi sitten sivarina korvarenkaat kilisten ja vihervasemmistolaista humanismiaan ylistäen. Mies, jolla ei ole luonnetta käydä normaalisti armeijaa ei ansaitse ainakaan minun kunnioitustani. Eivät veteraanimme taistelleet Suomen itsenäisyyttä Halla-Ahon kaltaisten "käpykaartilaisten" perittäväksi. Käpykaartilaiset pistivät sotien aikana aivan riittämiin kapuloita kansakuntamme rattaisiin.

Halla-Ahosta saankin hyvän aasinsillan toiseen perussuomalaiseen elikä Ugin oma poika Veijo Nummeen. Mikähän tämä Nummi on miehiään? Osaako puhuakaan? On ainakin vaiennut jokaisessa maakuntavaltuuston kokouksessa kuin muuri! Tietääkseni on Aarre Lahtosen opetuslapsia. Samaisella Lahtosella on ollut useasti viime vuosina oikeuden määräämä lähestymiskieltotuomio poikaansa Mika Lahtosta kohtaan. Mika on Alibi-lehden päätoimittaja.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 08:05
Onhan Halla-aho taustaltaan mikä on, opiskellutkin on, mutta tekstit ovat rautaa. Eri asia tietysti on jos on Soinin talutusnuorassa ja sitä myöden tarkasti vartioitu, sitoutumaton, jolla ei liene välttämättä edes ehdokkuutta Persujen riveissä, mikä taas on suvaitsevainen puolue.
Ei kai Mäenpääkään kiellä Halka-Ahon tekstien johdonmukaisuutta? Käpykaartilainen tai ei.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 08:22
Hyvä linkki: Maahanmuuttokeskustelua vääristellään historiallisesti/ www.uutiskynnys.fi
(Ote kirjoituksesta) :
Nykyiset päättäjät ovat tyystin unohtaneet sen, minkä takia Suomen valtio on olemassa ja minkä takia he ovat sen johdossa. Päättäjät eivät tarkoituksellisesti yritä tehdä mitään maahanmuuttovirtojen kuriin saamiseksi, vaan maksattavat nämä kaikki kustannukset verorahoilla ja jatkavat tätä toimintaa vielä silloinkin, kun taloudella menee huonosti. Hallituksen uusi versio keynesiläisestä julkisen talouden elvyttämispolitiikasta on rakennuttaa ympäri Suomea turvapaikkakeskuksia ja lisätä näin veronmaksajien rasituksia samaan aikaan, kun peruspalveluita leikataan. Mitä muutakaan tämä on kuin epäisänmaallista toimintaa?
- Keijo- kirjoitti 10.08.2010 - 08:40
Mahtaisko tuo kuulantyönnon romahtaminen johtua dopingin lopettamisesta. Tuli vaan mieleen se viimeinen käry..en nyt muista miehen nimeä.
kai nyt hiukan urheilustakin saa kirjoittaa?
Täysin kirjoitti 10.08.2010 - 09:02
eri mieltä ovat ministeriö ja Halla-aho
Harto Forss kirjoitti 10.08.2010 - 09:17
Olen kertonut taustani. Kirjoitat Mäenpää sikinsokin SKDL:stä ja kommunisteista. En tunne Rakennusliiton johdon taustoja. Ojala on nimenäkin vieras. Olin SNS:n jäsen.
Siis että kirjoitti 10.08.2010 - 09:36
Halla-aho kirjoitti minkälaisia ongelmia maahanmuuttajien keskuudesta saattaa tulla tai miksi ei saada Suomeen määrätynlaisia maahanmuuttajia ja te-ministeriö kertoo mitä sitten tarvitsi tehdä asian eteen. Niin kulkee rattaat ja pyörii hitaasti.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 10:44
Halla-aho ei vastusta työperäistä maahanmuuttoa. Taitaa tulkitsijoilla olla ihan oikeasti asennevamma. Lähde: City-lehden haastattelu
Ei kai kirjoitti 10.08.2010 - 10:53
työperäistä maahanmuuttoa kenenkään kannattaisikaan vastustaa. Miksi edes pitäisi? Mutta jos se työperäinen maahanmuutto tarkoittaa sitä, että tullaan perustamaan isoimpiin kaupunkeihin pizzerioita, niin näj tak. Sillä tai niillä ei Suomea ylläpidetä.
Helvetin hyvä kirjoitti 10.08.2010 - 11:49
kun persut ja muut vaterlandhihhulit alkaa päättää mitä kioskeja maahan saa perustaa. Tietyllä tavalla ja eri motiivein kurja laulukuoro: vassarit, persut ja kosolalaiset. Uskokaa nyt, maahan ei muuteta ennen kuin työpaikka on tiedossa. Missään päin Suomea ei ole käsi ojossa työkykyisiä ihmisiä. Mee sää Mäenpää siivoomaan katuja, niin tiedät miksi työn tekee ahkera vieranmaalainen.
Talous kirjoitti 10.08.2010 - 11:54
Harto Forss kirjoitti 09.08.2010 - 20:45
"Kovin vähän kuuluu talous tmk:sta. On ollut lomat ja valmistelu ei ole edennyt. Seuraava kokous on 30.8. Silloin pitäisi olla esityksiä". Tää oli ihan selvä jo etukäteen, kesällä ei tehdä mitään. Tulevat esitykset on jotain silmänkääntötemppuja, jotka kh pokkaa kuin koulupoika ja -tyttöluokka.
niinpä kirjoitti 10.08.2010 - 12:35
ei niin väliä kun tietyt poliitikot ymmärtävät virkamiehiä aivan liikaa ja jakavat heille erivapauksia. otetaan lisää velkaa ja veroja ylös vaan niin kaikki maksetaan. hoitakaa polittikot työtänne. keskälomat on ohi jo. jotain tulosvastuullisuuttakin vaadittava jo!
Kalevi kirjoitti 10.08.2010 - 12:56
SNS oli neukkujen perseennuolijoiden järjestö. Sellainen sopi Forssillekin.
Mistä rahat kirjoitti 10.08.2010 - 13:12
saatais tuohon te-ministeriön suunnitelmaan (eilen klo 23.49)? Vaatii muutaman tuhannen uuden sossutädin ja sedän palkkaamista tai jotain. Haastavaa etten sanoisi. Jostain taas nekin rahat on otettava eli jostain pois.
Harto Forss kirjoitti 10.08.2010 - 14:26
Kyllä nyt odotan selviä esityksiä. Samoin uskon muun tmk:n ja hallituksenkin tekevän. Nyt sitä esitystä värkkää 2 Eeroa ja on kohtuullista odottaa esityksen tulevan. Eikä mitään pokkausta tai niiausta hallituksen tehtäviin kuulu vaan esityksen tekovaltuustolle. Siitä sitten valtuusto päättää ja jollei mitään saada aikaiseksi niin viimeistään ensi vuoden talousarvio on täysin valtuuston peukalon alla. Hallitus muuttuu vielä hieman ennen uuden valintaa. Pirkko-Liisa Suominen on eronnut hallituksesta.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 15:15
Nimimerkille "mistä rahat". No Jyrki lainaa ulkomailta
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 15:15
Suomi on maailman pohjoisin banaanitasavalta, Somalian siirtomaa
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 15:42
Vahvistettujen tietojen mukaan sinä Harto Forss vierailit monia kertoja entisessä Neuvostoliitossa, koska sinulle maa oli kaiken hyvinvoinnin ja demokratian mallivaltio. Usein kuulutitkin tuota kommunismin ihanuutta.

Onko ottanut lujille ihailemasi kommunismin hiipuminen. Arvattavasti, koska systemaattisesti välttelet siitä keskustelemasta.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 15:44
Ilmankos banaanit on niin kalliita, kun suomalainen maanviljelijä niitä kasvattaa. Mitäs täältä on Somaliaan viety?
Siis onko demareille kirjoitti 10.08.2010 - 15:46
tulossa uusi nainen hallitukseen? Kenetköhän aikovat työväentalolta sinne lähettää? Jees-Korhosen autotehtaaltako?
Harto Forss kirjoitti 10.08.2010 - 16:03
Kukas se sellaisia on vahvistanut? Väärän todistuksen lausuminen lähimmäisestään on kovin ikävää. Kävin 2 kertaa Neuvostoliitossa. Ensimmäinen kerta oli -70 luvulla. Olin silloin U:kin SNS:n järjestämällä matkalla Novgorodissa vaimon kanssa. Toinen kerta oli muistaakseni jossain -90 luvun taitteessa. Silloin U:kin Kemiantyöntekijäin valitsemana edustajana Suomen valtuuskunnassa, joka oli olisiko ollut YYA sopimuksen 40-vuotisjuhlavuoden matka. Valtuuskunta oli valittu erikunnista, muita kuntia en U:kin lisäksi muista kuin Turun. Liikuimme junalla ja kävimme Tallinnassa, Novgorodissa ja Moskovassa. Olimme varmaan viikon reissussa ja hyvin pidettiin ja mielenkiintoa riitti. Matkan kustantajaa en muista, en ainakaan itse maksanut. Olisiko ollut ammattiosasto. Meitä oli U:kin Kemiantyöntekijöistä 2 ja olisiko ollut U:kista kaikkiaan 8. Ei ole ottanut lujille kommunismin hiipuminen, enkä ole mielestäni vältellyt asiasta keskustelemista sen enempää kuin muutenkin politiikasta puhumista. En todellakaan halua keskustella muusta politiikasta kuin kunnallisista asioista. Minusta politiikasta keskustelu on kaikkea muuta kuin keskustelua. Samojen väittämien jankkaamista ja ennen pitkää jonkun niska alkaa punottaa. Hauskaa on porukassa keskustella kaikista inhimillisistä asioista pilke silmäkulmassa.
Harto Forss kirjoitti 10.08.2010 - 16:15
Kyllä on tulossa nimenomaan nainen. Tasa-arvolaki määrää näin. Valtuustoon Suomisen tilalle tulee Tuula Haahti.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 19:23
On ihmisillä omituisia juttuja. Tuokin joka kyselee Hartsin Neukku matkoja mikset kysynyt kuinka usein hän on käynyt nyt kapitalistisessa Venäjällä tai Saksassa tai yleensä ulkomailla.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 19:29
Mites tota työperästä maahanmuutto niin kannatetaan? Kuiteski ihmiset jotka on paennu henkensä edestä ovat pahiksia jotka pitää karkottaa.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 19:33
kun se ei ole niin, että ihmiset ovat henkensä edestä paennu. sattuu nyt vaan olemaan suora ilmasilta Suomeen,milloin jollekin alaikäiselle, milloin nuorille miehille, milloin millekin kulkijalle.

Kyse on siis elintasopakolaisuudesta. Aniharva on henkensä edestä enää nykyään Suomeen tullut. Toki niitäkin on. Irakissa vaan aika moni joutuu rakentamaan omaa maataan tälläkin hetkellä.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 19:37
tasa-arvolaki ei määrää valtuuston kokoonpanoa
Turha veuhtoa  kirjoitti 10.08.2010 - 19:47
Turha veuhtoa SNS:n matkoista, työkaverit kävi niillä ja saman tien Suomi-Amerikka yhdistyksen matkoilla. Matkustaminen oli kallista ja kummankin seuran reissuilla pääsi halvemmalla. Itse jouduin rajatarkastuksessa pois bussista, kun löysivät takin saumasta sinne piilotetun soluväriampullin. Menimme Leningradiin, muut jatkoivat, minä palasin Turkuun. Värin tarvitsija sai silti haluamansa. Seuraava viisumi ei helinnyt, vasta sitä seuraava. Yliopistolla oli oma SNS:n alaosasto. Kun sen järjestämään reissuun lähdettiin, muka oli sellaisia nimiä kuin ... No olkoon. Vähän väliä toivon olevani Tiitisen listalla, mutta turha toivo, eihän sinne sentään jazzia salakuljettamalla edetä. koskaa ei kukaan ole vaikeuttaut tutkijoiden elämää niin paljon kuin Kekkonen kuuluisalla Etykillään. -Olli
Harto Forss kirjoitti 10.08.2010 - 21:09
Ei tietenkään tasa-arvolaki määrää valtuuston kokoonpanoa. Haahti on 1. varajäsen. Hallituksen kokoonpanon määrää ja siten Suomisen tilalle pitää valita nainen.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2010 - 22:14
Juuri näin harto
Lentolippu kirjoitti 11.08.2010 - 00:52
vähintään kolmelle täysillä ylläpidoilla maksaa Itä-Afrikan sarveen kuinaka plajon kun näitä muutamia weijareita palautellaan alti takaisin sinne tulivat? 2 suomalaista valvovaa virkamiestä mukanaan niin mikäs siinä on matkustella. parhaimipia kuljetetaan Eu-tasolla usemapaankin kertaan kun eivät opi kerrasta takaisinlennättämisestä.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2010 - 08:02
Uutiset aamulla: Suomessa nyt 45 000 muslimia. Osa on sentään pizzeriatyöperäisiä, suuri osa valtion starttirahoiulla näistäkin. Alan ruokapaikkoja on tällä uudella liikeidealla syntynyt ehkä jo liikaa. Mutta halvalla työvoimalla (perheenjäsenet), kirjanpidon kummallisuuksilla ja rasistiksi verontarkastajia haukkumalla pärjää jonkin aikaa.
Hitsareita ei nyt Turun seudulla paljon tarvita. Laivoja ei tilata, kun tilataan, näistä ei näihin töihin ole.
Näin se vaan on, ja nämä pizzayrittäjät ovat sentään maahanmuuttajien parhaimmistoa.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2010 - 10:27
Somaleihin kielteisesti suhtautuvia selittävät seuraavat tekijät (2007): kokoomuslaisuus, alhainen koulutus, sukupuoli (mies) ja se ettei tunne ulkomaalaisia. Persut ovat sen verran pieni porukka että he eivät ole tässä (tilastollisesti) merkitseviä, mutta epäilemättä yhdistelmä persu, peruskoulu, ei tunne ulkomaalaisia ja mies on aika vahva kombinaatio.
Muammar Gaiffari kirjoitti 11.08.2010 - 11:12
Edellisen anonyymin tiedot pitävät paikkansa. Muslimien lukuun kuuluvat myös suomalais-ugrilaiset kuten monet monet muutkin rodut ja kansalaisuudet. Mikäli nyt joku Kasper luulee niitten kaikkien olevan somaleja.
muammar kaiffarille kirjoitti 11.08.2010 - 12:24
muista, että islam on lähetysuskonto !
kyllä ukiinkin mahtuisi kirjoitti 11.08.2010 - 14:52
näitä
http://www.ts.fi/online/kotimaa/152335.html
Muammar Gaiffari kirjoitti 11.08.2010 - 16:58
Eikös kristinuskokin harjoita lähetystoimintaa? Ennen vieläpä aseiden voimalla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri